The Dream of Darrette

Akiyoshi Higa

Aki oli sinä päivänä suuntanut nokkansa kohti Shoun asuntoa, koska ei ollut kuullut tästä pitkään aikaan mitään. Hän oli jopa yrittänyt soittaa tälle, mutta kitaristi oli jättänyt vastaamatta jok'ikisen kerran. Basisti oli alkanut pikku hiljaa huolestua kaveristaan. Ero oli ilmeisesti ollut Shoulle todella kova isku.

Matkalla Shoun luokse Aki oli käynyt samalla kaupassa ostamassa juomia ja herkkuja, joista tiesi kitaristin pitävän. Hän ei ollut maailman paras lohduttaja, mutta yritti parhaansa silloin kuin ryhtyi siihen. Se oli se kerta, kun hän astui ulos mukavuusalueeltaan.

Basisti saapui Shoun asunnon rappukäytävään ja painoi ovikelloa pari kertaa. Mitään ei kuitenkaan kuulunut asunnosta, ei edes askeleita. Aki kurtisti huolestuneesti kulmiaan ja painoi korvansa ovea vasten kuunnellakseen mahdollisia ääniä. Mitään ei kuulunut vieläkään. Sitten hän kumartui kurkistamaan postiluukusta sisään. Sisällä oli niin säkkipimeää, ettei edes nähnyt mitään. "Shou, tuu avaa ovi!" Aki kuulutti sisään. Vastaukseksi kuului pelkkää hiljaisuutta.

Olikohan Shou sitten kotona ollenkaan? Jospa tämä oli töissä? Tai koulussa? Tai vaikka vain käymässä kaupassa ruokaostoksilla? Aki alkoi pikku hiljaa turhautua, huolestua ja hermostua. Syvästi huokaisten Aki tarttui ovenkahvaan ja väänsi sitä rynkyttääkseen ovea, mutta hänen yllätyksekseen ovi aukesi raolleen. Basistin kulmat kurtistuivat uudemman kerran huolestuneesti.

Eihän Shou voinut olla missään ulkona, jos kerta oli jättänyt oven lukitsematta. Mutta toisaalta kitaristi osasi olla välillä niin hajamielinen, ettei olisi ollut ihme, jos tämä olisi unohtanut lukita oven. Mutta jos kerta Shou olisi ollut kotona, miksei tämä vastannut? Aki nielaisi tukahtuneesti. Sydän jätti pari lyöntiä väliin, kun hänen mieleensä juolahti pahin mahdollisin vaihtoehto tälle tilanteelle. Eihän Shou ollut itsetuhoinen ihminen, eihän?

Basisti päätti ottaa asiasta selvää ja astui asuntoon sisään. Ovi lukittautui hänen takanaan, ja hän asteli hiljaa pimeässä huoneistossa. "Shou?"

Olohuoneesta kajasti välkkyvää valoa. Televisio oli varmaankin päällä, mutta ääniä ei kuulunut. Shoun täytyi siis olla olohuoneessa. Ovesuuhun tullessaan basisti erotti pimeydestä ykköskitaristin ääriviivat ja takaraivon. Tämä istui selin häneen sohvalla lyyhistyneessä istuma-asennossa. Sitten Aki kohotti katseensa televisioon, jossa ei näkynyt mitään muuta kuin lumisadetta. Hän asteli Shoun taakse ja tarttui tätä olkapäästä. "Shou, mikset avannut ovea??"

Rishou Makito

Oli kulunut monta päivää siitä, kun Hika oli viimeisen kerran poistunut asunnosta hyvästien kera. Shou ei edes tiennyt, kuinka kauan hän oli ollut neljän seinän sisällä. Hän ei ollut kartalla siitä, mikä päivä oli, saatikka mitä kello oli. Hän ei ollut poistunut kertaakaan asunnostaan sen jälkeen, kun hän ja Hika olivat eronneet. Tuntui kuin hän olisi vain itkenyt silmät päästään ja oli nyt kuivunut tyhjäksi kuoreksi.

Hän otti aina erot hyvin raskaasti, etenkin tämän. Hän oli niin kuvitellut heidän muuttavan yhteen ja olevan pari vielä pitkään. Hän oli ollut valmis sitoutumaan kunnolla, mutta ilmeisesti Hikalle heidän suhteensa ei ollut ollut kaikki kaikessa. Olikohan tämä kyllästynyt häneen, kun oli mennyt toiseen mieheen ihastumaan? Mitä hän oli tehnyt väärin?

Darretten kitaristi ei muistanut milloin oli syönyt viimeksi, mutta ei hänen ollut pahemmin tehnytkään mieli ruokaa. Jos hän oli suuhunsa jotain laittanut, se oli maistunut pelkästään puulta. Shou oli yrittänyt viedä ajatuksensa muualle laittamalla television päälle, mutta mikään ohjelma ei ollut hänen mieleensä, joten kanava oli muuttunut pelkäksi lumisateeksi, jota hän tyhjin silmin tuijotti kaiket päivät.

Shou oli niin ajatuksissaan, ettei kuullut ovelta kuuluvia ääniä. Hän vain kuvitteli niiden olevan muiden asukkaiden ääniä, joita nämä silloin tällöin päästelivät käytävillä. Ainoa asia, mihin hän lopulta havahtui oli käden kosketus olkapäällä. "Shou, mikset avannut ovea??"

Shou kääntyi hitaasti katsomaan huolestuneen näköistä Akia. "Aaa... Anteeksi, en kuullut. Kuinka pääsit sisään?"

Akiyoshi Higa

Shou nytkähti hänen kosketuksestaan ja käänsi sitten hitaasti päänsä häntä kohden. Aki suorastaan järkyttyi näkemästään. Shouhan näytti aivan zombilta! Tällä oli valtavat tummat kaaret silmien alla ja poskiin oli ilmestynyt lommot. Selvästi näki, että bändin kitaristi oli laihtunut. Oliko tämä syönyt mitään? "Aaa... Anteeksi, en kuullut. Kuinka pääsit sisään?"

Aki kurtisti kulmiaan huolestuneesti. Shoun katse oli täysin tyhjä, eikä tämä varsinaisesti katsonut mihinkään. Vaikka toinen katsoi häntä, silti näytti kuin tämä oli katsellut hänen ohitseen. "Ovi oli auki. Sä näytät ihan luuviululta, ootko sä syönyt mitään? Aki kysyi. Häntä myös vähän ärsytti se, ettei Shou ollut pitänyt itsestään huolta, vaikka oli surullinen. Oliko Hika tosiaan näin suuren surun arvoinen?

"Toin vähän syötävää ja juotavaa sulle. Mä muistelin, et sä tykkäsit näistä jutuista, joten toin muutaman." Aki nosti sohvalla Shoun viereen valkoisen muovikassin. Hän ei tosiaankaan ollut odottanut kitaristin olevan näin huonossa hapessa. Tämä oli rypenyt surussaan oikein kunnolla. Hänen oli vaikea kuvitella itse kokevansa sellaista surua, että muuttuisi parissa viikossa puolikuolleeksi. Hän ei ollut kokenut kovia eroja koskaan.

"Et oo vastannut puheluihin tai viesteihin, joten tulin kattoo ootko sä vielä elossa."

Rishou Makito

"Ovi oli auki. Sä näytät ihan luuviululta, ootko sä syönyt mitään?" Aki vastasi kulmat huolestuneesti kurtussa. Ei kai hän oikeasti näyttänyt niin pahalta? Ja ovi oli ilmeisesti jäänyt Hikan jäljessä auki. Hän ei nimittäin ollut ollut käynyt kertaakaan ovella. Shou pudisti päätään vastaukseksi Akille. Ei, hän ei ollut syönyt mitään. Siitäkin saattoi johtua se, että hän oli niin väsynyt ja kuihtuneen oloinen.

"Toin vähän syötävää ja juotavaa sulle. Mä muistelin, et sä tykkäsit näistä jutuista, joten toin muutaman." Aki nosti hänen viereensä muovipussin täynnä hänelle mieleisiä herkkuja. Jääteetä, suolakeksejä ja suolatikkuja. Aki muisti mistä hän piti. Oli ilmeisesti huomannut silloin kuin asui hänen luonaan jonkin aikaa. Shouta liikutti, mutta koitti olla itkemättä, jottei Aki vaivaantuisi. "Kiitos", hän vastasi sen sijaan kuiskaten. Hänen äänensä oli vähän painuksissa.

"Et oo vastannut puheluihin tai viesteihin, joten tulin kattoo ootko sä vielä elossa", basisti sanoi seuraavaksi. Shoun omatuntoa alkoi kolkuttaa. Hän oli laittanut puhelimensa äänettömälle, jottai saisi olla rauhassa. Siitä varmasti oli loppunut jo akkukin. "Anteeksi. En tahtonut huolestuttaa. Tarvitsin vain omaa rauhaa." Puhuminen alkoi kuivattaa hänen kurkkuaan, joten otti muovipussista jääteepullon ja joi siitä kulauksen. Sen jälkeen oli pakko ottaa toinen pitkä. Olipas hän loppujen lopuksi janoinen!

Akiyoshi Higa

Niin kuin basisti vähän arvelikin, Shou ei ollut tänä aikana syönyt mitään. Ilmankos jätkä oli laihtunut luurangon näköiseksi. Okei, ehkä se oli vähän liioiteltua. Shoun likaiset vaatteet ja rasvoittuneet sotkuiset hiukset sekä mustat silmänaluset saivat näyttämään tämän haudasta nousseelta. "Kiitos", kitaristi sanoi hiljaa ostoksille.

"Anteeksi. En tahtonut huolestuttaa. Tarvitsin vain omaa rauhaa", tämä vastasi hänen jälkimmäiseen kommenttiin. Aki huokaisi syvään nenänsä kautta. Shou taisi olla ainoa, kelle Hika oli merkinnyt jotain. Hika oli ollut puoli vuotta bändin toiminnassa mukana, mutta Akilla ei ollut herännyt edes kaverimaisia fiiliksiä tätä kohtaan. Bändin toiminnoissa hän oli melkein aina unohtanut kakkoskitaristin olemassaolon.

Jos totta puhuttiin, hän oli tyytyväinen Hikan lähtöön bändistä. Tämä oli vain myöhästellyt ja aiheuttanut joka tapaamiskerralla tressiä siitä, että kusisiko se koko bändin toiminnan. Hikan takia saattoi aina pelätä sitä, että bändiä katsottaisiin pahasti, kun se oli myöhässä yhden jäsenen takia.

Shoun juodessa jääteetään janoisen näköisenä Aki päätti avata suunsa. "Sä kyl pääset Hikan yli. Jos totta puhutaan, se ei ansaitsis tollasta määrää surua."

Thomas

Thomas oli innoissaan ihka ensimmäisestä puhelimestaan. Hänellä ei ollut vanhempiensa ja Jonin numeroiden lisäksi vielä muita, joten hän ei voinut soittaa kenellekään. Tekstiviestejä hän ei osannut vielä edes lähettää, koska hänen lukutaitonsa ei ollut kovin heppoista. Alice oli tehnyt kiltisti, kun oli ruvennut opettamaan häntä kotona. Hänen ei tarvinnut mennä koulunpenkille istumaan tuntemattomien joukkoon. Sitä paitsi kun hän ei osannut mitään, hänen olisi pitänyt mennä ekalle luokalla 7-vuotiaiden joukkoon. Ei kovin houkuttelevaa.

Shousta ja Akista ei ollut kuulunut mitään vähään aikaan, joten hän kuvitteli näiden unohtaneen hänet, kuten Niya oli tehnyt. He eivät kuitenkaan vaikuttaneet sellaisilta tyypeiltä, jotka hylkäsivät heti kun tilaisuus kävi. Ehkä he olivat vain kiireisiä bändinsä ja töidensä kanssa.

Thomas oli opetellut käyttämään bussia, joten Shoun luokse saapuminen ei ollut vaikeaa. Hän muisti helposti, miltä Darretten ykköskitaristin kerrostalo näytti. Hän jäi oikealla bussipysäkillä pois ja kiirehti talon rappuun. Hän etsi oikean kerroksen ja oven. Juuri kun hän oli painamassa ovikelloa, hän huomasi oven olevan raollaan. Nuorukainen kohotti kulmiaan yllättyneenä. Hän tiesi Shoun olevan hajamielinen, mutta että niin hajamielinen jättääkseen oven auki.

Hän avasi oven ja astui sisään, nyt hän sulki oven varovasti perässään kiinni. Olohuoneesta kuului vaimeaa puhetta, joten hän lähti varovasti kulkemaan sitä kohti. Lähemmäs tultuaan hän tunnisti Akin ja Shoun äänet. "Sä kyl pääset Hikan yli. Jos totta puhutaan, se ei ansaitsis tollasta määrää surua", Tom kuuli Akin sanovan.

"Häh, ootteko te Hikan kanssa eronneet?" Tom kysyi järkyttyneenä ääneen.

Rishou Makito

Aki huokaisi turhautuneen kuuloisesti. Shou oli todella pahoillaan aiheuttamastaan huolesta. Hän oli vain ollut niin masentunut, ettei ollut tajunnut ajankulua. Olihan hän vieläkin masentunut, mutta Akin näkeminen tuntui palauttaneen hänet hetkeksi taas maanpinnalle. "Sä kyl pääset Hikan yli. Jos totta puhutaan, se ei ansaitsis tollasta määrää surua", Aki sanoi suoraan.

Shou laski pullon syliinsä ja loi Akiin toruvan katseen. "Tiedän, ettei teistä kukaan pitänyt Hikasta. Hänellä oli todella rankkaa henkisesti bänditreeneissä, koska tiesi sinun ja Kazuhiron paheksuvan häntä. Hän oli kuitenkin tärkeä minulle ja rakastin häntä. Ilmeisesti olin tehnyt jotain väärää, koska hänen tunteensa olivat vaeltaneet muualle."

"Häh, ootteko te Hikan kanssa eronneet?" kuului ylimääräinen yllättynyt ääni heidän takaansa. Shou kääntyi katsomaan ja näki Tomin. "Tom, hei", Shou lausui yllättyneenä. Hän ei ollut odottanut näkevänsä nuorukaista vähään aikaan. Hän oli ajatellut antavansa tämän sopeutuvan rauhassa uuteen kotiinsa. Olihan heidän viimenäkemästään varmasti jo tovi. Tom näytti jo paljon parempikuntoiselta.

Akiyoshi Higa

Shou lopetti jääteen juomisen ja laski pullon syliinsä. Sitten tämä loi häneen tuiman katseen, mikä pisti vähän yllättämään. Ankaria katseita kun Shoulta odotti erittäin harvoin. "Tiedän, ettei teistä kukaan pitänyt Hikasta. Hänellä oli todella rankkaa henkisesti bänditreeneissä, koska tiesi sinun ja Kazuhiron paheksuvan häntä. Hän oli kuitenkin tärkeä minulle ja rakastin häntä. Ilmeisesti olin tehnyt jotain väärää, koska hänen tunteensa olivat vaeltaneet muualle."

Aki ei kerennyt vastaamaan mitään, kun heidän takaansa kuului tuttu ääni. "Häh, ootteko te Hikan kanssa eronneet?" Tom pällisteli heitä yllättyneen näköisenä. Akikin tuijotti tulijaa hiukan yllättyneenä. "Tom, hei", Shou lausui eikä sanonut sitten enempää. "Joo, niin on käynyt", Aki vakuutti Tomia. Ei olisi ollut hänen asiansa kertoa, mutta kun Shou ei sanonut mitään, niin hänen piti. Ja koska Tom oli kuitenkin heidän yhteinen kaveri, tällä oli oikeus tietää.

"Mut mitä äijä? Kuinka sä tänne päädyit?" Aki kysäisi. Ja miten ihmeessä nuorempi oli päässyt sisään. Oliko häneltäkin jäänyt ovi auki?