The Dream of Darrette

Benjiro Nomishi

Bejiro joi vielä kupillisen kahvia ennen kuin nappasi avaimet naulasta ja hyppäsi autoonsa. Ennen kuin istuutui, hän heitti viisi kappaletta pukupusseja takapenkille. Ne olivat Darrettelaisten uudet esiintymisasut, joita näiden kuului käyttää seuraavalla keikallaan, kunhan mies ehtisi järjestää näille sellaisen. Hänellä oli suhteita, muttei rahaa, jota piti saada jostain, jotta matkustaminenkin onnistuisi. Keikat eivät saisi rajoittua vain Lontooseen, vaan poikien pitäisi matkustella ympäriinsä tehden niin itsestään kuuluisia. Kun joka paikassa heistä tiedettäisiin, olisi myös levysopimus saatavissa helpommin.

Ben käänsi avainta virtalukossa, ja auto hyrähti käyntiin. Hänhän ei ajellut millä tahansa tavallisella autolla vaan Bugatti Veuronilla, jossa oli 1001 hevosvoimaa, kulki maksimissaan 408.5 km/h ja oli kaiken lisäksi maailman nopein auto. Sen moottori kehräsi autotallissa hyristen, kehräten, kun Ben peruutti pihaltaan tielle ja lähti liikkeelle.

Ajomatka ei kestänyt pitkään sellaisella autolla vaan viiden minuutin kuluttua Benjiro parkkeerasi taitavasti Darretten treenikämpän pihaan. Hän nousi autosta aurinkolasit silmillään, vaikkei taivaalla edes paistanut aurinko, se oli vain tyylikysymys. Mies poimi takapenkiltä pukupussit henkarin kahvoista etusormeensa ja heilautti ne olkansa yli kääntyessään kohti ulko-ovea. Hänelle ei ollut vielä ehditty teetättää avainta lukkoon, joten hän joutui koputtamaan rystysillään. Viimeviikon lopussahan bändin johtaja oli soittanut hänelle ja ilmoittanut bändin keskustelleen uudemman kerran asiasta, ja tullut siihen tulokseen, että ottaisi hänet managerikseen. Ben oli tiennyt, että pojat soittaisivat takaisin. Piti vain jättää mato koukkuun, kyllä siitä napattaisiin jossain vaiheessa.

Nyt kun hän oli viikonlopun aikana allekirjoittanut papereita, hänellä oli myös valtuuksia nyt bändin imagoonkin. Hän heti alkutöiksi oli päättänyt teetättää pojille uudet esiintymisasut, joita nämä saisivat tänään sovitella. Jokaisella oli kassissaan ainakin kolme erilaista asua, joten valinnanvaraa oli eikä heti tarvitsisi tehdä uusia. Tietty asuihin oli mennyt rahaa Benin omasta pussista, mutta hän tiesi sen korvaantuvan joku päivä. Tällä kertaa ei olisi lavalla sirkusjoukko, vaan tyylikäs rockhenkinen bändi.

Kun joku viimeinkin avasi oven, Ben muitta mutkitta asteli yhdellä harppauksella sisälle ottaen lasit silmiltään ja asetti ne pitkähihaisen paitansa kaulukselle.

Kazuhiro Tanaka

Päinvastoin kuin viimeksi, Kazuhiro oli tällä kertaa saapunut treenikämpällä ensimmäisenä. Hieman hänen jälkeensä oli saapunut Aki, jota hän oli tyytynyt tervehtimään niukalla nyökkäyksellä, sillä hänellä oli yhä tuoreessa muistissa toisen muutamien päivien takainen käytös. Siinä missä esimerkiksi Niya antoi kaiken heti seuraavassa hetkessä anteeksi, Kazu oli pitkävihaista tyyppiä. Hänellä ei kuitenkaan ollut tapana näyttää suuttumustaan joka käänteessä, joten tuskinpa Aki edes tajuaisi hänen olevan yhä vihainen viime kerrasta. Ja vaikka tajuaisikin, ei tätä varmaankaan kiinnostaisi. "Antaa sen rypee mudassaan ihan vapaasti, ei muakaan ois oikeesti kiinnostanutkaan", niinhän basisti oli viimeksi sanonut.

Kuten arvata saattoi, Shou ja Hika olivat yhä teillä tietämättömillä, vaikka heidän piti tänään tavata uunituore managerinsa. Vilkaisu kelloon paljasti, että kaksikko oli jo vartin verran myöhässä. Tällä menolla Benjiro ehtisi ilmaantua ennen kroonisen myöhästelijän ja hänen vähän liiankin ymmärtäväisen poikaystävänsä saapumista. No, eipä ole minun ongelmani, jos he eivät ole paikalla Benjiron saapuessa. Minähän en edes halunnut sitä miestä manageriksemme.

Ovelta kuului äkkiä terävä koputus. Vilkaistuaan pikaisesti Akin suuntaan Kazuhiro nousi ylös sohvalta ja asteli ovelle asetellen kävellessään paksua talvikaulahuiviaan niin, että se varmasti peittäisi haalenneet mutta yhä näkyvissä olevat mustelmat. Viimeksi mustelmista oli noussut sellainen kohu, ettei hän halunnut moisen episodin toistuvan. Tosin mitäpä se Benjirolle kuuluisi, vaikka häntä pahoinpideltäisiin joka päivä? Mies oli vain heidän managerinsa, ja sitäkin etupäässä siksi, etteivät muut Darretten jäsenet olleet pystyneet sanomaan Niyalle ei.

Päästyään ovelle Kazuhiro väänsi jäykän lukon puoliväkisin auki. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja palasi takaisin sohvalle vaivautumatta lausumaan minkäänlaista tervehdystä. Hänen epäkohteliaisuutensa ei kuitenkaan näyttänyt häiritsevän Benjiroa millään tavoin, sillä tämä asteli epäröimättä sisään, aivan kuin omistaisi koko paikan. Kuten arvata saattoi, Kazu ei lainkaan pitänyt miehen asenteesta.

Akiyoshi higa

Aki oli taas keittänyt pari kupillista kahvia saavuttuaan treenikämpälle. Se kuului niin sanottuihin rutiineihin. Kazu oli ollut jo kämpässä ennen häntä ja oli tuskin tervehtinyt häntä, paitsi pelkällä hyvin niukalla päännyökkäyksellä. Mutta ei se ollut mitään verrattuna siihen, että Aki oli ollut moikkaamatta laisinkaan. Hän oli vain katsonut rumpalia tämän nyökätessä. Hyvin vaivaiselta se oli kuitenkin vaikuttanut, joten basisti ei aloittanut keskustelua ollenkaan vaan painunut heti ensitöiksi keittiöön. Nyt hän joi bassonsa vieressä istuen lattialla lempi kahvimukistaan ja koitti kuvitella itsensä yksin siihen huoneeseen.

Basisti muisti kyllä viime kerran. Se oli ollut yksi hänen surkeimmista päivistään tässä kuussa, ei mitenkään nautittavaa, mutta ei hänen elämänsä muutenkaan nautittavaa ollut. Helvetin tylsää. Ainoa asia, mitä hän odotti, oli esiintyminen, josta ei ollut kuitenkaan vielä mitään tietoa. Hän kulutti aikaansa soittamalla bassollaan omat osuutensa, kävi töissä ja harjoitteli vähän lisää. Joskus Atsumi tuli käymään, tai oikeastaan pakeni hänen luokseen väkivaltaista isäänsä.

Väkivaltaisuudesta puheen ollen, Aki oli sisälle astuttuaan huomannut Kazun käyttävän taas paksua kaulahuivia. Tällä oli vissiin vielä mustelmia viimeviikkoisesta, mutta lievempinä. Ei kai rumpali muuten käyttäisi talvikaulahuivia? Ellei tätä palellut, vaikka oli vasta syyskuu.
Tylsyyksissään Aki rämpytti soitintaan. Missähän se homopari oikein luurasi? Olivat jo melko pitkään olleet myöhässä, eipä se tosin ollut mikään yllätys. Mikä saatanan ongelma Hikalla oli aina myöhästellä? Se oli varmaan yhtä ärsyttävää kuin Kazun välinpitämätön käyttäytyminen.

Hetken kuluttua ulkoa kuului auton moottorin hyrinää, joka kiinnitti basistin huomion. Hyrinä ei kuulostanut kovin tavalliselta, joten hän oli noussut lattialta ja käynyt kurkkaamassa verhon takaa, kuka oli tullut pihaan. Ben. Onpas sillä makee auto! Hän ajatteli innoissaan mielessään silmien kiiltäessä ihailusta autoa kohtaan.
Kuului koputus ovelta. Aki oli kyllä nähnyt managerin nousseen autosta oudon mahtipontisesti, muttei ollut välittänyt siitä vaan pitänyt katseensa autossa. Jos vain hänellä olisi samanlainen… Kazu ilmeisesti avasi oven, ja Ben asteli sisään ottaen lasit pois silmiltään. Tämä katseli ympärilleen ja tuolla oli olallaan jokin läjä henkareita, joissa roikkui pukupusseja.

Hirotaka Yoshida

Hika kiiruhti poikaystävänsä vierellä kohti treenikämppää, jonne oli vielä reilun kilometrin verran matkaa. Hän tiesi, että he olivat jo nyt myöhässä, ja hän tiesi myös, että syy oli hänen - taas kerran. Shou ei tietenkään ollut syyttänyt häntä puolella sanallakaan sen vuoksi, että hän oli saapunut yli vartin myöhässä sovittuun tapaamispaikkaan, vaan tervehtinyt pienellä, hellällä suudelmalla, kuten tällä oli tapana. Hikaa huoletti kuitenkin hieman, kuinka muut Darretten jäsenet suhtautuisivat siihen, että he saapuisivat jälleen kerran hänen takiaan myöhässä. Viimeksi erityisesti Aki oli vaikuttanut aika kyllästyneeltä hänen jatkuvaan myöhästelyynsä.

Käännyttyään kadunkulmasta Hika huomasi yllätyksekseen isokokoisen, tyyriinnäköisen auton pysäköitynä kadunvarteen treenikämppätalon eteen. Auto näytti aivan liian loisteliaalta verrattuna ympäristöönsä, joka oli enemmän tai vähemmän alaluokkainen. Olisi luullut, että noin pramean kulkupelin omistajalla olisi ollut varaa paljon hienompaan asuntoon. Tai ehkäpä tämä oli vain ohimennen käymässä jonkin tuttunsa luona. Kenelleköhän tuo kaara mahtaa kuulua?

Hika sai vastauksen mielessään lausumaansa kysymykseen astuttuaan poikaystävänsä kanssa sisään treenikämpän ovesta. Olohuoneessa nimittäin odotti Benjiro, heidän uusi managerinsa. "Hei ja anteeksi, että olemme myöhässä!" Hika tervehti iloisesti heti miehen läsnäolon hoksattuaan.

Rishou Makito

Shou oli ehtinyt odottaa kaksikymmentä minuuttia Hikaa tapaamispaikalla ja huomannut sovitun ajan mentyä ohi, että poikaystävä tulisi mitä luultavimmin jälleen myöhässä. Raitatukka oli pyörinyt paikallaan ja potkinut asvalttia pienesti kengänkärjellään. Ihmisiä kulki ohi ja ihmettelivät, mitä hän oikein yksinään heilui. Onneksi kuitenkin Hika oli tullut vain viisitoista minuuttia myöhässä eikä kolmekymmentäviisi niin kuin yleensä, kun he olivat menossa esimerkiksi elokuviin. Hän oli ottanut lempeällä suudelmalla vastaan lilahiuksisen rakkaansa ja lähtenyt matkaamaan tämän kanssa treenikämpälle. Shou arveli, että Aki ja Kazu olivat jo paikalla, olivathan nämä hyvin usein sovitussa paikassa sovittuun aikaan ajoissa.

Pian kuitenkin treenikämppä häämötti kulman takaa, mutta ykköskitaristi joutui kohottamaan yllättyneenä kulmiaan nähdessään pihalla kamalan kalliin näköisen auton, eikä voinut kieltää, ettei se olisi ollut hieno. Sen olisi kuitenkin pitänyt kuulua jonkinmoiselle miljonäärille eikä sijaita heidän etupihallaan mahtailemassa. Shou jo pelkäsi, että jonkinlaiset virkavallan työntekijät tekivät käyntiä heidän luonaan, mutta turhaan hän pelkäsi, koska vierailija oli pelkästään heidän managerinsa, Benjirou Nomishi.

"Hei ja anteeksi, että olemme myöhässä!" Hika huudahti iloisesti tervehtien. ”Hei”, Shou hymyili tervehdykseksi ja sulki oven perässään kiinni. Tämä oli vain kolmas kerta peräkkäin kun hän oli tavannut Benin. Vaikka hän ei vieläkään ollut saanut kiinni tämän arvomaailmasta, vaikutti mies kuitenkin jokseenkin pätevältä tähän hommaan. Se näytti jotenkin huokuvan jonkinlaisena aurana Benin ympärillä. Tällä varmaankin oli paljon kokemusta tällaisista hommista.

Benjiro Nomishi

Oven oli avannut bändin rumpali, joka ei vieläkään näyttänyt kovin tyytyväiseltä mihinkään, tämä tuntui mököttävän hänelle. Mistä lie se johtui? Ei mies mielestään ollut tehnyt tuolle yhtään mitään, mutta eipä häntä kauheasti hetkauttanutkaan toisen epäluuloinen asenne. Hän ei antanut tällaisten pikkuasioiden vaivata päätään.

Nyt kun Ben antoi katseensa kiertää pikkuruista kämäistä asuntoa, tai pikemminkin läävää, hän tajusi kolmen hengen puuttuvan. ”Missäs loput ovat?” hän kysäisi kohottaen kulmiaan. Hänellä oli kaikille yhteistä asiaa, joten muidenkin oli parasta olla paikalla, hän ei nimittäin selittäisi yhtä asiaa kahdesti.

Sai hän vastausta taikka ei, ovi kuitenkin aukesi ja sisään astui kitaristit juuri kun hän ehti kaipaamaan näitä. Violettisävytukkainen tervehti iloisesti ja katsoi Beniä silmiin pirteän oloisena. Tätä pidempi kitaristi hymyili vain heipaten. ”Hmm, jo olikin jo aikakin teidän saapua. Minun läsnä ollessa pitää aina olla paikalla, ei sovi myöhästellä”, Ben totesi vakavaan sävyyn ja kuulosti siltä, että oli tosissaan. ”Tässä kuitenkin teille uudet asut. Jokaisella on pukupussissaan kolme erilaista, mutta käytätte aina sen numeroista, jota käsken. Sovittakaa niitä tai jotain. Ei ollut muuta, menen hoitamaan tässä muita asioita.” Sen sanottuaan mies jakoi jokaiselle näiden nimillä varustetut henkarit ja lähti saman tien.
Benjiro käynnisti autonsa uudelleen ja hurjasteli sillä matkoihinsa. Seuraavaksi hän etsisi käsiinsä jonkun tutun, joka järjesti alkaville bändeille esiintymistilaisuuksia.

Kazuhiro Tanaka

Benjiro antoi katseensa kiertää heidän remontin tarpeessa olevassa treenikämpässään. Nähdessään miehen ylenkatseellisen ilmeen Kazuhiro siristi vihaisesti silmiään. Luuliko Benjiro todella, että heillä oli varaa hankkia hieno paikka pelkkiä bändiharjoituksia varten? Jos luuli, tämä oli typerämpi kuin hän oli siihen mennessä kuvitellut. Darrette ei ollut mikään uudestisyntynyt Beatles vaan pelkkä kellaribändi, joka tosin edusti Englannissa varsin harvinaista musiikkityyliä.

”Missäs loput ovat?” Benjiro tiedusteli kulmiaan kohottaen. "Oletettavasti matkalla tänne", Kazuhiro vastasi viileästi ja tarttui sitten kesken jääneeseen musiikkilehteensä. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa, että loput olivat taas kerran myöhässä, mutta niin ilkeä hän ei sentään ollut. Vaikkei Kazu pitänytkään heidän uunituoreesta manageristaan tippaakaan, hän ei halunnut nolata Shouta, Hikaa ja koko bändiä tämän silmissä. Tosin eiköhän Benjiro varsin nopeasti itsekin huomaisi, millaisen sirkuksen oli haalinut siipiensä kyseenalaiseen suojaan.

Benjiro ei onneksi joutunut odottamaan kitaristeja kauaa, sillä nämä päättivät armollisesti saapua vain reilun vartin sovittua myöhemmin, eli muutaman minuutin managerin jälkeen. "Hei ja anteeksi, että olemme myöhässä!" Hika kailotti pirteästi heti ovelta. Shoun tervehdys oli hillitympi mutta kuitenkin lämmin. Benjiroa hyväntuuliset tervehdykset eivät kuitenkaan tuntuneet liiemmin sykähdyttävän, sillä tämä lausahti vakavaan sävyyn: "Hmm, jo olikin jo aikakin teidän saapua. Minun läsnä ollessa pitää aina olla paikalla, ei sovi myöhästellä."

”Tässä kuitenkin teille uudet asut. Jokaisella on pukupussissaan kolme erilaista, mutta käytätte aina sen numeroista, jota käsken. Sovittakaa niitä tai jotain. Ei ollut muuta, menen hoitamaan tässä muita asioita", Benjiro jatkoi vielä ja ojensi heille kullekin kolme nimikoitua pukupussia. Sen tehtyään mies kääntyi kannoillaan ja poistui treenikämpästä tarmokkain askelin. Lyhyen hetken kuluttua bändiläiset saattoivat kuulla managerin auton hyrähtävän pehmeästi käyntiin.

Kazuhiro vilkaisi epäluuloisesti käsiinsä ojennettuja pukupusseja. Mitäköhän retkuja Benjiro oli oikein mennyt heille hankkimaan? Kuka oli ylipäätään antanut tälle luvan ruveta määräilemään heidän pukeutumistaan? Ja kenen rahoilla nuo vaatteet oli hankittu? Toivottavasti ei ainakaan Darretten jäsenten... "Toivon mukaan Benjiro maksoi nämä omasta pussistaan", Kazu tokaisi skeptiseen sävyyn mutta rupesi kuitenkin hitaasti availemaan omalla nimellään varustettuja pukupusseja.

Akiyoshi Higa

”Missäs loput ovat?” manageri kysyi hetken huonetta silmäiltyään. Aki ei kiinnittänyt huomiota miehen ylenpalttiseen katseeseen vaan pohti ankaran uteliaasti, mitä tämä mahtoi kantaa olallaan. "Oletettavasti matkalla tänne", Kazu vastasi perinteisen kylmästi ja selasi musiikkilehteä sohvalla, johon oli istuutunut takaisin oven avattuaan. Hetki Kazun sanojen jälkeen ovi avautui ja sisään pyyhälsi ensimmäisenä Hika pirteästi tervehtien ja sitten tuli Shou pelkästään hymyillen. Aki mulkaisi Hikaa pahasti, koska arvasi kyllä tämän olleet taas jälleen kerran syypää myöhästymiseen.

"Hmm, jo olikin jo aikakin teidän saapua. Minun läsnä ollessa pitää aina olla paikalla, ei sovi myöhästellä”, Ben sanoi vakavasti tarkoittaen sanojaan. Aki meinasi sanoa, että oli turhaa yrittää takoa Hikan päähän yhtään mitään tuollaista, mutta mies jatkoikin puhumista heti perään. Suoraan asiaan. ”Tässä kuitenkin teille uudet asut. Jokaisella on pukupussissaan kolme erilaista, mutta käytätte aina sen numeroista, jota käsken. Sovittakaa niitä tai jotain. Ei ollut muuta, menen hoitamaan tässä muita asioita.”

Nelikko ei ehtinyt edes kissaa sanoa, kun mies oli jo tyrkännyt jokaisen jäsenet syliin kolme heille nimettyä pukupussia. Heille ihan oikeita esiintymisasuja? Siistiä! "Toivon mukaan Benjiro maksoi nämä omasta pussistaan", Kazu totesi epäilevään sävyyn ja näytti happamalta, kuin tämä syliin olisi heitetty kasa eläviä räpisteleviä kaloja.

”Mitä välii sillä on? Saatiin uudet asut!” basisti totesi rumpaliin katsomatta ja kääntyi asettamaan omat outfittinsä erittäin kuluneelle tummanvihreälle nojatuolille. Hän avasi ensimmäisen pukupussinsa vetoketjun ja nosti henkarilla roikkuvan asunsa, joka oli väriltään lilamusta. Housut olivat mustat, levenivät vähän lahkeista ja siellä sun täällä roikkui kankaisia vöitä, joissa oli metallinappiniittejä. Yläosassa oli kaksi kappaletta paitoja, toinen kyllä oli jokin pitkänmallinen musta liivi, joka ulottui ainakin polvientaipeisiin asti, ja siinä oli violetteja viiruja siellä sun täällä.

Hirotaka Yoshida

"Hmm, jo olikin jo aikakin teidän saapua. Minun läsnä ollessa pitää aina olla paikalla, ei sovi myöhästellä”, Benjiro totesi hieman paheksuvaan sävyyn. Hikan hymy valahti pois kasvoilta ja korvaantui lyödyn koiranpennun ilmeellä. Kun kakkoskitaristi vilkaisi varovasti Akia, hän huomasi basistin mulkoilevan hänen suuntaansa avoimen syyttävästi. Hikan onneton ilme syveni entisestään. Taas kaikki ovat kamalan pahalla tuulella myöhästelyni takia.

”Tässä kuitenkin teille uudet asut. Jokaisella on pukupussissaan kolme erilaista, mutta käytätte aina sen numeroista, jota käsken. Sovittakaa niitä tai jotain. Ei ollut muuta, menen hoitamaan tässä muita asioita”, Benjiro jatkoi, ojensi kullekin heistä kolme nimikoitua pukupussia ja poistui kiireisin askelin. Parin minuutin kuluttua he saattoivat jo kuulla miehen kaasuttavan loisteliaalla autollaan kaukaisuuteen.

Hika katsahti syliinsä tyrkättyjä pukupusseja uteliaana. Hän oli ollut todella tyytyväinen Shoun äidin ompelemaan asuun, mutta tuskin uusi esiintymisasu olisi pahasta. Vaihtelu virkisti. Sitä paitsi kaiketi Ben musiikkialan ammattilaisena tiesi heitä paremmin, miten heidän kannattaisi pukeutua houkutellakseen yleisöä keikoilleen ja haaliakseen itselleen laajan fanikunnan.

Kazuhiron kommentti paljasti, etteivät kaikki kuitenkaan suhtautuneet uusiin asuihin aivan yhtä optimistisesti kuin Hika. "Toivon mukaan Benjiro maksoi nämä omasta pussistaan", rumpali tokaisi avoimen epäilevästi. ”Mitä välii sillä on? Saatiin uudet asut!” Aki vastasi. Suomatta bändikaverilleen silmäystäkään basisti levitti omat pukupussinsa tummanvihreälle nojatuolille ja rupesi muitta mutkitta availemaan niitä. Ilmeisesti ainakin Aki suhtautui uusiin asuihin myönteisesti.

Hika päätti ottaa basistista esimerkkiä ja perehtyä itsekin omien pukupussiensa sisältöön. Ensimmäisestä pussista paljastui näyttävä asu, joka koostui polvipituisesta mustasta hameesta, jonka alushame ja vyö olivat valkoiset, sekä valkoisesta yläosasta, joka nyöritettiin mustin naruin. Lisäksi asuun kuuluivat soljelliset mustat kengät ja pitkät koristeelliset hansikkaat, joissa oli hihansuissa valkoista pitsiröyhelöä. Hika oli välittömästi myyty.

Rishou Makito

”Hmm, jo olikin jo aikakin teidän saapua. Minun läsnä ollessa pitää aina olla paikalla, ei sovi myöhästellä”, Benjiro mainitsi heidän tervehdystensä jälkeen nyrpistävään sävyyn eikä Akinkaan Hikalle luoma syyttävä vihamielinen katse tuntunut Shoustakaan hyvältä. Hän osasi arvella Hikan kasvojen venähtäneen alaspäin näiden kahden jälkeen, vaikkei hän nähnytkään mitään, koska seisoi tämän takana. Shou katsoi vuorostaan Akia pahasti, vaikkei tämä sitä huomannutkaan vaan tyytyi katsomaan heidän uutta ja ihka ensimmäistä manageriaan.

”Tässä kuitenkin teille uudet asut. Jokaisella on pukupussissaan kolme erilaista, mutta käytätte aina sen numeroista, jota käsken. Sovittakaa niitä tai jotain. Ei ollut muuta, menen hoitamaan tässä muita asioita”, Ben jatkoi, ojensi heille kaikille kolme pukupussia ja lähti heti tämän jälkeen. Ovi sulkeutui ja hetken kuluttua kuului tämän hienostuneen auton hyrinä, kun mies peruutti pois pihasta tielle.

Ykköskitaristi laski katseensa käsissään lepääviin henkaroituihin pukupusseihin. "Toivon mukaan Benjiro maksoi nämä omasta pussistaan", Kazuhiro totesi sohvalla epäilevästi tuijotellen omia vaatteitaan. ”Mitä välii sillä on? Saatiin uudet asut!” Aki totesi Kazulle kuitenkaan katsomatta tätä, kääntyi vanhan nojatuolin luokse ja alkoi availla omia pukupussejaan. Hika teki samoin, joten Shoukin päätti tehdä saman perässä.

Tänäänkään hän ei ollut kovin hyvä aamu hänellä takana, koska Toby ei ollut vieläkään lopettanut uhkailujaan Hikan satuttamisesta. Kaupungillakin poikaystävänsä seurassa kävellessään hän oli koko ajan valppaana, ettei ex-poikaystävää näkyisi missään. Tobyn takia oli vietetty enemmän unettomia öitä eikä enää mustia silmänalusia voinut olla huomaamatta. Ei ollut aurinkoinen päiväkään, joten niitä ei voinut peitellä aurinkolaseilla. Hika tosin ei ollut vielä huomannut mitään… Jos oli, niin ei tämä ollut sanonut mitään.

Shoun ensimmäisessä pukupussissa oli mustavalkoinen asukokonaisuus, johon kuului valkoinen liivi, mustavalkoinen huivi, musta t-paita liivin alle ja mustat pillihousut, jotka eivät kuitenkaan olleet täysin ihoa myötäilevät. Lisäkkeenä oli vielä mustavalkoiset käsineet, jotka eivät olleet sormista umpinaiset, sekä ohuita ketjuja laitettavaksi vyöksi.

Kazuhiro Tanaka

”Mitä välii sillä on? Saatiin uudet asut!” Aki tokaisi vilkaisemattakaan hänen suuntaansa. Kazuhirosta vaikutti vähän siltä, että basisti oli yhä enemmän tai vähemmän katkera viimekertaisen riidan jäljiltä. Hän ei kuitenkaan ollut halukas tekemään asialle mitään, sillä hän ei mielestään ollut viimeksi syypää sanaharkan puhkeamiseen. Aki oli itse loukannut häntä sanoillaan ja marssinut sitten vihaisena ulos.

Ensimmäinen asu koostui yönmustista housuista, joiden punaiset lahjehalkiot ulottuivat polviin asti, sekä kiiltävänmustasta korsetista, joka nyöritettiin edestä verenpunaisin naruin kiinni. Korsetti oli kuitenkin niin niukka, että sen yläosa alkoi kainaloiden alapuolelta ja alaosa päättyi navan yläpuolelle. Lisäksi asukokonaisuuteen kuului musta nahkakaulapanta.

Kazuhiro tuijotti uutta asuaan epäuskoisena. Olettiko Benjiro todella hänen pukevan tuollaiset vaatteet ylleen ja menevän ne päällä soittamaan kaiken kansan eteen? Jos oletti, niin siinä tapauksessa tämä oli saanut hänestä hyvin väärän vaikutelman. Tulen näyttämään tuossa asussa ihan katuhuoralta, joka tyrkyttää itseään parinkymmenen punnan hinnalla jokaiselle vastaantulijalle.

Kazu vilkaisi salavihkaa, millaisia vaatteita Benjiro oli tuonut muille, ja huomasi, että Shoun ja Akin asut eivät näyttäneet puoliksikaan niin paljastavilta kuin hänen asunsa. Rumpali olisi milloin tahansa vaihtanut oman asunsa kumman tahansa bänditoverinsa kanssa. Mikä tärkeintä, Shoun ja Akin vaatteet sitä paitsi näyttivät miespuolisille muusikoille suunnatuilta. Benjiro oli siis tuonut vain hänelle naistenvaatteita.

Manaten päänsä sisällä manageria alimpaan hornaan Kazuhiro alkoi vaihtaa vaatteita. Hänen oli käsketty kokeilla uutta asua, joten hän kokeilisi, vaikka osasi jo ennen sovitusta sanoa, ettei pitänyt upouusista vaatteistaan tippaakaan. Itse asiassa hän vihasi uutta asuaan ensinäkemältä. Järkevintä olisi hakea tulitikut ja bensiiniä ja tuikata koko helvetin outfitti pikimmiten tuleen.

Saatuaan korsetin narut vihdoin ja viimein nyöritettyä loppuun Kazu kääntyi bänditovereihinsa päin, asetti kätensä ärtyneesti lantiolleen ja kysäisi kuivasti: "Tässä asussako Benjiro olettaa minun kapuavan lavalle?"

Akiyoshi Higa

Tarkasteltuaan punamustaa asuaan Aki riisuutui arkivaatteistaan ja pukeutui outfittiin. Se ei tuntunut päällä mitenkään omituiselta, se oli aikalailla sen mallinen mitä hän yleensäkin käytti. Ehkä Ben oli ottanut huomioon viimeisimmällä keikalla heidän pukeutumistyylinsä, mutta oli muuttanut vain hiukan tyyliä ja sävyjä. Vaikutti ihan ammattimaiselta touhulta, joten basisti ei voinut kieltää tämän vaikuttavan tietäväiseltä. Ben oli yhä hänelle yksi mysteeri, tyyppi oli ilmestynyt tyhjästä ja tarjonnut heille nopeampaa reittiä parrasvaloihin. Mistä tämä oli tullut? Oliko Ben jokin kykyjenetsijä?

"Tässä asussako Benjiro olettaa minun kapuavan lavalle?" kuului takaa ärtynyt äänensävy, joka selvästi oli Kazulta peräisin. Aki kääntyi tarkastelemasta omaa asuaan rumpalin puoleen, jolla oli kiukkuisesti kädet lantioilla eikä kasvojenkaan ilme ollut kovin mieltynyt ensimmäisen asun kokonaisuuteen.

Siinä tilanteessa basisti olisi ruvennut nauramaan rumpalin outfitille mutta sen sijaan hänen katseensa kiinnittyi ihan muuhun kuin asun malliin. Kazun asu koostui vain kahdesta vaatekappaleesta, johon kuului lyhyt keskiosa ja housut. Paljasta pintaa oli enemmän kuin hieman. Aki varmaan silmäili jokaisen paljaan kohdan ennen kuin sai väkisin väännettyä päänsä toisaalle. Basisti tunsi kehonsa muuttuneen sementiksi, ihan kuin jokainen ruumiinosa olisi niveliä myöten jähmettynyt.

Aki nielaisi tukahtuneeksi ja suuntasi menonsa kohti keittiötä, mutta matkalla vilkaisi Kazua uudemman kerran olkansa yli pikaisesti. Saavutettuaan keittiön hän laittoi oven varovasti kiinni ja kurtisti kulmiaan hämmentyneenä. Basisti vuorotteli katsettaan hetken oven ja pöydän välillä ja istuutui oven lähettyville polvet koukussa. Miksi helvetissä hän tuijotteli Kazua tällä tavalla? Hän olisi halunnut kanavoida tämän outouden nauramalla Kazulle, mutta siihen hän ei kyennyt, ei vaikka olisi kuinka yrittänyt. Senkin jälkeen hän olisi luultavasti möllännyt eikä hänen käyttäytymisensä olisi vaikuttanut uskottavalta vaan pikemminkin epäilyttävältä. Mikä mua vaivaa?

Basisti tarttui kädellään ovenkahvaan ja ryhtyi avaamaan ja sulkea ovea koko ajan. Samalla hän tuijotti saranoiden puoleisesta raosta soittotilan puolelle. Tämä ei sitten mitenkään voinut johtua hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan vaan saattoi pelkästään ja ainoastaan johtua siitä, ettei ollut nähnyt ennen tuollaisia outoja vaatteita Kazun päällä.

Hirotaka Yoshida

Hika pukeutui silmät ihastuksesta säteillen uuteen asuunsa. Hän ei ollut koskaan ennen käyttänyt hametta, vaikka monet olivatkin sanoneet enemmän tai vähemmän vitsillä, että hän oli niin feminiininen, että hame voisi hyvinkin sopia hänelle. Kakkoskitaristi oli kaikesta huolimatta tyytynyt käyttämään aina housuja, koska hameen käyttö arkisin ei ollut oikein tuntunut hänen jutultaan. Nyt, kun Hika pääsi sovittamaan lava-asuunsa kuuluvaa hametta, hän huomasi, että oli kenties menettänyt paljon, kun ei ollut tullut koskaan ostaneeksi hametta. Mustavalkoinen hame nimittäin näytti hänen päällään todella hyvältä.

Hika oli juuri aikeissa kysyä, mitä mieltä Shou oli hänen asustaan, kun Kazuhiro avasi suunsa. "Tässä asussako Benjiro olettaa minun kapuavan lavalle?" rumpali kysyi ivallisesti. Hika kääntyi uteliaana katsomaan, millaisen asun Ben oli tuonut Kazuhirolle. Kun hän näki, mitä bänditoverilla oli päällään, hänen leukansa oli loksahtaa sijoiltaan. Kazuhiro oli nimittäin pukeutunut mustapunaisiin housuihin, nahkakaulapantaan ja niukkaan, edestä nöyritettävään naisten korsettiin, joka jätti vatsan, käsivarret ja rintakehän yläosan paljaiksi.

Kun Hika tajusi tuijottavansa rumpalia kuin tälle olisi yhtäkkiä kasvanut kaksi päätä, hän sulki nolona suunsa muttei onnistunut repimään katsettaan irti toisesta. Kazuhiron asu näytti kieltämättä hyvältä tämän yllä, mutta ei se kyllä ollut lainkaan rumpalin tyylinen, minkä tämä oli ilmiselvästi itsekin tajunnut närkästyneestä ilmeestä päätellen. Lisäksi Hika tajusi, että Kazuhiron asu oli huomattavasti paljastavampi ja naisellisempi kuin vaikkapa Akin, mikä epäilemättä ärsytti rumpalia suunnattomasti. Jos hän oli jotain ehtinyt oppia heidän verrattain lyhyen tuttavuutensa aikana, se oli se tosiasia, ettei Kazuhiro pitänyt lainkaan siitä, että häntä sanottiin naiselliseksi.

Kun Hika vilkaisi ympärilleen nähdäkseen, mitä mieltä muut olivat rumpalin asusta, hän huomasi Akin suuntaavan kohti keittiötä. Kakkoskitaristi oletti basistin aikovan ruveta keittämään kahvia itselleen, kuten tällä oli tapana. Kahvinkeiton sijaan Aki rupesi kuitenkin rämppäämään ovea auki ja kiinni ilman mitään näkyvää syytä. Uteliaana Hika päätti mennä kysymään syytä. "Mitä ihmettä sinä oikein teet, Aki?" hän tiedusteli pää kallellaan pysähdyttyään aivan raollaan olevan oven toiselle puolelle.

Rishou Makito

Shou oli pukeutunut asuunsa mietteissään ja nyki nyt liivin helmaa kunnolla suoraksi, niin että vaatekappale istui hänen päälleen mukavasti. Hän ei ollut aiemmin käyttänyt tämänkaltaista vaatetusta, vaikka tietysti samantyylistä, se kuitenkin istui hänen päälleen mukavasti, kun hän tarkasteli itseään kokovartalopeilistä, joka oli huoneen toisella puolen. Hän saattoi näyttää jopa näissä vaatteissa ammattimaiselta rokkarilta, mikä miellytti hänen mieltään. Ben osaa selvästi hommansa, vaikka aluksi häntä epäilimmekin.

Shou käänsi katseensa poikaystävänsä puoleen, joka oli myös saanut ensimmäisen asusteen ylleen. Hikalla oli hame, jota hän ei ollut aiemmin nähnyt tämän päällä, oli vain kuvitellut mielessään, miltä toinen mahtaisi näyttää hameessa, mutta näky oli todellakin positiivinen. Asun kokonaisuuskin näytti erittäin hyvältä eikä Shou voinut olla tuijottamatta pitkän silmäyksen ajan poikaystäväänsä. Hän kohtasi Hikan katseen, ja toinen oli sanomassakin jotain, mutta Kazuhiro keskeytti ivallisella kysymyksellään omasta asusteestaan. "Tässä asussako Benjiro olettaa minun kapuavan lavalle?"

Niin kuin Hikallakin, Shoulla myös suu loksahti kirjaimellisesti raolleen ihmetyksestä ja uuden ilmestyksen näkemisestä. Vaikka outfitti ei ollut rumpalin päällä kummoinen, oli se kuitenkin hiukka outo näky, sillä Shoun mielestä Kazuhiro ei ollut koskaan käyttänyt tämäntyylistä asustetta. Jotenkin oli hassua, että heillä muilla oli suht normaalit asut, mutta sitten rumpali oli saanut mustanpunaisen asunsa tuossa muodossa. Olikohan Ben erehtynyt, vai oliko vain ompelimossa käynyt jokin virhe? Oli asianlaita mikä hyvänsä, Kazuhiro näytti silti hyvältä.

Rishou kuuli laahustavia askelia, jotka suuntasivat kohti keittiötä. Hän käänsi päätään juuri huomatakseen kuinka Aki hävisi keittiöön sulkien oven perässään kiinni. Hetken kuluttua basisti kuitenkin alkoi avata ja sulkea ovea kerta toisensa jälkeen, missä ei näyttänyt olevan mitään järkeä. Mikä ihme Akia oli alkanut vaivata? Basisti käyttäytyi tällä hetkellä pelottavan omituisesti, mitä ei ollut ennemmin nähty, ainakaan näin omituisena tapauksena.

Hika hipsi keittiöön ja kurkkasi ovenraosta sisään yhtä kummastuneena kuin Shoukin oli. "Mitä ihmettä sinä oikein teet, Aki?" lilahiuksinen japanilaisnuorukainen kysyi bänditoveriltaan. Shou tallusti myös keittiön puolella ja katsoi itsekin basistia hämmentyneen huvittuneesti. Aki istui lattialla ja piti kättään ovenkahvalla. Oliko tuossa nyt mitään järkeä?