The Dream of Darrette

Hajime Aizawa


Hajime suihkutti hiuksiinsa lakkaa ja katsoi sitten itseään arvioivasti kylpyhuoneensa peilistä. Hunajan väriset hiukset olivat asettuneet tavalla, jolla hän oli halunnut niiden asettuvan. Pieniä kukkia sisältävä valkopohjainen kauluspaita istui erinomaisesti, samoin mustat pillifarkut. Myös kaksi eripituista hopeanväristä kaulakorua sopivat asukokonaisuuteen. Hän oli siis valmis lähtöön.

"Lähden nyt sinne bänditreeneihin", Hajime huikkasi eteisestä pukiessaan ulkovaatteita päälleen. "Muista sitten tulla heti niiden jälkeen kotiin. Kuten oli aamiaisella puhetta, Annabelle ja Michael ovat tulossa illalliselle", hänen äitinsä vastasi olohuoneesta. Hajime irvisti mielessään. Hän ei odottanut iltaa mitenkään innolla, sillä Annabelle ja Michael tykkäsivät lähinnä elvistellä omalla elämällään sekä puhua pahaa muista ihmisistä. "Muistan kyllä, ei hätää", kitaristi tyytyi vastaamaan, ennen kuin avasi ulko-oven ja lähti kohti bussipysäkkiä.

Bussissa Hajime asettui keskiosaan, lähelle jälkimmäisiä ovia. Matka modernin taiteen museolle, jonka luona hänen oli tarkoitus tavata Junya, kesti puolisen tuntia, joten hänellä oli hyvää aikaa vaipua omiin ajatuksiinsa. Ne koskivat tietysti Junyaa. Kazuhiron kanssa viime sunnuntaina käydyn keskustelun jälkeen hän oli miettinyt paljon tunteitaan Junyaa kohtaan ja heidän välejään. Kazuhiro oli sanoillaan antanut hänelle paljon ajattelemisen aihetta, varsinkin kun hän ei ollut aiemmin antanut itselleen lupaa tunnustaa edes mielessään, että oli rakastunut Junyaan. Nyt kun tuo arkku oli avattu, sitä ei kuitenkaan käynyt enää sulkeminen.

Erityisesti Hajime oli pohtinut sitä, mitä hänen pitäisi Junyan suhteen tehdä. Kazuhirohan oli neuvonut kertomaan tunteista ja vakuuttanut, että Junya antaisi valehtelun seksuaalisesta suuntautumisesta anteeksi, ja tavallaan kaiken tunnustaminen houkutteli. Hallitsevampi oli kuitenkin pelon tunne, kuten niin monissa asioissa hänen elämässään. Hajime ei ollut ikinä ollut kovin hyvä puhumaan suoraan asioista, vaan yleensä hän pyrki viimeiseen asti välttämään konflikteja. Tuo luonteenpiirre yhdistettynä mahdollisuuteen menettää Junya ikiajoiksi olikin saanut hänet päättämään pysyä päätöksessään olla kertomatta mitään. Luultavasti se kostautuisi ennemmin tai myöhemmin hänelle, kuten Kazuhirokin oli huomauttanut, mutta siihen asti hän pyrkisi ottamaan kaiken mahdollisen irti jokaikisestä hetkestä Junyan kanssa.

Tuo ajatus mielessään Hajime poistui taidemuseon pysäkillä bussista ja käveli lähemmäs museon sisäänkäyntiä. Junyaa ei näkynyt vielä, mutta hän olikin hieman etuajassa paikalla. Toinen tulisi varmaan pian. Hajime asettui odottamaan toista näkyvälle paikalle lähelle ovia ja ryhtyi selaamaan Facebookia saadakseen ajan kulumaan nopeammin. Hänen vatsassaan oli hieman perhosia, mutta hän oli jo tottunut niihin, sillä niitä ilmaantui aina, kun oli kyse Junyan tapaamisesta. Ja hän kun oli ajatellut, että tunteet häviäisivät muutaman tapaamisen jälkeen. Kuinka väärässä hän olikaan ollut!

Junya Tanaka


Junya oli hypännyt ratikkaan sen sijaan, että olisi tällä kertaa lähtenyt kotoa kevytmoottoripyörällään liikenteeseen. Tammikuussa oli sen verran viileä sää, ettei pyörän selässä viima olisi tuntunut kovin mukavalta. Oli lauantai päivä, ja hän oli lähdössä vapaapäivänään taidemuseoon katsomaan valokuvanäyttelyä, jonka teemana oli 'ihmisyys'. Mies oli kutsunut Hajimen pitkästä aikaa viettämään aikaa kanssaan. Hän oli viimeksi nähnyt ystävänsä vajaat pari viikkoa sitten ikävemmissä merkeissä, kun tämä oli tullut riitoihin hänen pikkuveljensä kanssa.

Junyan ratikka saapui pysäkille. Hän hyppäsi kyydistä ja veti hupullisen mustan tekonahkatakkinsa kaulusta ylemmäksi suojaksi kaulalleen. Hän oikaisi vinoon menneen piponsa asentoa paremmin korvilleen ja suunnisti sitten matkansa kohti museota. Parin minuutin kävelyn jälkeen hän näki museon pääsisäänkäynnin.

Hajimea ei ollut vaikea huomata. Nuorempi oli yhtä tyylitelty kuten aina. Toinen oli laittanut vaaleat hiuksensa huolellisesti pystyyn ja pukeutunut vaaleeaan kauluspaitaan ja pillifarkkuihin. Nuorempi ei ollut vielä huomannut häntä, koska selasi puhelintaan. Junyan oli pakko myöntää itselleen, että oli ikävöinyt Hajimen näkemistä enemmän kuin oli osannut olettaa.

"Moi", Junya hymyli tervehdykseksi päästyään toisen kuuloetäisyydelle. "Ethän joutunut odottamaan pitkään?"

Hajime Aizawa


"Moi", Junya huikkasi. Hajime nosti katseensa puhelimestaan ja tunsi hymyn leviävän kasvoilleen nähdessään ystävänsä lähestyvän. Tällä oli yllään musta hupullinen tekonahkatakki, joka sopi tälle erittäin hyvin, sekä pipo kylmältä suojaamassa. Hajime oli odotellessaan avannut takkinsa niin, että sen alla oleva kauluspaita näkyi, koska hänen valitsemaansa odotuskohtaan paistoi aurinko odotettua lämpimämmin. Hattua hän ei ollut laittanut, koska ei ollut halunnut sen pilaavan huolellisesti laitettuja hiuksiaan.

"Moi", Hajime vastasi Junyan tervehdykseen tämän kävellessä lähemmäksi. "Ethän joutunut odottamaan pitkään?" puuseppä kysyi seuraavaksi. "En, ja tässä oli lämmin odottaa. Kiva, että aurinko paistaa jo näin tehokkaasti", Hajime totesi viitaten avoimeen takkiinsa. Ehkä tänä vuonna kesä tulisi aikaisin. Se olisi mukavaa, sillä hän piti kesästä enemmän kuin talvesta, joka oli usein sateinen ja tuulinen Lontoossa.

"Odotan innolla, mitä kaikkea tämä näyttely sisältää. Kun teema on niin laaja kuin ihmisyys ja taiteilijoita on monta, on vaikea tietää, millaisia töitä on esillä", Hajime kommentoi, kun he astuivat ulko-ovista sisään. Junya oli bongannut erittäin kiinnostavan oloisen valokuvanäyttelyn, ja Hajime oli iloinen, että tämä oli pyytänyt hänet mukaansa. He eivät olleet ehtineet nähdä viime viikonloppuna, kun Hajimella oli ollut ensin leffailta kavereiden kanssa lauantaina ja sitten kahvittelu Kazuhiron kanssa sunnuntaina, joten hän oli ikävöinyt Junyaa, vaikka he olivatkin puhuneet lähes joka päivä Facebookissa.

Junya Tanaka


"En, ja tässä oli lämmin odottaa. Kiva, että aurinko paistaa jo näin tehokkaasti", Hajime vastasi. "No hyvä", Junya vastasi ja siirtyi Hajimen kanssa museon pääovista sisään. "Odotan innolla, mitä kaikkea tämä näyttely sisältää. Kun teema on niin laaja kuin ihmisyys ja taiteilijoita on monta, on vaikea tietää, millaisia töitä on esillä", nuorempi sanoi.

"Niin minäkin. Tällaisissa näyttelyissä voi hyvinkin bongata uusia hyviä valokuvataitelijoita, joita ei tiedä ennestään. Luin että sekaan on päässyt myös alan opiskelijoiden kuvia", Junya vastasi omasta puolestaan innosta puhkuen. Hän oli ajatellutkin näyttelyn netistä bongattuaan, että se saattaisi kiinnostaa Hajimea. Mies ei ollut aiemmin käynytkään näin laaja-aiheisessa näyttelyssä. Yleensä näyttelyt pidettiin niin, että oli vain yhden henkilön teoksia.

He siirtyivät naulakoille jättämään ulkovaatteet. Junya oli pukenut takkinsa alle tummansinisen pitkähihaisen paidan, jonka puolisuuri kaula-aukko sai hänen solisluunsa hieman pilkottamaan. Seuraavaksi he menivät jonottamaan pääsylippuja. Jono ei onneksi ollut ehtinyt pitkäksi, olivathan he tulleet ajoissa paikalle. Maksettuaan liput kaksikko siirtyi ensimmäiselle näyttelytilan osiolle.

Ensimmäisellä seinällä oli kuvia eri näköisistä ja kokoisista perheistä. Oli sisarussuhteita, toisiaan käsistä pitävistä lapsista ja äitejä ja isejä lastensa kanssa aikaa viettämässä. Osio oli hyvin lämminhenkinen.

Hajime Aizawa


"Niin minäkin. Tällaisissa näyttelyissä voi hyvinkin bongata uusia hyviä valokuvataitelijoita, joita ei tiedä ennestään. Luin että sekaan on päässyt myös alan opiskelijoiden kuvia", Junya vastasi. Tämäkin vaikutti hyvin innokkaalta näkemään, mitä näyttelyllä oli tarjottavanaan heille. Hajimesta oli ihanaa, että heillä oli yhteinen mielenkiinnon kohde ja että Junya ei pelännyt näyttää innostustaan. Kazuhiro oli aina niin tyyni, joten tämän kanssa ei voinut yhdessä intoilla mistään, vaikka muuten Darretten rumpali olikin mielenkiintoista seuraa.

"Minäkin luin museon sivuilta, että mukana on myös opiskelijoiden töitä. On kiinnostavaa nähdä, erottaako ne ammattilaisten kuvista vai ei", Hajime pohti, kun he riisuivat ulkovaatteitaan. Junyan takin alta paljastui tummansininen, pitkähihainen paita, jossa oli sen verran suuri kaula-aukko, että toisen solisluut näkyivät osittain. Hajime nielaisi. Junya näytti niin hyvältä. Hänen täytyisi tarkkailla itseään, että unohtuisi tuijottamaan tätä epätavallisen pitkäksi aikaa missään vaiheessa.

Kun molemmat olivat saaneet takkinsa riisuttua, he siirtyivät pääsylippujonoon. Se ei onneksi ollut kovin pitkä, joten pian he pääsivät jo siirtymään itse näyttelyn puolelle. Ensimmäisen osion aiheena oli perhe. Siihen oli selvästi pyritty kuvaamaan monenlaisia perheitä ja perhesuhteita, sillä kuvissa oli ydinperheiden lisäksi yksinhuoltajaperheitä, uusperheitä, sisaruksia keskenään ja lapsettomia pariskuntia. Olipa yhdessä kuvassa jopa nainen kolmen kissan kanssa. "On kiva, että kuvissa on muitakin kuin perinteisiä perheitä. On selvästi haluttu osoittaa se, että perheitä on monenlaisia", Hajime sanoi, kun he kiersivät huonetta ympäri valokuvalta toiselle.

Junya Tanaka


Erilaisia perhekuvia katsellessaan Junyalle tuli hiukan haikea olo. Viimeksi kun heidän perheessä oli otettu perhekuvia, äiti oli ollut vielä elossa. Äidin menehdyttyä ei ollut tullut mitään uusia tallennettuja muistoja. "On kiva, että kuvissa on muitakin kuin perinteisiä perheitä. On selvästi haluttu osoittaa se, että perheitä on monenlaisia", Hajime sanoi heidän kierrellessään huonetta ympäri. "Niin on", Junya vastasi.

Kun he olivat kiertäneet huoneen läpi, oli aika siirtyä seuraavaan huoneeseen, jonka seinät oli koristeltu kuvilla, joissa oli suurimmaksi osaksi maisemia. Jokaisessa kuvassa oli kuitenkin jollakin tavalla osana ihminen. Huoneen teemaksi paljastui selvästi ilmastonmuutos. Ihminen on kautta aikojen muokannut luontoa, joka alkoi pikku hiljaa rapistua. "Tämän näyttelyn valokuvien aiheet pistää kyllä kovasti miettimään asioita", Junya totesi pohtivana. Oli kyllä odotettavissa, että jos näyttelyn nimi on 'ihmisyys', niin vastaan saattaa tulla rankkojakin asioita.

Hajime Aizawa


"Niin on", Junya tyytyi vastaamaan. Kun Hajime vilkaisi vaivihkaa ystäväänsä, hän huomasi tämän näyttävän vähän surumieliseltä. Ehkä perhekuvat olivat saaneet Junyan muistamaan kuolleen äitinsä. Hajimelle itselleenkin kyllä tuli hieman ikävä olo, kun hän alkoi mielessään vertaamaan omaan perhettään kuvien perheisiin. Ulospäin he varmaan näyttivät normaalilta perheeltä, mutta kulissien takana piili muuta. Takahiron lähdettyä heidän perheensä ei ollut ollut entisensä, vähän niin kuin ei Junyankaan perhe tämän äidin kuoltua.

Seuraavan huoneen kuvat eivät olleet omiaan nostamaan heidän kummankaan mielialaa. Kuvat käsittelivät nimittäin ihmisen vaikutusta luontoon, tarkemmin ottaen ilmastonmuutosta. "Tämän näyttelyn valokuvien aiheet pistää kyllä kovasti miettimään asioita", Junya totesi. "Totta", Hajime myönsi katsellessaan kuvaa miehestä, joka tyhjensi lava-autostaan roskiaan keskelle metsää. Luonnon tulevaisuus huolestutti häntä kovasti, sillä ihmiset olivat niin piittaamattomia ja itsekkäitä. He olivat joskus Kazuhironkin kanssa puhuneet aiheesta, sillä Darretten rumpali jakoi hänen huolensa maailman tulevaisuudesta.

Ilmastonmuutos-aiheisen huoneen jälkeen palattiin hiukan yllättäen takaisin ihmissuhteisiin. Seuraavan huoneen aiheena olivat nimittäin parisuhteet. Ehkä näyttelyn kuraattori oli hakenut töiden erikoisella järjestyksellä vastakkainasettelua ihmisyyden eri puolien välillä. Ensimmäiset valokuvat olivat aika perinteisiä kuvia pariskunnista, vaikka osassa niistä olikin kikkailtu kuvakulmilla, valotuksella tai rajauksella. Huoneen viides kuva oli kuitenkin jotain sellaista, mitä Hajime ei ollut osannut odottaa. Siinä oli nimittäin kaksi nuorta miestä, jotka pitivät toisiaan hellästi kädestä ja katsoivat toisiaan selkeän rakastuneesti silmiin.

Kaipaus lävisti Hajimen kuin keihäs. Hän ei voinut irrottaa katsettaan kuvasta, ja hänen kätensä puristuivat tahattomasti nyrkkeihin hänen sisällään olevan tunteen voimakkuudesta. Samalla hän tunsi kyyneleiden nousevan silmiinsä. Kuinka hän tahtoikaan, että joku katsoisi häneen noin. Tai ei oikeastaan vain joku vaan Junya.

Junya Tanaka


Äskeisen huoneen kuvat olivat hieman latistaneet Junyan mielialaa, ja tämä huone aiheutti saman.. Myös hän oli huolissaan luonnon kestävyydestä, kun ihminen vain rakensi ja tuhosi ympäristöä seurauksista välittämättä. Nämä seinien valokuvat onnistuivat aiheuttamaan pienokaisen pakokauhun tunteen.

Onneksi oli aika siirtyä toiseen huoneeseen. Junya ei halunnut ajatella sitä, että osa maailman ihmisistä oli välinpitämättömiä ja itsekkäitä. Parisuhde oli seuraavan huoneen aihe. Oli kuvia heteropariskunnista eri paikoissa, onnellisina, niin rannoilla kuin metsän siimeksessäkin. Viiden kuva oli myös, mikä herätti Junyan mielenkiinnon. Siinä oli kaksi nuorta miestä, jotka katsoivat rakastuneina toisiaan syvälle silmiin. Junya piti tästä kuvasta. Oli mukavaa, että sekaan oli ujutettu myös seksuaalivähemmistön edustajia.

Miehen huomio valokuvasta siirtyi kuitenkin Hajimeen, joka tuijotti kuvaa herkeämättä. Se oli kuva, minkä edustalla nuorempi oli pysynyt pisimpään siihen asti. Junya huomasi, ettei nyt kaikki ollut kunnossa. Hajimen kasvoilla oli surullinen haikea ilme, ja tämä vapisi aavistuksen puristaessaan kättään nyrkkiin. Junya kurtisti kulmiaan huolestuneena ja oli aikeissa kysyä toisen vointia, mutta meni hetkeksi sanattomaksi nähdessään kyynelien valuvan Hajimen poskia pitkin.

"Mikä hätänä?" Junya kysyi huolestuneena ja laski kätensä nuoremman olkapäälle saadakseen tämän huomion itseensä.

Hajime Aizawa


Mitä pidempään Hajime kuvaa tuijotti, sitä suuremmaksi kaipaus hänen sisällään tuntui paisuvan. Etäisesti hän tunsi kyynelten valahtavan poskilleen. Ennen tätä hetkeä hän ei ollut kunnolla tajunnut, kuinka paljon janosi rakastavaa parisuhdetta toisen miehen kanssa. Hän ei ollut nähnyt mitään mahdollisuutta siihen, joten hän oli estänyt itseään haaveilemasta sellaisesta. Kazuhiron kanssa käymänsä keskustelun myötä hän oli kuitenkin tajunnut, että hänellä oli toinenkin vaihtoehto kuin elää kulissisuhteessa naisen kanssa, mikäli hänessä olisi tarpeeksi rohkeutta valitsemaan muu kuin helpoin tie. Mutta ei hänessä ollut.

"Mikä hätänä?" Junya kysyi yhtäkkiä ja laski kätensä hänen olkapäälleen. Odottamaton kosketus sai Hajimen värähtämään. Hän kääntyi katsomaan ystäväänsä, jonka hän olisi halunnut olevan niin paljon enemmän, ja kohtasi hetkeksi tämän huolestuneen katseen. Sitten hän kuitenkin käänsi katseensa poispäin, koska Junyan näkeminen juuri sillä hetkellä sai kaipuun muuttumaan entistä viiltävämmäksi. Toinen oli elävä muistutus siitä, mihin hänen heikkoutensa oli hänet johtanut. "Minä vain toivoisin, että saisin jotakin tuollaista", Hajime vastasi hiljaa.

Junya Tanaka


Hajime värähti voimakkaasti hänen kosketuksestaan ja kääntyi katsomaan häneen päin. Suuri suru oli vallannut toisen katseen ja ihan kuin Junya oli havaitsevinaan kaipausta? Junyan rinnassa värähti. Hän oli huolissaan ystävästään eikä hän olisi halunnut nähdä toista noin surullisena. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli koskaan nähnyt Hajimen näyttävän tunteitaan noin avoimen voimakkaasti.

Hajime käänsi katseensa poispäin, kuin ei olisi kestänyt katsoa häntä. "Minä vain toivoisin, että saisin jotakin tuollaista", nuorempi vastasi. Junya nosti katseensa ystävästään takaisin tauluun, joka oli aiheuttanut tällaisen reaktion Hajimessa. Mitä Hajime tarkoitti? Halusiko tämä samanlaisen rakkauden mikä noilla kahdella miehellä oli? Halusiko Hajime kumppanin? Tämä oli jokin aika sitten eronnut tyttöystävästään, kaipasiko toinen tätä? Tosin Hajime ei ollut pahemmin reagoinut mitenkään edellisiin heterokuviin. Tarkoittiko tämä, että Hajime halusi suhteen miehen kanssa? Eihän se voinut kuitenkaan olla mahdollista, koska Hajime oli heidän ekoilla tutustumiskerroillaan kertonut olevansa hetero. Saattoiko olla, että Hajime oli bi-utelias?

Liian moni kysymys pyöri Junyan mielessä yhtä aikaa. "Mitä tarkoitat tarkalleen?" hän kysyi varovasti.

Hajime Aizawa


Hajime ei enää kestänyt katsoa myöskään edessään olevaa valokuvaa, joten hän tuijotti vain lattiaa. Hän alkoi todella ymmärtää, kuinka onnettomaan suuntaan hän oli elämäänsä vienyt omilla valinnoillaan. Hän oli joskus kuullut sanottavan, että pahinta saattoi olla elää itsensä ja valintojensa kanssa, ja hänestä tuntui, että hän ymmärsi nyt, mitä sillä tarkoitettiin. Masentavinta oli kuitenkin se, että hän ei nähnyt, kuinka voisi enää korjata asiat. Hän oli jo astellut liian pitkälle vuosia sitten valitsemaansa tietä, eikä hän ylipäätään ollut tarpeeksi vahva ja rohkea toimimaan toisin.

"Mitä tarkoitat tarkalleen?" Junya tiedusteli varovaisen kuuloisesti. "Ei sillä ole väliä. Mitään ei ole tehtävissä", Hajime vastasi. Hän tunsi toivottomuuden alkavan vallata alaa kaipuulta, kun hän ajatteli sitä, ettei koskaan saisi Junyaa tai ketään muutakaan miestä. Sen sijaan häntä odotti ennen pitkää kulissiavioliitto, ja tuosta itse itselleen rakentamastaan vankilasta käsin hän saisi seurata, kuinka ihmiset hänen ympärillään löysivät rakkauden ja onnen. Jos hänen ja Junyan ystävyys jollain ihmeen kaupalla kestäisi hänen valheidensa painon, hän saisi vain katsoa sivusta, kuinka Junya rakastuisi johonkuhun toiseen ja eläisi onnellisena tämän kanssa.

Hajime kietoi käsivartensa itsensä ympärille pitääkseen itsensä edes jotenkuten kasassa ja sanoi hiljaa: "Haluaisin lähteä täältä." Hän tunsi kyyneleiden alkavan valua kiivaammin, eikä hän halunnut olla keskellä taidenäyttelyä kaikkien tuijotettavana itkiessään. Katse yhä lattiassa hän lähti astelemaan pois parisuhteita käsittelevästä huoneesta ja ulos koko näyttelystä.

Junya Tanaka


Hajime oli siirtynyt katsomaan valokuvan sijaan lattiaa. "Ei sillä ole väliä. Mitään ei ole tehtävissä", Hajime vastasi. Junya ei ymmärtänyt alkuunkaan mitä nuorempi ajoi takaa sanoillaan. Mikä oli sellaista, mitä Hajime ei halunnut kertoa hänelle? Nuorempi kietoi kätensä itsensä ympärille kuin lohdutukseksi ja pitääkseen itsensä kasassa. "Haluaisin lähteä täältä", Hajime kuiskasi paniikkikohtauksen kourissa.

Sen sanottuaan nuori kitaristi pinkaisi ulos huoneesta. Parasta oli Junyankin mielestä lähteä. Ihmisten uteliaat katseet olivat kiinnittyneet valokuvien sijaan heihin. Mies lähti ripeästi kävelemään nuorempansa perään. Hän näki tämän suunnistavan ulko-oville. Junya katsoi narikoiden suuntaan. Niissä oli jonoa eikä nuorempi ollut vaivautunut jonottamaan saadakseen takkinsa. Ei jäänyt Junyakaan. Hän oli sen verran huolissaan Hajimesta, ettei halunnut päästä tätä näkyvistään.

Junya pinkaisi hölkkään saadakseen ystävänsä kiinni. Hajimen vanavedessä ripein askelin astellessaan Junyan mielessä kaikui Kazun sanat. Pikkuveli oli sanonut, ettei hän tuntenut Hajimea ja että Hajime teeskenteli. Oliko tämä nyt niitä hetkiä, kun Hajimen teeskentely mureni?

Päästyään kosketusetäisyydelle Junya otti viimeisen spurttiaskeleen, tarttui ystäväänsä käsivarresta pysäyttääkseen tämän. Hän ohjasi nuoremman hiljaisemmalle sivukujalle muutaman askeleen päähän, jotteivät olisi ohikulkijoiden tiellä ja suorien katseiden alla. "Hajime, kerro minulle mikä hätänä, tahdon auttaa."

Hajime Aizawa


Päästyään ulos näyttelystä Hajime suuntasi suoraan taidemuseon ulko-oville. Kyyneleet kasvoilla valuen hänelle ei tullut mieleenkään mennä jonottamaan takkia narikasta, vaikka se olisi varmaan ollut järkevää. Hän tunsi pakottavaa tarvetta päästä mahdollisimman kauas valokuvasta, joka oli saanut hänet tajuamaan, millaisen hinnan hän joutuisi maksamaan heikkoudestaan.

Ulos päästyään Hajime lähti viilettämään katua pitkin miettimättä lainkaan, minne oli menossa. Vaikka etäisyys valokuvaan kasvoi, masentavat ajatukset kuitenkin kieltäytyivät jäämästä taakse. En koskaan tule kokemaan molemminpuolista rakkautta. Joudun piilottelemaan itseäni koko loppuelämäni ja esittämään muuta kuin olen. En voi muuta kuin katsella kaivaten muiden onnea ja tietää samalla, että aiheutin tämän kaiken itse itselleni.

Äkisti Hajime tunsi jonkun tarttuvan käsivarteensa. Kun hän käänsi kasvonsa kohti tätä, hän tajusi, että kyseessä oli Junya. Hän oli ihan unohtanut tämän, mutta selvästi tämä oli seurannut häntä taidemuseosta ulos. Junya rupesi ohjaamaan häntä sivukujalle, eikä Hajime pistänyt vastaan. Hän ei muutenkaan ollut ollut varsinaisesti menossa minnekään.

"Hajime, kerro minulle mikä hätänä, tahdon auttaa", Junya sanoi, kun he olivat pysähtyneet sivukujan rauhaan. Hajime halasi itseään tiukemmin ja piti katseensa asfaltissa tennareidensa edessä. Mitä hän saattoi sanoa? "Et voi auttaa minua. Olen itse aiheuttanut tämän. Sinun pitäisi jättää minut yksin. En ansaitse ystävyyttäsi."

Junya Tanaka


Hajime ei ollut vastustellut, kun mies oli vetänyt tämän sivukujalle. Hajime halasi yhä itseään, nyt entistä tiukemmin. Eikä varmastikaan kylmän takia. "Et voi auttaa minua. Olen itse aiheuttanut tämän. Sinun pitäisi jättää minut yksin. En ansaitse ystävyyttäsi", Hajime hoki. Junya pudisti päätään. Hajimen sanoissa ei ollut päätä eikä häntää.

Kuinka hoidettiin paniikkikohtauksen saanut ihminen? Mies ei ollut ennen joutunut tämänkaltaiseen tilanteeseen, joten hän oli neuvoton. Ehkä hän joskus on lukenut jotain paniikkikohtauksista, ja saanut niitä joskus ennen itsekin muttei koskaan näin pahoja, että todellisuudentaju katoaisi. Oli kai yritettävä saada Hajime herätettyä jotenkin.

"En todellakaan jätä sinua yksin tällaiseksi!" Junya sanoi. Häntä hirvitti ajatuskin siitä, että jättäisi ystävänsä tänne kylmään itkemään. Mies otti Hajimen pään molempien kämmeniensä väliin ja nosti nuoremman päätä niin, että tämän oli pakko nostaa katseensa häneen. "Mikset muka ansaitsisi ystävyyttäni, Hajime? Kaikki on hyvin, mitään pahaa ei tapahdu sinulle!" Hän vakuutti ja yritti saada toiseen katsekontaktia.