Kirjoittaja Nightingale » 17.08.2015 21:11
Minho Park
Nyt, kun Minho vain istui odottamassa vailla mitään tekemistä, hänen ajatuksensa lipuivat vääjäämättömän tuntuisesti poikaystävä Juniin ja heidän suhteensa ongelmiin. Viime aikoina niin oli käynyt melkein aina silloin, kun hän ei keskittynyt täysillä johonkin muuhun asiaan, kuten läksyihin, kotitöihin tai viuluharjoituksiin. Vaikka he olivat saaneet sovittua viimeisimmän riitansa, joka oli tapahtunut aiemmin samana päivänä kuin minä Modern Art I oli alkanut, heidän suhteensa voi kaikkea muuta kuin hyvin. Tätä nykyä heidän skype-keskustelunsa olivat pinnallisia ja väkinäisen tuntuisia. Tuntui, että kumpikin yritti välttää jälleen uutta riitaa olemalla ottamasta puheeksi mieltä painavia asioita. Tuo strategia ei kuitenkaan ollut hyväksi eikä edes kestäisi loputtomiin.
Kituvaa parisuhdettaan pohtiessaan Minho tunsi alati kasvavaa turhautuneisuuden sekaista avuttomuutta. Hän ei tiennyt, mitä olisi voinut tehdä korjatakseen asiat heidän välillään. Hän yritti kyllä parhaansa mukaan välttää mustasukkaisuuskohtauksia ja syytöksiä, mutta Jun teki siitä hyvin hankalaa omalla käytöksellään. Mitä Minhon olisi muka pitänyt ajatella toisen etäisestä asenteesta, jos ei sitä, ettei toista enää kiinnostanut ja että tällä oli joku muu ainakin kiikarissaan ellei peräti vuoteessaan?
Toki ajatus Junin jättämisestä oli käynyt Minhon mielessä. Se tuntui kuitenkin liian radikaalilta ratkaisulta, kun hänellä ei ollut mitään konkreettisia todisteita toisen uskottomuudesta. Osa hänestä halusi yhä uskoa hyvää Junista ja luottaa tämän sanaan, kun tämä vannoi pysyneensä hänelle uskollisena. Jos hän olisikin väärässä epäilyksissään, hän luopuisi turhaan poikaystävästään, johon oli ehtinyt rakastua ennen Etelä-Koreasta lähtöä. Hän tahtoi yhä uskoa, että saattoi tulla onnelliseksi Junin kanssa ja että tämä oli Se Oikea hänelle.
Totuuden nimissä oli kuitenkin myönnettävä, että yhä isompi osa hänestä alkoi tajuta totuuden: hänestä ja Junista ei tulisi mitään. He eivät sopineet toisilleen, eivät oikeasti. Kumpi tahansa eroa ehdottaisikin ja mistä se sitten johtuisikin, tosiasiaksi jäi, että ero tulisi pikemmin ennemmin kuin myöhemmin. Olisi suoranainen ihme, jos he olisivat vielä kevätlukukauden lopussa yhdessä.
Totuuden tajuamisesta oli valitettavasti kuitenkin pitkä matka sen hyväksymiseen. Minho oli laittanut niin paljon toiveita suhteeseensa Junin kanssa, että niistä luopuminen tuntui hyvin vaikealta. Hän oli niin halunnut uskoa, että kaikkien epäonnistuneiden suhteidensa jälkeen hän saisi viimein kokea onnistumisen rakkaudessa. Nyt näytti kuitenkin siltä, että hänen kohtalonaan oli epäonnistua aina vain uudelleen ja uudelleen ja särkeä sydämensä, kunnes se olisi niin palasina, ettei hänestä enää olisi lainkaan parisuhteeseen.
Minho olisi voinut rypeä parisuhdehuolissaan vielä hyvän tovin pidempään, mutta ovikellon pirahdus pakotti hänet työntämään huolensa taka-alalle ja keskittymään nykyhetkeen. Korealaisnuorukainen nousi ripeästi ylös tuolilta ja meni avaamaan ovensa, jonka takaa paljastui odotetusti Shou. Tällä oli hänen laillaan yllään pillifarkut, joskin tummanharmaat ja niittivyöllä varustetut. Toisen yläosavalintaa Minho ei toistaiseksi nähnyt, sillä tällä oli yllään paksu talvitakki, joka olikin näin tammikuussa tarpeen. Lisäksi Shoulla oli mukanaan olkalaukku.
"Hei. Odottelinkin jo sinua. Löysitkö vaivatta perille?" Minho kysyi. Hänen äänensävynsä oli aavistuksen vaisu, vaikka hän pyrkikin parhaansa mukaan kuulostamaan hyväntuuliselta. Hän oli sitä mieltä, ettei Shoun kuulunut joutua kärsimään hänen henkilökohtaisista huolistaan. Sitä paitsi niistä keskusteleminen ventovieraan kanssa olisi vain tehnyt heidän molempien olosta epämukavan.
"Tule vain peremmällä", Minho kehotti ja astui sivummaksi, jotta Shou pääsi sisään. "Minulla ei ole muita pöytiä kuin keittiönpöytä, joten ajattelin, että työskentelisimme sen ääressä. Avasin jo läppärini ja otin muistiinpanoni esiin", hän jatkoi ja asteli sisemmälle asuntoonsa. Hänen eteisensä oli sen verran ahdas, ettei Shou mahtuisi kunnolla riisumaan ulkovaatteitaan, jos hänkin seisoskelisi siellä.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.