The Dream of Darrette

Rishou Makito

Shou oli huomannut olevansa ensimmäinen treenikämpillä. Oli hieman omituista kulkea yksinään nyt, koska yleensä Hika oli hänen mukanaan, jokseenkin myös hidastamassa menoa, tai pikemminkin lähtöä. Hika oli harmillisesti saanut jostain flunssan ja makasi nyt kotonaan vuoteen omana. Ykköskitaristi oli poikaystävästään huolissaan, koska toinen asui yksin eikä pakosti saisi itseään hoidettua oikeilla menetelmillä. Rishou oli päättänyt aamulla flunssasta kuultuaan mennä treenien jälkeen toista katsomaan. Hän jäisi jopa mahdollisesti yöksi, jos se oli välttämätöntä.

Sinä päivänä hän oli pukeutunut kevyemmin, koska ilma oli sateinen, minkä takia taas kosteuden tunne oli vahvimmillaan. Oli ikävää treenata liikojen vaatekappaleiden liimautuessa kiinni ihoon. Shoulla oli yllään valkoharmaanvihreäraidallinen t-paita, jossa oli iso, löysä, korkea, roikkuva kaulus. Sen päällä oli musta ohut liivi. Jaloissaan hänellä oli harmaansävyiset pillifarkut, jossa oli koristeena hänen niittivyönsä. Ranteessa oli yksinkertainen mustapunainen rannekoru ja jalkoihin oli ujuttettu mustat tennarit.

Raitatukka käänsi treenikämpän avaimen lukossa ja astui sisään kantaen kitarakoteloaan. Toissapäivänä hän oli vienyt sen kotiinsa, koska oli halunnut säveltää poikaystävälleen tekemäänsä laulua. Sanat hänellä jo olikin, mutta sävel puuttui vielä puoliksi. Hän jo mietti, milloin antaisi lahjansa Hikalle. Shou istuutui sohvalle huokaisten ja loi katseensa riutuneeseen kattoon. Kämppä ei ollut mitenkään idyllinen tai muodikas vaan kulunut vanha pieni asunto, jonka he olivat vuokranneet halvalla. Siellä oli kaikki asuntoon tarvittavat toiminnot: minikeittiö, WC ja kylpyhuone. Olohuone oli valloitettu kaikkien soittimilla, etenkin Kazuhiron rumpusetti vei eniten tilaa.

Kulmat kurtistuivat, kun ykköskitaristi pohti, mikä hänen yöunensa oli kahtena viimeisenä päivänä vienyt. Heti kun hän oli tiistain keikan jälkeen palannut kotiinsa, hän oli saanut puhelun tuntemattomasta numerosta. Puhelu oli mennyt vastaajaan, jonka hän yksinollessaan oli sitten kuunnellut. Säikähdyksekseen se oli ollut Toby, hänen exänsä, joka halusi palata takaisin yhteen kaiken sen tapahtuneen jälkeen. Shou oli kieltäytynyt välittömästi toisen soittokerran jälkeen ja uskonut kaiken loppuneen siihen, mutta ei tietenkään. Toby oli alkanut soitella pitkin päivää ja yötä häiriten hänen yöuniaan ja työpäiviään. Tämä uhkaili pilata hänen elämänsä, jos hän nyt ei suostuisi. Virheekseen Shou oli sanonut löytäneensä jo kumppanin ja vielä paremman kuin Toby oli ollut. Ex-poikaystävä oli ryhtynyt sitten uhkailemaan Hikaa, jonka ei pitäisi kuulua tähän asiaan laisinkaan.

Raitatukka pudisti päätään karsitaakseen ikävät asiat täksi hetkeksi pois mielestä ja otti kitaransa esiin ryhtyen siten tarkastamaan sen kieliä. Hän ei aikoisi kertoa tästä asiasta kenellekään, koska se olihänen murheensa. Sitä paitsi, oli noloa joutua entisen poikaystävänsä uhkailemaksi. Siinä tunsi olonsa niin turhautuneeksi ja nöyryytetyksi.

Niya Fujiwara

Niya hypähteli intoa puhkuen katua eteenpäin niin, että sai peräänsä oudoksuvia katseita ja paljonpuhuvia päänpudistuksia. Nuorukainen ei kuitenkaan itse huomannut ohikulkijoiden reaktioita, ja vaikka hän olisikin huomannut, ei hän olisi välittänyt tippaakaan. Ei Niyaa kiinnostanut, mitä ventovieraat hänestä ajattelivat. Jos häntä huvitti hypähdellä iloisesti, niin sitten hän hypähteli, eikä siihen pitäisi olla kenelläkään mitään sanottavaa.

Syy Niyan senpäiväiseen hilpeyteen oli yksinkertainen: hän oli menossa treenikämpälle. Tänään olisi kaiketi ohjelmassa ainakin uuden biisin treenausta, mikä herätti pienessä vokalistissa ylimääräistä innostusta. Vaikka covereiden laulaminen oli hauskaa puuhaa, omat biisit olivat kuitenkin ihan toista maata, sillä niiden laulaminen sai Niyan tuntemaan itsensä oikeaksi rocklaulajaksi.

Tänään keskusteltaisiin varmaankin myös manageritarjouksesta, jonka heille entuudestaan tuntematon mies oli esittänyt Xcity-nimisessä baarissa pidetyn keikan jälkeen. Jälkikäteen he olivat saaneet tietää, että manageritarjokas oli Benjiro Nomishi. Niya oli jo ehtinyt lyhentää miehen nimen mielessään Beniksi, sillä Benjiro kuulosti aivan liian viralliselta hänen makuunsa. Enää tarvitsi saada muut Darretten jäsenet suostumaan Benin tarjoukseen, mutta laulaja ei ollut siitä turhan huolissaan. Niya oli varma, että saisi bänditoverinsa taivuteltua omalle kannallaan. Jos ei muu auttaisi, hän rupeaisi vaikka itkemään näyttävästi, jolloin ainakin Shou ja Hika antaisivat taatusti periksi.

Niya oli uskonut olevansa ensimmäinen treenikämpälle tulija, mutta hän sai huomata erehtyneensä. Kun vokalisti tepasteli treenikämpäksi vuokratun asunnon olohuoneeseen, hän löysi Shoun istumasta sohvalta. Hikaa ei kuitenkaan näkynyt mailla eikä halmeilla, mikä sai Niyan kulmat kurtistumaan. Yleensä Hika oli aina siellä, missä Shoukin. Ei kai kyyhkyläisille vain ollut tullut ryppyä rakkauteen? "Missäs Hika oikein luuraa?"

Akiyoshi Higa

Nero oli tullut toissapäivänä kotiin. Jotain oli isoveljelle sattunut, koska tämä kohteli häntä vielä saastaisemmin kuin aikaisemmin. Tämä oli heti pistänyt hänet jynssäämään seinälistojen vuosientakaiset pölyhiukkaset hammasharjalla puhtaiksi ja kuuraamaan talon putipuhtaaksi lattiasta kattoon ja toisin päin. Eilinen päivä oli siis ollut Akille yhtä helvettiä. Nero ei koskaan näyttänyt huonoa oloaan, mutta nyt se häikäisi niin näkyväti, että olisi pitänyt käyttää aurinkolaseja. Tänään isobroidi oli mennyt töihin niin kuin aina ennenkin.

Vaikka eilen oli ollut yksi vittuttavimmista päivistä koko viikolla, (mukaan ei laskettu tiistain riitaa Kazun kanssa), Aki oli tänään hyvällä päällä. Häntä ei harmittanut mikään vaan hän uskoi pystyvänsä olemaan suuttumatta sinä päivänä. Se oli kuitenkin Akin oma uskomus, joka ei aina pitänyt paikkansa. Sillä hetkellä kuitenkin piti. Basisti oli jäänyt lähimmällä bussipysäkillä pois ja tallusteli nyt bassokoteloa selässään kantaen kohti treenikämppää. Hän joutui kulkemaan busseilla asuessaan niin kaukana eikä Nerokaan suostunut lainaamaan autoaan, vaikka jättäisikin sen kotiin ja saisi työkaveriltaan kyydin töihin.

Aki oli pukeutunut yksinkertaisesti vain mustaan hihattomaan paitaan, jossa oli vertavuotan pääkallon kuva, ja harmaisiin tavallisiin farkkuihin. Peilin edessä oli vietetty eniten aikaa, jotta saataisiin kaksiväriset hiukset näyttämään suhtjärkeviltä. Nyt ne olivat hyvännäköiset, kuten aina ennenkin.

Treenikämpille tultuaan hän avasi oven näyttävästi selälleen ja asteli sisään oman innostuksen leijaillessa yläpuolellaan. Shou ja Niya olivat jo tulleet. "Yo, Niya!" basisti tervehti ja läimäytti laulajaa toverellisesti selkään. "Moro sullekin Shou..." Aki katseli Shouta silmät pohtivasti sirrillään. Jotain puuttui. "Missäs sydänkäpyses on?" Ei sillä että häntä olisi pahemmin kiinnostanut, oli vain outoa nähdä bändin johtaja irrallaan siitä värikkäästä peipposesta.

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro jäi tahallaan pois bussista yhtä pysäkkiä liian aikaisin, sillä hän tunsi tarvitsevansa hieman ylimääräistä aikaa järjestellä ajatuksiaan ja tunteitaan, ennen kuin liittyisi bänditovereidensa seuraan. Mieluiten japanilaisnuorukainen olisi tosin jättänyt koko harjoitukset tällä kertaa väliin. Sellaiseen hänen luonteensa ei kuitenkaan antanut tarpeeksi periksi. Velvollisuudet olivat velvollisuuksia, ja ne tuli täyttää, huvittipa tai ei. Sitä paitsi äkillinen poissaolo herättäisi takuusti kysymyksiä. Niinpä Kazu oli päättänyt toissapäiväisistä tapahtumista huolimatta osallistua harjoituksiin.

Kulkiessaan erään vaatekaupan näyteikkunan ohi Kazuhiro vilkaisi olemustaan sen heijastavasta pinnasta. Hänellä oli sinä päivänä yllään hopeanhohtoisella niittivyöllä koristetut mustat farkut, yönmusta kauluspaita ja tumma nahkatakki, eli hänelle varsin tyypillinen asukokonaisuus. Tavanomaisen ohuen kaulahuivin sijaan Kazu oli kuitenkin sinä päivänä valinnut yhden talvikaulahuiveistaan. Lämpimän sään huomioiden paksu huivi näytti omituiselta, minkä tyylitietoinen nuorukainen tietysti tajusi paremmin kuin hyvin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan sattuneesta syystä oikein ollut.

Vaikka Kazuhiro tiesi huivin peittävän kaiken, mitä sen pitkin peittää, hänellä oli levoton olo. Rumpali tunsi tarvetta asetella huivia parempaan asentoon huolimatta siitä, että peili väitti sen olevan täydellisesti. Hän hillitsi kuitenkin mielitekonsa, väänsi katseensa irti näyteikkunan pinnasta ja jatkoi itseensä ärsyyntyneenä matkaansa kohti treenikämppää.

Astuttuaan treenikämppänä toimivan asunnon ulko-ovesta sisään Kazuhiro sai huomata Niyan, Shoun ja Akin olevan jo paikalla. Jätettyään takkinsa eteisen naulakkoon hän asteli olohuoneen puolelle, tervehti bänditovereitaan nyökkäämällä ja istuutui sitten kuluneelle sohvalle. Heti huoneeseen astuttuaan Kazu oli pannut merkille, että Hika puuttui, mutta hän ei vaivautunut kysymään keneltäkään, missä tämä mahtoi olla. Juuri nyt häntä ei kiinnostanut aloittaa keskustelua kenenkään kanssa. Lähinnä hän vain toivoi, että pääsisi mahdollisimman pian lähtemään takaisin kotiaan kohti.

Rishou Makito

Shou oli unohtaa, että heidän piti keskustella tänään Bejiro Nomishista, joka oli muutama päivä sitten tarjoutunut hämärällä kujalla heidän managerikseen. Kaikki neljä heistä olivat kieltäytyneet, mutta Niya oli varmaan ainut, joka olisi halunnut ottaa tarjouksen heti vastaan. Se tiedettiin, koska nuorimmainen haaveili kaikkein eniten kuuluisuuteen pääsemisestä. Vaikka Benjiro oli antanut sellaisen tilaisuuden, tuntui se liian äkilliseltä Shoun mielestä, tai sitten hän oli vain tottunut olemaan osallinen tähän kellaribändiin.

Ovi avautui ja paikalle pyyhälti, tai oikeastaan hyppelehti, Niya. "Missäs Hika oikein luuraa?" nuorempi kysyi hetken vähän ympärilleen katsottuaan. Shou oli aikeissa vastata, kun ovi pamahti jälleen auki ja tämänkertainen sisääntulija oli Aki, joka oven pamauksesta riippumatta näytti tyytyväiseltä. Vanhin läimäytti Niyaa selkään tervehtien ja kohdisti sitten katseensa Shouhun. "Missäs sydänkäpyses on?"
"Hika on vuoteenomana. Hänellä on flunssa ja kuumetta", Shou vastasi. Hänen äänensä kuulosti jokseenkin väsyneeltä. Tässä tapauksessa väsymys ei tietystikään johtunut poikaystävän sairaudesta. Hän tunsi itsensä ponnettomaksi, mutta jatkoi silti kitaran kielien näpyttelemistä plektrallaan.

Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun viimeinen bändin jäsen saapui paikalle. Shou nosti katseensa soittimensa kaulasta Kazuhiroon, joka vaivautui vain nyökkäämään tervehdykseksi. Raitatukka oli meinannut sanoa oman moikkauksensa ääneen, mutta painoi huulensa aavistuksen yhteen huomatessaan, miten väsyneen oloinen rumpali oikein oli. Tämä oli pukeutunut tavalliseen tapaansa tummiin, mutta tämän paksu kaulahuivi pisti silmään vähäsen. Miksi toinen käytti niin paksua kaulahuivia sellaisella lässähtävän tukahduttavalla ilmalla? Ei hänen kuuluisi toisten pukeutumiseen puuttua, mutta huoli kalvoi siitä, että rumpali saisi jonkinasteisen lämpöhalvauksen, tulihan harjoitellessa aika kuuma.

Rishou riisti katseensa Kazuhirosta ja mietteissään kääntyi jälleen instrumenttinsa puoleen, kuitenkaan ei voinut välillä olla vilkuilematta rumpalin puoleen huolestuneenoloisena. Tietty hän yritti tehdä sen huomaamattomasti, mutta uskoi tarkkavaistoisen Kazuhiron huomaavan sen ennemmin tai myöhemmin. Silti Shoun ajatukset ajautuivat takaisin Tobyyn, jonka oli onnistunut pitämään pois edes hetken poissa ajatuksistaan. Plektra putosi hänen sormiensa välistä lattialle, jolloin hän kumartui nostamaan sen takaisin käteensä. Hajamielisyys aiheutti selvästi kömpelyyttä eikä hän olisi varmaan huomannut, jos joku sanoi hänelle jotain.

Niya Fujiwara

Shou oli juuri aikeissa vastata hänen kysymykseensä, kun Aki astui sisään ovenpamahduksen saattelemana. "Yo, Niya!" basisti tervehti poikkeuksellisen hyväntuulisen näköisenä ja läimäytti häntä toverillisesti selkään niin, että hän joutui ottamaan muutamia haparoivia askelia, ettei olisi tuiskahtanut nenilleen. Saatuaan tasapainonsa takaisin hän kuitenkin vain hymyili pirteästi ja lausui vastatervehdyksen.

"Moro sullekin Shou..." Aki tokaisi ykköskitaristille melkein riehakkaasti mutta jäi sitten tuijottamaan tätä pohtivasti. Hetken kuluttua basisti näytti viimein hoksaavan, mikä Shoussa oli erilaista kuin tavallisesti: tällä ei ollut Hikaa lähettyvillään. "Missäs sydänkäpyses on?"

"Hika on vuoteenomana. Hänellä on flunssa ja kuumetta", Shou vastasi. "Voi ei! Nyt Hikalta jäävät treenit väliin!" Niya huudahti ja mutristi tyytymättömänä huuliaan. He pystyivät nykyään harjoittelemaan harvoin koko porukalla hänen typerän koulunsa takia, ja kun kerrankin oli tilaisuus, kakkoskitaristi meni sairastumaan.

Niya ei kuitenkaan ehtinyt alkaa kitistä enempää Hikan flussan takia, sillä treenikämpän ovi aukeni jälleen. Tällä kertaa tulijana oli Kazu, jolle Niya huikkasi välittömästi tervehdyksen. Rumpali vastasi tapansa mukaan vain niukalla nyökkäyksellä, ennen kuin asettui istumaan kuluneelle sohvalle.

Niya ei antanut ystävänsä epäsosiaalisen käytöksen häiritä itseään vaan hyppelehti istumaan tämän viereen. "Miksi sulla on noin paksu kaulaliina tällasella kelillä? Etkö sä läkähdy, kun me ruvetaan harjottelemaan?" hän uteli ja rupesi sormeilemaan toisen kaulaliinaa paremman tekemisen puutteessa.

Akiyoshi Higa

"Hika on vuoteenomana. Hänellä on flunssa ja kuumetta", Shou vastasi kysymykseen. Aki mutristi suutaan aavistuksen ja nyökkäsi hymähtäen, siirtyi sitten istumaan vapaalle jakkaralle samalla, kun aukaisi bassokotelonsa ottaakseen soittimensa esiin.
"Voi ei! Nyt Hikalta jäävät treenit väliin!" Niya voivotteli.
Kotelon kansi kopsahti kiinni basistin otettua rakkaansa instrumenttinsa, jonka asetti sen omalle telineelle. Hän ajatteli ensin harjoittelemisen alkamista käydä keittämässä kahvia, koska ei ollut sinä aamuna ehtinyt sitä tehdä.

Sillä välin, kun hän oli keskittynyt bassoonsa, Kazu oli tullut paikalle. Tuo oli istuutunut kuluneimmalle sohvalle, joka heillä oli ja näytti yhtä sulkeutuneelta kuin ennenkin. Tämä oli pukeutunut mustiinkin niin kuin olisi menossa hautajaisiin, mutta tällä kertaa tämän kaulalla oli ohuen huivin sijasta paksu huivi. Eipä hänelle kuulunut, jos tuo yritti tehdä itsemurhaa hankkimalla itselleen lämpöhalvauksen.
Aki ei ollut enää vihainen siitä keikan jälkeisestä riidasta, joka oli näin paria päivää myöhemmin ajateltuna kovin outo. Mistä hän itse oli oikein mennyt suuttumaan? Tietty ei ollut kivaa saada muovipullosta päähän, mutta silti. Hän siis oli unohtanut kaiken eikä kantanut juurikaan mitään kaunoja. Ainoa mikä mietitytti oli se, mitä Kazu oli silloin päässään pyritellyt. Parasta oli unohtaa, koska ei hän siitä koskaan saisi tietääkään.

"Miksi sulla on noin paksu kaulaliina tällasella kelillä? Etkö sä läkähdy, kun me ruvetaan harjottelemaan?" laulaja kysyi bänditoveriltaan istuuduttuaan tämän viereen ja näperteli nyt tuon paksua kaulahuivia sormissaan.
Aki ei jäänyt seuraamaan muiden keskustelua vaan paineli keittiöön kahvin keittoon. Tuttujen rutiinien ansiosta siinä ei mennyt kauaa vaan musta neste rupesi porisemaan läpinäkyvään lasikannuun. Kahvin valumista odotellessa basisti palasi keittion oviaukolle, nojautui ovenkarmia vasten ja risti kätensä puuskaan. Parahiksi hän näki, kun Shou pudotti plektransa lattialle ja tuo nosti sen ylös hajamielisen oloisena. Ei kai nyt noin vakavaa voinut olla, kun Hika ei ollut maisemissa?

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro oli istuutuessaan pistänyt merkille, että Shou oli katsellut häntä tavallista tarkkaavaisemmin. Hetken kuluttua ykköskitaristi oli kääntänyt katseensa pois sanomatta mitään, mutta huolestunut ilme ei ollut kadonnut tämän kasvoilta. Nyt Shou loi tasaisin väliajoin puolihuomaamattomia silmäyksiä hänen suuntaansa, aivan kuin hän olisi saattanut yhtäkkiä oksentaa verta tai räjähtää sisältäpäin kappaleiksi.

Kazu siristi silmiään ja risti aavistuksen kiukkuisin liikkein käsivartensa syliinsä. Hän ei pitänyt lainkaan katseista, joita Shou hänen suuntaansa loi, sillä ne tekivät hänet levottomaksi. Aivan kuin kitaristi olisi vaistonnut, ettei hänellä ollut kaikki kunnossa. Mutta ei Shoun pitäisi voida havaita hänessä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Hän oli peittänyt todistusaineiston huolellisesti paksulla huivillaan ja käyttäytynyt normaalisti. Miksi ihmeessä Shou siis tarkkaili häntä tuolla tavalla?

Kazuhiron epäluuloiset pohdinnat keskeytyivät äkisti, kun Niya ilmaantui istumaan sohvalla aivan hänen viereensä yhtä pirteänä ja ylienergisenä kuin aina. Kuten tavallista, nuorempi avasi heti suunsa. "Miksi sulla on noin paksu kaulaliina tällasella kelillä? Etkö sä läkähdy, kun me ruvetaan harjottelemaan?" tämä uteli, ojensi pienen kätensä ja rupesi lupaa kysymättä käpälöimään kallisarvoista kaulaliinaa.

Kazuhiro läpsäisi välittömästi ystävänsä käden pois. Rumpali tajusi, että ele oli terävämpi kuin olisi ollut kohtuullista, mutta hän ei mahtanut itselleen mitään. Pelkkä ajatus siitä, että Niya olisi onnistunut saamaan huivin valahtamaan paikoiltaan, teki hänet hermostuneeksi. Hitain, harkitsevin liikkein Kazu varmisti, että huivi oli edelleen siinä, missä pitikin, ennen kuin vastasi ärtyneeseen sävyyn: "Jos läkähdyn, niin eiköhän se ole ihan oma asiani."

Rishou Makito

Kazuhiro siis huomasi hänen vaivihkaisen tuijotuksensa eikä näyttänyt siihen tyytväiseltä, ja tämä aavistuksen kiekkuiseksi käyvien eleiden avulla viestitti mielipiteestään, ei kuitenkaan sanonut mitään ääneen. Silloin Shou tajusi, että rumpali oli aina viestinnyt enemmän eleiden kuin rehellisten sanojen avulla. Silloinkin, keikan jälkeen tämä oli alkanut riidellä Akin kanssa. Ehkä tuolloin Kazuhiro yritti viestittää jotain, mitä ei halunnut tai pystynyt sanomaan ääneen. Kazuhiro oli kuin mykkä lapsi, joka halusi jonkun ymmärtävän ilman, että tarvitsisi käyttää sanoja.

Rishou havahtui ajatuksistaan silmänräpäyksessä, kun huomasi rumpalin läpsäyttävän kipakasti Niyan käden pois mustalta kaulahuiviltaan. Kazuhiro taisi tajuta tehneensä liian voimakaan eleen ja koitti nyt peitellä sitä hitaimmilla liikkeillä sekä paransi vaivihkaa kaulahuivinsa asentoa. "Jos läkähdyn, niin eiköhän se ole ihan oma asiani." Mitä hän yrittää suojella? Shoulle tuli mieleen rumpalin ärtyneen tokaisun jälkeen.

Shou nosti katseensa keittiön ovenpielessä seisovaan basistiin. Kahvin hajusta päätellen, tämä oli pistänyt mustaa litkua tippumaan kahvinkeittimeen sillä aikaa, kun hän oli seilaillut oman ajatusmaailmansa sisällä. Kuinka helpostikaan sitä pystyi olla huomaamatta ympäristön tapahtumia, kun ajatteli jotain asiaa ankarasti. Se oli yksi hänen muutamista paheista, mutta ehkä hyväksyttävissä. Ainakaan Hika ei ollut kyllästynyt tähän vielä. Mutta ykköskitaristi tajusi myös, että jos jatkaisi tätä hajamielisyyttään, joka oli Tobyn myötä käynyt vakavammaksi, huomaisiko joku sen ja alkaisi kysellä syytä siihen?

Ilmapiiri alkoi käydä hiukan kireämmäksi, joten hän päätti ottaa jonkin tämänpäiväisen puheenaiheen esille. "Pitikö meidän keskustella siitä Benjiro Nomishista, joka keikan jälkeen halusi manageriksemme? Voi informoida tästä keskustelusta sitten Hikalle, jotta hän pysyisi myös ajantasalla. Mitä mieltä te olette nyt tästä Benistä? Vai haluatteko odottaa seuraavaa tarjoutujaa?"

Niya Fujiwara

Niya ei ehtinyt leikkiä kaulahuivilla kuin muutaman sekunnin, ennen kuin Kazu läpsäisi täysin varoittamatta hänen kättään niin kipakasti, että hän vinkaisi kivusta. Pieni laulaja mutristi loukkaantuneena suutaan ja loi ystäväänsä syyttävän katseen, jolla ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta. Anteeksipyynnön sijaan Kazu rupesi vain asettelemaan huivia paremmin kaulansa ympärille ja tokaisi ärtyneesti: "Jos läkähdyn, niin eiköhän se ole ihan oma asiani."

Rumpalin epätavallisen tyly asenne sai Niyan kiukustumaan, minkä hän osoitti laittamalla kätensä puuskaan rinnalleen ja tiuskaisemalla: "No läkähdy sitten kaikin mokomin, jos sua kerran noin kovasti huvittaa!" Sen sanottuaan vokalisti ponkaisi ylös sohvalta ja siirtyi mielenosoituksellisesti istumaan toisella puolella huonetta olevalle kuluneelle nojatuolille. Jos Kazu ei halunnut hänen seuraansa, niin ei hän sitä väkisin tyrkyttänyt. Rypeköön toinen vittuuntuneisuudessaan oikein sydämensä kyllyydestä hänen puolestaan.

"Pitikö meidän keskustella siitä Benjiro Nomishista, joka keikan jälkeen halusi manageriksemme? Voi informoida tästä keskustelusta sitten Hikalle, jotta hän pysyisi myös ajantasalla. Mitä mieltä te olette nyt tästä Benistä? Vai haluatteko odottaa seuraavaa tarjoutujaa?" Shou alkoi yhtäkkiä kysellä.

"Joo piti!" Niya vastasi unohtaen tyystin äskeisen suuttumuksensa. Hänellä oli nyt tärkeämpääkin mietittävää kuin pahantuulinen Kazu. "Musta meidän pitäis ehottamasti ottaa Benin tarjous vastaan. Ben on meidän tiketti maineeseen. Jos me hylätään tää tilaisuus, me tullaan katumaan sitä loppuikämme. Ette kai te sitä halua?" laulaja vetosi bänditovereihinsa.

Akiyoshi Higa

Tumma katse kääntyi kuluneella sohvalla oleviin Niyaan ja Kazuun. Juuri silloin Kazu taas vaihteeksi veti pultit jostain ja läpsäytti Niyaa käteen, kuin tämä olisi jokin vastenmielinen ampiainen ja halusi siitä eroon. Tekonsa jälkeen rumpali näytti vieläkin äkäisemmältä kuin aikaisemmin ja korjasi hitain elein kaulahuivinsa asentoa. Ihan kuin tuon nyt pitäisi olla niin hyvin kaulalla. Tämä ei ollut mikään mallitoimisto! Eikä tänne todellakaan tultu hienostelemaan. "Jos läkähdyn, niin eiköhän se ole ihan oma asiani."

Niya oli odotetusti pahastunut saamastaan vastaanotosta. "No läkähdy sitten kaikin mokomin, jos sua kerran noin kovasti huvittaa!" laulaja tiuski ja risti kätensä puuskaan rinnuksilleen. Akille tuli silloin mieleen, ettei Kazu yleensä noin herkästi Niyalle suuttunut koskaan. Rumpalilla siis piti todellakin olla paskamainen aamu takanaan kun käyttäytyi tuolla tavalla. Sanojensa jälkeen Niya kipitti toiselle puolelle huonetta ja istuutui kuluneelle tuolille.

Aki oli sanomassa jotain Kazun käytökseen liittyvää, mutta Shou keskeytti. "Pitikö meidän keskustella siitä Benjiro Nomishista, joka keikan jälkeen halusi manageriksemme? Voin informoida tästä keskustelusta sitten Hikalle, jotta hän pysyisi myös ajantasalla. Mitä mieltä te olette nyt tästä Benistä? Vai haluatteko odottaa seuraavaa tarjoutujaa?"
Ai niin. Basisti oli jo unohtanut kyseisen tyypin. Se mies varmaan oli jo unohtanut heidät, tai sitten tämä oli jälkeenpäin pohtinut olla tapaamatta heitä enää, olihan Aki kohdellut tätä vähän vähemmän hellävaroen. Aki ei katunut koskaan sitä, oliko hän hakannut jonkun tyypin sairaalakuntoon vai ei, mutta nyt kun hän oli tajunnut jälkeenpäin Benin halunneen vain auttaa heitä, oli uhkana se, että menetys sitten saattoi olla myöhemmin hänen syytään. Ehkei kukaan muu muistaisi sitä, että miehellä oli ollut musta silmä silloin kadulla.

"Joo piti! Musta meidän pitäis ehottamasti ottaa Benin tarjous vastaan. Ben on meidän tiketti maineeseen. Jos me hylätään tää tilaisuus, me tullaan katumaan sitä loppuikämme. Ette kai te sitä halua?" Niya sanoi heti innokkaana oman mielipiteensä ja kysyi vielä lopuksi kysymyksen.
Aki painoi huulensa yhteen mietteliäästi ja katsoi vuorollaan Niyan jälkeen Kazua ja Shouta. Mitähän nuo kaksi heidän fiksuinta miettivät asiasta? "Mul ei oo mitää sitä vastaan. Ehkä me ylireagoitiin sillon kadulla. Kazukin oli sellasen mustan pilven seurassa, että varmaan teki vääriä johtopäätöksiä", basisti totesi. "Ei me varmaan mitään menetettäisi, ollaan jo muutenkin ihan pohjalla, syvemmälle ei kyl päästä..."

Kahvi näytti olevan jo valmista, joten basisti kipaisi takaisin keittiön puolelle kaatamaan kofeiinipitoista juomaa vakio kahvikuppiinsa. Se oli kulunut ja siinä oli ärhentelevän kissan kuva. Kupin hän oli tuonut silloin joskus kotoa. Aki joi aina kahvinsa mustana, ei koskaan tunkenut siihen mitään maitoa tai kermaa, hyi saatana! Mustaa sen olla piti!
Kahvikuppinsa kanssa basisti palasi takaisin soittohuoneen puolelle ja istuutui samalle sohvalle kuin Shou, mutta toiseen päähän.

Kazuhiro Tanaka

"No läkähdy sitten kaikin mokomin, jos sua kerran noin kovasti huvittaa!" Niya tokaisi kiukkuisesti ja siirtyi mielenosoituksellisesti istumaan toiselle puolelle huonetta. Ei tarvinnut olla kovinkaan hyvä ihmistuntija, jotta huomasi laulajan loukkaantuneen saamastaan kohtelusta. Kazu oli kuitenkin niin väsynyt ja pahantuulinen, ettei jaksanut juuri nyt edes harkita pyytävänsä poikkeuksellisen tylyä käytöstään anteeksi ystävältään. Pyydän anteeksi vaikka harjoitusten jälkeen. Niya unohtaa joka tapauksessa koko jutun, kun saa jotain muuta ajateltavaa.

Kazuhiro huomasi kuitenkin pian harmikseen, että murjottava Niya ei ollut ainoa ei-toivottu asia, jonka hänen käytöksensä oli synnyttänyt. Rumpalista nimittäin tuntui, että nyt häntä tarkkaili paitsi Shou myös Aki, mistä hän ei luonnollisestikaan erityisemmin ilahtunut. Hän ei ollut koskaan nauttinut itseensä kohdistuvasta tuijotuksesta, ja tällä hetkellä ylimääräinen huomio tuntui tavallistakin vastenmielisemmältä.

Samaan aikaan Kazu tunsi suuttuvansa yhä enemmän myös itseensä siksi, ettei osannut käyttäytyä normaalisti, vaikka oli vannonut pystyvänsä siihen. Hänen ei todellakaan pitänyt olla niin heikko, että antoi toissapäiväisten tapahtumien vaikuttaa mielialaansa näin paljoa. Entä sitten, jos minulle tehtiin jotakin sellaista, mitä en olisi halunnut? Ihan kuin elämä muuten menisi aina toivomusteni mukaan. Minun pitäisi olla jo enemmän kuin tottunut siihen, että asiat menevät toisin, kuin olisin halunnut niiden menevän.

"Pitikö meidän keskustella siitä Benjiro Nomishista, joka keikan jälkeen halusi manageriksemme? Voi informoida tästä keskustelusta sitten Hikalle, jotta hän pysyisi myös ajantasalla. Mitä mieltä te olette nyt tästä Benistä? Vai haluatteko odottaa seuraavaa tarjoutujaa?" Shou tiedusteli yhtäkkiä. Mitä ilmeisimmin tämä yritti johdattaa kaikkien ajatukset pois kireästä ilmapiiristä, joka treenikämpällä paraikaa vallitsi.

Kuten saattoi arvata, Niyan kohdalla yritys onnistui täydellisesti. "Joo piti! Musta meidän pitäis ehottamasti ottaa Benin tarjous vastaan. Ben on meidän tiketti maineeseen. Jos me hylätään tää tilaisuus, me tullaan katumaan sitä loppuikämme. Ette kai te sitä halua?" vokalisti kysyi vetoavasti.

"Mul ei oo mitää sitä vastaan. Ehkä me ylireagoitiin sillon kadulla. Kazukin oli sellasen mustan pilven seurassa, että varmaan teki vääriä johtopäätöksiä", Aki tokaisi. Kazu siristi kiukkuisesti silmiään basistin sanoille muttei sanonut mitään. "Ei me varmaan mitään menetettäisi, ollaan jo muutenkin ihan pohjalla, syvemmälle ei kyl päästä..." basisti lopetti pohtivasti.

Rishou Makito

Kauaa Shoun ei tarvinnut huolehtia siitä, että hiljaisuus pysyisi pitkään yllä hänen kysymyksensä jälkeen, sillä Niya oli taas jälleen kerran ensimmäisenä äänessä. "Joo piti! Musta meidän pitäis ehottamasti ottaa Benin tarjous vastaan. Ben on meidän tiketti maineeseen. Jos me hylätään tää tilaisuus, me tullaan katumaan sitä loppuikämme. Ette kai te sitä halua?" Niya kysyi, tämän silmissä loisti koiranpentumainen katse.

"Mul ei oo mitää sitä vastaan. Ehkä me ylireagoitiin sillon kadulla. Kazukin oli sellasen mustan pilven seurassa, että varmaan teki vääriä johtopäätöksiä. Ei me varmaan mitään menetettäisi, ollaan jo muutenkin ihan pohjalla, syvemmälle ei kyl päästä.." Aki sanoi, haki kahvia sitten palaten takaisin paikkaan, josta lähti. Shou vilkaisi tutkivasti Kazuhiroa otsahiuksiensa alta. Rumpali näytti vielä enemmän kiukkuiselta kuultuaan Akin vähemmän imartelevan kommentin eikä sanonut nyt omaa mielipidettään ollenkaan. Shou olisi ehkä odottanut tältä vastausta, koska Kazuhiro vaikutti hänen näkökulmastaan katsottuna heistä fiksuimmalta yksilöltä. Sen kyllä hän oli myös huomannut, että tämä epäili ihmisiä tavallista enemmän. Oli paha mennä tuomitsemaan kun ei tuntenut...

Miettiessään, mitä itse sanoisi, Shou nielaisi. Kyllä häntäkin nyt houkutteli ottaa Benjiron tarjous vastaan. Ehkä se oli vain yön pimeyden vika, että mies oli näyttänyt niin epäilyttävältä. "Luulen, että olisi hyvä ainakin tavata hänet päivänvalossa uudestaan ja katsoa sitten. En kyllä itse pistäisi pahakseni tätä porrasta ylöspäin..."

Niya Fujiwara

Niyan riemuksi Aki asettui kannattamaan häntä. "Mul ei oo mitää sitä vastaan. Ehkä me ylireagoitiin sillon kadulla. Kazukin oli sellasen mustan pilven seurassa, että varmaan teki vääriä johtopäätöksiä. Ei me varmaan mitään menetettäisi, ollaan jo muutenkin ihan pohjalla, syvemmälle ei kyl päästä..." basisti totesi.

Niya käänsi seuraavaksi katseensa Shouhun, sillä bändinjohtajana tällä oli vähän niin kuin viimeinen sana. Laulaja yritti silmillään kerjätä Shouta näyttämään vihreää valoa Benin manageriksi hyväksymiselle. Ilmeisesti hänen yrityksensä tepsi, sillä hetken mietittyään ykköskitaristi lausahti varovaisen myöntyvästi: "Luulen, että olisi hyvä ainakin tavata hänet päivänvalossa uudestaan ja katsoa sitten. En kyllä itse pistäisi pahakseni tätä porrasta ylöspäin..."

"Jes!" Niya huudahti innoissaan ja hypähti jaloillaan. Pystymättä pidättelemään riemuaan hän ryntäsi halaamaan ensin Shouta, sitten Akia ja lopuksi vielä Kazua. Pienikokoinen laulaja oli jo tyystin unohtanut, että oli hetki sitten ollut sydänjuuriaan myöten loukkaantunut rumpalille tämän tylyyden vuoksi. "Soitetaanhan me sille mahollisimman pian? Soitetaanhan, Shou?" Niya kinusi ykköskitaristilta koiranpentumainen katse silmissään.