The Dream of Darrette

Niya Fujiwara

Niya oli tyypilliseen tapaansa vallannut turhia epäröimättä tai muilta ihmisiltä lupia kyselemättä Xcity-nimisen baarin takahuoneessa olevan tuolin, joka oli sijoitettu meikkauspöydän ääreen. Parhaillaan pikkuinen vokalisti rajasi tottuneesti aasialaisen soikeita, tummia silmiään kajaalilla ja loi silloin tällöin itsetyytyväisen katseen omaan olemukseensa peilin kautta. Niya tiesi näyttävästi syötävän hyvältä, eikä siksi nähnyt mitään syytä olla vähän ihastelematta ulkonäköään. Jos yleisöllä olisi mitään makua, se olisi valmis lankeamaan polvilleen lavan eteen heti, kun hän asettuisi mikin ääreen, siitä hän oli vuorenvarma.

Saatuaan silmänsä meikattua Niya kääntyi aavistuksen tuolillaan ja vilkaisi taakseen. Hänen kanssaan takahuonetta kansoittavat Kazu ja Aki vaihtoivat vielä vaatteita, sillä kumpikin oli saapunut vasta hetki sitten, toisin kuin Niya, joka oli rynnännyt paikalle reippaasti etuajassa ja oli siksi ehtinyt vetäistä keikka-asunsa jo ajat sitten päälleen. Vokalistin harmiksi Shouta ja Hikaa ei näkynyt vieläkään, vaikka näiden olisi pitänyt olla jo vartti sitten paikalla. Niya suipisti tyytymättömänä suutaan. Vaikka hän ei yleensä välittänyt vähääkään Hikan kroonisesta myöhästelystä, sillä hetkellä kakkoskitaristin epätäsmällisyys ärsytti häntä. Hikan ja Shoun olisi parasta raahata pian luunsa paikalle tai muuten näillä olisi vastassaan pieni mutta sitäkin kiukkuisempi laulaja!

Niya kääntyi takaisin peilin puolen ja loi arvioivan katseen olemukseensa. Tyytyväisesti peilikuvalleen hymyiltyään japanilaisnuorukainen totesi olevansa enemmän kuin valmis astumaan lavalle valloittamaan lontoolaisnuorten sydämet heidän bändilleen. Harmi vain, että keikan alkuun oli vielä melkein tunti aikaa. Mitä ihmettä hän oikein keksisi tehtäväkseen odotellessaan, että muut olisivat hänen laillaan esiintymiskunnossa?

Kärsimättömästi jalkojaan heilutellen Niya tarttui meikkauspöydällä lojuvaan biisilistaan ja rupesi painamaan sitä mieleensä. Suurin osa biiseistä oli cover-versioita erinäisten jrock-bändien biiseistä mutta oli mukana sentään pari kappaletta, jotka olivat heidän bändinsä ikiomaa käsialaa. Niya oli sanoittanut molemmat niistä ja säveltänytkin toisen. Toinen biisi oli puolestaan nuoteiltaan Shoun käsialaa, ja Niya mielestä sen kyllä huomasi lopputuloksesta. Siinä missä Niya sävelsi nopeatahtista rockia, Shoun musiikissa oli epämääräisen haaveileva sävy. Pieni vokalisti ei kuitenkaan pannut pahakseen, että heidän säveltämistyylinsä erosivat niin rajusti toisistaan, sillä olisi ollut tylsää, jos kaikki heistä olisivat tehneet samantapaisia biisejä. Eipä pääsisi yleisökään kyllästymään, kun kappaleita olisi laidasta laitaan.

Rishou makito

Shou avasi Hikalle Xcityn takahuoneen oven ja päästi tämän edellään sisään ennen kuin tuli itse perässä. Nähtävästi Aki ja Kazuhiro olivat vaihtamassa esiintymisasujaan, Niya näytti olevan jo täysin valmis. Shou heilautti nuorimmalle pahoittelevasti kättään kun näki tämän hieman toruvan ilmeen myöhästymisestä. ”Anteeksi, että olemme myöhässä. Tuli pieniä mutkia matkaan…” hän totesi pahoillaan ja etsi itselleen sopivan nurkan, jonne laski kassinsa, jossa oli hänen esiintymisasunsa, ja kitaransa, jonka pisti huolellisesti nojaamaan seinään, jottei se kaatuisi kumoon ja hajoaisi.

Ilman selityksiäkin kaikki varmasti aavistivat, että myöhästymisen syy oli Hika, mutta Shou ei tuominnut tätä koskaan siitä tavasta. Tavallaan poikaystävän tämäntapainen hajamielisyys oli suloista, vaikka saattoi jossain tapauksissa olla haitaksi. Esimerkiksi juuri näissä tilanteissa. Hän oli kuitenkin keksinyt keinon, jolla liiallisia myöhästymisiä voisi välttää, nimittäin sillä, että hän kutsui aina edellispäivänä Hikan luokseen, jolloin hän oli muistuttamasta rakastaan lähdöstä. Silti jostain syystä he onnistuivat myöhästymään viisitoista minuuttia ja vähän päälle.

Rishou avasi laukkunsa vetoketjun ja kaiveli sieltä mustavalkoharmaasävyisen esiintymisasunsa. Hänen äitinsä oli taas onnistunut valmistamaan sen ajoissa. Hänestä oli mukavaa, että äiti tiesi millaisia asusteita hän käytti useimmiten. Pikaisesti Shou ryhtyi riisumaan päällysvaatteitaan ja puki päälleen pystyraidallisen tummanharmaan jalkoja myötäilevät housut, valkoisen kauluspaidan, jonka pari ylintä nappia jäi auki antaen yksinkertaisen korun näkyä, ja paidan päälle tuli musta sametin tuntuinen liivi, jonka taskussa roikkui kaarimaisesti ohut ketju. Kenkinä kävivät mustat kangastennarit. Niillä oli helppoa liikkua lavalla eikä olisi haitannut, vaikka alusta olisikin ollut hieman kostea. Shou kääri vielä paidan hihoja, jotta käsikorut pääsivät omiin oikeuksiinsa. Ai niin, hän oli melkein unohtaa laittaa nastavyönsä lantiolle hieman vinoon.

Kotona ei ollut ehditty meikata tai valmistella hiuksia, joten seuraavaksi hän siirtyi peilin eteen, jossa Niya sattui istumaan. Ei se mitään, hän pystyi hoitamaan näitä asioitaan seisaaltaankin. Lakkapullo alkoi suhista, ja kampa toisessa kädessä muotoili mahdollisimman nopeasti raitaisia hiuksia haluttuun muotoon. Peilin kautta ykköskitaristi vilkaisi muita, jotka näyttivät olevan melkein valmiita. Seinäkello näytti varttia vaille kymmenen, joten aikaa ei ollut enää hirveästi.

Hirotaka Yoshida

Hika ja Shou kiiruhtivat rinta rinnan varsin täyden baarisalin poikki takahuoneen ovelle, josta Hika livahti ensimmäisenä sisään aina yhtä kohteliaan Shoun avattua oven hänelle. He olivat yli vartin verran myöhässä, joten ei ollut kovinkaan yllättävää, että heidän bändikaverinsa olivat jo paikalla. Kazuhiro ja Aki vaihtoivat vielä vaatteita, mutta Niya oli nähtävästi ehtinyt jo meikatakin itsensä esiintymiskuntoon. Pienen vokalistin närkästyneen katseen kohdatessaan Hika loi lammasmaisen katseen ystäväänsä ja siirtyi peremmälle huoneeseen vaihtaakseen hänkin vaatteensa.

”Anteeksi, että olemme myöhässä. Tuli pieniä mutkia matkaan…” Shou selitti heidän kummankin puolesta anteeksipyytävään sävyyn. Hika oli ohikiitävän hetken pahoillaan siitä, että Shou joutui selittelemään hänen ainaista myöhästelyään ja nolostumaan hänen vuokseen. Pian Hikan ajatukset kuitenkin jo siirtyivät tulevaan keikkaan, joka sai hänen mielialansa kohoamaan välittömästi. He kaikki olivat odottaneet uutta keikkaa vaikka kuinka kauan, ja nyt kun lavalle pääsy oli vain muutamien hetkien päässä, ei todellakaan ollut aika masennella. Sitä paitsi olihan hänellä ja Shoulla vielä ihan hyvin aikaa vaihtaa vaatteet, laittaa hiukset ja meikata, joten mitään korjaamatonta vahinkoa ei ollut tapahtunut.

Hika kaivoi mukanaan kantamastaan kassista esiin visual kei -tyylisen, näyttävän keikka-asunsa, jonka Shoun äiti oli ommellut hänelle. Valkomustavioletti asu istui täydellisesti ja oli ihan hänen tyyliään, mikä kertoi omaa tarinaansa Shoun äidin taidoista ompelijana. Ei ihme, että Shoun äidille sateli jatkuvasti työpyyntöjä ja tämä saattoi pyytää ihan hyvää hintaa mittatilaustyönä tekemistään vaatteista. Onneksi Shoun äiti oli kuitenkin tehnyt hänen asunsa ilmaiseksi, kun hän kerran oli Shoun poikaystävä.

Hikalla meni useampia minuutteja pukeutumiseen, sillä hänen asunsa ei ollut siitä kaikkein yksinkertaisimmasta päästä. Saatuaan varsinaisen asun päälleen kakkoskitaristi lisäsi vielä koruja ylleen, ennen kuin kävi hiustensa kimppuun. Hika oli sen verran tottunut hiustenlaittaja, ettei hänellä mennyt mitenkään tuhottomasti aikaa, vaikka hiuslakkaa kuluikin ihan kiitettävästi. Enää oli jäljellä meikki, sitten hän olisi valmis lähtemään lavalle tekemään sound-checkiä bänditoveriensa kanssa.

Akiyoshi Higa

Kun Aki oli astunut takahuoneeseen, Niya oli jo ollut heitä muita ennen. Ulko-oven luona basisti oli törmännyt Kazuun ja moikannut tätä pikaisesti, painunut sitten ripein askelin baaritungoksen läpi takahuoneen oven luokse. Baari oli täynnä, kiitos ehkä heidän julisteidensa, joita Niya ja Shou olivat ripustaneet ja jaelleet pitkin kaupunkia. Aki oli sen verran laiska, ettei ollut jaksanut vaivautua moiseen. Olisi hän ehkä sen tehnyt jos kukaan muu ei olisi, mutta kun noita vapaaehtoisia jo oli, hänen ei tarvinnut vaivata mieltään moisella touhulla.

Bassonsa Aki laski nojaamaan läheiseen seinään ja laski pullollaan olevan muovikassinsa lattialle tuolin päälle, johon ryhtyi riisumaan arkivaatteitaan. Sivusilmällään basisti huomasi, että Kazu oli jonkin askeleen päässä hänestä vaihtamassa vaatteita. Juuri silloin kun Aki käänsi katseensa rumpalin puoleen, tuo oli ilman paitaa. Tahtomattaan tummanruskeat silmät viipyivät huolestuttavan pitkään bänditoverin keskivartalolla, mutta tajutessaan mitä puuhasi, Aki käänsi katseensa toisaalle häveten omia tekemisiään. Mikä helvetti häntä oikein alkoi vaivata? Jännittikö häntä liikaa vai mistä se johtui? Ei hän kyllä tuntenut kamalaa jännitystä esiintymisestä. Lava oli kuin hänen toinen kotinsa, joten siinä ei olisi pitänyt olla mitään vaikutusta…

Pienen hetken Aki vilkuili häpeissään sivuilleen ja vilkaisi, huomasiko kukaan hänen tekemisiään. Ei onneksi. Toivon mukaan. Jos Niya olisi huomannut, tämä olisi luultavasti kailottanut sen ääneen. Purren alahuultaan ja hieman kulmat kurtussa basisti laittoi päällensä hihattoman mustavalkoisen napitettavan paidan ja mustat farkut, jotka eivät olleet liian tiukat eivätkä liian löysätkään. Polvien kohdalla kuluneita kohtia ja lahkeet olivat paikoitellen reikiintyneet, kun lahkeet olivat tallautuneet kävellessä kenkien alla.

Ennen tänne tuloaan Aki oli laittanut hiuksensa kotona, koska niihin olisi kulunut enemmän aikaa täällä. Eniten aikaansa hän halusi kuluttaa kuitenkin bassonsa virittämiseen ja varmistamiseen, että se todella toimi siten kuin hän halusi. Paidan napit saatuaan kiinni, ovi kävi ja sisään astuivat Hika ja Shou. Basisti vilkaisi kelloa vasta nyt ja huomasi noiden olevan kuitenkin reippaasti myöhässä. Niyan ilme kertoi samaa. ”Anteeksi, että olemme myöhässä. Tuli pieniä mutkia matkaan…” Shou sanoi anteeksipyytävästi ja heilautti vielä kättään merkiksi, ettei tarvinnut alkaa valittaa aiheesta. Aki kuitenkin oli persoona, joka ei koskaan pitänyt suutaan tukossa silloin kuin olisi pitänyt. ”Varmaankin taas Hikan takia”, Aki totesi kylmän pokkana, mutta ei hän mitään epäkohteliaasti halunnut sanoa, vaikka ne saattoivat kuulostaa sellaisilta. Hän vain sattui sanomaan asiat suoraan. Ihan sama miten muut sanat tulkitsisivat, ei ollut hänen ongelmansa.

Pukeuduttuaan bändin vanhin otti bassonsa kotelostaan ja istuutui läheiselle tuolille heittäen toisen jalkansa toisen polven päälle. Hän asetti basson syliinsä ja alkoi tutkia soittimensa viritystä.

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro veti mustan t-paitansa päältään ja laski sen läheiselle tuolille, ennen kuin ryhtyi etsimään keikka-asunsa yläosaa mukanaan tuomastaan muovikassistaan. Hän oli saapunut Xcityyn muutama hetki sitten samalla ovenavauksella Akin kanssa, joka oli onnistunut sattumalta ajoittamaan tulonsa samoin kuin hän. Basisti oli moikannut häntä pikaisesti, ja hän oli vastannut tervehdykseen. Sitten he olivat yhdessä harpponeet kohtalaisen täyden baarisalin poikki takahuoneen ovelle, painuneet sisään ensimmäisenä paikalle ehtineen Niyan seuraksi ja ruvenneet vaihtamaan vaatteitaan muutaman metrin päässä toisistaan.

Saatuaan mustan, vasemmalta sivulta kiinni nyöritettävän paitansa käsiinsä Kazu kohottautui pystyyn – juuri parahiksi näkemään, kuinka Akin katse kääntyi vähän liian pikaisesti poispäin hänestä. Rumpali loi basistiin epäluuloisen katseen ja rypisti kulmiaan. Miksi Aki oli tuijottanut häntä? Eikö basistilla muka ollut muuta tehtävää kuin vertailla, kumpi heistä oli lihaksikkaampi, vaikka muutaman hetken päästä olisi keikka edessä? Ja miksi toinen näytti jotenkin kiusaantuneelta?

Kazuhiro tuhahti itsekseen ja jatkoi sitten vaatteidensa vaihtamista. Hän saisi vain päänsäryn, jos rupeaisi miettimään liikaa Akin aivoituksia. Basisteja ei kannattanut edes yrittää ymmärtää, sillä näiden aivot toimivat tyystin eri tavoin kuin muiden ihmisten – jos nyt ylipäätään toimivat, mitä Kazu epäili aina silloin tällöin Akin touhuja seuratessaan.

Yhtäkkiä ovi avautui reippaalla liikkeellä ja sisään astuivat Hika ja Shou, jotka kumpikin loivat aavistuksen kiukkuisen näköiseen Niyaan anteeksipyytävän katseen. Syytä olikin, sillä eksyneet lampaat olivat ehättäneet paikalle yli vartin sovittua myöhemmin. Kazu epäili, ettei myöhästymiseen syyllistä henkilöä tarvinnut etsiä kaukaa, vaikka Shou jättikin aina yhtä hienotunteiseen tapaansa mainitsematta, kehen syyttävät katseet tulisi suunnata. Aki vaikutti olevan samaa mieltä kuin hän, sillä tämä tokaisi sanojaan turhia kaunistelematta: ”Varmaankin taas Hikan takia.” Basistin äänensävy oli jokseenkin viileä, joten Hikan krooninen myöhästelytaipumus vaikutti ärsyttävän muitakin kuin vain Kazua, joka tosin piti ajatuksensa tavalliseen tapaansa omana tietonaan.

Puettuaan yksinkertaiset mustat housut jalkoihinsa Kazuhiro näki parhaaksi siirtyä laittamaan hiuksiaan huoneen toiseen päähän, jossa oli onneksi toinen peili, sillä Shou ja tunnetusti itserakas Niya olivat valloittaneet meikkauspöydän yllä olevan peilin omaan käyttöönsä. Kazu olisi voinut säästää aikaa laittamalla hiuksensa kotonaan, kuten Aki oli tehnyt, mutta hän ei halunnut kulkea kaupungilla hiukset keikkakuosissa. Hän oli sitä paitsi niin näppärä ja tottunut hiustenlaitossa, että suortuvat olivat pian toivotulla tavalla järjestyksessä. Enää jäljellä oli meikki, jossa ei myöskään kulunut kovinkaan kauaa, sillä Kazuhiro oli rajannut silmänsä ja meikannut ihonsa jo kotona. Enää oli lisättävä hieman kajaalia, pikkuisen puuteria ja aavistuksen verran väritöntä huulikiiltoa. Sitten rumpali olikin jo valmis, toisin kuin esimerkiksi Hika, jolla valmistautuminen näytti vielä olevan varsin kiitettävästi kesken.

Kazu ei halunnut mennä yksin lavalle tarkistamaan keikkapaikan omistamien rumpujen kuntoa, sillä hän inhosi sitä, että ihmiset tuijottivat häntä kuin lehmät vastamaalattua aitaa. Niinpä rumpali päätti asettua hetkeksi istumaan takahuoneen perällä olevalle sohvalle. Matkalla sinne hän ohitti bassoaan virittelevän Akin, joka oli ollut valmis jo ennen häntä. ”Olet yhden tupakan velkaa”, Kazu tokaisi ohimennen, huolettomaan sävyyn. Sen sanottuaan hän kuroi umpeen viimeiset metrit, jotka erottivat hänet sohvasta, asettui istumaan ja risti jalkansa melkein naisellisen näköisesti, koska istui mieluummin siististi kuin jalat miehekkään siivottomasti levällään.

Benjiro Nomishi

Xcity-nimisen baarin ovesta astui sisään pitkähkö tummahiuksinen komea henkilö, joka olkapäät korvissa piteli ovea auki kollegalleen, joka näytti olevan pahemmin paleltumaisillaan kuin hän. Ben laski olkapäät alas tuntiessaan lämpimän sisäilman laskeutuvan ylleen ja vilkaisi toveriaan huomaten tämän näyttävän hiukan epävarmalta. ”Onko tämä nyt hyvä idea? Olemme melkein keski-ikäisiä ja tulemme nuorten suosimaan baariin…” äänessä oli jonkin verran valittelua, mutta vanhempi ei viitsinyt väittää nuoremmalleen vastaan. Benjiro loi kollegalleen huolettoman hymyn, joka kertoi, että hän tiesi mitä oltiin tekemässä. ”Älä viitsi, Ford, tullaan vaan katsomaan mikä on meininki nuoremmissa piireissä. Saattaisin saada jotain ideoita.”
”Ideoita mihin?” siihen Ben ei vastannut vaan riisui takkinsa ja ojensi sen narikkasedille.

Ford katseli kiinnostuneena seinän ilmoituksia kun odotti omaa vuoroaan, jotta voisi maksaa narikkamaksunsa. ”Hei tämähän esiintyy tänä iltana”, tämä huomautti mutta huomasi puhuvansa seinille, koska Ben mitään sanomatta oli painunut jo peremmälle baariin. Hieman tympääntyneenä kollega seurasi perässä Beniä tupakka-alueen istumapaikoille.

Ben seurasi ihmisiä katseellaan. Kaikki näyttivät odottavan jotain, ja se luultavasti kävisi hänellekin ilmi jossain vaiheessa. Tupakka nostettiin huulten väliin hieman välinpitämättömin liikkein ja katse silmissä oli mietteliäs mutta kuitenkin aavistuksen tylsistynyt. Viime päivät eivät olleet menneet kuten hän olisi halunnut niiden menevän, mutta se kuului bisnesmaailman kuvioihin. Varsinkin juuri sen firman, jossa hän oli töissä. Se menestyi raivostuttavan surkeasti, eikä kyllä menisi aikaakaan ennen kuin Benjiro irtisanoisi itsensä ja etsisi itselleen paremmat piirit. Mutta ensin sellaiset pitäisi löytää.

Mustahiuksinen mies vilkaisi tupakan sytytettyään vastapäätä istuvaan kollegaan, joka vilkuili ympärilleen hieman vaivaantuneena nuorempien ihmisten katseista. ”Älä viitsi, nolaat minut tyttömäisellä käyttäytymiselläsi. Käyttäytyisit ylpeämmin. Niin kuin käyttäydyt vuoteen puolella”, Ben totesi toiselle ja imaisi savukettaan, puhalsi sitten ilmat sivulle. Sanojensa lopuksi hän oli virnistänyt kiusoittelevasti ja oli saanut kaverinsa naaman punaiseksi.
”Onko sinun pakko mainita siitä julkisella paikalla?”
”On.”

Jonkin ajan kuluttua lavalla näkyi liikettä. Jotain hassusti pukeutuneita tyyppejä oli käynyt lavalla silloin tällöin soittimien parissa häärimässä, mutta heihin Ben ei ollut erityisemmin kiinnittänyt huomiotaan, mutta baarin omistajan astellessa lavalle ja ottaessa mikin käteensä uteliaisuus iski kyllästyneeseen bisnesmieheen. Pyöreähkön näköinen mies esitteli itsensä ja kertoi jonkun Darrette-nimisen bändin esiintyvän sinä iltana. ”Tuon miehen pitäisi huolehtia enemmän kaloreistaan. Tuo paita kohta repeää hänen päällään”, Benjiro pohti ääneen ja kääntyi sitten kaverinsa puoleen. ”Käy hakemassa jotain juotavaa ennen kuin se esitys alkaa.”

Niya Fujiwara

Ovi avautui äkisti, ja Hika ja Shou ilmaantuivat vihdoin ja viimein takahuoneeseen. Niya loi närkästyneen katseen myöhästyneisiin ja sai vastaukseksi kaksi anteeksipyytävää katsetta. ”Anteeksi, että olemme myöhässä. Tuli pieniä mutkia matkaan…” Shou selitti. Niya tunsi Hikan sen verran hyvin, että epäili vahvasti, että ”pienet mutkat” viittasivat kakkoskitaristiin. Aki oli mitä ilmeisimmin samanlaisten epäilysten vallassa, sillä tämä tokaisi viileään sävyyn: ”Varmaankin taas Hikan takia.” Ilmeestä päätellen basistia ärsytti Hikan ainainen, parantumaton taipumus myöhästyä kaikesta bändiin liittyvästä.

Niya ei sen sijaan enää jaksanut vihoitella myöhästyneille bänditovereilleen vaan kääntyi jälleen settilistan puoleen. Pääasia, että kaikki olivat nyt paikalla ja laittaisivat itsensä mahdollisimman pian valmiiksi, sillä vokalisti odotti jo kärsimättömästi lavalle pääsyä. Hän oli varma, että luvassa olisi keikka, jota yksikään baarissa olija ei unohtaisi ihan hetkessä. Siitä seikasta hän pitäisi vaikka henkilökohtaisesti huolta, jos ei muu auttaisi. Ihmiset saisivat luvan muistaa heidän bändinsä nimen tämän illan jälkeen.

Kun Niya osasi luetella biisilistan niin etu- kuin takaperin ilman vähäisintäkään haparointia, hän kääntyi bänditovereidensa puoleen. Aki näkyi puuhailevan bassonsa parissa ja Kazu istuvan huoneen perällä olevalla sohvalla jalat siististi ristittyinä, kuten tällä oli tapana. Shoukin näytti olevan valmis, eikä Hikallakaan ollut enää kovin paljon tekemistä. Niya päätti, että oli aika lähteä tekemään sound-checkiä lavan puolelle. Olisi katastrofi, jos hänen mikkinsä ei toimisi moitteettomasti, koska silloin ihmiset eivät pääsisi kuulemaan hänen jumalaista ääntään.

Niya hyppäsi pienille jaloilleen ja ilmoitti ääni innosta tavallista kimeämpänä: ”Alkakaa tulla, on sound-checkin aika!” Sen sanottuaan vokalisti kipitti ulos takahuoneesta lavalle ja siellä suoraan mikin ääreen, josta avautui täydellinen näkymä lupaavan täyteen baarisaliin. Oli selvästi kannattanut levitellä julisteita ympäri kaupunkia ja tyrkkiä niitä jokaisen vastaantulijan käteen.

Niyalla ei mennyt kauaakaan varmistaa, että mikki toimi, joten hän saattoi pian siirtyä kiertelemään bänditoverinsa luota toisen luokse. Niya tiesi Akin hallitsevan bassonsa virittämisen täydellisesti ilman hänenkin apuaan, eikä Kazu puolestaan koskaan antanut hänen koskea sormenpäälläkään rumpusettiinsä, joten pienikokoinen vokalisti näki parhaaksi hengata Hikan ja Shoun luona. Viimeisenä soittimensa kunnon sai tarkistettua Hika, koska tämä oli saapunut viimeisenä takahuoneesta. Varsin pian kakkoskitaristikin oli kuitenkin saanut kitaransa asetettua odottamaan telineeseen, jolloin koko bändi siirtyi takaisin takahuoneen puolelle, jotta Hugo voisi nousta lavalle ja ilmoittaa yleisölle, että pian alkaisi takuusti unohtumaton elämys.

Rishou Makito

Akin kommentti ei oikein miellyttänyt ykköskitaristia, ja hän näytti sen katseellaan mulkaistessaan basistia varoittavasti, jottei tuo päästäisi sammakoita suustaan ainakaan hänen kuullen. Häntä ei olisi haitannut, jos Aki olisi syyllistänyt häntä, mutta Hikaan kohdistuneet syytökset häiritsivät. Myöhästely oli vain yksi kakkoskitaristin paheista, joihin tuskin pystyi vaikuttamaan sen paremmin kuin tupakoitsijan polttamiseen. Akin oli siis syytä pitää suunsa joskus kiinni.

Hiukset tulivat nopeasti valmiiksi, minkä jälkeen Shou meikkasi itsensä kevyesti, käytti kuitenkin luomiväriä ja kajaalia tuttuun tapaansa, jolla hän oli tottunut niitä käyttämään. ”Olet yhden tupakan velkaa”, kuului takana ohimenevä maininta, jolloin Rishou siirsi katseensa silmäluomestaan peilin kautta taakse. Kazuhiro käveli Akin ohitse tuon viritellessä bassoaan. Mielessään Shou mietti, että mistä kumman syystä Kazuhiron äänensävy tuntui hieman tuttavallisen huolettomalta. Tai oikeastaan tuttavammalta ja ystävällisemmältä kuin rumpali yleensä kommentoi heidän basistilleen. Mielessään ykköskitaristi pohti, että olikohan toissapäiväisellä baarireissulla jotain osuutta asiaan. Ehkäpä. Nuohan olivat lähteneet yhdessä baarista sinä iltana. Aki oli ehkä voinut murtaa hieman sitä muuria, joka tuntui vallitsevan Kazuhiron ja muiden ihmisten välillä, joka ei vallinnut Niyan tapauksessa ollenkaan. Kaksikko oli ehkä sopinut riitansa jollain tupakanlahjoituksella.

Kaikki tuntuivat olevan valmiita, joten sen jälkeen siirryttiin lavan puolelle, missä katsastettiin soittimet. Aki ja Kazuhiro osasivat hommansa, joten Niya näytti jättävän nämä rauhaan ja tulevan Shou ja Hikan luokse. ”Jännittääkö yhtään?” Shou kysyi hiukan virnuillen nuorimmalta ja tunsi pienen kutittavan jännityksen vatsanpohjassaan. Hän ei panikoinut, hän vain odotti innolla kohta alkavaa keikkaa, jota oli odotettu aika pitkään.

Kun sound-check oli tehty, bändi palasi takahuoneeseen. Odottavaa jännitystä oli sekä bändin että yleisön puolella, kun Hugo asteli lavalle ja esitteli itsensä ja sitten kertoi, ketkä esiintyisivät tänään. Shou hymyili peittelemättä innostustaan ja heilui painonsa kanssa jalalta toiselle, malttamattomana. Vaivihkaa hän tarttui Hikan käteen ja puristi sitä hellästi.

Hirotaka Yoshida

Vasta, kun Hika oli kuullut Akin lausuvan varsin epäystävälliseen sävyyn huomautuksen siitä, että hän oli varmaankin ollut myöhästymisen syy, kakkoskitaristi oli ymmärtänyt, etteivät kaikki bändissä ehkä olleet yhtä valmiita antamaan hänen myöhästelyään anteeksi kuin Niya. Siinä missä Niya oli vaikuttanut unohtaneen koko asian melkein heti hänen ja Shoun saavuttua, Aki oli vaikuttanut enemmän tai vähemmän kiukkuiselta. Pikainen, hieman arka vilkaisu sivusilmällä Kazuhiroon oli antanut Hikalle sellaisen käsityksen, että rumpalikin saattoi olla vihainen hänelle. Hän ei kuitenkaan voinut olla varma tulkintansa oikeellisuudesta, sillä Kazuhiroa oli kovin vaikea lukea eikä tämä sitä paitsi vielä koskaan hänen nähtensä ollut näyttänyt erityisen tyytyväiseltä mihinkään.

Hika huokaisi hieman alakuloisesti meikatessaan silmiään meikkauspöydän yläpuolella olevan peilin avulla. Ei hän halunnut ärsyttää bänditovereitaan epätäsmällisyydellään tai huonontaa heidän jo ennestään kohennusta kaipaavaa ryhmähenkeään. Hän ei kuitenkaan mahtanut mitään ainaiselle taipumukselleen myöhästellä. Se oli paha tapa, jonka kitkemistä hän oli kyllä yrittänyt silloin tällöin mutta aina sen suuremmitta tuloksitta. Ainoastaan Ashtonin kanssa seurustellessaan hän oli ollut jokseenkin säännöllinen, mutta niihin aikoihin hän ei missään nimessä halunnut palata.

Hika havahtui aavistuksen surumielisistä mietteistään vasta, kun Niya ilmoitti, että oli sound-checkin aika. Siinä vaiheessa Hika huomasi, että kaikki muut olivat valmiita, kun taas hänellä oli yhä meikki kesken. Hieman häpeissään Hika jäi viimeistelemään ehostustaan, kun muut katosivat lavalle soittimiensa pariin. Pian kakkoskitaristikin kuitenkin pääsi pujahtamaan lavan puolelle. Mukavan täyteen pakkautuneen baarisalin näkeminen piristi häntä huomattavasti, samoin oman rakkaan kitaran parissa puuhaaminen.

Ei mennyt montaakaan minuuttia, ennen kuin Niya ilmaantui Hikan ja Shoun luokse, jolloin Shou kysäisi vokalistilta, jännittikö tätä. Omasta puolestaan Hika olisi voinut kertoa, että kyllä jännitti, mutta vain miellyttävästi, juuri niin kuin pitikin ennen keikan alkua. Kokemuksesta Hika tiesi, että keikan aikana jännitys haihtuisi soittamisen suoman nautinnon tieltä.

Hika oli viimeisenä valmis kitaransa kanssa, mutta lopulta hänkin sai soittimensa asetettua telineeseen odottamaan, jolloin koko bändi saattoi palata vielä hetkeksi takahuoneen puolelle. Hika kuuli selvästi avoimen oven läpi, kuinka Hugo ilmoitti alkavasta keikasta baarinsa asiakaskunnalle. Bändikavereitaan vilkaistessaan kakkoskitaristi huomasi, ettei ollut ainoa, joka oli jo kärsimätön pääsemään nousemaan lavalle. Niyan äänestä oli kuullut innostuksen jo ennen sound-checkiä, ja Shou vaihtoi painoa jalalta toiselle, kuten tällä oli tapana aina jännittäessään.

Shoun vaivihkainen käteen tarttuminen yllätti positiivisesti Hikan, joka ei ollut osannut odottaa moista viimehetken hellyydenosoitusta. Hänen olisi kuitenkin pitänyt osata ennakoida se, sillä Shou jätti harvoin väliin tilaisuutta osoittaa, kuinka paljon välitti hänestä. Hika oli onnellinen, että toinen oli niin romanttinen, sillä hän rakasti kaikkia pieniä helliä eleitä, joita he vaihtoivat vähän väliä. Ne olivat hänen mielestään selvä osoitus siitä, että he todella rakastivat toisiaan.

Akiyoshi Higa

”Olet yhden tupakan velkaa.” Aki nosti katseensa havahtuessaan bassomaailmastaan ja kohotti katseensa Kazuun, joka oli kävellyt hänen ohi perimmäiselle sohvalle ristien jalkansa hieman naisellisesti. Aki ei voinut olla tuijottamatta pikaisen hetken toisen hieman naisellista asentoa. Nyt hän vasta pisti tietoisesti merkille, että rumpalissa oli monia naisellisia piirteitä, esimerkiksi tämän hento ruumiinrakenne, mikä oli pojille hieman harvinaista. Ehkä. ”Ok, saat sitten vaikka keikan jälkeen tai jotain…” Aki sanoi kääntäen katseensa takaisin bassonsa kaulaan, jolle oli asettanut sormensa.

”Alkakaa tulla, on sound-checkin aika!” hetken kuluttua Niya ilmoitti odottamattoman innostuneesti, mikä aiheutti pienen äänen kirkkauden. Se sai Akin takaisin maanpinnalle nopeammin kuin äskeinen Kazun kommentti. Ero oli ehkä siinä, ettei basisti ollut tottunut rumpalin puhuvan hänelle niin kepeään sävyyn…

Kaikki painuivat lavalle, Hika tosin viimeisenä, minkä jälkeen Aki pisti merkille nyt paremmin yleisön määrän. Ihmisiä oli tullut ehkä viime näkemältä hieman lisää, mikä tietysti hymyilytti basistia eikä hän voinut olla huomaamatta sitäkään, että jotkut nuoret naiset osoittelivat kuka ketäkin, mutta Akiin itseensä kohdistuneet katseet hän pisti merkille. Ei hän voinut olla omahyväisesti sille hymyilemättä, sillä se antoi hänelle vielä enemmän itsevarmuutta astua lavalle.

Aki asetti soittimensa paikalleen ja hoiti oman osuutensa tarkastuksessa. Niya puuhasi mikkinsä kanssa, Kazu rumpujensa, Hika ja Shou kitaroidensa. Ilmapiiri oli hiukan jännittynyt, mutta hyvällä tavalla. Sen jopa basistikin vaistosi ja myhäili itsekseen tyytyväisenä, kun he palasivat takahuoneen puolelle odottamaan, että Hugo kutsuisi heidät takaisin lavalle aloittamaan keikkansa. Sitä oli odotettu todellakin pitkään. Vittu että tuntui hyvältä!

Kazuhiro Tanaka

Aki käänsi katseensa hänen suuntaansa kuultuaan hänen tupakkaa koskevan huomautuksensa. Jostain syystä Akin katse tuntui viipyvän hänessä hieman tarpeellista kauemmin, mikä luonnollisesti häiritsi häntä, sillä hän oli pienestä pitäen inhonnut itseensä kohdistuvaa tuijotusta. Mikä ihme Akia tänään vaivasi? Oliko tällä kertaa syynä hänen vähemmän miehinen istuma-asentonsa? Kazu siristi huomaamattomasti silmiään. Jos Aki kehtaisi huomauttaa jotakin asiasta, tämä saisi unohtaa heidän välillään toistaiseksi vallitsevan aselevon.

”Ok, saat sitten vaikka keikan jälkeen tai jotain…” Aki kuitenkin vain vastasi ja käänsi katseensa takaisin bassoonsa. Kazu rentoutui huomatessaan, ettei epätoivottuja kommentteja hänen naisellisuudestaan ollut tulossa. Naisellisuus oli yksi niistä asioista, joita koskevaa kommentointia hän sieti erityisen huonosti. Rumpali ei mahtanut mitään sille, että oli perinyt äidiltään hennon ruumiinrakenteen ja sirot piirteet, mutta ei hän siitä huolimatta ollut mikään nainen. Ja oli hän taatusti miehekkäämpi kuin Hika tai Niya, joita oikeasti saattoi erehtyä luulemaan vastakkaisen sukupuolen edustajiksi.

”Alkakaa tulla, on sound-checkin aika!” Niya hihkaisi äkisti ääni innosta tavallistakin tyttömäisempänä ja kipitti ensimmäisenä lavan puolelle. Kazuhiro nousi jaloilleen ja seurasi hieman rauhallisemmin lapsellista ystäväänsä, joka oli hänen lavalle saapuessaan ehtinyt jo hyökätä mikkinsä kimppuun. Kazu loi nopean katseen odottavaan yleisöön, jota näytti olevan yllättävän runsaasti paikalla, ennen kuin siirtyi rumpujensa taakse. Hänen helpotuksekseen rummut olivat varsin uudennäköiset ja hyväkuntoiset, eikä niiden parissa vierähtänyt kuin hetki. Joskus aiemmin Kazuhiro oli joutunut soittamaan vähemmän kehuttavilla rummuilla, mikä ärsytti aina häntä, koska hän tahtoi osoittaa taitonsa eikä kuulostaa bongorumpua paukuttavalta paviaanilta.

Kun bändi suuntasi takaisin takahuoneen puolelle, Kazuhiro tunsi jännityksen kiemurtelevan sisällään. Vaikka sitä ei helposti huomannutkaan, hän kyllä jännitti aina ennen keikan alkua. Kazu oli sen verran perfektionistinen ihminen, että inhosi soittamisessa mokailua. Vaikka kukaan ei luultavasti edes huomannut pieniä virheitä, hän itse kyllä huomasi ne. Toivottavasti tällä kertaa koko keikka saataisiin vedettyä läpi ilman turhia mokia tai muuta sählinkiä. Ja toivottavasti Niya osaisi käyttäytyä edes jokseenkin säädyllisesti eikä päätyisi nolaamaan itseään ja heitä muita vetämällä showta ihan överiksi, kuten tällä oli silloin tällöin enemmän tai vähemmän tahattomasti tapana tehdä.

Benjiro Nomishi


Ford painui tottelevaisesti hakemaan käskyn jälkeen juomia, vaikka taisi päänsä sisällä sadatella sitä, että oli alistetussa asemassa. Ben jäi odottaessaan sauhuttelemaan tupakkaansa, joka oli perinteisesti merkiltään Kool Boost. Mikään muu merkki se ei voinut olla. Hän mieluummin jätti polttamatta, jos ei saanut lempimerkkiään polttaa. Hänen harmikseen harvat polttivat juuri sitä merkkiä, ehkä juuri siksi hän saisi sitä aina vain tietystä liikkeestä ja siinäkin myytiin pelkkää tupakkaa, salaa ehkä jotain huumausaineitakin, joihin Ben ei ollut koskaan jaksanut sekaantua. Häntä ei vain kiinnostanut moisilla aineilla läträäminen.

Jonotus taisi olla pitkä, mutta Ford ehti onneksi takaisin ennen kuin Xcityn omistaja kuulutti lavalle vähemmän kuuluisan Darrette-bändin. Se ei ollut tehnyt viime aikoina keikkoja jostain yksittäisistä syistä. Beniä ei pahemmin kiinnostanut keski-ikäisen miehen selostukset, hän vain sauhutteli ja joi kollegansa tuomaa olutta harkituin siemauksin. Vaikka hän piti baareissa käymisestä, hän ei vetänyt kännejä niin kuin jotkut nuoret saattoivat. Eivät vain osanneet hillitä kittausintoaan sitten millään.
”Kuulin bändiläisten olevan japanilaisia, tai ainakin japanilaissyntyisiä. Kuulemma aika mielenkiintoinen porukka”, Ford selitti vain täyttääkseen heidän välillään vallitsevan tylsän hiljaisuuden, joka ei pahemmin Benjiroa häirinnyt. Hän vain myhäili vastaukseksi ja nyökkäili muka kiinnostuneena.

Yleisön puoleisten valojen sammuminen ja lavalle kohdistettujen valokeilojen ilmestyminen kiinnitti Benin uteliaan katseen lavalle. Yksitellen, melkein peräkanaa bändin jäsenet kävelivät omille paikoilleen kukin oman soittimensa luokse ja ottaen sen haltuunsa. Benjiron kasvoilla kävi pikainen hymy kun hän veti viimeiset sauhut lyhenneestä tupakastaan.

Niya Fujiwara


Niya näki Shoun vaihtavan levottomasti painoaan jalalta toiselle. Kitaristin ele huvitti häntä, koska vain hetki sitten lavalla tämä oli kysynyt häneltä, jännittikö häntä. Ei, Niyaa ei erityisemmin jännittänyt, pikemminkin hän oli vain innoissaan ja siksi malttamaton. Sen sijaan Shou itse vaikutti hiukan jännittyneeltä. Ehkä siksi ykköskitaristi tarttui vaivihkaa Hikaa kädestä ja puristi hellän rakastavasti tämän sormia. Niyaa nauratti bändikavereiden söpöily, mutta vaivoin hän onnistui hillitsemään halunsa hihittää näille kuin keskenkasvuinen kakara.

Niya kuuli Hugon lopettavan esittelypuheensa ja näki pullean miehen laskeutuvan pois lavalta. Oli siis vihdoin ja viimein koittanut kauan odotettu hetki. Niya ei turhia aikaillut vaan säntäsi ensimmäisenä lavaa valloittamaan, vaikka yleensä vokalisti kapusi viimeisenä yleisön eteen. Lyhyen japanilaisnuorukaisen kärsivällisyys ei kuitenkaan sallinut enää hetkenkään odotusta, joten tavalliset keikkaperinteet saivat luvan hieman joustaa tässä tapauksessa.

Niya tepsutteli leveästi hymyillen ja tavalliseen tapaansa täydellisen itsevarmana mikin eteen, jonka hän oli aiemmin säätänyt itselleen sopivalle korkeudelle. Pikkuinen vokalisti vilkutteli vähän yleisölle kykenemättä salaamaan esiintymisintoaan, ennen kuin kääntyi vilkaisemaan, olisivatko muut jo kohta valmiita aloittamaan keikan. Näyttivät olevan, sillä jokainen antoi hänelle huomaamattoman merkin, joka viestitti valmiudesta startata. Niya kääntyi takaisin mikkinsä puoleen. Hän kuuli, kuinka Kazu löi muutaman kerran rumpujaan merkiksi oikeasta tahdista, ja sitten Kazu, Hika, Shou ja Aki rupesivat toden teolla soittamaan.

Niya virnisti vallattomasti yleisölle ja nuolaisi pienesti muttei suinkaan tahattomasti huuliaan. Joku tyttö kirkaisi innostuksesta huomatessaan hänen pienen flirttailunsa. Niya virnisti uudemman kerran, ennen kuin nojautui lähemmäksi mikkiään laulaakseen ensimmäiset sanat. Hauskanpito saattoi nyt virallisesti alkaa!