The Dream of Darrette

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro istui olohuoneen sohvalla lukemassa Jeanette Wintersonin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä -romaania. Tavallisesti hän olisi lukenut omassa huoneessaan, mutta hän odotti Hajimea, joka oli tulossa lainaamaan häneltä Kuin surmaisi satakielen -teosta. Kyseinen kirja oli pakollinen luettava Hajimen parhaillaan menossa olevalla äidinkielen kurssilla, mutta valitettavasti kaikki kirjan kappaleet olivat lainassa kirjastosta eikä noin vanhaa kirjaa saanut edes ostettua kirjakaupasta. Hajime oli tuskaillut asiaa Kazuhirolle Facebookissa, jolloin Kazuhiro oli ehdottanut, että hän voisi lainata oman, antikvariaatista sattumalta löytämänsä kappaleen ystävälleen. Hajime oli tarttunut tarjoukseen suorastaan ylitsevuotavan kiitollisena, ja he olivat sopineet, että tämä tulisi noutamaan kirjan seuraavana päivänä koulusta päästyään.

Kazuhiron päätökseen asettua olohuoneeseen lukemaan vaikutti kuitenkin myös se, että hänen välinsä Junyan kanssa olivat parantuneet selvästi sen jälkeen, kun hän oli antanut tälle uuden tilaisuuden. Vaikka hän edelleen vietti ison osan kotonaoloajastaan omassa huoneessaan, hän pyrki oleilemaan välillä myös olohuoneessa. Toisinaan hän tuli sinne lukemaan kirjaa, kun Junya katseli televisiota, ja toisinaan he jopa katsoivat jotakin ohjelmaa yhdessä. Ylipäätään Kazu yritti pitää mielessä, että talossa asui pitkästä aikaa jälleen joku, joka oli kiinnostunut näkemään hänen kasvonsa säännöllisesti. Siksi hän olikin yrittänyt vähän opetella pois ainaisesta yksin huoneessaan kyhjöttämisestä, vaikka varsinkin aluksi ajan viettäminen olohuoneessa muuten kuin jotakin kiinnostavaa TV-ohjelmaa yksin katsoen oli tuntunut omituiselta, koska hän oli niin tottunut sulkeutumaan huoneeseensa.

Kazuhiro vilkaisi kelloa. Heidän sopimaansa ajankohtaan oli kymmenen minuuttia. Hän ehtisi siis lukea vielä muutaman sivun ennen Hajimen tuloa, vaikka tämä olisikin vähän etuajassa.

Poikkeuksellisesti Kazun ajatukset kuitenkin harhautuivat pois kirjasta Hajimeen. Selitys asiaan oli kuitenkin hyvä: hän oli saanut heidän joululahjaostosreissullaan uudesta ystävästään selville jotakin hyvin odottamatonta. Vaikka hänellä oli ollut kolmisen viikkoa aikaa punnita asiaa mielessään, se valtasi hänen ajatuksensa yhä silloin tällöin, koska kyse oli niin merkittävästä salaisuudesta. Vaikutusta saattoi olla silläkin, ettei hän ollut saanut vielä päätettyä, miten ja milloin ottaisi asian puheeksi ystävänsä kanssa. Hajime ei nimittäin vielä tiennyt, että tämän salaisuus oli paljastunut.

Se oli tapahtunut heidän istuessaan kahvilassa pitämässä taukoa ihmisvilinässä pujottelemisesta. Kazuhiro oli ollut kertomassa Hajimelle luonnonsuojeluaiheisesta dokumenttielokuvasta nimeltä Racing Extinction, jonka hän oli katsonut edellisiltana televisiosta, kun hänen ystävänsä katse oli kiinnittynyt ohitse kävelevään ruskeahiuksiseen, aasialaistaustaiseen nuoreen mieheen. Nuori mies oli tuonut Kazun mieleen jonkun, mutta hän ei ollut saanut päähänsä, kenet. Eipä hän toisaalta ollut asiaa kovin tarkasti pohtinutkaan, sillä hänen mielenkiintonsa oli varastanut Hajimen tapa katsoa ohikulkijaa. Kazuhiro oli aivan liian hyvä ihmistuntija ollakseen tunnistamatta sitä, miten toisen silmät seurasivat nuorta miestä vähän liian pitkään ja vähän liian kiinnostuneina, kun kyse oli ventovieraasta saman sukupuolen edustajasta.

Kazuhiron oli pakko myöntää, että hän oli aika lailla ällikällä lyöty havainnostaan. Samaan aikaan hänestä tuntui kuitenkin myös siltä, että hän oli viimeinkin löytänyt alusta saakka etsiskelemänsä elintärkeän palapelin palasen ja että palapelin esittämässä kuvassa oli vihdoin järkeä. Hetkisen hän pohdiskeli, voisiko olla niin, että Hajime olisi kiinnostunut sekä miehistä että naisista. Sitten hän muisti kuitenkin sen, miten Hajime oli käyttäytynyt Caraa kohtaan sairaalahuoneessa ja miten tämä oli suhtautunut eroon Carasta, kun hän oli painostanut tämän keskustelemaan asiasta luomukahvilassa. Nuo muistikuvat saivat hänet hylkäämään biseksuaalisuuden mahdollisuuden ja päätymään siihen, että Hajime oli kiinnostunut vain miehistä.

Hetken aikaa Kazuhiro oli harkinnut sanovansa jotain. Hän oli kuitenkin päätynyt vaikenemaan oivalluksestaan, sillä oli selvää, että Hajime oli niin syvällä kaapissa, että oli vaarassa luiskahtaa Narnian puolelle. Luultavasti toinen saisi hepulin, jos hän paljastaisi saaneensa selville salaisuuden, jota tämä oli niin tarkasti varjellut jopa paraikaa homoseksuaalisessa suhteessa olevalta ystävältään. Ei, olisi parempi, että hän koettaisi ensin saada selville, miksi Hajime oli kaapissa, ennen kuin yrittäisi ottaa asian puheeksi. Toisella oli pakko olla hyvä syy, kun tämä oli kerran valmis menemään seksuaalisen suuntautumisensa salailussa niin pitkälle, että piti kulissityttöystäviä.

Ainakaan toistaiseksi Kazuhiro ei ollut kuitenkaan onnistunut selvyyttä Hajimen syyhyn piilotella kaapissa. Oli toki mahdollista, että tämä oli vain huolissaan perheenjäsentensä ja kavereidensa reaktioista, olihan tämä harvinaisen miellyttämishaluinen. Jostain syystä Kazusta kuitenkin tuntui, että kyse oli jostain muustakin. Mistä, se oli kuitenkin yhä avoin kysymys. Kazuhiro oli kuitenkin hyvin kärsivällinen ja hyvin tarkkaavainen ihminen, joten ennemmin tai myöhemmin hän kyllä saisi kaipaamansa vastauksen.

Hajime Aizawa

Hajime käveli ripeästi bussipysäkiltä kohti Kazuhiron kotitaloa, jossa hän ei ollut vieraillut koskaan aiemmin. Tämäkin vierailu johtui vain siitä, että hän oli menossa lainaamaan ystävältään Kuin surmaisi satakielen -romaania äidinkielen kurssiaan varten. Toisaalta eipä Kazuhirokaan ollut ikinä käynyt hänen luonaan. Junyan kanssa käyneen katastrofin jälkeen hän ei ollut uskaltanut edes harkita rumpalin kutsumista. Jos jo kohteliaan ja varsin tavallisen näköisen Junyan vierailu oli päättynyt huonosti, niin Kazuhiron vierailu se vasta päättyisikin, kun otti huomioon toisen epäsosiaaliset tendenssit ja erikoisen ulkonäön.

Onneksi mikään hänen ja Junyan välillä ei ollut muuttunut epäonnistuneen kyläilyreissun seurauksena, vaan he olivat jutelleet Facebookin kautta yhtä usein kuin aiemminkin. He olivat myös nähneet aatonaattona, jolloin he olivat vaihtaneet lahjoja. Junya oli antanut hänelle Piin elämä -romaanin, jonka hän oli jo ehtinyt lukea joululoman aikana ja josta hän oli pitänyt kovasti. Hän oli puolestaan antanut ystävälleen tämän toivoman tyhjän valokuva-albumin, johon tämä saattoi laittaa ottamiaan kuvia talteen ja helposti ihailtaviksi. Junya oli vaikuttanut todella tykkäävän hänen valitsemastaan albumista, mikä oli saanut Hajimen seitsemänteen taivaaseen.

Pelkkä Junyan hymyn ajatteleminen sai Hajimen sydämen pamppailemaan. Toisin kuin oli ollut tarkoitus, hänen tunteensa olivat vain syventyneet viimeisten viikkojen aikana. Tällä hetkellä hänen olikin hyvin vaikea kuvitella, että vielä joskus tulisi päivä, jolloin hän ei tuntisi Junyaa kohtaan muuta kuin puhdasta ystävyyttä. Tuntui mahdottomalta, että niin voimakkaat tunteet kuin hänen sydämessään tätä nykyä toista kohtaan elivät voisivat vielä joskus kuihtua olemattomiin. Kaipa moinen ajatus oli kuitenkin pelkkää romanttista liioittelua, olivathan ihmiset lakanneet kautta maailmanhistorian rakastamasta toisiaan. Hajimen tapauksessa ei edes ollut kyse rakkaudesta vaan vain syvästä ihastuksesta. Yksipuolinen rakkaus olisi ollut aivan liian traaginen kohtalo, joten kyse ei yksinkertaisesti mitenkään voinut olla siitä.

Hajime pakottautui työntämään Junyaa koskevat mietteet mielensä perälle, kun hän kääntyi Kazuhiron perheen talon pihatielle. Kazuhiro oli sen verran tarkkavaistoinen, että olisi parempi olla ajattelematta Junyaa tämän seurassa. Muuten saattaisi käydä niin, että toinen saisi selville totuuden hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, ja sitä hän ei missään nimessä tahtonut. Pelkkä ajatus siitä, mitä seuraisi, jos hänen homoseksuaalisuutensa paljastuisi Kazuhirolle, kylmäsi hänen sydäntään. Hän ei todellakaan pystyisi keskustelemaan seksuaalisesta suuntautumistaan tai sen salaamisen syistä Kazuhiron kanssa.

Hajime pakotti myös paljastumista koskevat ajatukset pois mielestään, sillä ne olivat sillä hetkellä aivan yhtä vähän tervetulleita kuin Junyaa koskevat haaveet. Ulko-oven luokse päästyään hän painoi ovikelloa ja jäi odottamaan, että Kazuhiro tulisi avaamaan. Mahtaisikohan tämä kutsua hänet sisälle vai ojentaa vain kirjan ovella ja lähettää hänet sen jälkeen matkoihinsa?

Junya Tanaka

Junya oli piirtelemässä huoneessaan työpöytänsä ääressä ja kuunteli kännykästään kuulokkeilla musiikkia. Hän yritti piirtää uudenlaisia kaiverrus-suunnitelmia mahdollisiin tuleviin tilaustöihin. Oli hyvä olla tallessa kaikenlaista valmiina ja näyttää esimerkkejä asiakkaalle tämän pohtiessa, mitä oikein halusi, jos ei ollut täysin varma haluamastaan. Tosin hän ei nyt ollut saanut paljoa aikaiseksi, vai jotain outoja kiekuroita ja ympyröitä, mutta eipähän se niin haitannut. Hänellä oli vapaapäivä, joten hänen ei tarvinnut tosissaan tehdä yhtään mitään. Hän vain tykkäsi myös muuten vain töherrellä jotain ajankuluksi.

Eilen iltavuorolla Junya oli jäänyt ylitöihin, koska oli jäänyt niin tilaustyön tekemisen lumoihin. Hän oli ajatellut, että samapa kai tuo jäädä pidemmäksikin aikaa, kun seuraavana päivänä oli kauan ansaittu vapaapäivä, jonka hän tosiaan käytti, niin kuin aikoikin, löhöilyyn ja pelkkään olemiseen. Mies oli ollut eilen vasta yhdentoista aikaan kotona, minkä jälkeen käynyt pikasuihkussa ja mennyt suoraan nukkumaan. Hän oli sitten herännyt kahdelta iltapäivällä hiukset ihan pörröllä, kun ei ollut vaivautunut kuivaamaan hiuksiaan kunnolla kuiviksi.

Mitäs sitä suotta, kun oli vapaapäivä? Kotona sai olla miten huvitti, ei edes tarvinnut pukeutua mitenkään säädyllisesti. Hänellä oli nytkin yllään vain musta t-paita ja harmaat collegehousut. Junya ei ymmärtänyt, miksi Kazu kotipäivinäänkin vaivautui pukeutumaan ja meikkaamaan siististi. Kaipa se oli joku rokkarien juttu, mistäpä sitä tiesi.

Junya oli pitkään loikoillut sängyssään herättyään ja vasta sitten, kun oli kuullut alakerran ulko-oven käyvän, hän oli mennyt tervehtimään pikkuveljeään, joka oli juuri tullut koulusta. Kuten yleensäkin Kazu ei oikein arvostanut sitä, että hän nukkui puolelle päivin tekemättä mitään järkevää, mutta ei sen kummemmin kommentoinut tai saarnannut asiasta. Kazu kun ei pitänyt itsensä toistamisesta.

Tervehdittyään pikkuveljeään ja syötyään ´aamupalansa´, mies oli kavunnut yläkertaan takaisin kuuntelemaan musiikkia ja piirtelemään luonnoslehtiöönsä. Hänen ajatuksensa kuitenkin hairahtelivat välillä Hajimeen ja heidän välisiin huvittaviin Facebook-keskuteluihin, joille hän hymähteli itsekseen huoneessaan. Hajime oli viime aikoina tavallista enemmän vieraillut hänen mietteissään kuin tavallisesti, eikä hän ollut varma minkä takia, hehän olivat vain ystäviä. Mutta mikäpä tuossa, Hajime oli mukava ihminen ja hyvä ystävä.

Kazuhiro Tanaka

Ovikellon pirinä keskeytti Kazuhiron Hajimea koskevat pohdinnat. Siinä paha, missä mainittiin, kuten sanonta kuului. Kazuhiro asetti olohuoneen pöydälle romaaninsa, jonka lukemisessa ei harmikseen ollut sittenkään edistynyt ennen toisen saapumista, nousi ylös sohvalta ja asteli eteiseen. Kuin surmaisi satakielen -teoksen hän oli myös jättänyt odottamaan olohuoneeseen, koska vaikka hän olisi vain voinut ojentaa sen ovenraosta, hän tiesi, että oli kohteliaampaa kutsua toinen sisälle asti. Hajime haluaisi luultavasti nähdä Louisin ja Lestatin, sillä tämä oli monesti nauranut hänen kertomuksilleen näiden touhuista ja oli muutenkin eläinrakas, kuten viisi kissaa hyvin osoitti.

Kazuhiro avasi oven, jonka takana Hajime odotti valkoisessa talvitakissa, hyvin istuvissa lumipestyissä farkuissa ja harmaassa kaulahuivissa. Yksi niitä asioita, joita Kazu toisessa arvosti, oli tämän tyylitaju. Vaikka se ei ollutkaan maailman tärkein asia ystävässä, se oli plussaa. Toisin kuin Niya, joka pukeutui pikemmin näyttävästi kuin tyylikkäästi, Hajime ei vetänyt heidän puoleensa ylimääräistä huomiota, jota Kazuhiro inhosi. Tai jos joku kääntyikin katsomaan Hajimen perään, se johtui ihailusta eikä järkytyksestä - joskin Kazuhiro oli yleisesti sitä mieltä, että ihmiset järkyttyivät liian pienestä. Poika hameessa tai monivärisissä hiuksissa ei todellakaan ollut maailmanloppu.

"Hei. Tule sisään", Kazuhiro kehotti ja väistyi sivuun, jotta Hajime pääsisi ovesta sisään. "Kun nyt olet tullut tänne asti, niin voit viipyä hetken, ellei sinulla sitten ole kiire jonnekin." Ennen kuin Hajime ehti riisua muuta kuin kaulahuivinsa, Kazun kännykkä kuitenkin alkoi äkisti soida. Hän otti sen esiin mustien farkkujensa taskusta ja katsahti näyttöä. Tuntematon numero. Hän huokaisi. Se olisi kuitenkin puhelinmyyjä, mutta varmuuden vuoksi hänen pitäisi kuitenkin vastata, koska aina oli olemassa se mahdollisuus, että kyse oli jostakin tärkeästä.

"Minun täytyy vastata tähän. Voit odottaa olohuoneessa", Kazuhiro neuvoi, ennen kuin lähti ripeästi nousemaan portaita yläkertaan. Hän puhui mieluummin omassa rauhassa kuin Hajimen kuullen. Suljettuaan huoneensa oven hän vastasi viimein puheluun. Hänen yllätyksekseen soittaja osoittautui puhelinmyyjän sijaan sen pankin esimieheksi, jossa hän oli työskennellyt viime kesänä.

Hajime Aizawa

Kävi ilmi, että Kazuhiro aikoi kuin aikoikin päästää hänet sisälle kotiinsa. "Hei. Tule sisään", tämä nimittäin kehotti oven avattuaan ja väistyi sivuun, jotta hän kykenisi noudattamaan kehotusta. Kenties joku oli neuvonut Kazuhiroa, että olisi hyvien tapojen mukaista kutsua ystävä sisälle, kun tämä tuli käymään. Tai sitten rumpali koki heidän lähentyneen viimeisimmän kuukauden aikana niin paljon, että hän oli ansainnut sisäänpääsyn.

Joulukuu oli ollut Kazuhirolle kaikkea muuta kuin miellyttävä. Heti kuun alkupuolella Akia oli nimittäin puukotettu, kun Kazuhiro oli ollut tämän kanssa katsomassa D'espairsRaytä. Seurauksena oli ollut melkein kahden viikon sairaalajakso sekä suhdekriisi. Kazuhiro oli nimittäin syyttänyt itseään Akin kohtalosta, koska puukottaja oli ollut tämän exä Satoru, jonka Hajime oli silloin kerran Darretten treenikämpällä vieraillessaan nähnyt, kun tämä oli tullut hakemaan rumpalia treffeille. Loppujen lopuksi Kazuhiro ja Aki olivat onneksi saaneet korjattua välinsä, ja tällä hetkellä kaikki olikin jälleen hyvin.

Kun Kazuhiro oli jälkikäteen kertonut hänelle kaikesta tapahtuneesta, Hajime oli saattanut tuskin uskoa korviaan. Väkivaltaisen mustasukkaiset stalkkeriexät kuuluivat televisiosarjoihin, eivät tosielämään. Kazuhirolla oli kyllä käynyt harvinaisen huono tuuri, kun tämä oli onnistunut löytämään sen yhden ihmisen miljoonasta, joka otti deittailun päättymisen niin huonosti, että sai päähänsä puukottaa kilpailijaansa. Hajime oli kuitenkin helpottunut siitä, että Aki oli selvinnyt pelkällä arvella ja ettei tapahtunut ollut johtanut Kazuhiron ja Akin eroon. Jos jokin asia oli nimittäin käynyt selväksi Kazuhiron kertomuksesta, se oli se, että tämä todella välitti Akista.

Hajimen täytyi myöntää, että hän oli ollut positiivisesti yllättänyt siitä, että Kazuhiro oli kertonut niin avoimesti noin arkaluontoisesta tapauksesta. Tietysti olisi ollut parasta, jos toinen olisi kertonut asiasta hänelle silloin, kun hänen tukensa olisi ollut tarpeen, mutta jälkikäteenkin oli huomattavasti tyhjää parempi vaihtoehto. Hajime tiesi, kuinka hankalaa Kazuhirolle oli avautua yksityisasioistaan, varsinkin omista tunteistaan. Se, että rumpali oli kertonut tuntemastaan syyllisyydestä, huolesta ja avuttomuudesta, olikin ollut tälle iso askel. Se oli myös ollut merkittävä luottamuksenosoitus Hajimea kohtaan.

Noita asioita mielessään kelaillen Hajime vastasi tervehdykseen, siirtyi eteiseen ja alkoi riisua kaulahuiviaan. "Kun nyt olet tullut tänne asti, niin voit viipyä hetken, ellei sinulla sitten ole kiire jonnekin", Kazuhiro tokaisi. Hajimen teki mieli pudistaa päätään toisen sanoille. Tällä oli aina yhtä miellyttävä tapa ilmaista asiat. Jos hän ei olisi tuntenut Kazuhiroa paremmin, hän olisi voinut kuvitella, ettei ollut kovinkaan toivottu vieras.

Hajime oli juuri aikeissa vahvistaa, ettei hänellä ollut erityisen kiire, kun Kazuhiron kännykkä rupesi soimaan. Rumpali kaivoi puhelimensa esiin, katsahti näyttöä ja huokaisi sitten tyytymättömästi. Ilmeisesti soittaja ei ollut tämän mieleen. "Minun täytyy vastata tähän. Voit odottaa olohuoneessa", Kazuhiro sanoi miltei tylysti ja lähti vastausta odottamatta kipuamaan puisia portaita pitkin yläkertaan. Hetken kuluttua ovi sulkeutui tämän perässä. Ilmeisesti tämä oli mennyt omaan huoneeseensa puhumaan puhelimessa.

Yksin eteiseen jäänyt Hajime näki parhaaksi noudattaa saamiaan ohjeita. Saatuaan ulkovaatteensa riisuttua hän siis asteli käytävää pitkin olohuoneeseen ja asettui istumaan sohvalle. Sohvapöydällä oli kaksi romaania, Kuin surmaisi satakielen ja Ei appelsiini ole ainoa hedelmä. Jälkimmäisestä Hajime ei ollut ikinä kuullutkaan, mutta hän päätteli keskeltä pilkottavasta kirjanmerkistä, että Kazuhiro oli parhaillaan lukemassa kyseistä teosta.

Hajimen olisi tehnyt mieli ottaa Kazuhiron kirja käteensä ja lukea siitä takakansiteksti, jopa mahdollisesti selata sitä hieman. Hän kuitenkin pelkäsi, että toinen pahastuisi, jos löytäisi hänet käpälöimästä tavaroitaan ilman lupaa. Niinpä hän tyytyi vain istumaan paikoillaan ja odottamaan. Toivon mukaan Kazuhiro ei olisi kovin kauaa puhelimessa. Oli hiukan kiusallista istua yksin ystävän kodin olohuoneessa.

Junya Tanaka

Junya oli niin musiikin lumoissa ja keskittynyt piirtämiseen, ettei kuullut ovikellon soivan. Hänellä ei siis ollut aavistustakaan siitä, että heille oli ollut tulossa vieraita. Aikansa vielä töherreltyään Junya päätti lopulta pitää pikku kahvitauon. Hän nousi ylös ja asteli alakertaan keittiöön. Hän oli aikaisemmin laittanut kahvinkeittimen porottamaan, joten hänellä oli nyt sopivasti valmista kahvia saatavilla.

Mies otti ylähyllystä nimikkomukinsa ja kaatoi sen puolilleen kahvia. Jääkaapista hän otti pullon maitoa ja lisäsi sitä toiset puolimukillista. Asettaessaan maitopulloa takaisin jääkaapin oveen, hän huomasi, että heidän jääkaappinsa ammotti tyhjyyttään. Junyalla oli ollut pääasiassa iltavuoroviikko töissä, joten hän ei ollut ollut pahemmin keittiön puolella koko viikkona. Eikä hän tiennyt kumman vuoro oli kokata, hänen vai Kazun. Sitä pitäisi kysyä.

Suljettuaan jääkaapin oven Junya suuntasi askeleensa kohti olohuonetta, jossa oli pikkuveljensä viimeksi nähnyt. Toinen oli lukenut kirjaa siellä kaikessa rauhassa. Yleensä Kazu luki huoneessaan, mutta tämä oli pikku hiljaa alkanut olemaan alakerrassa hänen seurassaan. Junyasta oli aina mukava katsella yhdessä ohjelmia pikkuveljen kanssa tai vaihtoehtoisesti hän katsoi jotain turhaa ja toinen tuli vain seuraksi kirja kädessä.

"Kazu, kumman vuoro on muuten käydä kau...passa..." Junya kysyi astellessaan kahvikuppi kädessä olohuoneen puolelle. Viimeisen sanan kohdalla hänen puheensa hidastui, kun hän kuvitteli näkevänsä ystävänsä Hajimen istumassa olohuoneen sohvalla. Miehen piti muutaman jos useammankin kerran räpyttää silmiään varmistaakseen näkikö harhoja vai totta. "Hajime? Kuinka sinä siihen olet ilmestynyt?" mies ihmetteli ääneen. Hän ei ollut mielestään koskaan antanut kotiosoitettaan nuoremmalle, joten ei tämän olisi pitänyt tietää missä hän asui...

Kazuhiro Tanaka

Alkutervehdysten jälkeen esimies ilmoitti, että Kazuhiro oli tervetullut tänäkin kesänä töihin. Kazuhiro oli tyytyväinen sen kuullessaan. Hän oli kyllä olettanutkin, että pääsisi samaan paikkaan toistamiseenkin, sillä hänen ahkeruuttaan ja tarkkuuttaan oli kehuttu viime kesänä. Oli kuitenkin mukava saada varmistus asiaan, ja varsinkin näin hyvissä ajoin. Nyt hänen ei tarvitsisi harkita varmuuden vuoksi muihinkin paikkoihin hakemista vaan hän voisi keskittyä täysin opiskeluun ja kevään lopussa häämöttäviin päätöskokeisiin valmistautumiseen.

Esimies rupesi selittämään kaikkia työhön liittyviä käytänteitä alkaen palkanmaksusta ja päättyen sopivaan työasuun. Kazuhiron teki mieli huokaista syvään turhautumisen vuoksi. Kai hän nyt vielä viime kesästä muisti, mitä hänen työhönsä kuului, millaisissa vaatteissa töihin sopi tulla sekä milloin palkka maksettiin. Nainen tuhlasi hänen aikaansa kertaamalla tarpeettomasti asioita hänelle. Kaiken kukkuraksi tämä vielä puhui todella yksityiskohtaisesti ja pitkästi. Tätä menoa hän löytäisi vihdoin alakertaan palattuaan Hajimen torkkumasta olohuoneen sohvalla.

Hajime Aizawa

Portaista kuului askeleita. Ilmeisesti Kazuhiro oli päässyt nopeasti eroon soittajasta, kuka tämä ikinä oli ollutkaan. Hajime suoristautui vähän ja kääntyi kohti olohuoneen oviaukkoa. Sohva oli sijoitettu niin, ettei siltä käsin nähnyt käytävälle saati portaikon alaosaan, joten hänen ei auttanut kuin odottaa, että toinen astuisi olohuoneen puolelle.

Askeleet eivät kuitenkaan suunnanneet olohuoneeseen. Hajime kummastui. Oliko Kazuhiro mennyt käymään ensin keittiössä tai vessassa? Pitäisikö hänen lähteä tämän perään sen sijaan, että vain istui kuin tatti olohuoneen sohvalla? Toisaalta Kazuhiro oli itse käskenyt häntä odottamaan olohuoneessa. Luultavasti tämä ei siis ilostuisi hänen oma-aloitteisuudestaan.

Kuului kolistelua. Vaikutti siltä, että Kazuhiro oli tosiaan mennyt keittiöön. Kenties tämä aikoi tarjota hänelle jotain virvokkeita. Ajatus kuulosti hieman epätyypilliseltä Kazuhirolle, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Saattoihan tämä olla hyväkin isäntä.

Hetken kuluttua askeleet lähtivät uudelleen liikkeelle, ja tällä kertaa ne suuntautuivat kuin suuntautuivatkin olohuoneeseen. Hajimen täydelliseksi yllätykseksi olohuoneeseen ei kuitenkaan astellut Kazuhiro vaan Junya. "Kazu, kumman vuoro on muuten käydä kau...passa..." Toisen lause jäi kesken, kun tämä tajusi, ettei olohuoneessa istunutkaan Kazuhiro vaan Hajime.

Hetken aikaa he tuijottivat toisiaan kumpikin yhtä pöllämystyneinä yllättävästä tilanteesta. Sitten Junya avasi uudemman kerran suunsa ja kysyi: "Hajime? Kuinka sinä siihen olet ilmestynyt?" "Voisin kysyä samaa sinulta", Hajime vastasi. Sitten hän kuitenkin selitti omasta puolestaan: "Tulin lainaamaan Kazuhirolta, joka on ystäväni, yhden kirjan koulua varten. Joku kuitenkin soitti hänelle heti, kun olin päässyt sisään, ja hän meni yläkertaan puhuakseen rauhassa. Hän käski minun odottaa olohuoneessa."

Junya Tanaka

Hajime näytti olevan yhtä ihmeissään kuin hänkin, joten tämän ei ollut täytynyt tietää hänen asuvan tässä osoitteessa. "Voisin kysyä samaa sinulta", Hajime vastasi yhtä hämillään. "Tulin lainaamaan Kazuhirolta, joka on ystäväni, yhden kirjan koulua varten. Joku kuitenkin soitti hänelle heti, kun olin päässyt sisään, ja hän meni yläkertaan puhuakseen rauhassa. Hän käski minun odottaa olohuoneessa", nuorempi selitti lopulta, miten oli päätynyt heidän olohuoneeseen.

"Olet Kazun kaveri? No, Kazu on minun pikkuveljeni", Junya totesi. "Maailma on sitten pieni paikka", Junya naurahti lopulta toivuttuaan tästä alkuhämmennyksestä. Miten he olivatkaan kaveeraaneet näin pitkään tietämättään, että heillä oli yhteinen tuttu ihminen, kuten Kazuhiro? "Ihme, etten nähnyt Kazua yläkerrassa, kun vasta tulin alas. Taisimme mennä juuri ristiin", Junya selitti.

"Mitä kirjaa tulit lainaamaan?" Junya kysyi ja joi viimeinkin kahviaan, jottei se jäähtyisi. Sivusilmällään Junya vilkaisi olohuoneen pieneen peiliin ja huomasi hiustensa sojottavan miten sattuu. Välittömästi hän aikoi painelemaan niitä alas vapaalla kämmenellään. "Ja joo jos olisin tiennyt meille tulevan vieraita, en näyttäisi näin nuhjuiselta", Junya selitteli jostain kumman syystä aavistuksen hermostuneena. Häntä myös alkoi nolottaa, että oli kotivaatteissaan Hajimen nähden.

Hajime Aizawa

"Olet Kazun kaveri? No, Kazu on minun pikkuveljeni. Maailma on sitten pieni paikka", Junya totesi naurahtaen. Hajimekin naurahti, sillä tilanne oli kieltämättä aika absurdi. Miten hän oli voinut tuntea sekä Kazuhiron että Junyan monta kuukautta ilman, että oli käynyt ilmi, että nämä olivat veljeksiä?

"Ihme, etten nähnyt Kazua yläkerrassa, kun vasta tulin alas. Taisimme mennä juuri ristiin", Junya pohdiskeli ääneen. Hajime nyökkäsi. Niin oli varmaankin päässyt käymään.

"Mitä kirjaa tulit lainaamaan?" Junya kysäisi ja hörppäsi kädessään pitämästään mukista. Tuoksusta päätellen kyse oli kahvista. "Kuin surmaisi satakielen", Hajime vastasi ja osoitti toista pöydällä lojuvista kirjoista. "Se täytyy lukea äidinkielen kurssille, mutta kaikki kappaleet ovat lainassa kirjastosta eikä sitä saa kirjakaupastakaan, koska sen painokset ovat loppuneet. Kun asia tuli puheeksi Kazuhiron kanssa, hän lupasi lainata minulle antikvariaatista ostamansa kappaleen, jos tulisin itse noutamaan sen hänen luotaan."

Osa hänen selityksestään taisi kuitenkin mennä Junyalta ohi, sillä tämän katse oli kiinnittynyt olohuoneen seinällä roikkuvaan pieneen peiliin. "Ja joo jos olisin tiennyt meille tulevan vieraita, en näyttäisi näin nuhjuiselta", tämä sanoi nolostuneen kuuloisena ja yritti painella kämmenellään joka suuntaan sojottavia hiuksiaan alas. Hajime ei ollut ennen nähnyt Junyaa tuonnäköisenä. Tavallisesti tämän hiukset olivat kammatut ja tällä oli yllään rennot mutta tyylikkäät vaatteet, kun taas nyt tämän hiukset olivat kuin vastaheränneellä ja tämä oli laittanut ylleen vain mustan t-paidan ja harmaat collegehousut.

"Ym, ei se mitään", Hajime vastasi alahuultaan purren. Totta puhuen häntä ei yhtään haitannut nähdä Junyaa vähemmän laitettuna. Junya näytti itse asiassa todella seksikkäältä kotilookissaan. T-paita paljasti tämän vahvat käsivarret, ja collegehousut roikkuivat viettelevästi lantiolla. Sotkuiset hiukset taas veivät väkisinkin ajatukset vuoteeseen ja asioihin, joita siellä saattoi tehdä niin, että lopputuloksena oli pörröinen pää.

Tuntiessaan aivan liian tutuksi tulleen punan kohoavan poskilleen Hajimen käänsi katseensa pois Junyasta. Jotta saisi jonkin tekosyyn, jonka varjolla voisi hetken kasailla itseään, hän otti Kuin surmaisi satakielen -romaanin käteensä ja alkoi selata sitä. "Toivottavasti tämä on hyvä kirja. Kaikki klassikot eivät ole kovin miellyttäviä luettavia minun mielestäni. Mutta ehkä se johtuu vain siitä, etten ole tajunnut niiden hienoutta", hän selitti sydän kiihkeästi lyöden ja mieli kirjan sijaan Junyan vartalon parissa askarrellen. Tajusikohan toinen edes, kuinka tajuttoman hyvännäköinen oli?

Junya Tanaka

"Kuin surmaisi satakielen. Se täytyy lukea äidinkielen kurssille, mutta kaikki kappaleet ovat lainassa kirjastosta eikä sitä saa kirjakaupastakaan, koska sen painokset ovat loppuneet. Kun asia tuli puheeksi Kazuhiron kanssa, hän lupasi lainata minulle antikvariaatista ostamansa kappaleen, jos tulisin itse noutamaan sen hänen luotaan", Hajime vastasi ja osoitti toista olohuoneen pöydällä olevista kirjoista. Kansi näytti tutulta, Junyakin oli joskus aikoinaan joutunut lukemaan kyseisen kirjan. Ei hän enää muistanut siitä mitään, mutta siihen saattoi olla osasyynä se, ettei hän lukenut sitä kokonaan. Junya muisti olleensa aikamoinen fuskaaja lukioaikoina.

"Ym, ei se mitään", Hajime kommentoi Junyan pahoittelua ulko-olemuksestaan. Nuorempi otti sen jälkeen pöydällä olevan kirjan ja rupesi tutkimaan sitä. "Toivottavasti tämä on hyvä kirja. Kaikki klassikot eivät ole kovin miellyttäviä luettavia minun mielestäni. Mutta ehkä se johtuu vain siitä, etten ole tajunnut niiden hienoutta", toinen selitti.

"Minunkin piti lukea tuo joskus. En kyllä muista siitä enää mitään", Junya totesi ja tunsi yllättäen itsensä taas liian vanhaksi. Välillä hänelle iski vanha olo, kun muisteli nuoruuden takaisin juttuja. "Oikeastaan en ikinä lukenut yhtäkään klassista kirjaa lukiossa kokonaan. Minusta ne olivat aika tylsiä. Tosin en ole muutenkaan ollut ihminen joka viihtyy nenä kirjassa", Junya hymähti huvittuneena. Hyvin hän äidinkielestä pääsi läpi loppujen lopuksi.

Vasta nyt Junya tajusi istuutua sohvan viereiseen nojatuoliin. Hänelle tuli hölmö olo seisaaltaan, kun toinen istui kohteliaasti sohvalla.

Hajime Aizawa

"Minunkin piti lukea tuo joskus. En kyllä muista siitä enää mitään", Junya kommentoi. "Oikeastaan en ikinä lukenut yhtäkään klassista kirjaa lukiossa kokonaan. Minusta ne olivat aika tylsiä. Tosin en ole muutenkaan ollut ihminen joka viihtyy nenä kirjassa." Sen sanottuaan tämä istuutui kahvimukinsa kera nojatuoliin, joka oli sohvan vieressä.

"Kirjat eivät ole kaikkia varten", Hajime totesi diplomaattisesti. Selattuaan vielä hetken kädessään olevaa teosta hän laski sen takaisin pöydälle, nosti katseensa Junyaan ja hymyili. "Tärkeintähän on, että löytää itselleen sopivan ammatin. Maailma olisi tylsä paikka, jos kaikki pitäisivät samoista jutuista."

"Minun on yhä vaikea uskoa, että te olette veljeksiä Kazuhiron kanssa. Te olette niin erilaisia sekä ulkonäöllisesti että luonteen puolesta", Hajime jatkoi päätään puistaen. Hän yritti epätoivoisesti pitää keskustelua yllä, koska hän pelkäsi, että jos heidän välilleen laskeutuisi hiljaisuus, Junya huomaisi jotain omituista hänen käytöksessään. Välillä tuntui lähes mahdottomalta pitää tunteita piilossa. Oli melkein kuin niillä olisi ollut oma tahto ja ne olisivat pyristelleet kaiken voimin vapaaksi.

Hajime ajatteli Junyaa ensimmäiseksi herätessään ja viimeiseksi ennen nukahtamista, ja lukemattomia kertoja siinä välissä joka ikinen päivä. Heti kun hän tuli koulusta kotiin, hän kirjautui Facebookiin ja piti sitä auki, kunnes Junya ilmaantui myös paikalle ja he saattoivat jutella. Ja jos jonain iltana kävi niin, ettei toinen kirjautunut ollenkaan sisään, Hajime pettyi karvaasti. Vaikka he juttelivat ihan tavallisista asioista, heidän Facebook-keskustelunsa olivat hänen arkensa kohokohtia.

Kaikkein meluiten Hajime olisi tietysti viettänyt aikaa kasvokkain Junyan kanssa. Heillä oli kuitenkin kummallakin muutakin elämää kuin toisensa. Lisäksi hän ei halunnut vaikuttaa takertuvalta, joten hän uskalsi ehdottaa tapaamista hyvin harvoin. Kasvokkaistapaamiset olivat myös riskialttiimpia kuin Facebook-keskustelut, koska niiden aikana hänen oli huomattavasti vaikeampi kätkeä tunteensa ja käyttäytyä niin kuin ystävä toista kohtaan käyttäytyi. Siksi olikin parempi, että he tapasivat vain harvakseltaan, niin ikävältä kuin se tuntuikin - jatkuva kaipuu oli tätä nykyä hyvin tuttu tunne Hajimelle.

Junya Tanaka

"Kirjat eivät ole kaikkia varten", Hajime sanoi ja asetti pöydältä ottamansa kirjan takaisin. "Tärkeintähän on, että löytää itselleen sopivan ammatin. Maailma olisi tylsä paikka, jos kaikki pitäisivät samoista jutuista", nuorempi hymyili. "Totta", Junya kommentoi omasta puolestaan puolihymyllä. Hajime sanoi ja toimi niin päinvastaisesti kuin tämän vanhemmat, että oli vaikea kuvitella näiden olevan samaa perhettä.

"Minun on yhä vaikea uskoa, että te olette veljeksiä Kazuhiron kanssa. Te olette niin erilaisia sekä ulkonäöllisesti että luonteen puolesta", Hajime pudisteli päätään, edelleen ihmetyksestä tästä tosiseikasta. "Niin on päässyt käymään", Junya kommentoi vastaukseksi. Hän ei kehdannut sanoa, että erillään kasvaminen oli muokannut heistä sellaisia kuin he olivat. Kazuhiro oli joutunut kestämään kaiken yksin ja katkeroitunut siitä ja Junya taas oli paennut vastuuta ja elänyt kevyesti. Hän ei todellakaan ollut sellainen nuorempana, mitä nykyään oli.

Junya ei halunnut, että Hajime saisi tietää hänen menneisyytensä virheistään. Hän ei todellakaan halunnut tietää mitä nuorempi hänestä sen jälkeen ajattelisi. Junya saattoi vain toivoa, ettei Kazu menisi kertomaan hänen mokastaan Hajimelle. "Kauan te olette kaveeranneet ja missä tutustuitte?" Junya kysyi vuorostaan Hajimelta. Sinällään ei olisi ihme vaikka olisivat tutustuneet musiikkipiireissä, kun molemmat soittivat bändissä.

Hajime Aizawa

"Niin on päässyt käymään", Junya kuittasi. Eipä tämä kai oikein mitään muutakaan voinut sanoa asiaan. Oli vain outoa tavata kaksi saman perheen jäsentä, jotka olivat niin erilaisia keskenään. Kazuhirossa ei ollut grammaakaan ylimääräistä, kun taas Junya oli normaalipainoinen. Kazuhiro pukeutui rokahtaviin, usein mustiin vaatteisiin, meikkasi ja lakkasi kynsiään, kun taas Junya suosi pukeutui tavanomaisemmin ja vähemmän synkästi eikä meikannut tai lakkaillut kynsiään. Kazuhiro oli kylmäkiskoinen ja sulkeutunut, kun taas Junya hymyili paljon ja jutusteli mielellään ihan turhistakin asioista. Kazuhiro luki paljon ja oli hyvin akateemisesti suuntautunut siinä missä Junya halusi tehdä käsillään ja oli juuri äsken myöntänyt, ettei juuri piitannut kirjoista. Toisin sanoen veljekset olivat kuin yö ja päivä.

"Kauan te olette kaveeranneet ja missä tutustuitte?" Junya kysäisi. "Tapasimme ensimmäistä kertaa eräässä sairaalassa. Bänditoverini Yuki oli siellä hoidettavana, koska hän oli pudonnut lavalta keikan aikana. Hän oli kuitenkin tylsyyksissään lähtenyt hortoilemaan ja päätynyt Kazuhiron huoneeseen, mistä löysin silloisen tyttöystäväni kanssa hänet. Olikin hyvä, että tulimme paikalle, sillä Kazuhiro ei pitänyt hänestä lainkaan", Hajime kertoi hymähtäen huvittuneesti muistikuvilleen.

"Kazuhiron bändin laulaja Niya piti kuitenkin Yukista kovasti. Myöhemmin hän kutsuikin sekä Yukin että minut Darretten treenikämpälle. Siellä ollessamme innostuin puhumaan Kazuhiron kanssa kirjoista sillä aikaa, kun Niya värjäsi Yukin hiuksia vessassa. Jälkeenpäin pyysin Kazuhiroa Facebookissa kaveriksi." Hajime jätti kertomuksesta pois sen, kuinka Hika oli yrittänyt iskeä häntä, vaikka oli varattu. Asian muisteleminen aiheutti hänessä epämukavan olon, varsinkin kun Kazuhiro oli kertonut Hikan ja Shoun eronneen sen jälkeen. Sitä paitsi hän ei tahtonut Junyan alkavan pohtia, mistä Hika oli saanut päähänsä, että hän olisi kiinnostunut miehistä.