Junya Tanaka
Oli keskiviikkopäivä ja Junya oli tunti sitten tullut töistä. Hän oli painellut suoraan huoneeseensa vaihtamaan mukavammat vaatteet ylleen ja kaatunut sen jälkeen poikittain mahallaan vuoteelleen. Hän oli haudannut naamansa peittoon.
Oli kulunut neljä päivää siitä kun Hajime oli tunnustanut rakkautensa hänelle. Rakkaudentunnustus, eikä mikään pelkkä ihastuksen tunnustaminen. Rakkaus oli voimakas sana, se oli yksi monesta syystä, mikä oli pistänyt miehen pasmat sekaisin. Hän tunsi olevansa sekaisin vieläkin.
Näiden päivien aikana hän ei ollut saanut aikaiseksi mitään järkevää. Jos hän nyt ryhtyi ruuanlaittoon, siivoamiseen tai pyykkäämiseen, hän onnistui sähläämään jotenkin. Joko hän paistoi ruuan pohjaan ja aiheutti palohälytyksen tai sitten hän värjäsi pikkuveljensä valkoisen kauluspaidan vaaleanpunaiseksi, kun pyykin sekaan oli joutunut kirkuvanpunainen sukka. Siitä hän oli saanut kuulla kunniansa ja oli luvannut ostaa Kazulle uuden paidan. Ihme ettei pikkuveli ollut ottanut hänen sekoilujaan puheeksi vielä.
Hän oli pohtinut päivien aikana tunteitaan tarkkaan eikä hän ollut oikein varma vieläkään mitä tunsi. Tietysti, aina kun hän muisteli hajimen tunnustusta, hänen vatsassaan alkoi velloa ja korvat punoittivat. Hän ei uskonut sen olevan ihastumista. Ei se voinut olla. Koska kuka nyt ihastuisi rakkaudentunnustuksesta? Niin pinnallista. Ehkä hän vain tunsi itsensä imarrelluksi.
Toisaalta taas häntä harmitti, että heidän ystävyytensä tulisi varmasti muuttumaan tästä. Mihin suuntaan se oli menossa, sitä hän ei tiennyt. Se saattoi mennä ojasta allikkoon vain siitäkin, miten Junya käyttäytyisi. Ajatus siitä, että heidän vasta alkanut ystävyytensä katoaisi nyt, ahdisti häntä.
