Thomas
Hyvin syrjäisen ja pimeän kapean kujan, erään ränsistyneen tiilirakennuksen paloportaiden tasanteella istui surkean näköinen nuorukainen. Tuo istui roikottaen jalkojaan tasanteen yli ja nojasi kipeää mustelmaista otsaansa kaiteen yläreunaan. Harmaanruskeat silmät katsoivat sumuisina vasenta kättä, jossa oli pari päivää sitten ollut tiputusletku. Nuorukaisen päällä oli harmaansiniset sairaalavaatteet, joista tuo ei ollut jaksanut vielä hommautua eroon. Paljoihin jalkoihin tulvahti kaupunkimainen lämmin tuulahdus, johon sekoittui kaikenlaiset luontoa saastuttavat aineet.
Kuka olisi uskonut, että kaikista ihmisistä juuri Thomas oli joutunut sairaalaan. Juuri hänen vasten tahtoaan ja sehän oli tapahtunut silloin kun hän ei ollut lainkaan tajuissaan. Itse asiassa hänen olisi pitänyt olla kuollut. Variksien olisi jo pitänyt käydä syömässä hänet jättäen vain luut jäljelle. Mutta niin ei ollutkaan käynyt. Hän kuulemansa mukaan oli käynyt erittäin lähellä kuolemaa. Muutaman päivän tajuttomana ollessaan, hän ei muistanut niistä päivistä yhtään mitään. Hän ei edes ollut nähnyt mitään unta. Aluksi hän muisti vain hämärästi, minkä takia oli joutunut sairaalaan, mutta kun hänellä ei ollut muutakaan tekemistä, hän oli miettinyt niin kauan, kunnes muisti kaiken salamankirkkaasti.
Kaikki oli lähtenyt siitä kun hän käveli kaikessa rauhassa Rockin kanssa kävelykadulla. He kääntyivät kujalle vievästä kulmasta, mutta sitten hänen koiransa oli haistanut jotain hyväntuoksuista seuraavan kulman takana. Se oli mennyt jonkun tyypin jättämän nugettikasan luokse, joka oli ollut vielä tuore. Aluksi Tom itse ei ollut välittänyt mitään koiran menemisestä, mutta laukauksen kuullessaan hän riensi koiran luokse. Rock inisi kyljelleen nugettikasan vieressä. Verta valui sen rintalastasta. Jonkin matkan päässä oli viiden hengen joukko, jonka Tom tunsi liian hyvin. Nuo lähtivät moottoripyörillään karkuun eikä raivoisan Thomaksen ollut mitään järkeä lähteä perään. Hänen täytyi hoitaa koira kuntoon. Sen hengitys vinkui rahisevasti, se yritti haukkoa henkeä suurella kuonollaan.
Thomas painoi käsillään silmiään, jottei vuodattaisi liikaa kyyneliä. Koiran kuoleman muisteleminen teki liian kipeää. Se oli hänen syytään. Eikä hänen uskollista ystäväänsä ollut enää häntä seuraamassa. Ei ollut pitämässä jo niin yksinäiselle isännälleen seuraa. Sitä ei enää ollut missään.
Kosto. Sitä Tom oli ajattellut ensimmäisenä. Seuraavana päivänä hän marssi suoraan vihollisen majapaikkaan, joka oli ollut jossain syrjäisessä lakkautetussa tehtaassa. Hän oli jäänyt tappelussa alakynteen, eikä hän olisi voittanut muutenkaan, sillä pomolla oli ollut revolveri.
Muutama mies oli pidellyt häntä tiukasti aloillaan sen jälkeen kun hänet oli muksittu henkihieveriin. Joukkion johtaja oli sanonut tappavansa hänet ja ottavansa hänen alueensa omaan käyttöönsä. Tämä oli kaivanut jostain jonkun ruiskuntapaisen ja iskenyt sen hänen suonistoonsa. Taisi olla jotain huumetta, sillä pistoksen jälkeen oli iskenyt kamalan huono olo ja sydämen syke heitti nollaa ja satasta yhtä aikaa. Sen jälkeen kaikki olikin mennyt pimeäksi, ja hän oli herännyt seuraavan kerran sairaalassa kamalien kipujen kourissa. Hän oli ovella nähnyt pari kyttää, jotka keskustelivat lääkärin kanssa. Niiden mentyä Thomas oli tajunnut joutuvansa tämän kaiken jälkeen vankilaan. Syytteenä varkaudet, huumeet, joita hän ei edes käyttänyt ja jotkut muutkin, mitä hän oli elämän varrella saanut aikaan...
Ei auttanut muuta kuin karata. Se ei ollut ollut poliisisairaala, joten sieltä pääsi helposti pois yöaikaan hätäuloskäynnin kautta. Hän oli repinyt kaikki letkut irti käsistään ja vain lähtenyt vaikkei olisi ehkä saanut. Elämästä taisteleminen oli käynnissä hänellä vieläkin. Hän ei nyt saanut sairaalahoitoa. Hän ei tiennyt kauan oli makanut tajuttomana sairaalassa, mutta kunnossa hän ei ollut. Muksimisen jälkeiset jäljet näkyivät vieläkin hyvin selvänä eikä sekään auttanut hänen oloaan, että etsintäkuulutuksia oli enemmän ympäri Lontoota kuin koskaan aiemmin. Hän oli kuullut ihmisten puhuvan, että olivat nähneet hänet tv:ssä tai sanomalehtien etusivuilla.
Nuorukainen pyyhki kuivuneet kyyneleet likaisilta poskiltaan ja puristi kätensä nyrkkiin. "Voi vitun vittu", hän mutisi silmät ummessa. Hänellä ei ollut enää mitään, mistä olisi voinut hakea apua. Rock ei ollut täällä varoittamassa jonkun tulosta. Hän ei saanut levätä hetkeäkään, koska silloin hän altistuisi kaikkein eniten vaaroille. Eikä sitäkään tietäisi, mistä hän heräisi seuraavan kerran, kun avaisi silmänsä. Hänet oli ahdistettu nurkkaan kuin katukoira, jota rankkuri innoissaan havitteli kepin päässä olevalla renkulalla.