The Dream of Darrette

Minho Park

Tämä päivä oli ollut yksi suuri pettymys. Minho oli noussut aamulla ylös vuoteestaan hyväntuulisena ja innoissaan siitä, että pääsisi samana päivänä sekä kirjallisuustieteen että taidehistorian luennolle. Hän piti kovasti kummastakin aineesta ja otti nyt vaihdossa ollessaan kaiken irti akateemisesta vapaudesta. Soulissa hänen oli pakko opiskella enimmäkseen arkkitehtuuria ja sitä tukevia aineita, mutta Lontoossa hän saattoi opiskella, mitä ikinä tahtoi. Toki hän oli valinnut toissapäivänä alkaneelle kevätlukukaudelle myös pari arkkitehtuurin kurssia, mutta niiden lisäksi hän oli napannut lukujärjestykseensä taidehistoriaa, musiikkitiedettä ja kirjallisuustiedettä ihan vain koska saattoi tehdä niin.

Tässä vaiheessa päivää aamuisesta innostuksesta ei kuitenkaan ollut enää juuri mitään jäljellä, mistä oli tasapuolisesti kiittäminen opiskelija-asuntosäätiötä ja hänen poikaystäväänsä Sangjunia. Kun hän oli ollut syömässä aamiaista, opiskelija-asuntosäätiöstä oli nimittäin soitettu ja tivattu, miksei hän ollut maksanut kolmen viime kuukauden vuokraa. Minho oli ollut aivan ihmeissään, sillä hän oli todellakin maksanut kaikki vuokransa, ja vieläpä hyvissä ajoin. Säätiön nainen ei kuitenkaan ollut uskonut häntä vaan syyttänyt häntä pummiksi, joka tuli toiseen maahan opiskelemaan ja asumaan ilmaiseksi. Minho oli loukkaantunut syytöksistä mutta pakottautunut pysymään tyynenä, jotta vuokra-asia saataisiin selvitettyä. Lopulta nainen oli hyvin vastahakoisesti suostunut tarkistamaan säätiön tilitiedoista, oliko Minho sittenkin maksanut vuokransa ajallaan, kuten hän sinnikkäästi väitti tehneensä, ja huomannut soittaneensa väärälle ihmiselle.

Vaikka asia oli näin saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä, Minhon mieliala oli välikohtauksen takia pilalla. Tuntui pahalta, että ventovieras oli syyttänyt häntä asiasta, jota hän ei ollut tehnyt. Nainen ei edes ollut pyytänyt anteeksi virheettään. Tällä oli selvästikin jotain vaihto-opiskelijoita vastaan, vaikka Minho ei tajunnutkaan, miksi. Ehkä nainen oli vain rasisti. Siinä tapauksessa tämä oli kuitenkin aivan väärässä paikassa töissä, sillä melkein kaikki vaihto-opiskelijat vuokrasivat asuntonsa opiskelija-asuntosäätiöltä.

Kirjallisuustieteen luento oli onneksi saanut Minhon mielialan kohoamaan säälliselle tasolle. Parannus ei kuitenkaan ollut pitkäaikainen, sillä hänen ja Junin juuri äsken käymä puhelinkeskustelu oli ollut katastrofi. Minho oli päättänyt soittaa poikaystävälleen luentojen välissä, koska oli ajatellut, että toinen pääsisi sillä tavoin kerrankin hyvissä ajoin nukkumaan. Tavallisesti he juttelivat Skypessä vasta, kun Lontoossa oli ilta, jolloin Soulissa oli jo yö. Se taas tarkoitti, että Jun pääsi harvoin ennen puolta yötä petiin.

Jun ei kuitenkaan ollut osannut olla lainkaan kiitollinen Minhon huomaavaisuudesta. Itse asiassa toinen oli vaikuttanut ärtyneeltä, kun hän oli poikennut totutusta. Jun oli myös vaikuttanut haluavan päästä hänestä mahdollisimman nopeasti eroon. Se taas oli saanut Minhon mustasukkaisuuden heräämään, minkä vuoksi hän oli päätynyt syyttämään Junia uskottomuudesta. Kuten arvata saattoi, vanhempi ei ollut ilahtunut hänen syytöksistään vaan vastannut samalla mitalla. Puhelu oli päättynyt, kun Minho oli kuvainnollisesti lyönyt luurin poikaystävänsä korvaan sen jälkeen, kun he olivat vaihtaneet syytöksiä hyvän tovin.

Kaiken tuon jälkeen lieni varsin ymmärrettävää, että Minho oli huonolla tuulella saapuessaan luentosaliin, jossa taidehistoriaan kuuluva Nykytaide 1 -kurssi pidettiin. Punaruskeahiuksinen tahtoi vain päästä takaisin vuokrayksiöönsä olemaan rauhassa tai vaihtoehtoisesti lähteä juoksulenkille purkamaan negatiiviset tunteensa liikuntaan. Hän oli kuitenkin liian tunnollinen ollakseen ilman pätevää syytä pois kurssilta, varsinkaan kun kyseessä oli kurssin ensimmäinen luento. Tällä luennolla kerrottaisiin kurssin suorittamisesta, mukaan lukien mahdolliset kotitehtävät ja projektityöt. Niinpä hänen ei auttanut muu kuin valita paikka avarasta luentosalista ja istuutua alas odottamaan luennon alkua.

Rishou Makito

Shou oli ruvennut ottamaan itseään niskasta kiinni ja käymään yliopistolla. Tällä viikolla hän oli käynyt joka päivä luennoilla ja oli itsestään varsin ylpeä. Hän oli aiemmin käynyt koululla vain muutamana päivänä, koska oli halunnut varata enemmän aikaa Hikalle ja työvuoroille. Luentojen aiheet tulivat aina sähköpostiin, ja hänelle riitti että kerran luki ne läpi ja pärjäsi kokeissa ihan hyvin. Valokuvamuistista oli hyötyä tässä asiassa.

Eron jälkeen hän ei ollut pariin viikkoon käynyt kertaakaan kursseilla, mutta hän oli tajunnut, ettei surussa rypeminen ollut auttanut mitään. Aki ja Tom olivat onnistuneet saamaan hänet tajuamaan, että elämä meni eteenpäin. Shou oli myös tajunnut, ettei ollut seurustelun aikana ajatellut ollenkaan omia tarpeitaan. Hän oli ajatellut pelkästään Hikan tarpeita eikä omiaan. Hänen tahtonsa oli ollut Hikan tahto, hän oli jotenkin onnistunut piilottamaan omansa jonnekin.

Kieltämättä tuntui hyvältä taas ajatella itseään, vaikka harvoin Shou yleensäkään mielellään teki niin. Se oli mukavaa vaihtelua, ja hän oli ruvennut pitämään huolta kunnostaan, käymään salilla vähintään kerran viikossa. Hän oli tajunnut olevansa aika rapakunnossa, joten tarvitsi vähän skarppausta. Ei sillä että hän olisi ollut lihonut tai mitään, mutta hän halusi nyt vähän kehittää lihaskuntoaan paremmaksi. Sitä paitsi kaiken tämän tekeminen sai hänen ajatuksensa muualle, eikä hän ollut enää murheen murtama. Tietty se tyhjyys oli paikannut Hikan hänen sydämessään, mutta se oli ohimenevää, kunhan hän lopullisesti pääsisi entisestä Darretten kakkoskitaristista yli.

Ykköskitaristi suuntasi kohti luentosalia, jossa taidehistorian luento pidettäisiin. Nykytaide 1 -kurssi saattaisi olla mielenkiintoinen. Vaikka Shoun pääaine oli musiikkitiede, häntä kiinnosti muutkin taidemuodot. Nuori mies astui luentosaliin. Muutama ihminen oli jo paikalla, mutta silti salista puuttui ihmisiä. Shou päätti ottaa paikan keskimmäisestä rivistä, jossa näköjään joku jo oli istumassa. Shou ei vierastanut muita ihmisiä, joten istuutui parin istuimen päähän aasialaispiirteisestä nuorukaisesta. Kun Shou katsoi tarkemmin, tämä taisi olla korealaista syntyperää.

Shou hymyili hienoisesti tervehdykseksi ja kaivoi sitten muistilehtiö ja penaalin ruskeasta olkalaukustaan. Hän ei tavallisesti kirjoittanut muistiinpanoja luennoilla, mutta ajatteli sen tekevän hyvää vaihtelua. Kirjoittaminenkin auttoi siihen, ettei hän rupeaisi ajattelemaan muita asioita. Hän yritti kaikkia keinoja, ettei olisi päätynyt ajattelemaan Hikaa. Hän oli parin viikon aikana tehnyt sitä aivan tarpeeksi. Häntä häiritsi se, että hän mietti koko ajan tämän hyvinvointia. Pärjäsikö tämä arkiaskareissa yksinään vai mitä tämä oikein teki.

Minho Park

Luennon alkamista odotellessaan Minho otti laukustaan esiin vihkonsa ja kirjoitusvälineensä. Hän teki aina luennoilla muistiinpanoja, vaikka luentodiat tulivatkin nettiin. Hän oppi paremmin, jos kirjoitti omin sanoin luentojen ydinasiat ylös itselleen. Kirjoittaminen auttoi myös estämään ajatuksia lähtemästä harhailemaan tylsilläkään luennoilla.

Tavaroitaan järjestäessään Minho huomasi silmäkulmastaan liikettä oikealla puolellaan. Kun hän kääntyi vilkaisemaan siihen suuntaan, hän huomasi, että parin paikan päähän hänestä oli istuutunut ruskeahiuksinen japanilaispoika, jolla oli rokahtavat vaatteet ja huulilävistys. Poika hymyili hänelle tervehdykseksi. Minho kuitenkin käänsi katseensa pois vastaamatta toisen hymyyn. Hän ei tavallisesti ollut epäkohtelias, mutta juuri nyt hänellä ei ollut pienintäkään halua sosiaalistumiseen.

Minhon ajatukset palasivat väistämättä hetki sitten käytyyn katastrofaaliseen Skype-keskusteluun. Hän tiesi hyvin ylireagoineensa ja olleensa kohtuuton syytöksissään. Junin asenne oli kuitenkin tuntunut niin pahalta, ettei hän ollut kyennyt hillitsemään itseään. Asiaa ei ainakaan auttanut se, että toinen oli ollut viime aikoina välinpitämättömän ja poissaolevan oloinen. Jun oli kyllä väittänyt sen johtuvan vain opintostressistä, mutta Minho ei ollut vakuuttunut tuon selityksen todenperäisyydestä.

Minhosta olisi ollut ihanaa voida sanoa, ettei Jun ikinä pettäisi häntä. Valitettavasti hän ei kuitenkaan voinut todeta niin sataprosenttisella varmuudella. Vaikka he olivat seurustelleet jo yli puoli vuotta, hänestä tuntui, että hän tuntenut poikaystäväänsä läheskään niin hyvin kuin olisi halunnut. Ja vaikka hän kuinka yritti luottaa toiseen, epäilykset kaivelivat jatkuvasti hänen sisimpäänsä. Junin olisi niin helppoa olla uskoton hänelle, kun hän oli maapallon toisella puolella.

Ajatus poikaystävän uskottomuudesta sai vuosien varrella aivan liian tutuksi tulleen kuristavan tunteen ilmaantumaan Minhon kurkkuun. Hän jos kuka tiesi, kuinka hirveältä tuntui, kun seurustelukumppani petti. Hän oli kokenut sen peräti kolmesti: kerran Cheolin kanssa ja kahdesti Jaen kanssa. Tai ainakin hän oli saanut Cheolin vain kerran kiinni. Kuka tiesi, monestiko tämä oli todellisuudessa ollut uskoton hänelle. Cheol ei ollut ollut ihminen, jonka omatunto olisi kolkuttanut pettämisen takia niin paljon, että tämä olisi tullut tunnustamaan tekonsa.

Oli miten oli, tosiasiaksi jäi, että Minholla oli aivan liikaa kokemuksia petetyksi tulemisesta. Hän oli joutunut kysymään itseltään yhä uudestaan ja uudestaan, mikä hänessä oli vikana ja miksei hän riittänyt poikaystävilleen. Millainen hänen olisi pitänyt olla tai mitä tehdä, jotta hänelle olisi oltu uskollisia? Ja miksi hän valitsi kerran toisensa jälkeen rakkautensa kohteeksi ihmisen, joka ei arvostanut häntä sen vertaa, että olisi kyennyt pitämään housunsa jalassaan muiden kuin hänen seurassa? Miksi hän epäonnistui seurustelukumppanin valinnassa niin totaalisesti, vaikka yritti parhaansa?

Luennoitsijan saapuminen keskeytti Minhon voimattomaan epätoivoon lipuneet mietteet. Suurella vaivalla korealaisnuorukainen onnistui työntämään synkät ajatukset toistaiseksi pois mielestään ja keskittymään luentoon. Professori kertoi aluksi kurssin sisällöstä, joka olisi vaikuttanut oikein hyvältä, mikäli Minho olisi ollut paremmassa mielentilassa. Juuri nyt hän ei kuitenkaan jaksanut innostua siitä, että kurssilla käytäisiin läpi kaikki nykytaiteen suuret nimet ja erilaiset taidemuodot performansseista käsitetaiteeseen. Nykytaide 2 -kurssi, jota professori suositteli lämpimästi kaikille, koostuisi kuulemma puolestaan museovierailuista ja erilaisista käytännön työtavoista, joiden avulla tutustuttaisiin konkreettisesti nykytaiteen tekoprosessiin.

Käytyään kurssin sisällön ja aikataulun läpi sekä mainostettuaan jatkokurssia professori siirtyi kertomaan käsillä olevan kurssin suorittamisesta. Kurssin päätteeksi olisi tentti luennoista sekä muutamasta oheisartikkelista, jotka professori laittaisi nettiin oppimisalustalle luentojen kera. Tentin lisäksi kurssin läpäiseminen vaatisi kuitenkin parityön, mitä Minho ei ollut osannut odottaa, koska sitä ei ollut mainittu kurssikuvauksessa. "Jotta parin valinnasta ei tule ongelmaa, niin tehdään niin, että pariudutte teitä lähimpänä istuvan opiskelijan kanssa", professori ilmoitti.

Minhon teki mieli haudata kasvot käsiinsä. Juuri kun hän oli luullut, ettei päivä voisi mennä enää yhtään huonommaksi, se meni. Paitsi että hänen täytyisi tehdä parityö, hänen täytyisi tehdä se japanilaisen vaihto-opiskelijan kanssa, joka ei todennäköisesti osaisi englantia kuin auttavasti. Tavallisesti Minhoa ei haitannut yhtään, jos joku ei ollut englannissa yhtä hyvä kuin hän, mutta juuri nyt hän ei olisi millään jaksanut kuunnella toisen vaihto-opiskelijan takeltelua. Luultavasti hän joutuisi myös tekemään suurimman osan kirjallisesta työstä ja tarkistamaan toisen osuudet kielivirheiden varalta. Se siitä tasapuolisesti parityöskentelystä.

Asiaa ei kuitenkaan voinut auttaa, sillä professorin sana oli professorin sana. Niinpä Minho pakotti väkinäisen hymyn kasvoilleen ja kääntyi japanilaisen vierustoverinsa puoleen. Hän arveli, että he molemmat pääsisivät helpommalla, jos he valitsisivat keskustelukieleksi englannin sijaan japanin, kun kerran hänkin osasi sitä. Niinpä hän esittäytyi japaniksi: "Hajimemashite. Watashi wa Park Minho desu."

Rishou Makito

Shou ei mahtanut mitään sille, että automaattisesti rupesi miettimään Hikan hyvinvointia. Hän tiesi, ettei hänen pitäisi tehdä niin, mutta puolen vuoden aikana siihen oli tottunut ja siitä oli tullut pinttynyt tapa. Shoun täytyisi opetella olemaan enemmän itsekäs. Hän oli kyllä ennen Hikan tapaamista ollutkin, mutta hän oli taas unohtanut itsensä rakkauden huumassa. Hänen pitäisi opetalla olematta tekemättä niin.

Shou ravisti ajatukset pois mielestään, kun kurssin luennoitsija saapui paikalle. Shou koitti kovasti keskittyä kuuntelemaan professoria, kun tämä kertoi kurssin sisällöstä, joka kyllä vaikuttikin todella mielenkiintoiselta. Kuullessaan tämän kurssin jatkokurssista Shou alkoi keskittyä paremmin. Häntä kiinnosti käydä museoissa ja muissa samankaltaisissa paikoissa. Hän rakasti vanhoja esineitä ja tavaroita yli kaiken. Se myös näkyi hänen omasta asunnostaan. Hän keräili vaikka ja mitä. Siksi hänen asuntonsa olikin aina sotkuinen kun kaikki esineet eivät löytäneet tietään paikoilleen.

Ykköskitaristi kallisti päätään uteliaana, kun professori kertoi parityöstä, joka piti suorittaa, jos halusi päästä kurssista läpi. Se tuli vähän yllätyksenä, mutta ei Shou pistänyt pahakseen. Hän ei ollut pitkään aikaan tehnyt mitään parityötä, joten sen tekeminen saattaisi olla mielenkiintoistakin. "Jotta parin valinnasta ei tule ongelmaa, niin tehdään niin, että pariudutte teitä lähimpänä istuvan opiskelijan kanssa", professori sanoi.

Shou kääntyi katsomaan oikealle. Aivan penkkirivin päässä olevaa kaksi tyttöä alkoivat jutella innoissaan. Olivat ilmeisesti vanhoja tuttuja. Sitten hän kääntyi katsomaan vasemmalle puolelleen, jossa korealainen nuorukainen istui. Tämä kääntyi hänen puoleensa pakotettu hymy kasvoillaan. Shou tiesi sen olevan pakotettu, koska toinen ei ollut vastannut hänen tervehdykseensä aikaisemmin, ja tämän silmissä ei näkynyt ystävällistä sävyä.

"Hajimemashite. Watashi wa Park Minho desu", Minhoksi esittäytynyt nuorukainen esittäytyi japaninkielellä. Korealainen oli ilmeisesti luullut häntä vaihto-oppilaaksi, kun alkoi puhua japania. Shouta vähän huvitti, että ihmiset luulivat häntä syntyperäiseksi japanilaiseksi. "Yoroshiku, boku wa Makito Shou desu", Shou vastasi takaisin, mutta jatkoi sitten puolihymy kasvoillaan. "Voimme puhua ihan englanniksikin. Se on luontevampaa."

Minho Park

Japanilaisvaihtari näytti huvittuvan hänen esittäytymisestään. Minho ei kuitenkaan ymmärtänyt, miksi, sillä hän puhui sujuvaa japania eikä hänellä ollut aksenttia kuin nimeksi. Toisella ei siis olisi pitänyt olla mitään syytä virnuiluun. Sitä paitsi olisi luullut tämän arvostavan sitä, että hän oli ollut niin huomaavainen, että oli vaihtanut kielen japaniksi ihan vain toisen mukavuutta ajatellen.

Japanilaispojan odottamaton käytös sai kuitenkin pian selityksen. Esittäydyttyään vuorostaan Shouksi toinen nimittäin jatkoi täydellisellä englannilla: "Voimme puhua ihan englanniksikin. Se on luontevampaa." Toisen puheessa ei ollut vieraan korostuksen häivääkään, toisin kuin Minholla, vaikka hän oli erinomainen englannissa. Tuo seikka riittikin kertomaan Minholle, ettei hänen tuleva työparinsa tainnutkaan olla vaihto-oppilas vaan ihan syntyperäinen englantilainen, jolla oli vain japanilaiset sukujuuret. Tai ainakin toinen oli selvästi kasvanut kodissa, jossa puhuttiin englantia vähintään yhtä paljon kuin japania.

Virhearviointi sai Minhon nolostumaan. Nyt, kun hän asiaa ajatteli, hän ymmärsi, kuinka typerää oli ollut pitää toista automaattisesti vaihto-oppilaana vain koska tällä oli japanilaiset kasvonpiirteet. Hän oli tavannut tarpeeksi japanilaisvaihtareita tietääkseen, etteivät nämä tyypillisesti näyttäneet aloittelevilta rock-muusikoilta. Jos hän ei olisi rypenyt niin antaumuksella omissa ongelmissaan, hän olisi tajunnut tuon seikan hyvissä ajoin eikä olisi nolannut itseään perättömillä oletuksillaan.

"Minä taidankin olla ainoa vaihtari tällä luennolla", Minho totesi ääneen virheensä anteeksipyytävästi hymyillen. Sen sanottuan hän tajusi, että kun oli nyt kerran ruvennut pyytelemään käytöstään anteeksi, hän voisi saman tien pyytää anteeksi myös töykeyttään, joka oli varmaankin loukannut toista huomattavasti enemmän kuin hänen oletuksensa. "Olen pahoillani, että olen ollut epäkohtelias. Minulla on vain ollut todella surkea päivä. Ei sillä, että se oikeuttaisi huonon käytökseni."

Rishou Makito

Minhoksi esittäytynyt korealaisnuorukainen yllättyi hänen vaihdettuaan luontevaan englantiin. Parin sekunnin päästä toinen näytti nolostuneelta tajuttuaan hänen olevan täysin englantilainen japanilaisia sukujuuria lukuunottamatta. "Minä taidankin olla ainoa vaihtari tällä luennolla", Minho totesi pahoittelevasti. "Olen pahoillani, että olen ollut epäkohtelias. Minulla on vain ollut todella surkea päivä. Ei sillä, että se oikeuttaisi huonon käytökseni", Minho lisäsi anteeksi pyytävästi.

"Ei se mitään. Et ole ainut, joka on luullut minua vaihto-oppilaaksi. Olet kyllä ensimmäinen, joka puhui minulle japania", Shou totesi hymyillen. Hän oli tottunut siihen, että ihmiset luulivat häntä ulkomaalaiseksi vain ulkonäön perusteella. Toisia se olisi ehkä pistänyt ärsyttämään, mutta Shoun mielestä oli mukava näpäyttää niitä, jotka olettivat väärin vain ulkonäön perusteella. "Saat anteeksi käytöksesi. Kaikilla on pahoja päiviä joskus. En ottanut itseeni, jos sitä luulit", kitaristi kertoi rauhoittavasti.

Totta puhuen hän ei ollut edes huomannut kunnolla toisen epäkohteliasta käytöstä, kun oli ollut niin syvissä ajatuksissa. "Perheeni on puhtaasti japanilainen, mutta muutti ennen syntymääni tänne Lontooseen. Siksi puhun kahta kieltä." Ehkei toista kiinnostanut hänen syntyperänsä, mutta hän kertoi silti. Tuskin siitä mitään haittaakaan oli. "Sinä tulet kai Etelä-Koreasta? Oletko ollut täällä jo pitkäänkin?"

Minho Park

Minhon onneksi Shou antoi muitta mutkitta anteeksi hänelle. "Ei se mitään. Et ole ainut, joka on luullut minua vaihto-oppilaaksi. Olet kyllä ensimmäinen, joka puhui minulle japania", ruskeahiuksinen sanoi hymy huulillaan. Rauhoittavaan sävyyn tämä lisäsi: "Saat anteeksi käytöksesi. Kaikilla on pahoja päiviä joskus. En ottanut itseeni, jos sitä luulit."

"Se on helpottava kuulla. Kiitos", Minho vastasi vilpittömästi. Shoun ystävällisyys sai hänet katumaan entistä enemmän töykeyttään. Toinen ei ollut ansainnut joutua hänen huonon tuulensa uhriksi. Onneksi Shou ei vaikuttanut ottaneen hänen ala-arvoista käytöstään kovin vakavasti. Joku toinen olisi hyvinkin saattanut kantaa asiasta kaunaa ja tehdä siten heidän tulevasta parityöskentelystään yhtä tuskaa.

"Perheeni on puhtaasti japanilainen, mutta muutti ennen syntymääni tänne Lontooseen. Siksi puhun kahta kieltä", Shou kertoi oma-aloitteisesti. Minho nyökkäsi. Hänen päätelmänsä oli siis ollut oikea: toinen oli kuin olikin Ison-Britannian kansalainen, jolla vain sattui olemaan japanilainen tausta.

"Sinä tulet kai Etelä-Koreasta? Oletko ollut täällä jo pitkäänkin?" Shou kysyi häneltä. "Kyllä. Olen kotoisin Soulista. Saavuin jo syyslukukaudelle", Minho vastasi. Toisin sanoen hän oli ollut Lontoossa reilut neljä kuukautta, sillä syyslukukausi oli alkanut syyskuussa ja nyt oli jo tammikuu. Hän palaisi kesäkuun alussa kotimaahansa, eli hänellä oli puoli vuotta vaihdossa oloa jäljellä.

Toisinaan Minho kärsi koti-ikävästä. Hän ei pitänyt englantilaisesta ruoasta, ja hän kaipasi jalkapallon pelaamista, kavereitaan, poikaystäväänsä ja pikkusiskoaan Jihyetä. Suurimman osan ajasta hän kuitenkin viihtyi erinomaisesti Lontoossa. Hänellä oli täällä paljon enemmän vapautta ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään kuin Soulissa. Opiskelukin oli vähemmän stressaavaa ja kilpailuhenkistä kuin hänen kotiyliopistossaan. Lisäksi hän nautti kovasti englantinsa hiomisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta.

"Onko sinulla jo mielessä joku taiteilija, johon haluaisit perehtyä tarkemmin?" Minho tiedusteli Shoulta palauttaakseen heidät parityön pariin. Tavallisesti hän olisi mielellään tutustunut paremmin mukavanoloiseen pariinsa, mutta tällä hetkellä Junin kanssa käyty riita painoi hänen mieltään niin paljon, ettei hän jaksanut innostua ylimääräisestä rupattelusta. Hän halusi vain saada lyötyä lukkoon parityöhön liittyvät asiat ja käpertyä sitten jälleen parisuhdehuoliinsa.

Rishou Makito

Minho oli oikeasti helpottunut hänen helposta anteeksiannostaan. Korealainen nuorukainen katui aikaisempaa käytöstään ja oli nyt helpommin lähestyttävä, vaikkei toisen pahantuulisuus ollutkaan poistunut. Shou oli tyytyväinen, että tämä osasi käyttäytyä ja olla purkamatta sen pahemmin huonotuulisuuttaan muihin.

Korealaisnuorukainen kertoi olevansa kotoisin Etelä-Korean pääkaupungista Soulista, ja että oli ollut Lontoossa jo syyslukukaudelta asti, eli kutakuinkin neljä kuukautta. Toivon mukaan Minho oli viihtynyt täällä, vaikka varmasti ikävöi kotimaataan. Sinne olisi varmasti mukava palata, kun oli jonkin aikaa nähnyt muuta maailmaa.

Shou oli joskus pohtinut lähtevänsä vaihto-oppilaaksi Japaniin, se oli kuitenkin hänen toinen kotimaansa. Hän pytyisi helposti asumaan ilmaiseksi isovanhempiensa luona, joiden luona oli käynyt pienenä aina kun vanhemmilla oli kesälomaa. Hänellä ei ollut myöskään kielen kanssa ongelmia. Toki kirjoittaminen takkuili, mutta onneksi äiti oli opettanut pienestä pitäen tärkeimmät. Kerran opittua asiaa ei voinut unohtaa helposti. Kitaristi ei voinut jättää kuitenkaan bändiään, eikä hän edes halunnutkaan.

"Onko sinulla jo mielessä joku taiteilija, johon haluaisit perehtyä tarkemmin?" Minho kysyi. Shounkin mielestä oli hyvä idea palata takaisin itse aiheeseen. Shou oli melkein unohtanut koko projektin, kun oli melkein alkamassa tutustua paremmin tähän vaihto-oppilaaseen. Hänellä oli tapana unohtaa se olennainen, kun jäi jaarittelemaan muista asioista. Sitä paitsi hän kaipasi elämäänsä nyt jotain uutta - uusiin ihmisiin tutustumista. Se saisi kuitenkin jäädä toiseen kertaan.

"En ole ehtinyt vielä ajattelemaan asiaa, täytyy hiukan tutkia tarjontaa ja valita mieluinen. Ellei sinulla sitten ole jotain mielessä."

Minho Park

"En ole ehtinyt vielä ajattelemaan asiaa, täytyy hiukan tutkia tarjontaa ja valita mieluinen. Ellei sinulla sitten ole jotain mielessä", Shou vastasi. Minho pudisti päätään. Suoraan sanottuna hän ei juuri nyt jaksanut ollenkaan yrittää miettiä, kuka nykytaiteilija olisi hyvä parityön kohde tai kenen tuotantoon hän tutustuisi kaikkein mieluiten. Hän oli liian kiinni omissa murheissaan, että edes taidehistoria, joka oli hänen sydäntään lähellä, olisi pystynyt viemään hänen ajatuksensa muualle.

Tällaiset hetket saivat Minhon kysymään itseltään, oliko seurustelussa mitään järkeä. Suhteet aiheuttivat aivan liian usein stressiä, surua, turhautumista ja ahdistusta. Tai ainakin hänen suhteensa tekivät niin. Vaikka hyviäkin hetkiä tietysti oli, niitä oli liian vähän huonoihin nähden. Rakkauden oli tarkoitus parantaa elämänlaatua, ei heikentää sitä.

Erottuaan ensimmäisen kerran pitkäaikaisimmasta poikaystävästään Siwonista Minho oli vannonut itselleen, ettei enää ikinä jäisi suhteeseen, jossa riideltiin monta kertaa kuukaudessa. Sellainen ei ollut hyväksi kenellekään, ja hän ansaitsi parempaa. Ja silti hän oli nyt Junin kanssa samassa tilanteessa kuin Siwonin kanssa aikoinaan. Eikö hän tiennyt, milloin kannatti antaa periksi? Vai eikö hän vain halunnut kohdata sitä tosiasiaa, että oli jälleen kerran epäonnistunut rakkausrintamalla?

"Jos tutustumme molemmat itsenäisesti kiinnostaviin nykytaiteilijoihin, valitsemme muutaman ehdokkaan ja päätämme sitten yhdessä seuraavalla tapaamiskerralla, kenestä teemme työmme", Minho ehdotti paitsi edistääkseen keskustelua myös saadakseen mielensä pois suhteestaan Juniin. Ajatus erosta oli liian masentava, että hän olisi tahtonut pohtia sitä täydessä luentosalissa. "Haluaisitko sopia ensimmäisen tapaamisen jo nyt? Voimme tavata minun luonani, jos tahdot. Asun ihan tässä lähellä."

Rishou Makito

Minhollakaan ei ollut vielä ketään nykytaitelijaa mielessään. "Jos tutustumme molemmat itsenäisesti kiinnostaviin nykytaiteilijoihin, valitsemme muutaman ehdokkaan ja päätämme sitten yhdessä seuraavalla tapaamiskerralla, kenestä teemme työmme", tämä ehdotti. Shou nyökkäsi suostumisen merkiksi. Hän halusi tutkia vaihtoehtoja ja valita mielenkiintoisimmat. Toivon mukaan he molemmat päätyisivät johonkin samaan henkilöön, jotten sattuisi mitään kiistoja. Shou oli sen verran joustava ihminen, että jos kiistaa tulisi, hän antaisi periksi. Niin pääsisi paljon helpommalla.

"Haluaisitko sopia ensimmäisen tapaamisen jo nyt? Voimme tavata minun luonani, jos tahdot. Asun ihan tässä lähellä", Minho ehdotti seuraavaksi. "Kuulostaa hyvältä. Milloin sinulle sopii? Minulle käy milloin vain." Eihän hänellä ollut muutakaan tekemistä, paitsi bänditreenejä, mutta jos hän jostain jäi paitsi, se tuskin vahingoitti ketään. Hän vain kertoisi tekevänsä kouluprojektia, niin bändin jäsenet kyllä ymmärsivät.

Hän oli ilmestynyt bänditreeneihinkin hiljattain, jottei aiheuttaisi toisille vaivaa. Benkään ei katsonut kovin hyvällä ainaista lintsaamista treeneistä eikä Shou halunnut tuottaa tälle pettymystä. Tämä oli heitä varten hommannut kunnon keikan Uudeksi Vuodeksi, joten heidän oli harjoiteltava kovasti. He olivat joutuneet osittain muuttamaan nuotistoa, kun Hikan osuudet leikattiin pois.

Minho Park

Shou hyväksyi hänen ratkaisunsa ongelmitta. Tapaamisehdotukseen tämä kommentoi: "Kuulostaa hyvältä. Milloin sinulle sopii? Minulle käy milloin vain." Minho kurtisti hienoisesti kulmiaan. Hänen oli vaikea uskoa, että kenellekään kävi milloin tahansa. Kai Shoulla oli muitakin kursseja kuin tämä, vapaa-ajanmenoista puhumattakaan?

Minho päätyi siihen, että Shou koetti vain olla joustava. Häntä kuitenkin häiritsi hieman toisen "kaikki käy" -asenne. Hän ei mielellään työskennellyt ihmisten kanssa, joille sopi mikä tahansa vaihtoehto. Hänelle tuli diktaattorimainen olo, mikäli hän päätti kaikesta. Parityön idea oli ottaa huomioon molempien osapuolten mielipiteet ja tehdä sitten niiden pohjalta kompromisseja, jotka olivat työn parhaaksi.

Minho lohduttautui kuitenkin sillä, että luultavasti Shou toisi omat mielipiteensä ja ajatuksensa esiin, kunhan he alkaisivat tehdä työtään. Oli ihan normaalia haluta olla huomaavainen, kun ei tuntenut toista. Lisäksi hän oli sanonut aiemmin, että hänellä oli huono päivä. Se oli varmaan myös vaikuttanut siihen, että Shou koki tarvetta joustaa.

"Voisimme tavata ensi maanantaina. Jos annat paperia, niin kirjoitan ylös osoitteeni ja puhelinnumeroni", Minho ehdotti. Vajaan viikon pitäisi antaa heille molemmille tarpeeksi aikaa tutustua erilaisiin nykytaiteilijoihin. Lisäksi hän saisi kaikella todennäköisyydellä siihen mennessä sovittua poikaystävänsä kanssa ja pystyisi keskittymään parityöhön kunnolla, toisin kuin nyt.

Rishou Makito

Shou huomasi Minhon aavistuksenomaisen kulmien kurtistamisen, muttei osannut sanoa, miksi toinen teki niin. Hän ei ollut mielestään sanonut mitään sen kummempaa... "Voisimme tavata ensi maanantaina. Jos annat paperia, niin kirjoitan ylös osoitteeni ja puhelinnumeroni", korealaisnuorukainen sanoi.

Shou otti kirjoitusvihkonsa ja käänsi sen puhtaalle sivulle. Sitten hän ojensi sen Minholle, jotta tämä saattoi kirjoittaa yhteytietonsa siihen. Maanantai oli sopiva, silloin hänellä ei ollut luentojakaan. Siihen mennessä ehti myös tutkia tarkemmin nykytaitelijoitakin. Saatuaan vihkonsa takaisin, Shou asetti sen eteensä pöydälle. Osoite oli tuttu, hän oli monesti kävellyt kadun ohi ja muisti sen hyvin. "Voin ilmoittaa, jos tulee jotain muutoksia", kitaristi sanoi toiselle.

Professori katseli luentosalia vielä tovin ennen kuin alkoi taas puhua. Tämä jatkoi aiheesta, johon oli jäänyt. Tämä oli näköjään antanut ihmisten sopia asioista keskenään. Nyt luennoitsija selitti, mitä parityössä tulisi näkyä ja mihin pitäisi perehtyä.

Minho Park

Shou käänsi vihostaan puhtaan sivun näkyville ja ojensi sitten vihon hänelle. Minho kirjoitti siistillä käsialallaan ensin osoitteensa ja sitten kännykkänumeronsa. Sen tehtyään hän antoi vihon takaisin sen omistajalle. Shou katsahti osoitetta ja vaikutti tunnistavan sen. Ainakaan toinen ei kysynyt minkäänlaisia suunnitusohjeita vaan lupasi vain ilmoittaa, mikäli jotain muutoksia tulisi. Minho nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.

Kun käytännön asioista oli saatu sovittua, Minho kääntyi katsomaan odottavasti professoria, joka antoi kurssilaisille vielä hetken aikaa jutella parityön tekemisestä, ennen kuin jatkoi puhumista. Professori kertoi, että parityön pitäisi olla muodoltaan 10-15 sivua pitkä yhtenäinen essee, joka sisältäisi kahden kyseisen taiteilijan työn tarkemman analyysin. Lähteitä pitäisi olla vähintään viisi, ja essee tulisi palauttaa tenttiä edeltävällä luentokerralla paperimuodossa. Minholla ja Shoulla olisi siis reilu kuukausi aikaa saada parityö valmiiksi.

Kun professori oli käynyt kaikki parityöhön liittyvät asiat läpi, tämä alkoi puhua päivän aiheesta, joka koski nykytaiteen olemusta ja määritelmää. Minho teki kuuliaisesti muistiinpanoja professorin puheesta, vaikka hänen ajatuksensa uhkasivatkin jatkuvasti palata askartelemaan hänen ja Junin suhteen pariin. Korealainen lohduttautui sillä, että luentoa oli enää jäljellä vajaa 45 minuuttia. Hän jaksaisi kyllä keskittyä sen aikaa, jos vain yrittäisi.

Kun luento sitten vihdoin päättyi, Minho pakkasi ripeästi vihkonsa ja kirjoitusvälineensä takaisin laukkuunsa. Jotta ei vaikuttaisi toivottoman epäkohteliaalta, hän pakottautui nyökkäämään Shoulle luentosalista poistuessaan. Hän ei kuitenkaan jäänyt juttelemaan toisen kanssa, kuten olisi tavallisesti tehnyt. Nyt kun luento oli ohi, hänen ja Junin riita oli palannut painamaan hänen mieltään kuin lyijyharkko. Hän halusikin vain päästä mahdollisimman nopeasti asunnolleen vaihtamaan vaatteensa kuntoiluun sopiviksi ja lähteä juoksulenkille, jonka jälkeen hänellä toivottavasti olisi ainakin hiukan parempi olo ja hän kykenisi alkamaan miettiä, miten korjata asiat poikaystävänsä kanssa.

Rishou Makito

Rishou kuunteli professorin kertomusta parityötehtävästä ja kirjoitti asiat ylös samalle sivulle, jossa Minhon yhteystiedot olivat. Hän ei ollut varma, tulisiko näitä tietoja sähköpostissa, joten varmuuden vuoksi otti ylös. Hänen kuulomuistinsa ei ollut yhtä hyvä kuin näkömuisti, joten unohtamisen vaara oli. Minho ei näyttänyt ottavan asioita ylös, joten senkin varalta.

Loppuaika kului aika hitaasti eikä Shou jaksanut kirjoittaa enää yhtään mitään. Ensimmäisellä tunnilla ei käsitelty mitään kovin tärkeää, joten hän saattoi yhtä hyvin olla tekemättä mitään. Niinpä kitaristi nojasi käteensä ja tuijotti intensiivisesti kelloa, vaikkei sen tuijottelu nopeuttanut aikaa ollenkaan.

Viimeinkin tunti oli ohi ja opiskelijat saattoivat poistua. Shou nyökkäsi takaisin Minhon jäykähkölle nyökkäykselle. Toisella taisi olla todella paha päivä, kun oli niin kireä. Toivon mukaan tämä saisi asiansa kuntoon, mitä ikinä ne olivatkin. Shou nousi itsekin, puki talvitakin ylleen, laukun olalleen ja poistui koululta. Hänellä oli jokseenkin levoton olo, joten päätti käydä tänään jossain vaiheessa kuntosalilla. Se varmasti piristäisi vähän.