In the Shadows of Xcity

Tänne pelit, jotka sijoittuu jonkinlaiseen kuppilaan Lontoossa.

Valvoja: Nightingale

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Nightingale » 25.11.2013 16:28

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro oli jo aikoja sitten huomannut, että Niyaa pystyi lukemaan melkeinpä helpommin kuin avointa kirjaa, joten hän huomasi heti, ettei toinen ollut aivan yhtä ihastunut Vampiral Desireen kuin hän itse. Pian vokalisti vahvisti Kazun arvauksen tokaisemalla: "Tää on ihan hyvää mutta aika kirpeää." 'Ihan hyvä' riitti kuitenkin rumpalille. Jos Niya ei olisi pitänyt juoman mausta ollenkaan, rumpali olisi hakenut jotakin muuta baaritiskiltä, sillä hän ei halunnut nuorimman joutuvan istumaan kuivin suin muiden ryypätessä. Siitä olisi seurauksena vain ärtynyt pieni vokalisti, ja sellaista kukaan heistä tuskin haluaisi katsella.

Aki ilmoitti hetki sitten sammuneen Atsumin suuntaan vilkaisten hakevansa lisää juotavaa ja katosi sen sanottuaan ripeästi baaritiskin suuntaan. Kazuhiro tajusi nopeasti heidän jääneen kahdestaan (tajutonta Atsumia ei voinut laskea mukaan), mikä sai hänen kasvojensa ilmeen lientymään ja hänen varautuneen asentonsa muuttumaan rennommaksi. Rumpali ei kuitenkaan ehtinyt nauttia rauhasta kauaa, sillä Niya avasi suunsa lähes heti sen jälkeen, kun basisti oli poistunut. "Ollaanpas me haluttua seuraa! Hika ja Shou meni takuusti kuhertelemaan johonkin nurkkaan, Atsumi on taju kankaalla ja nyt Akikin painu baaritiskille", pieni vokalisti totesi. Jättämättä Kazulle aikaa vastata toinen jatkoi lähes heti perään: "Aki ei kamalasti pitänyt siitä, mitä sä sanoit. Tosin kyllä sä sen taidat itsekin tietää, sähän olet tän bändin fiksuin jäsen. Mutta miksi ihmeessä sä oikein sanoit niin Atsumista? Et sä yleensä avaa suutas, jos meiän seurassa on vieraita tyyppejä."

Kazuhiro suipisti tyytymättömänä suutaan. Hän ei erityisemmin pitänyt siitä, että yleensä niin huomiokyvytön Niya oli nyt onnistunut havaitsemaan, että hänen käytöksensä poikkesi tavanomaisesta. Kovin huolissaan nuorukainen ei kuitenkaan ollut, sillä tuskinpa toinen äkkiä tajuaisi, mitä hänen seniltaisten tekojensa takana piili. Jos Niya ei ollut tähän mennessä huomannut hänen ihastuneen basistiin, tuskinpa tämä havaitsisi asiaa myöskään tulevaisuudessa, ellei hän olisi poikkeuksellisen läpinäkyvä, ja sitä Kazu ei todellakaan aikonut olla.

"En pidä Atsumista. Tai tarkemmin sanottuna: pidän hänestä vielä vähemmän kuin ventovieraista yleensä", Kazu vastasi lyhyesti ja loi sitten inhoavan katseen päätään pöytää vasten lepuuttavaan Atsumiin. Rumpali yritti yleensä pysytellä mahdollisimman paljon totuudessa, sillä hän ei varsinaisesti nauttinut valehtelusta, joten hän ei nytkään varsinaisesti valehdellut, pidättäytyi vain kertomasta varsinaista totuutta. Kazulla ei ollut mitään halua avautua ihastuksestaan kenellekään, ja vaikka hän olisikin halunnut kertoa siitä jollekulle, se henkilö ei taatusti olisi ollut Niya. Vaikka Kazuhiro arvostikin omalla tavallaan toisen ystävyyttä, hän oli jo aikoja sitten oppinut, ettei Niyasta ollut pitämään salaisuuksia, sen paremmin omiaan kuin toisten, ja viimeinen asia, jota Kazu halusi, oli se, että Aki pääsisi selville hänen tunteistaan.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.
Avatar
Nightingale
 
Viestit: 937
Liittynyt: 03.11.2013 21:45

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Rishou Makito » 26.11.2013 11:31

Rishou Makito

Hika halusi mansikkasiiderin, niin kuin aina. Shou kaivoi mustien pillifarkkujensa takataskusta lompakkonsa ja maksoi molempien juomat. Hikalla kun oli hieman rahapulaa ja Shoulle oli kertynyt kahisevaa hieman enemmän töiden ohella, joten hän maksoi vaivatta kalliit juomat. Raitahiuksinen ojensi poikaystävälleen mansikkasiiderin, jonka makeasta mausta Shou ei ollut ikinä oppinut pitämään, varmaankin johtui siitä, ettei hän yleensäkään perustanut niin paljon imeliin elintarvikkeisiin.

Rishou vei kätennsä Hikan lantiolle ja ohjasi tämän läheiseen kahdenhengen pikkupöytään istumaan. Hän halusi olla hetken aikaa kahdestaan poikaystävänsä kanssa. Jos he palaisivat pöytään, siellä ei varmaankaan saisi tehdä mitään pussailuntapaista, sillä Aki saattaisi moittia ja valittaa sellaisesta kuten yleensäkin. Istuuduttuaan puutuoliin Shou nosti katseensa Hikasta baariväkeen ja onnistui näkemään vilaukselta bändin basistin. Tämäkin oli ilmeisesti jättänyt pöydän ja jonotti nyt ostovuoroaan, Aki kuitenkin hukkui kaiken väen sekaan nopeasti.

Viimeinkin raitatukka katsoi vastapäätä olevaa Hikaa ja hymyili tälle. Sitten hän maisteli ensimmäisen kerran Xcity-nimistä juomaa, jonka lasinreunaan oli laitettu koristeeksi jonkinlainen sitrushedelmä. Juoman seassa lillui ananaksen paloja, mikä oli hieman huvittavaa. Maku ei kuitenkaan ollut niin paha kun olisi voinut ananaksen mausta olettaa. Ananas taisi olla pelkkä pieni lisämauste. "Haluat varmaan maistaa", hän hymyili poikaystävälleen ja ojensi lasiaan tälle. "Mitä sinä aiot pistää keikka-asuksi? Sen uuden asun vai?" hän kysyi.
Avatar
Rishou Makito
 
Viestit: 250
Liittynyt: 03.11.2013 21:20

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Nightingale » 29.11.2013 19:44

Hirotaka Yoshida

Shou maksoi heidän molempien juomat, koska tämän tulot olivat huomattavasti paremmat kuin Hikan omat. Joskus toisen anteliaisuus häiritsi hiukan viininpunamustahiuksista, koska hän ei halunnut olla mikään taakka poikaystävälleen. Hika kuitenkin tiesi, että Shou maksoi mielellään hänenkin juomansa, herrasmies kun oli, joten hän ei ruvennut turhaan väittelemään asiasta. Hän olisi takuusti hävinnyt, jos olisi alkanut vaatia, että saisi itse maksaa siiderinsä. Sitä paitsi olihan Shoun ele äärettömän ihana.

Shou ojensi mansikkasiiderin Hikalle, ennen kuin asetti kätensä hänen hoikalla lantiolleen ja ohjasi hänet istumaan läheiseen pöytään, johon mahtui vain kaksi henkeä. Hika ei vastustellut. Hänkin halusi olla hetken aikaa ihan vain kahdestaan rakkaansa kanssa sen sijaan, että he joutuisivat koko ajan pidättäytymään hellyydenosoituksistaan Akin mielenrauhan vuoksi. Ei sillä, että Hika ei olisi basistista pitänyt, mutta joskus tämän homofobia oli pikkuisen rasittavaa. Luulisi toisen jo tottuneen mokomaan meininkiin, kun ainakin kolme viidesosaa heidän bändinsä jäsenistä oli kiinnostunut samasta sukupuolesta. Kazuhiron seksuaalisesta suuntautumisesta Hika ei tiennyt mitään, rumpali kun ei ollut hänen nähtensä osoittanut mielenkiintoa sen paremmin poikiin kuin tyttöihinkään.

Shou katsahti häneen, hymyili ja maistoi juomaansa. Sitten ykköskitaristi ojensi hymyillen lasiaan hänelle ja totesi: "Haluat varmaan maistaa." "Kiitos", Hika vastasi, otti tarjotun lasin käteensä ja otti pienen huikan poikaystävänsä tilaamasta juomasta. Maku oli eksoottinen mutta ei lainkaan hullumpi. Hika päätti kuitenkin pidättäytyä siiderissään, se kun oli makeampaa ja siten enemmän hänen mieleensä. Niinpä hän ojensi hymyillen lasin takaisin toiselle.

"Mitä sinä aiot pistää keikka-asuksi? Sen uuden asun vai?" Shou kysäisi seuraavaksi. "Kyllä varmaan. Se on aivan upea, paljon hienompi kuin entinen asuni. Äitisi osaa tosiaan työnsä", Hika vastasi. Hän otti huikan siideristään, mutristi miettivästi suutaan ja päätti sitten kysyä mieltään vaivaamaan jääneen kysymyksen: "Onko Kazuhiro hetero vai homo? Jäin vain miettimään sitä, kun en ole nähnyt hänen osoittavan mielenkiintoa sen paremmin tyttöihin kuin poikiinkaan. Vai onko hän varattu?"
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.
Avatar
Nightingale
 
Viestit: 937
Liittynyt: 03.11.2013 21:45

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Akiyoshi Higa » 26.01.2014 15:05

Akiyoshi Higa

Aki saapui ruuhkaiselle baaritiskille. Ilmankos sillä Atsumilla oli kestänyt niin kauan tuoda se juoma kun tässä oli tällainen saatanan ihana ruuhka. "Mikä vittu siellä kestää?!" Aki aukoi päätään mölyn läpi. Joku jostain vastasi yhtä äreään sävyyn, että herra oli hyvä ja odottaisi sitä saatanan vuoroaan, mutta Aki ei tiennyt kuka se oli. Jos tuo tuntematon vittuilija olisi näyttänyt kasvonsa, basisti olisi luultavasti lyönyt tältä nenän pään sisään. Hän oli sen verran pahalla päällä (taas vaihteeksi), että olisi voinut aloittaa tappelun jonkun kanssa vaikka heti. Kunhan hän saisi vähän alkoholia suoniinsa, hän varmasti pirityisi.

Basisti raaputti kaksiväristä päätään turhautuneena ja päästi huuliensa välistä raskaan huokauksen. Vihdoin ja viimein tuli hänen vuoronsa tilata. Basistilla oli ollut aikaa päättää ainakin kymmenen kertaa mitä hän ottaisi, ja hän oli päätynyt ottamaan kolmosoluen mahdollisimman isona. Sellaisen hän saikin. Basisti maksoi juoman baarimikkona tienaamilla rahoillaan, otti lasin käteensä ja lähti sitten jonnekin missä saisi olla rauhassa bänditovereiltaan. Hän ei ollut edes sellaisella tuulella että olisi voinut katsella naistenkaan perään.

Tanssilattialla oli paljon porukkaa, musiikki mölysi niin, että tärykalvoja vihloi ja ilma oli hieman sumuinen. Basisti nojautui seinää vasten ja otti ison kulauksen juomastaan. Hetken siinä seistyään mitään tekemättä hän valui seinää pitkin istumaan lattialle jalat koukkuun. Aki laski juoman viereensä ja risti käsivartensa polviensa päälle. Oli jotenkin epäuskottavaa, että Darrette oli juuri saanut tästä mölypaikasta keikkapaikan. Aki oli huomannut bändejä keirrellessään, että Lontoossa englantilaiset pikkubändit saivat paremmin keikkapaikkoja. Varmaankin johtui siitä, että se oli tuttua ja turvallista. Hänelle oli vieläkin epäselvää, miksi ihmeessä hänet potkittiin aikoinaan pihalle bändeistä. Se kyllä selitettiin hänelle, muttei hän silti sitä osannut ymmärtää. Akilla ei ollut ongelmaa muiden kanssa vaan kaikilla oli ongelma hänen kanssaan. Vaikka hän aukoikin päätään, ei hän yleensä ajatellut mitään paskaa kenestäkään. Paitsi niistä jotka todellakin ärsyttivät häntä tahalleen tietäen, että hän suuttui herkästi.

Uusi huokaus karkasi basistin huulilta. Juoma loppui isosta tuopista nopeasti ja pitäisi hakea lisää, muttei basisti vaivautunut vielä lähtemään jonottamaan. Tuonkin tuopin jälkeen kyllä tunsi alkoholin veresssän hyvin, olihan se ollut kolmosolutta. Alkoholi yleensä pehmensi Akin vittuuntunutta mieltä eikä hän kaatokännissä mitenkään vihamieliseltä enää vaikuttanut. Ennemmin hän naureskeli ja hekotti kuin aukoi päätään.
Avatar
Akiyoshi Higa
 
Viestit: 280
Liittynyt: 03.11.2013 21:15

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Nightingale » 30.08.2014 21:27

Niya Fujiwara

"En pidä Atsumista. Tai tarkemmin sanottuna: pidän hänestä vielä vähemmän kuin ventovieraista yleensä", Kazu tokaisi ja loi varsin paljonpuhuvan katseen pöydän toisella puolella olevaan sammuneeseen poikaan. Oli selvää, että rumpali piti Atsumista vieläkin vähemmän kuin Akista, eivätkä Akin ja Kazunkaan välit olleet mitenkään kehuttavat. Yleensä nämä eivät vaihtaneet montaakaan sanaa, tai jos vaihtoivat, niin yleensä silloin Kazu sivalteli Akia terävällä kielellään. Tosin ei Akikaan syytön ollut, tämä kun usein ärsytti kaikkia ympärillään olevia harkitsemattomilla sanoillaan.

Niya heilautti vähättelevästi kättään. "Nää, ei Atsumi nyt niin paha ole kuin sä tunnut ajattelevan. Roikkuuhan se Akissa paljon, mutta sitä se ihastuminen teettää. Akin pitäis kyllä kertoo Atsumille, ettei sillä ole toivoa. Tosin luulis, että Atsumi ois jo huomannut, että Aki on hetero. Ehkä se yrittää epätoivoisesti elätellä toivoa siitä, että Aki tajuais olevansa sittenkin homo. Aika epätodennäköistä kyllä mun mielestä."

Niya otti toisen huikan Kazun verenpunaisen juoman täyttämästä lasista, ennen kuin avasi jälleen suunsa. Hän puhui aina paljon, olipa sitten humalassa tai selvä. Kazun seurassa puheliaisuus kyllä kannattikin, sillä muuten he olisivat istuneet suuren osan aikaa hiljaisuudessa. Tosin eivät aina. Joskus Kazu saattoi heittäytyä melkein puheliaaksi, mutta ainakin nyt toinen vaikutti vähemmän innokkaalta höpöttämään turhanpäiväisiä, joten Niya päätti ottaa keskustelun johtamisen pieniin mutta taitaviin käsiinsä.

"Mä oon ollut niin kauan siellä tyhmässä koulussa, että oon ihan pihalla siitä, mitä täällä on sillä aikaa tapahtunut. Hika ja Shoukin oli päätynyt yhteen, mitä en ois osannu ennustaa. Oon kyllä tosi iloinen niiden puolesta. Hika on superkiva ja Shou on unelmapoikkis, joskin vähän tylsä mun makuun. Selvästi ne on ihan rakastuneita toisiinsa, eihän ne meinaa malttaa pitää hetkeäkään näppejään irti toisistaan."

Jäämättä odottamaan vastausta Kazulta Niya jatkoi: "Aki ei ilmeisesti oo löytänyt ketään erityistä sillä välin, kun mä olin poissa. Hassua sinäänsä, että se on ollut nyt aika kauan sinkkuna, kun se kuitenkin on kai aika hyvä naisten kanssa. Ehkä yhdenillanjutut riittää sille. Mutta entä sä? Sä et varmaan seurustele, mutta ootko sä ihastunut kehenkään tai jotain vastaavaa?" "Mä oon aina niin pihalla sun kuvioista, vaikka oisin täällä Lontoossa, kun sä et koskaan avaudu sun suhteista mulle", Niya vielä lisäsi tyytymättömästi suutaan mutristaen.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.
Avatar
Nightingale
 
Viestit: 937
Liittynyt: 03.11.2013 21:45

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Nightingale » 30.08.2014 21:27

Kazuhiro Tanaka

Niya vain heilautti kättään hänen sanoilleen ja tokaisi: "Nää, ei Atsumi nyt niin paha ole kuin sä tunnut ajattelevan. Roikkuuhan se Akissa paljon, mutta sitä se ihastuminen teettää. Akin pitäis kyllä kertoo Atsumille, ettei sillä ole toivoa. Tosin luulis, että Atsumi ois jo huomannut, että Aki on hetero. Ehkä se yrittää epätoivoisesti elätellä toivoa siitä, että Aki tajuais olevansa sittenkin homo. Aika epätodennäköistä kyllä mun mielestä."

Kazuhiro ei virkkonut yhtään mitään vastaukseksi. Niya sanat olivat synnyttäneet hänessä hieman ikävän olon, vaikkei toinen varmasti ollutkaan tarkoittanut huonontaa hänen mielialaansa höpötyksellään. Oli kuitenkin väistämättä melkoisen epämiellyttävää, kun kaikki jatkuvasti muistuttelivat, että Aki oli umpihetero ja siten ikuisesti Kazun tavoitettavissa. Ei sillä, ettei hän olisi sitä jo ennestään tiennyt tarpeeksi hyvin, ei hän ollut mikään älykääpiö, toisin kuin Atsumi. Siitä huolimatta tuntui epämääräisesti pahalta, ettei hänen annettu hetkeksikään unohtaa sitä, että hän oli jälleen kerran valinnut tunteidensa kohteen väärin.

Niya jatkoi hänen vaitiolostaan huolimatta pölötystään - kuten tavallisestikin. "Mä oon ollut niin kauan siellä tyhmässä koulussa, että oon ihan pihalla siitä, mitä täällä on sillä aikaa tapahtunut. Hika ja Shoukin oli päätynyt yhteen, mitä en ois osannu ennustaa. Oon kyllä tosi iloinen niiden puolesta. Hika on superkiva ja Shou on unelmapoikkis, joskin vähän tylsä mun makuun. Selvästi ne on ihan rakastuneita toisiinsa, eihän ne meinaa malttaa pitää hetkeäkään näppejään irti toisistaan."

Huomattu on. Shou ja Hika ovat kuin kärpäspaperi ja kärpänen: eivät pääse millään irti toisistaan. Ääneen Kazuhiro ei sanonut mitään, koska hän arveli, että hänen olisi paras pitää vähän vähemmän kauniit ajatukset itselleen. Kyllä nuorukainen tiesi itsekin, että oli vain suurimmaksi osaksi mustasukkainen siitä, että toiset onnistuivat siinä, missä hän epäonnistui kerran toisensa jälkeen. Olisi Kazullekin kelvannut tuollainen unelmasuhde, joskin hieman jännemmin maustein: hän olisi vaihtanut imelät hellyydenosoitukset kauhuelokuvien katsomiseen tai rajuun seksiin.

"Aki ei ilmeisesti oo löytänyt ketään erityistä sillä välin, kun mä olin poissa. Hassua sinäänsä, että se on ollut nyt aika kauan sinkkuna, kun se kuitenkin on kai aika hyvä naisten kanssa. Ehkä yhdenillanjutut riittää sille. Mutta entä sä? Sä et varmaan seurustele, mutta ootko sä ihastunut kehenkään tai jotain vastaavaa? Mä oon aina niin pihalla sun kuvioista, vaikka oisin täällä Lontoossa, kun sä et koskaan avaudu sun asioista mulle", Niya valitti ilmiselvästi tyytymättömänä. Kazuhiro vain kohautti olkiaan ja totesi tyynesti: "Eipä ole paljoa kerrottavaa."

Niyan tyytymättömyyttä lievittääkseen Kazu kuitenkin jatkoi hetken kuluttua puhettaan, vaikka yleensä hän ei pahemmin puhunut yksityisasioistaan. Jokin yhdentekevä informaatio riittäisi kuitenkin todennäköisesti tyydyttämään pienen vokalistin uteliaisuuden. "Ystäväni esittelivät minut yhdelle tytölle, joka oli varsin sievä eikä ihan täysi idioottikaan. Ei hän kuitenkaan ollut tarpeeksi viehättävä, että olisin halunnut tehdä hänen kanssaan mitään muuta kuin jutella hetken ranskalaisesta postmodernista kirjallisuudesta."
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.
Avatar
Nightingale
 
Viestit: 937
Liittynyt: 03.11.2013 21:45

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Rishou Makito » 05.12.2014 23:49

Rishou Makito

"Kyllä varmaan. Se on aivan upea, paljon hienompi kuin entinen asuni. Äitisi osaa tosiaan työnsä", Hika vastasi Shoun esittämään keikkavaate-kysymykseen. Shou hymyili nyökäten. Hän saattoi olla ylpeä äitinsä töistä. Kumma juttu, joskus jotkut lapset häpesivät vanhempiaan aina koulussa. Mutta se taisi olla silloin lapsena. Hän ei ollut koskaan hävennyt vanhempiaan, saattoi vain olla ylpeä näistä.
"Onko Kazuhirokin homo? Jäin vain miettimään sitä, kun en ole nähnyt hänen osoittavan mielenkiintoa sen paremmin tyttöihin kuin poikiinkaan. Vai onko hän varattu?" toinen kysyi yhtäkkiä.

Rishou oli laskenut mietteissään katseensa lasinsa reunaan, mutta nosti sen jälleen poikaystävänsä kasvoihin hieman yllättyneenä kysymyksestä. Niin tosiaan, Hikan ja Kazuhiron välillä ei ollut myöskään kamalan lämpimiä välejä. Kazuhiro kohteli Hikaa aika viileästi. Rumpalia oli hyvin vaikea arvioida, mitä tämä ajatteli kenestäkin. Tämä kun puhui niin harvoin ja tuskin oli tehnyt kamalasti mitään tutustumis-elettä. Olihan se harmittavaa, mutta luonteensa kullakin.
"Mielestäni hän on suuntautunut molempiin sukupuoliin. Olen nähnyt hänet sekä miesten että naisten seurassa joskus vanhingossa. Ilmeisesti hän ei meidän seurassa halua tuoda sitä ilmi, mikä on aika ikävää. Olisi mukavaa, jos kaikki tulisivat toimeen toistensa kanssa. Minäkään en tiedä Kazuhirosta paljon mitään, vaikka oltiin yhdessä perustamassa bändiä..." Shou selitti Hikalle. Hikankin olisi hyvä tietää, että hänkin tiesi bändin rumpalista melkein yhtä vähän kuin tämäkin. "Pitäisi ehkä yrittää tutustua vähän paremmin, mutta vaikea tietää, mistä hän tykkää keskustella kun on niin viileä aina kaikkia kohtaan..."

Raitahiuksinen ei ollut Kazuhiroa vastaan tai mitään. Hän ei vain osannut suhtautua tähän oikein. Sitä se vain oli. "Niya tietää hänestä luultavasti enemmän, tai sitten hän vain höpöttää mitä sattuu. Kazuhiro kyllä tuntuu pitävän eniten Niyan seurasta."
Avatar
Rishou Makito
 
Viestit: 250
Liittynyt: 03.11.2013 21:20

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Nightingale » 09.12.2014 23:51

Hirotaka Yoshida

Shou nosti yllättyneenä katseensa lasistaan kuullessaan hänen sanansa. Hika ei ihmetellyt toisen hämmästynyttä reaktiota, sillä hänen kysymyksensä oli tosiaan tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Viininpunamustahiuksisella ei kuitenkaan ollut tapana epäröidä kysyä mieltään painavista asioista, elleivät ne sitten olleet todella arkaluontoisia.

"Käsittääkseni hän on suuntautunut molempiin sukupuoliin. Ainakin Niya sanoi kerran niin. Itse Kazuhiro ei ole koskaan puhunut mitään asiasta. Ilmeisesti hän ei meidän seurassa halua tuoda seksuaalista suuntautumistaan ilmi, mikä on aika ikävää. Olisi mukavaa, jos kaikki tulisivat toimeen toistensa kanssa. Minäkään en tiedä Kazuhirosta paljon mitään, vaikka oltiin yhdessä perustamassa bändiä... Pitäisi ehkä yrittää tutustua vähän paremmin, mutta vaikea tietää, mistä hän tykkää keskustella kun on niin viileä aina kaikkia kohtaan..." Shou vastasi.

Hikan hennot kulmat kohosivat hieman yllätyksestä. Hän ei ollut osannut odottaa, että Kazuhiro olisi biseksuaali, kun kaikki muut bändissä olivat joko vannoutuneita homoja tai umpiheteroita. Mutta no, Kazu tuntui muutenkin poikkeavan heistä muista, joten ehkä oli jollain erityisellä tavalla loogista, että myös Kazun seksuaalinen suuntautuminen oli eri kuin kenelläkään muulla Darrettessa.

Se, että Shou tunnusti, ettei tuntenut Kazuhiroa juuri ollenkaan, ei kuitenkaan päässyt yllättämään Hikaa kovinkaan pahasti. Hän oli olettanut, että Shou tuntisi Kazuhiron jonkin verran häntä paremmin, mutta ei hän ollut pitänyt kaksikkoa minään sydänystävinä. Itse asiassa Niya tuntui olevan ainoa, jonka seurasta rumpali vaikutti nauttivan edes jossain määrin. Shou oli seuraavista sanoistaan päätellen huomannut saman. "Niya tietää hänestä luultavasti enemmän, tai sitten hän vain höpöttää mitä sattuu. Kazuhiro kyllä tuntuu pitävän eniten Niyan seurasta", ykköskitaristi totesi.

Hika nyökkäsi sen merkiksi, että oli samaa mieltä poikaystävänsä kanssa. Sitten hän otti pienen huikan siideristään ja puri mietteliäänä alahuultaan, ennen kuin kysyi: "Tiedätkö sinä, mitä minun pitäisi yrittää tehdä Kazuhiron kanssa? Hän ei tunnu pitävän minusta, mutta haluaisin, että voisimme olla edes jonkinasteisia kavereita, olemmehan me sentään samassa bändissä ja kaikkea." "En ole uskaltanut lähestyä häntä vielä kertaakaan. Hänestä tuntuu aina huokuvan sellainen epäystävällinen aura, joten tuntuu vaikealta mennä juttelemaan", Hika tunnusti surulliseen sävyyn.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.
Avatar
Nightingale
 
Viestit: 937
Liittynyt: 03.11.2013 21:45

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Akiyoshi Higa » 23.05.2020 16:08

Akiyoshi Higa


Aki nousi ylös. Hän joutui ottamaan tukea seinästä, sillä alkoholi hänen aivoissaan sai mielen heittelemään puolelta toiselle. Hän aikoi mennä hakemaan jotain muuta juotavaa. Ehkä hän matkalla löytäisi jotain seuraa, sillä hän tunsi olonsa nyt niin saakelin syrjityksi. Kaikki bändiläiset olivat homoja ja ahdistivat äänettömillä sanoillaan basistia sillä, ettei hän ollut suuntautunut miehiin päin. Homojen keskellä oli synti pitää naisista. Se vitutti enemmän kuin suretti. Akiyoshi harvoin suri mitään. Suru muuttui automaattisesti vitutukseksi, joka oli pakko purkaa jollain tavalla. Hän kuitenkin vannoi, ettei tänään lähtisi tappelemaan kenenkään kanssa, sillä jos hän alkaisi rettelöimään, portsarit heittäisivät ulos ja sopimus keikkapaikasta varmasti raukeaisi. Sittenpähän vasta kaikki vihaisivat häntä enemmän kuin tekivät jo nyt. Sitten ainakin kaikilla olisi jotain häntä vastaan.

Basisti tunsi baaritiskijonossa hennon tönäisyn kyljessään. Joku häntä nuorempi likka oli horjahtanut häntä vasten ruuhkan takia. Tuo hymyili basistille pahoittelevasti. Silmistä näki, että tyttö oli aikamoisessa lirrissä. "Onks kiva ilta? Onko kivaa?" tyttö kysyi mölyn läpi joutuen kuitenkin korottamaan ääntään. Akiyoshi pudisti päätään. "Ihan perseestä on koko ilta. Pitää vetää pää täyteen, et pääsee karseista paineist eroon."
"Missä sulla on paineita?" Tyttö kysyi vihjailevasti. Toinen sai Akin nauramaan ensimmäisen kerran koko iltana. "Se saa jäädä salaisuudeks", basisti virnisti. Hän jutteli tytön kanssa jonkin aikaa, lopulta oli hänen vuoro tilata jotain.

Aki päätti ottaa kaksi one shottia, jotka hän veti tiskillä heti kurkustaan alas. Lopuksi hän tilasi jotain pienessä pullossa olevaa vahvaa juomaa. Tyttö oli hävinnyt viereltä jonnekin sillä aikaa, ehkä omien kavereidensa pariin tai jotain. Ei se kuitenkaan haitannut. Onneksi basistilla ei ollut enää niin paska fiilis kuin hetki sitten. Hän päätti palata sinne missä oli oleillut kolmosoluensa kanssa. Paluumatka oli aika keinumaista puuhaa. One shotit olivat kertaheitolla menneet päähän. Kävellessä tuntui kuin hän olisi ollut jossain karusellissa tai keinussa, se nauratti jostain syystä Darretten basistia.
Avatar
Akiyoshi Higa
 
Viestit: 280
Liittynyt: 03.11.2013 21:15

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Nightingale » 17.06.2020 21:29

Niya Fujiwara


"Eipä ole paljoa kerrottavaa", Kazu kuittasi olkiaan kohauttaen. Juuri kun Niya oli alkamassa inistä pettymyksestä, toinen kuitenkin jatkoi yllättäen puhumista. Mitä ilmeisimmin rumpali tunsi hänet jo niin hyvin, että tämä osasi ennakoida hänen käytöksensä.

"Ystäväni esittelivät minut yhdelle tytölle, joka oli varsin sievä eikä ihan täysi idioottikaan. Ei hän kuitenkaan ollut tarpeeksi viehättävä, että olisin halunnut tehdä hänen kanssaan mitään muuta kuin jutella hetken ranskalaisesta postmodernista kirjallisuudesta", Kazu kertoi. Mitä vittua postmoderni kirjallisuus on? Onko siitä puhuttu joskus äikässä?

"Mä en varmaan koskaan opi tajuamaan, mitä sä näet naisissa. Niillä on rinnat ja liian iso peppu ja ne kikattaa kamalasti", Niya kommentoi ääneen nyrpistäen pienesti nenäänsä. Hän ei ikinä makaisi yhdenkään tytön kanssa edes uteliaisuudesta, niin pohjattoman utelias kuin muuten olikin. Pojat olivat niin paljon parempaa seuraa makuuhuoneen puolella, että hän jättäisi tytöt mielihyvin Akille ja niille muille oudoille, jotka eivät olleet vielä tajunneet homoseksin nautinnollisuutta.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.
Avatar
Nightingale
 
Viestit: 937
Liittynyt: 03.11.2013 21:45

Re: In the Shadows of Xcity

ViestiKirjoittaja Nightingale » 17.06.2020 21:30

Kazuhiro Tanaka


Niyan kasvoille käväisi hämmentynyt ilme, joka riitti kertomaan Kazulle, ettei nuorempi tiennyt, mitä postmodernismi tarkoitti kirjallisuuden yhteydessä. Tai yleensäkään. Niya ei pahemmin tuntenut tai käyttänyt sivistyssanoja ja käytti mieluiten äidinkielen ja kirjallisuuden tunnit kavereilleen tekstailuun.

"Mä en varmaan koskaan opi tajuamaan, mitä sä näet naisissa. Niillä on rinnat ja liian iso peppu ja ne kikattaa kamalasti", Niya tokaisi ja nyrpisti sanojensa vahvistukseksi nenäänsä. Toisen lapsellisen käytöksen nähdessään Kazu ei voinut olla naurahtamatta huvittuneena. Ensimmäistä kertaa sen illan aikana hänen kasvoillaan oli luotaantyöntävän ilmeen sijaan hymy, joka ulottui aina tummanruskeisiin silmiin asti. Se, joka oli tarpeeksi onnekas näkemään Kazuhiron sillä hetkellä, ymmärsi vaivatta, kuinka ihanaa seuraa nuorukainen saattoi parhaassa tapauksessa olla. Harmi vain, että kovin moni ei saanut nähdä tätä parempaa puolta Kazusta.

"Eivät kaikki omista iso takamusta tai kikata jatkuvasti", Kazuhiro tokaisi hymy huulillaan leikkien. Sitten hän kuitenkin jatkoi: "Tosin olet kyllä oikeassa siinä, että miehet ovat parempia, sekä seksikumppaneina että muuten. Naiset eivät kiinnosta minua seurustelumielessä eivätkä nykyään paljon muutenkaan. Miehissä on enemmän kaikkea sellaista, mikä vetää minua puoleensa."
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.
Avatar
Nightingale
 
Viestit: 937
Liittynyt: 03.11.2013 21:45

Edellinen

Paluu Baarit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron