The Dream of Darrette

Rishou Makito

Rishou ei tiennyt mitä oli ajatellut suostuessaan ottamaan tuntemattoman pojan luokseen toipumaan. Tämä oli nuhjuinen, huonossa kunnossa oleva ja vielä lääkäriä tarvitseva nuorukainen. Thomas oli Niyan kaveri, ei kovin läheinen ja laulaja oli myös kertonut pojan elelleen kadulla koko ikänsä varastellen ruokaa ja rahaa kadulla kulkevilta ihmisiltä. Mutta tämä vielä toipilaana oleva oli silti vai ihminen eikä Shou raaskinut jättää onnetonta pulaan, hyväntahtoinen kun oli. Toivon mukaan hän ei joutuisi katumaan sitä.

Hän ei tiennyt tarkalleen mitä kaikkea Thomasille oli tapahtunut viimeisinä viikkoina, kun oli sellaisessa kunnossakin, muttei hän ruvennut utelemaan liiaksi, vaikka toki uteliaana ihmisenä häntä kiinnosti erittäin paljon. Katunuorukaisen luonnetta oli tällä hetkellä vaikea arvioida, koska tämä oli masentavassa tilassa, sekä henkisesti että fyysisesti, sen tiesi, että tämä oli menettänyt parhaan ystävänsä ja suri sitä nyt ehkä eniten. Shou antaisi aikaa pojalle totuttautua sekä hänen läsnäoloonsa että sisälläoloon, johon tuo ei ollut tottunut ollenkaan. Ehkä juuri siksi Thomas viihtyi enimmäkseen parvekkeen nurkassa katsomassa kadulle.

Siellä tämä istuskeli tälläkin hetkellä hyvin vaiteliaana. Shou valmisti ruokaa keittiössä, jotta he molemmat saisivat ruokaa. Ruokana oli marinoituja ja paistettuja kanasuikaleita curryriisin kera. Hän ei ollut maailman paras kokkaaja ja onnistui joskus polttamaan ruuan pohjaan kun unohtui miettimään syntyjä ja syviä, mutta kyllä se vielä oli syömäkelposta. Maustamisessa Shou oli erittäin surkea, koskaan hän ei tiennyt mikä mauste sopisi minkäkin kanssa, joten siksi syntyi erilaisia ihmeellisiä kokeiluja, siten ruuat maistuivat aina milloin miltäkin. Tämänkään ruokalajin onnistumisesta ei ollut tajuuta.

Saatuaan katettua pöydän ja ruuan valmistettua ykköskitaristi kävi hakemassa Thomasia syömään - jos tälle nyt ruoka vieläkään maistuisi. Hän avasi parvekkeen oven ja haki katseensa nuorempaansa. "Ruoka olisi valmista, voit tulla syömään jos on nälkä", Shou sanoi ystävällisesti ja hymyili.

Thomas

Aah... Minne hän olikaan taas joutunut? Jonkun randomin pojan luokse, jota ei tuntenut ja tämän kämpille, jossa ei viihtynyt alkuunkaan. Hän oli ollut niin avun tarpeessa, että oli alentunut tällaiselle pelastumiselle, sitä paitsi hän oli säälittävästi anonut apua Niyalta, jonka kanssa muisti viimeksi riidelleensä. Sekin oli aiheutunut vain siitä kun hän oli tunnustanut olevansa ihastunut tähän eikä se typerä nirvana ollut älynnyt sitä, oli vain leikkinyt hänen tunteillaan. Hän muisti senkin, ettei tänne tultuaan ollut muuta kuin nukkunut kuumetta ja haavoja ja muita vammoja pois eikä ollut syönyt paljon mitään. Ainoastaan hän oli juonut silloin tällöin lasillisen vettä.

Ainut lohtu tässä asiassa oli, että kämpässä oli parveke, jossa hän pystyi viettämään aikaansa päivittäin monta tuntia ja se, ettei poliisit tulisi löytämään häntä aivan heti. Tuo hänet huostaanottanut tyyppi oli varoittanut häntä varastamasta mitään arvokasta. Tom ei ollut ihan heti varastamassa mitään, eihän hän halunnut joutua poliisien kynsiin. Jotenkin hän oli salaa kiitollinen tälle ihme pelastumiselle. Ilman Niyaan törmäämistä, olisi hän luultavasti jäänyt joko kiinni tai kuollut kadulle vammoihinsa.

Ilma oli kolea ja viileä ilmavirta pyyhkäisi vielä haaleilla mustelmilla olevia kasvoja. Takkuiset hiukset olivat vielä vaikka missä paskassa, kun hän ei ollut päässyt, tai edes halunnut peseytyä. Yllään hänellä oli vieläkin sairaalavaatteet, jotka olivat jo kuluneet ja polvista ratkenneet. Tom nosti katseensa taivaalle ja nuuhkaisi ilmaa. Talven tuoksu oli ilmassa, ehkä oli hyvä, että oli lämmin paikka, jossa voisi olla edes kotvan aikaa.

"Ruoka olisi valmista, voit tulla syömään jos on nälkä", vieraan ääni sanoi, mitä Thomas pelästyi pahanpäiväisesti. Hän ponkaisi seisomaan ja painautui varautuneesti peräseinää vasten villi katse silmissään. Ai, huh, se olikin vaan toi... "Joo..." hän mutisi katseensa maahan laskien ja seurasi tuota Shou-nimistä keittiöön ja istuutui tuolille, jonka ääressä oli katettu välineet valmiiksi. Hän ei sitten koskaan ollut syönyt lautaselta eikä edes pidellyt tuota haarukka-nimistä välinettä kädessään...

Rishou Makito

Shou kohotti kulmiaan yllättyneenä, kun Thomas ponkaisi äkisti ylös ja painautui seinää vasten silmät levällään. Katse oli kuin pelästyneellä eläimellä, joka oli yllätetty ja ahdistettu nurkkaan. Ensimmäisenä hänelle tuli mieleen kovia kokenut kulkukoira, joka ei ollut tottunut ihmisten läsnäoloon. No, kyllähän sen ymmärsi, miksi toinen oli niin varuillaan, olihan tämä etsintäkuulutettu koko kaupungissa.

"Joo..." Thomas lopulta mutisi vältellen hänen katsettaan. Hyvä, että ruoka maistuisi, olisi ikävää jos tämä kuolisi hänen luonaan nälkään vaikka ruokaa olisi tarjolla. Shou kyllä ihmetteli hieman, kuinka Thomas oli saanut kehostaan suht lihaksikkaan, vaikka oli elennyt niin niukalla ravinnolla.

Nuorempi seurasi häntä keittiöön, jossa hän kehotti tätä istumaan toiselle puolen pöytää kohtaan, johon hän oli asettanut yksinkertaisen kattauksen. Shou täytti toisen lautasen ja asetti sen tämän eteen. "En ole mikään paras ruuanlaittaja, joten ruoka saattaa olla vähän mitä sattuu. Äläkä välitä jos se on palanut..." hän varoitti. Luulisi hänen olleen jo kehittynyt ruuanlaitossa, kokkasihan hän silloin tällöin Hikallekin, yleensä toki vain ramenia, mutta kuitenkin. Shou istuutui omalla paikalleen ja tarttui haarukkaan.

Raitatukka nosti katseensa vastapäätä istuvaan Thomasiin. Silloin hän muisti, että oli aina pienenä tuonut kotiin kadulta kaikenlaisia elukoita. Äiti oli joka kerta sanonut ei, ja siitähän hän oli suuttunut ja mököttänyt päiviä. Tahtonsa hän oli saanut vain silloin, jos eläin oli loukkaantunut eikä olisi pärjännyt omin avuin.

Thomas

Shou ei ollut virkonnut mitään hänen äkilliseen pelästymiseensä, joka hieman nolotti Tomia. Hän tutki sivusilmällään tarkkaillen tuon toisen liikkeitä tämän lätkiessä ruokaa hänen lautaselleen. Samalla hän antoi katseensa kiertää koko huoneistossa, joka oli pahemmassa kunnossa kuin hänen kotinsa siellä tehtaan katolla. Toisaalta kämppä oli turvallisen oloinen, roinan ympäröimänä hän tunsi itsensä kuin olisi ollut kotona. Jokin tässä kaikessa kuitenkin häiritsi häntä sisältäpäin. Vieläkään hän ei tiennyt mitä se oli, tuntui kuin hän olisi pelännyt, vihannut ja rakastanut sitä yhtä aikaa. Mitä se oli?

"En ole mikään paras ruuanlaittaja, joten ruoka saattaa olla vähän mitä sattuu. Äläkä välitä jos se on palanut..." Shou totesi asettaessaan lautasen hänen eteensä.
"Mitäs tuosta, mä oon syöny kaikenlaista, paskanmakunenkin kelpaa ihan hyvin..." Tom totesi hiukan ärtyneellä äänensävyllä. Miks mä oon tällanen vaikka mulle ollaan kivoja? Tom sadatteli mielessään samalla kun otti ensimmäisen haarukallisen suuhunsa. Samassa kaikki hänen liikkeensä pysähtyivät hetkeksi, hän antoi vain ruuan muhia suussaan ja maun täyttää jokaisen kohdan makuhermoissa.

Mitä tämä oli? Ennen ei hän ollut tällaista maistanut koskaan ikinä elämässään! Tämähän oli parempaa kuin mikään mitä hän oli joskus joutunut maistamaan. Samassa haarukkakäsi alkoi latkia ruokaa suuhun kuin viimeistä päivää, hyvä kun hän kykeni siinä välissä nieleskelemään tukehtumatta. Annos oli syöty hyvin äkkiä, vatsa huusi lisää syötävää eikä Thomas kysynyt lupaa hakea lisää ruokaa vaan kävi hakemassa sitä. Kun tuo tyyppi kerta oli ruokaa tehnyt, kaipa sitä sai myös syödä niin paljon kuin halusi.

Rishou Makito

"Mitäs tuosta, mä oon syöny kaikenlaista, paskanmakunenkin kelpaa ihan hyvin..." Thomas vastasi ärtyneen oloisena, mikä saattoi johtua pitkään kestäneestä nälästä ja kaikesta muustakin. Shou ei ikinä ottanut vakavasti itseensä kohdistuneista epäkohteliaisuuksista, ainoastaan hän suutahti, jos joku ilkkui tai paheksui hänen läheisiään. Thomas tarttui haarukkaan ja maisteli haarukallisen. Shou jo luuli, että toinen koki erittäin pahaa makua suussaan, kun tämän liikkeet seisahtuivat hetkeksi. Mutta ilmeisesti pitkästä aikaa ruoka maistuikin niin hyvältä että tämä aloitti hotkimaan kuin ei olisi ennen ruokaa nähnytkään.

Hiukan huvittuneena hän ryhtyi syömään omaa annostaan tahtiin, jota oli ennenkin harrastanut ---> kiireetöntä ja ja mietteliästä. Hän ei ollut ehtinyt päästä edes puoleen väliin ruuassaan kun Thomas oli syönyt lautasensa tyhjäksi. Ruoka oli siis maistunut erittäin hyvin kun tämä kävi oikein hakemassa lisää ja jatkoi syömistä, nyt ehkä hieman rauhallisempaan tahtiin. Ilmekin toisen kasvoissa oli sen verran kirkastunut, että Shou ajatteli udella jotain tältä.

"Kuule Thomas... Millainen suhde sinulla on Niyaan? Miten te oikein tapasitte?" Toivon mukaan nuorempi ei pahastuisi hänen kysymyksistään. Niya törmäsi kaikenlaisiin ihmisiin missä milloinkin, joten olisi hyvä saada tietää jotain Thomasin taustasta, oliko tämä tarpeeksi turvallista seuraa hänen lapsuudenystävälleen. Tosin mikä hän oli ystäväänsä kaitsemaan, mutta minkäs hän sille mahtoi, että suojelusvaisto heräsi pienestäkin kun Niyalla sellaista ei ollut olemassakaan.

Thomas

"Kuule Thomas... Millainen suhde sinulla on Niyaan? Miten te oikein tapasitte?" Shou kysyi, kun hänen syömistahtinsa oli muuttunut rauhallisemmaksi. Hän nosti katseensa hetkeksi vanhempaan ja kohautti olkiaan. Ainakaan hän ei kertoisi olleensa ihastunut tähän. Ei hän tiennyt oliko tähän vieläkin pihkassa, mutta jokseenkin vaivautunut fiilis hänellä oli tämän lähellä vaikkei sitä päällepäin näyttänytkään. Eikä hän tiennyt sitäkään, mikä heidän suhteensa oli. Kovin kaverifiilis hänellä ei Niyaan oikein ollut eikä hän varsinaisesti kokenut luottavansa tähän, seksiäkin he olivat vaan hommailleet vain kerran. Tosin toista kertaa en pitäisi pahaksikaan...

"En mä vaan tiedä. Pöllin sen laukun kerran ja sitten me vaan jouduttiin ihme hankaluuksiin, oltiin samassa venees ja sekstailtiin ja sillä siisti... Miksä sä kutsut sitä? Mulle se on ehkä enemmän tuttavuutta tai satunnaista kaveruutta, mut ihan sama..." Tom olisi kuitenkin halunnut tietää, millaisia fiiliksiä Niyalla oli häntä kohtaan, mitä se ajatteli hänestä? Minä se piti häntä? Mutta Tomilla oli sellainen mielikuva, että häntä kohdeltiin kuin jotain panopuuta. Sekä naiset että Niya. Toiset kohtelivat kuin roskaa, toiset pelkäsivät, toiset taas halusivat saada hänet telkien taakse, vaikkei se hänen syynsä ollut, että hän eleli kadulla rotan elämää. Kukaan ei ollut koskaan edes välittänyt hänestä.

Juuri kun Thomasin mielessä kävi nopea vilahdus Rockista, hänen kätensä puristi haarukkaa kovemmin nyrkin sisään. Hampaat kiristyivät suun sisällä tiukasti yhteen ja silmät sulkeutuivat puristuksiin. Joskus hän oli toivonut Rockin olevan ihminen, joka ymmärtäisi oikeasti ja puhuisi hänelle. Toisaalta taas hän ei olisi mistään hinnasta halunnut koiransa olleen toisenlainen, se oli ollut juuri täydellinen ystävä, parempi kuin normaaleilla ihmisillä oli niitä lemmikkejään. Sekin oli syönyt ja varastanut elääkseen, ymmärtänyt häntä, ja nyt se oli poissa. Eikä se tulisi enää takaisin...

Hän ei halunnut ruveta vetistelemään vieraan edessä, joten ponkaisi ylös päästäen irti haarukasta, joka kilahti lautasen reunaa vasten äänekkäästi, ja ryntäsi pitkin harppauksin ulko-ovea kohti. Samassa hän pysähtyi juuri ennen kuin hän ehti asettamaan kätensä ovenkahvaan. Minne hän olisi muka mennyt? Häntä varmaan taas etsittiin eikä hän tiennyt mitään piilopaikkaa, olihan hänet siirretty ihan outoon ja tuntemattomaan kaupunkiin, jossa ei osannut liikkua. Lopulta Thomas tyytyi vain kyykistymään eteisenlattialle pyyhkimään äänettömiä kyyneleitään, jotka olivat jollain välin tippuneet valumaan poskille. Jonkin aikaa hän siinä märehti, kunnes lopulta nukahti ovea vasten.

Rishou Makito

"En mä vaan tiedä. Pöllin sen laukun kerran ja sitten me vaan jouduttiin ihme hankaluuksiin, oltiin samassa venees ja sekstailtiin ja sillä siisti... Miksä sä kutsut sitä? Mulle se on ehkä enemmän tuttavuutta tai satunnaista kaveruutta, mut ihan sama..." Thomas vastasi hetken mietinnän jälkeen. Toinen ei tuntunut oikeasti tietävän missä mentiin, mutta tuollainen suhde Niyan kanssa kuulosti hyvin sopivalta, sillä ainahan laulajan uudet tuttavuudet oliva olleet hiukan 'epämääräisen' kuuloisia. Jos nuo kaksi olivat joskus harrastaneet seksiä, siinä tuskin oli käytetty minkäänlaista kondomin tapaista. Joskus Shou ei voinut olla pohtimatta, minkälaisia tauteja Niya kantoi oikein itsessään.

Shou ei ehtinyt sanoa tai todeta mitään vastaukseksi, kun huomasin Thomasin sulkeutuneen itseensä, tämän nyrkki puristi tärisevästi haarukkaa ja silmät oli tiukasti suljettu kiinni. Hän säpsähti kun toinen yhtäkkiä nousi ja ryntäsi eteisen suuntaan. Siinä rytäkässä oli kaatunut tuolikin. Ulko-oven käymistä ei kuulunut, nuorempi oli varmaankin luovuttanut ulosmenemisen suhteen ja jäänyt eteiseen. Jos Hika olisi ollut se, joka ryntäsi pois keittiöstä, olisi Shou lähtenyt välittömästi perään, mutta tässä tapauksessa hän ei oikein voinut tehdä mitään vaikka olisi kuinka halunnut.

Ykköskitaristi päätti syömisen ruuan loputtua lautaselta ja kantoi sekä omansa että Thomasin lautasen tiskialtaaseen. Hän ei yleensä tiskannut heti syötyään astioita, mutta nyt hän päätti vain aikaansa kuluttaakseen tehdä sen. Asioita oli muitakin, joten aikaa kului ainakin puoli tuntia, ehkei sitä olisi mennyt niin paljon, mutta hän oli syvällä ajatuksissaan. Saatuaan märät astiat kuivamaan Shou kävi vilkaisemassa Thomasia eteisessä. Nuorempi oli nukahtanut ovea vasten ja näytti varsin raukealta punertuneine silmänalusine ja haaleine mustelmineen. Jottei poika vilustuisi, Shou kävi hakemassa kaapin kätköistä huopaisen viltin ja peitteli sillä varovasti Tomin.

Tämän jälkeen Shou päätti soittaa Hikalle ja kysyä mitä tälle kuului, pariin päivään kun ei ollut tästä kuullut mitään, hänen kaikki huomionsa oli mennyt Thomasin vahtimiseen. Samalla hän päätti kertoa suurin piirtein kaikki, mitä oli Thomasin kanssa puuhannut - tai oikeastaan mitä Thomas oli puuhannut ja toipunut. Thomas ei näillä näkymin vaikuttanut kovin vaaralliselta yksilöltä, joten ehkä hän voisi edes hieman luoda luottamusta toiseen.