The Dream of Darrette

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro istuutui säntillisesti pedatun vuoteensa reunalla ja katseli, kuinka kaksi frettiä kirmaili vapaudestaan nauttien edestakaisin hänen huoneensa lattialla, johon hän oli laittanut lemmikkejään varten kaikenlaisia eläimiä innostavia esineitä, esimerkiksi tunneleita. Kunhan fretit olisivat jälleen tilavassa häkissään, joka vei suurehkon osan keskikokoisen huoneen kokonaispinta-alasta, hän keräisi lemmikkiensä leikkivälineet takaisin kaapistoon, jossa hän tavallisesti säilytti niitä. Häkin ja kirjahyllynäkin toimivan kaapiston lisäksi hänen toisessa kerroksessa sijaitsevasta huoneestaan löytyivät vain yksinkertainen vuode, kirjoituspöytä, toimistotuoli ja vaatekaappi. Kazu ei tykännyt täyttää elämänpiiriään turhalla rojulla, kuten esimerkiksi hänen bänditoverillaan Shoulla oli tapana.

Tummempikarvainen fretti, jonka nimi oli Louis, viiletti pisimpään tunneliin. Vaaleampiturkkinen Lestat syöksähti välittömästi sen perään, ja hetken aikaa frettikaksikko ajoi toisiaan villisti takaa. Kazuhiro ei kyennyt estämään aitoa hymyä kohoamasta kasvoilleen katsellessaan lemmikkiensä edesottamuksia. Oli ollut hyvä päätös hankkia frettejä. Eläimet toivat paljon iloa hänen muutoin vähemmän täydelliseen elämäänsä. Nyttemmin Kazu oli tosin hieman katunut sitä, että oli nuorempana päätynyt nimeämään frettinsä Anne Ricen vampyyrikirjasarjan pääparin mukaan. Oli hiukan lapsellista nimetä lemmikit silloisen suosikkikirjasarjan perusteella. Toisaalta olivathan nimet tavallaan aika herttaiset, joten ehkei niitä kaikesta huolimatta ollut syytä muuttaa. Eihän kukaan hänen perheenjäsentensä ja parin ystävänsä lisäksi edes tiennyt hänen omistavan frettejä, joten ei hän todennäköisesti joutuisi häpeämään nimivalintaansa kenenkään edessä.

Harvinaislaatuinen, lempeä hymy huulillaan karehtien Kazuhiro siirtyi vuoteensa reunalta lattialle istumaan. Pahimman tarmonsa pois kisailleet fretit tulivat oma-aloitteisesti hänen luokseen ja kiipesivät hänen syliinsä. Kazun hymy leveni, ja hän ojensi kätensä silittääkseen Louisia. Pian Lestatin kuono kuitenkin töykkäisi hänen kättään merkiksi siitä, että toinenkin lemmikki tahtoi osansa paijauksesta. Pienesti naurahtaen Kazuhiro alkoi rapsuttaa vaaleampaa frettiä leuan alta, mikä sai eläimen päästämään tyytyväisen äännähdyksen pienestä kidastaan.

Akiyoshi Higa

Aki loikkasi pois minibussista, jonka Ben oli parkkeerannut tien viereen Kazun asunnon lähelle. Mies ei ollut tullut auton kanssa aivan pihaan, koska sitä koristi joku keskivanha Volvo, joka vissiin sattui kuulumaan Kazun perheelle. Ben oli poiminut kaikki bändiläiset omista kodeistansa aikaisempaa lähtöä varten ja nyt enää rumpali oli jäljellä. Aki oli suostunut mennä hakemaan bändikaverinsa talostaan, koska ajatteli sen käyvän niin paljon nopeammin. Hän seisoi nyt asunnon oven edessä ja painoi ovikelloa.

Oven avasi joku keski-ikäinen, tylsän näköinen mies. Tämä katsoi kysyvästi tuntematonta nuorta miestä, joka esittelemättä ensin itseään kysyi suoraan: "Missä Kazu on?" Hetken pöllästyneenä tämä tummahiuksinen mies katsoi Akia ennen kuin nosti hitaasti kätensä ja osoitti yläkertaa kohden. "Kiva juttu", basisti totesi, käveli miehen ohi ja asteli näkyvillä oleviin portaisiin. Ennen kuin hän asteli ylemmäs, hän vilkaisi pikaisesti olkansa yli katsoakseen tuota miestä, joka varmaankin oli Kazun faija. Mies näytti täydelliseltä lagaajalta, joka luki sanomalehtiä 24/7 ensin töihin menoa ja vielä töistä tultua. Ehkä iltaisin tuollaiset katsoivat vielä kymppiuutiset ennen kuin painuivat pehkuihin.

Yläkertaan päästyään Aki mietti mikä niistä monista ovista saattoi johtaa Kazun huoneeseen. Hän vähän arvioi tuon luonnetta ja päätti avata vaivautumatta koputtamaan käytävän perimmäisen oven, ja oli osunut oikeaan. "Hoi, Kazu nyt tuli aikatauluun muutos, kamat kasaan ja menoks. Bussi oottaa jo alhaalla joten..." Aki pysäytti tiedotuslauseensa ja laski katseensa lattialla istuvaan rumpaliin ja tämän sylissä vipeltäviin karvaisiin otuksiin. Hän kurtisti kulmiaan hiukan katsoessaan noita myyrän näköisiä eläimiä. "Mitä elukoita noi on??" Näyttivät isoilta karvaisilta rotilta, ehkä niissä oli sitä myyrää, mäyrää ja jotain hiirtä.

Akilla oli huono eläintietomus. Kyllä hän koirat ja kissat erotti toisistaan mutta mitään erikoisia lemmikkieläimiä hän ei tiennyt. Hän oli saanut kouluaikoinaan aina huonoimman arvosanan biologian tunneilla, kun oli pitänyt tunnistaa erilaisia eläimiä. "Onks noi naaleja? Saaks sellasia pitää kotieläiminä?" Aki kysyi vielä edelleen tuijottaessaan noita eläimiä. Sitten hän kohdisti katseensa kysyvästi Kazuun.

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro kuuli yhtäkkiä portaikosta ja sitten yläkerran käytävältä päättäväisiä askeleita, jotka lähenivät hänen huoneensa ovea vauhdilla. Rumpali ehti pohtia vain ohikiitävän hetken ajan, kenelle nuo askeleet kuuluivat - hänen isänsä ne eivät taatusti olleet - ennen kuin hänen huoneensa ovi avautui. "Hoi, Kazu nyt tuli aikatauluun muutos, kamat kasaan ja menoks. Bussi oottaa jo alhaalla joten..." Aki keskeytti puheensa kesken lauseen ja jäi tyhmänä tuijottamaan hänen sylissään olevia frettejä, jotka olivat vilkastuneet äkillisen melun vuoksi. "Mitä elukoita noi on??" Ja ennen kuin Kazuhiro ehti vastata, basisti jatkoi kysymyssarjaansa: "Onks noi naaleja? Saaks sellasia pitää kotieläiminä?"

Kazu kohtasi tietämättömän bänditoverinsa katseen viileästi. Akin varoittamaton ilmaantuminen hänen huoneeseensa oli päässyt yllättämän hänet, mutta basistin osoittama typeryys sai tilanteen tuntumaan jälleen tutulta ja turvalliselta. Naaleja? Luuleeko hän todella frettejä napaketuiksi? Kuinka monelta biologian tunnilta hän on oikein ollut poissa, kun ei erota naalia ja frettiä toisistaan? Että jotkut ihmiset sitten voivatkin olla idiootteja...

Aina yhtä uteliaat Louis ja Lestat, jotka olivat jo toipuneet niille ennestään tuntemattoman ihmisen saapumisesta huoneeseen, kipittävät äkisti pois isäntänsä sylistä tekemään tuttavuutta Akin kanssa. Vikkelät eläimet rupesivat nuuskimaan basistin kenkiä, uskaltautuipa rohkeampi Lestat jopa nousemaan takajaloilleen Akin vasenta säärtä vasten. Siitä asennosta käsin se tapitti mustilla nappisilmillään uutta ihmistä, jonka kasvot epäilemättä näyttivät fretin näkökulmasta katsottuna olevan huimaavan korkealla. Louis puolestaan päästeli vaimeita, innostuneita ääniä, kun se tutkaili tarkoin Akin rispaantunutta farkunlahjetta.

Kazuhiro nousi jaloilleen ja harppoi sulkemaan huoneeseensa johtavan oven. "Olisi ollut kohteliasta koputtaa. Ja jos sellainen on liikaa vaadittu sinulta, niin olisit edes voinut sulkea oven perässäsi. Minua ei pahemmin huvita jahdata lemmikkejäni ympäri tätä taloa", Kazu tokaisi kylmäkiskoisesti ja risti kätensä rintakehälleen. Oikeastaan hän liioitteli vähän, sillä Louis ja Lestat olivat hyvin koulutettuja frettejä, jotka tulivat yleensä luokse kutsuttaessa. Innostuessaan ne kuitenkin saattoivat heittäytyä kuuroiksi käskyillä, eikä rumpalilla ollut tapana ottaa turhia riskejä. Oli siis parasta pitää fretit turvallisesti rajatun tilan sisällä.

"Ja mitä kysymyksiisi tulee, niin ei, naaleja ei saa pitää lemmikkeinä. Ne ovat uhanalaisia. Nämä eivät kuitenkaan ole naaleja vaan frettejä. Et selvästikään ole koskaan nähnyt sen paremmin naalia kuin frettiä", Kazuhiro tuhahti ylimielisesti vastaukseksi Akin aiempaan tiedusteluun.

Akiyoshi Higa

Kazun sylissä olevat elukat näyttivät olevan aluksi aika hämillään äkillisen tulijan ilmestyttyä huoneeseen, mutta toipuivat näköjään järkytyksestä ja tulivat Akin jalkoihin pyörimään. Basisti katsoi hetken aikaa noita isoja rottia nenänvarttaan pitkin tietämättä miten olisi pitänyt suhtautua. Eivät näyttäneet pelkäävän, koska toinen myyristä nousi etujaloillaan hänen jalkaansa vasten seisomaan. Sillä välin Kazu oli noussut lattialta seisomaan ja sulki nyt oven kiinni. "Olisi ollut kohteliasta koputtaa. Ja jos sellainen on liikaa vaadittu sinulta, niin olisit edes voinut sulkea oven perässäsi. Minua ei pahemmin huvita jahdata lemmikkejäni ympäri tätä taloa", tämä totesi perinteiseen tyyliinsä.

"Mistä mä voin tietää, että sulla on täällä elukoita nurkissas", Aki tokaisi takaisin ja kyykistyi katsomaan lähempää molempia karvaisia ja pitkävartaloisia otuksia. Läheltä katsottuna ne muistuttivat venytettyjä, kuumassa pesussa käytettyjä kissoja."Ja mitä kysymyksiisi tulee, niin ei, naaleja ei saa pitää lemmikkeinä. Ne ovat uhanalaisia. Nämä eivät kuitenkaan ole naaleja vaan frettejä. Et selvästikään ole koskaan nähnyt sen paremmin naalia kuin frettiä", Kazu totesi ylimielisesti, pitäen häntä todellisena tomppelina. Aki ei kuitenkaan antanut sen tällä kertaa häiritä itseään, koska oli keskittynyt tuijottamaan tummempaa frettiä silmiin. Hän virnisti sille. "Pureeks nää?" basisti kysyi ja toi etusormensa fretin nenän eteen. Jos se purisi, niin se ei paljoa haittaisi, ellei sitten tuo ollut myrkyllinen.

Aki antoi hetken aikaa katseensa kiertää rumpalin huoneessa. Se oli, lukuun ottamatta lemmikkien roinaa lattialla, siisti ja yksinkertainen. Pöydänkin päällä olevat vähäiset tavarat olivat järjestyksessä eivätkä olleet miten sattuu. Kazussa taisi olla aika paljon perfektionistin vikaa kun piti huoneensa niin siistinä. Aki oli niin tottunut katselemaan Shoun asunnon kaaosta, että rumpalin huone tuntui omituisen tyhjältä.

Kazuhiro Tanaka

"Mistä mä voin tietää, että sulla on täällä elukoita nurkissas", Aki kuittasi hänen kritiikkinsä ja kyykistyi sitten uteliaana nähdäkseen fretit paremmin. Kazuhiron oli myönnettävä, että basisti oli siinä mielessä oikeassa, ettei hän ollut kertonut bänditovereilleen omistavansa kaksi frettiä. Hänen mielestään se ei kuitenkaan varsinaisesti kuulunut muille. Sitä paitsi Niya ja Hika olisivat kuitenkin tahtoneet nähdä hänen frettinsä, eikä hän erityisemmin välittänyt esitellä lemmikkejään kenellekään. Ei hän pelännyt Louisin ja Lestatin kiintyvän muihin ihmisiin, kyse oli vain siitä, että hän ylipäätään inhosi sitä, että hänen henkilökohtaiselle alueelleen tungettiin - kuten Aki oli juuri äsken varsin kirjaimellisesti tehnyt harppomalla varoittamatta sisään hänen huoneeseensa. Käytöstavat, anyone?

Kazuhiron vastauksen ylimielinen sävy tuntui menneen Akilta ohi, sillä tämä ei kommentoinut sitä mitenkään. Sen sijaan basisti tuijotti hetken verran intensiivisesti Louisia silmiin, aivan kuin olisi voinut saavuttaa eläimen kanssa jonkin henkisen yhteyden sillä tavoin. Sitten Aki virnisti, vei etusormensa eläimen kuonon eteen ja kysyi: "Pureeks nää?"

Kazun teki mieli tuhahtaa. Todella fiksua viedä ensin sormensa tyrkylle ja tiedustella vasta sitten, oliko hänen lemmikeillään tapana purra. "Ei tapahtuisi isoa vahinkoa, vaikka purisivatkin. Mutta ei, eivät ne pure kuin uhattuina. Ne ovat hyvin koulutettuja." Viimeisen lauseen rumpali lausui tahattomasti hieman ylpeilevään sävyyn. Hän oli ylpeä lemmikeistään ja siitä, kuinka hyvin oli onnistunut ne kouluttamaan. Eivät kaikki fretit tulleet omistajansa luokse käskystä tai osanneet useita erilaisia temppuja kuten hänen frettinsä.

Kazuhiro asteli frettiensä häkin luokse ja kutsui lemmikkejään rauhallisella mutta päättäväisellä äänellä, joka teki eläimille selväksi, että totella piti. "Louis! Lestat! Aika mennä takaisin häkkiin." Fretit kipittivät kuuliaisesti hänen luokseen, vaikka vilkuilivatkin edelleen uteliaina Akiin päin. Kazu nosti ensin Lestatin ja sitten Louisin häkkiin ja sulki häkin oven huolellisesti. Sitten hän puhui hiljaa freteilleen: "Leikkiaika jäi nyt vähän lyhyeksi, kun tuo yksi idiootti päätti törmätä paikalle. Mutta älkää huoliko, huomenna pääsette taas viilettämään vapaina. Tanaka-san lupasi päästää teidät joka päivä tunnin ajaksi jaloittelemaan." Tanaka-sanilla Kazu tarkoitti tietenkin isäänsä, johon hänellä oli tätä nykyä niin etäiset välit, että hän puhuttelikin tätä hyvin muodollisesti. Ei sillä, että se olisi vaikuttanut millään lailla häiritsevän hänen isäänsä. Tämä tuntui päinvastoin vain ajattelevan, että muodollinen puhetapa oli osoitus kunnioituksesta ja hyvästä kasvatuksesta.

Saatuaan fretit takaisin häkkiin Kazuhiro suoristautui ja kääntyi jälleen Akin puoleen. "Pakkasin tavarani lähtövalmiiksi jo eilen. En tapaa jättää asioita viime tippaan, toisin kuin sinä." Kazu tiesi hyvin olevansa tavallistakin piikikkäämpi Akia kohtaan mutta katsoi basistin ansainneen moisen kohtelun. Mitäs tämä oli rynnännyt hänen huoneeseensa niin ajattelemattomasti. Hän ei pitänyt lainkaan siitä, ettei hänen yksityisyyttään kunnioitettu, ja se olisi Akinkin parasta ymmärtää.

Akiyoshi Higa

"Ei tapahtuisi isoa vahinkoa, vaikka purisivatkin. Mutta ei, eivät ne pure kuin uhattuina. Ne ovat hyvin koulutettuja", Kazu vastasi hänen kysymykseensä. Aki piti katseensa fretissä, joka tuijotti häntä ja vilkaisi toista, joka taas nuuhki hänen kulunutta lahjettaan. Mahtoikohan hän näyttää eläinten silmissä pelottavalta? Omasta mielestään hän ei ollut mitenkään aggressiivisella tuulella, että jopa elukoiden olisi tarvinnut pelätä häntä. Ennemminkin Kazun lemmikit näyttivät uteliaita häntä kohtaan. Ilmeisesti rumpali oli kouluttanut frettinsä tosi hyvin, niin kuin oli sanonut. Haistoiko Aki pientä omahyväisyyttä ilmassa?

Kazu asteli suurehkon häkin luokse. "Louis! Lestat! Aika mennä takaisin häkkiin." Fretit vipelsivät isäntänsä luokse kuuliaisina, ja Kazu nosti ne niiden häkkiin. "Leikkiaika jäi nyt vähän lyhyeksi, kun tuo yksi idiootti päätti törmätä paikalle. Mutta älkää huoliko, huomenna pääsette taas viilettämään vapaina. Tanaka-san lupasi päästää teidät joka päivä tunnin ajaksi jaloittelemaan", rumpali vielä puhui noille eläimille. Aki ei mitenkään ihmetellyt freteille annettuja nimiä, koska ei edes tiennyt mistä ne olisivat olleet peräisin. Hän kun ei lukenut pahemmin kirjoja.

Ennemminkin basisti ryhtyi pohtimaan 'Tanaka-sania', josta Kazu oli maininnut lauseessaan. Joku virallinen varahoitaja? Tai sitten se oli se alakerrassa vastaantullut tylsännäköinen tyyppi. Eli Kazun isä. Aki katsoi Kazua tutkivasti ollessaan edelleen kyykyllään. Rumpali kutsui isäänsä nimeltä ja käytti sen perässä vielä japanilaisesti san-päätettä, mikä viittasi joko kylmiin väleihin tai syvään kunnioitukseen. Aki itse kutsui omaa isäänsä nimityksellä 'faija' ja äidistä 'mutsi' eivätkä nämä olleet pistäneet vastaan koskaan. Oikeastaan nuo eivät olleet pistäneet paljon missään vastaan. Hän ei ollut nähnyt vanhempiaan moneen vuoteen, ehkä pitäisi heidänkin luonaan joskus vierailla...

"Pakkasin tavarani lähtövalmiiksi jo eilen. En tapaa jättää asioita viime tippaan, toisin kuin sinä." Aki nousi Kazun esimerkistä seisomaan ja naurahti rumpalin sanoille. "Kai sun pitäs tietää pahempiakin henkilöitä, jotka jättää asioita viimetippaan. Esim. meiän nimeltämainitsematon kakkoskitaristi..." Basisti muisteli huvittuneena kuinka he olivat Benin ja Shoun kanssa menneet seuraavaksi Hikan asunnolle. Tuolla oli kaikki kesken. "Me tiedettiin et sut voi jättää viimeseks ku sä oot joka tapauksessa aina valmistautunu kaikkeen", Aki puheli ja käveli huoneesta yläkerran käytävälle. Hän katseli hiukan ympärilleen ja kuulosteli. Ainoastaan talon alakerrasta kuului jotain Kazun isän häärimisen ääniä keittiössä, muttei mitään muuta. Mahtoiko nuo kaksi asua vain kahdestaan? "Missä sun muu perhe on? Vai asutko sä vaan faijas kanssa?" Aki kysyi uteliaana odottaessaan, että Kazu olisi valmis lähtemään.

Kazuhiro Tanaka

Aki nousi takaisin seisomaan ja naurahti hänen sanoilleen sen sijaan, että olisi suuttunut niistä. Basisti oli ilmeisesti tavallista paremmalla ja rennommalla tuulella, kun otti hänen jatkuvan piikittelynsä noin rauhallisesti vastaan. "Kai sun pitäs tietää pahempiakin henkilöitä, jotka jättää asioita viimetippaan. Esim. meiän nimeltämainitsematon kakkoskitaristi..." Akin äänessä oli tavanomaisen ärtymyksen sijaan pelkkää huvittuneisuutta, kun tämä puhui Hikasta. Kazuhiro kohotti pienesti toista huolella nypittyä kulmaansa. Kyllä, Aki oli tosiaan huomattavasti normaalia paremmalla tuulella tänään.

"Me tiedettiin et sut voi jättää viimeseks ku sä oot joka tapauksessa aina valmistautunu kaikkeen", Aki jatkoi ja asteli puhuessaan hänen huoneestaan yläkerran käytävän puolelle. Kazu ei vaivautunut vastaamaan mitään vaan asteli vain vuoteensa jalkopäähän ja otti lattialta matkalaukun, joka oli odottanut siinä lähtöä edellisillasta lähtien. Hän oli juuri aikeissa siirtyä sen kanssa Akin luokse ja siitä alakertaan, kun basisti esitti uteliaana pari kysymystä: "Missä sun muu perhe on? Vai asutko sä vaan faijas kanssa?"

Kazuhiro jäykistyi pieneksi hetkeksi tunkeileviksi luokittelemansa kysymykset kuultuaan, mutta sitten hän tarttui paremmin matkalaukkunsa kantokahvaan ja astui parilla askeleella huoneensa ovesta ulos käytävään, jossa Aki yhä seisoskeli. "Asun. Muu ei kuulu sinulle", Kazu vastasi niukasti peittelemättömän kylmään, tiukkaan sävyyn, joka teki selväksi, ettei hän halunnut keskustella asiasta yhtään sen enempää. Basistin ei tarvinnut tietää, että hänen kaksi vanhempaa veljeään oli muuttanut jo pois kotoa. Erityisesti basistin ei tarvinnut tietää, että hänen äitinsä oli kuollut. Kuvitelkoon minut avioerolapseksi, jos haluaa. Parempi niin, kuin että hän tietäisi totuuden. En halua mitään alentuvaa sääliä osakseni.

Enempää puhumatta Kazuhiro sulki huoneensa oven ja asteli sitten nopein, ärtynein askelin portaita pitkin alakertaan. Ensin Aki paukkasi sisään hänen kotiinsa täysin varoittamatta ja vaivautumatta koputtamaan hänen huoneeseensa astuessaan, ja sitten tämä vielä kehtasi ruveta utelemaan hänen henkilökohtaisia asioitaan. Saisi painua helvettiin opiskelemaan jonkinlaista toisten ihmisten yksityisyyden kunnioittamista!

Kuullessaan kaksien portaita pitkin laskeutuvien askeleiden äänen Kazuhiron isä ilmaantui keittiön oviaukkoon epätavallisen uteliaan näköisenä. Rumpalin teki mieli kuristaa bänditoverinsa. Hän saattoi hyvin arvata, kuinka epäkohteliaasti Aki oli käyttäytynyt heille saapuessaan. Ottaen lisäksi huomioon basistin ulkonäön ei ollut suurikaan ihme, että isä näytti nyt noin kysyvältä. Tämä varmaan luuli, että hän ja Aki olivat hyviäkin kavereita.

Kazun ei tehnyt mieli ruveta selittelemään mitään isälleen, joten hän tyytyi vain toteamaan aavistuksen viileään mutta muodollisen kohteliaaseen sävyyn: "Lähden nyt sille maaseutumatkalle, josta mainitsin tiistai-iltana illallisen yhteydessä. Tulen takaisin kolmen päivän kuluttua. Ole hyvä äläkä unohda ruokkia frettejä tai päästää niitä vähän jaloittelemaan. Tunti päivässä riittää hyvin."

Sen sanottuaan Kazuhiro kumarsi isälleen, kuten oli pienesti pitäen tottunut tekemään, ja harppoi matkalaukku kädessään eteiseen, jossa hän veti kengät jalkaansa ja puki takin ylleen. Takki oli uusi. Nahkainen takki, jota Kazu oli käyttänyt jo pidemmän aikaa, oli alkanut näyttää aavistuksen kuluneelta, joten hän oli käynyt ostamassa itselleen uuden. Tämä takki oli mustaa kangasta, ja siinä oli hopeanväriset napit sekä vartalonmyötäinen leikkaus, joka miellytti häntä suuresti. Kaulukset olivat suhteellisen leveät mutta eivät tällä hetkellä pystyssä.

Saatuaan ulkovaatteet puettua Kazuhiro nosti hetkeksi lattialle laskemansa matkalaukun ja asteli ripeästi ovesta ulos. Heti pihalle päästyään hän paikallisti minibussin, joka odotti häntä ja Akia kadun varrella. Se ei ollut mahtunut heidän pihatielleen, sillä siinä oli tällä hetkellä Kazun isän volvo. Rumpali lähti turhia aikailematta kohti minibussia ja siellä odottavia bänditovereitaan, vaikka ei ollutkaan erityisen sosiaalisella tuulella Akin yllättävän vierailun jälkeen.

Akiyoshi Higa

"Asun. Muu ei kuulu sinulle", Kazu vastasi hänen uteluihinsa tiukkaan ja käskevään sävyyn. Tämä otti matkalaukkunsa, astui hänen ohitseen ja meni ensimmäisenä alakertaan johtaviin portaisiin. Aki katsoi Kazun selkäpuolta hetken aikaa ennen kuin lähti seuraamaan. Basisti pysyi vaiti, hän joko oli osunut johonkin arkaan paikkaan tai sitten vain kuvitteli, mutta joka tapauksessa Kazu vaikutti todella kiukkuiselta.

Alakerrassa Kazun isä tuli vastaan kysyvän näköisenä. "Lähden nyt sille maaseutumatkalle, josta mainitsin tiistai-iltana illallisen yhteydessä. Tulen takaisin kolmen päivän kuluttua. Ole hyvä äläkä unohda ruokkia frettejä tai päästää niitä vähän jaloittelemaan. Tunti päivässä riittää hyvin." Sen sanottuaan rumpali kumarsi ja kääntyi avaamaan ovea. Aki ei vieläkään ymmärtänyt miksi piti olla niin virallinen omalle faijalleen. Hän tyytyi vain nyökäyttämään päätään ja heilauttamaan kättään Tanakalle heipaksi, seurasi sitten Kazun perässä minibussin luokse.

Basisti avasi auton liukuoven ja hyppäsi Kazua ennen minibussin perimmäisille penkeille, jotka sattuivat olemaan ainuita jäljellä. Kazu joutuisi istumaan hänen vieressään, mikä vahinko tämän kannalta, tuo kun vihasi häntä muutenkin jo niin paljon. Jostain kumman syystä sen ajatteleminen ei tuntunut Akista kovin mukavalta. Siispä hän ei enää puhunut tuolle mitään jos kerta jutteluseura ei kelvannut. Hänen hyvä tuulensa oli häipymässä jonnekin, ja nyt hän vain tuijotti ikkunasta ulos murjotus-ilme kasvoillaan. Kun Kazukin oli päässyt kyytiin, auto lähti liikkeelle.

Niya Fujiwara

Niya heilutteli punaisten pillifarkkujen peittämiä jalkojaan minibussin etuistuimella odotellessaan Akin palaavan Kazun kanssa. Hän oli hyvää vauhtia käymässä kärsimättömäksi. Mikä ihme basistilla oikein kesti? Tämä oli ollut Kazun hakureissulla jo monta minuuttia. Mitä Niya Kazua tunsi, niin tämä oli taatusti pakannut kamansa jo edellisenä iltana, joten ainakaan levällään olevista tavaroista viivytys ei voinut johtua. Ei kai ne oo taas innostunu tappelemaan toistensa kaa?

Juuri kun Niya oli aikeissa irrottaa turvavyönsä ja lähteä katsomaan, mikä ihme Akilla ja Kazulla oikein kesti, Kazun kotitalon ulko-ovi avautui ja rumpali astui ulos matkalaukku kädessään. Aki seurasi perässä ja sulki oven takanaan. Sitten kaksikko suuntasi ripeästi heitä kohti. Aki avasi minibussin sivussa olevan liukuoven, hyppäsi sisään ja asettui bussin perimmäisille penkeille. Koska kaikki muut paikat paitsi basistin viereinen olivat jo varattuja, Kazun ei tarvinnut vaivata päätään sillä, mihin istuutuisi.

Heti, kun auto oli lähtenyt liikkeelle, Niya vapautti kielenkantansa. "Mikä ihme teillä kahella oikein kesti? Me ootettiin varmaan yli viis minuuttia, että te tulisitte takas ja päästäis vihdoin matkaan." Jäämättä odottamaan vastausta kysymykseensä, joka oli muutenkin ollut enemmänkin valitus kuin aito kysymys, laulaja kääntyi vuorostaan ratin takana istuvan Benin puoleen ja alkoi nyt vaivata tätä. "Kuinka pitkä matka sinne farmille oikein on? Kauanko meillä menee? Pysähdytäänkö me matkalla syömään? Toimiiko toi radio? Kuuluuko siitä mitään hyviä kanavia?"

Rishou Makito

Shou istui Hikan kanssa minibussin keskipaikoilla. Hän ei halunnut istua perimmäisillä paikoilla, koska tuli aina takimmaisissa istuimissa huonovointiseksi. Niya oli vaatinut heti istumista etupenkillä kuskin vieressä ja oli tapansa mukaan saanut tahtonsa läpi. Kaksi takimmaista vierekkäistä istuinta jäivät siis Akille ja Kazuhirolle. Shou toivoi, ettei tämä istumajärjestys tuottaisi ongelmia basistin ja rumpalin välille, nämä kun saivat riidan aikaan mistä tahansa.

Nelikko oli istunut autossa jo viitisen minuuttia odottamassa Akin palaamista Kazuhiron asunnosta. Shoulla ei ollut kiire minnekään, joten hän pystyi odottamaan kärsivällisenä ihmisenä vaikka kuinka kauan, mutta hän epäili aika paljon Niyan hermoja, tämä tuskin oli mielissään pienimmästäkään viivästymisestä. Hän huomasinkin pienen laulajan heiluvan pienesti etuistuimella, ilmeisesti tämä naputteli jalkaansa kärsimättömästi. Rumpali oli varmasti tapansa mukaan valmiina lähtöön jo heti, mutta jokin viivästytti nyt noita kahta. Shoukin toivoi salaa, etteivät nuo kaksi olleet taas riidelleet.

Minibussin kyljessä oleva liukuovi avautui kolahtaen, ja Aki hyppäsi ensimmäisenä kyytiin pian Kazuhiron seuratessa perässä. Kaksikko oli kovin vaitelias ja ykköskitaristi huomasi Akin olevan vakavalla naamalla. Lähtiessään taloon tällä oli ollut varsin kirkas ilme kasvoillaan eikä tämä ollut ottanut Hikankaan ylimääräistä sähellystä niin ärtyisästi vastaan. Mutta jokin oli saanut basistin vaikenemaan ja tämä näytti siltä kuin olisi halunnut olla jossain muualla. No, ei rumpalikaan näyttänyt sen pirteämmältä. Shou käänsi päänsä eteenpäin ja tunsi jotain hermoakiristävää vastsassaan. Hän toivoi hartaasti ettei matkasta tulisi kovin pitkä, sillä muuten takapenkillä saattaisi syttyä suuri sanasota..."Mikä ihme teillä kahella oikein kesti? Me ootettiin varmaan yli viis minuuttia, että te tulisitte takas ja päästäis vihdoin matkaan." Niya tivasi odottamatta vastausta ja kääntyi sitten Benjiron puoleen.

"Kuinka pitkä matka sinne farmille oikein on? Kauanko meille menee? Pysähdytäänkö me matkalla syömään? Toimiiko toi radio? Kuuluuko siitä mitään hyviä kanavia?" Niya kysyi uteliaana, kärsimättömyys paistoi nyt toiseen aiheeseen. Auto lähti käyntiin ja pääsi kymmenen minuutin kuluttua isolle moottoritielle. Shoukin halusi tietää, miten pitkä matka sille maatilalle oikein oli. Hän myös ihmetteli, miten heidän tuore managerinsa oli onnistunut saamaan kertatöitä maatilalta, luulisi, että farmeilla olisi tiukka budjetti eikä apulaisten palkkaaminen ollut kovin helppoa. Hän myös pohti sitä, miten ihmeessä Ben oli saanut Niyan haettua yksityiskoulusta keskellä viikkoa, luulisi että siihen olisi tarvittu isompia järjestelyjä, Shou kun oli saanut sellaisen käsityksen, että valvonta oli koulussa melko tiukkaa.

Hirotaka Yoshida

Hika nojautui kevyesti vasten Shouta ja huokaisi tuskin kuuluvasti. Rakastavaiset istuivat minibussin keskimmäisellä penkkirivillä, sillä Niya oli vallannut etupenkin eikä takapenkki ollut erityisemmin innostanut heitä. Taaimmaiset paikat jäisivät siis Akille ja Kazuhirolle - kunhan nämä vihdoin tulisivat. Juuri riitaisan kaksikon viipyminen oli kirvoittanut Hikasta huokaisun, sillä hän pelkäsi, että Aki palaisi rumpalin hakureissultaan äkäisenä kuin ampiainen. Kazuhirolla tuntui olevan melkein ylimaallinen kyky saada Aki huonolle tuulelle.

Etupenkillä Niya heilutteli kärsimättömän oloisena jalkojaan. Oli selvää, että laulaja halusi jo päästä matkaan, jotta he saapuisivat mahdollisimman pian perille. Autossa kun ei pahemmin tekemistä ollut, ja Hika tiesi omakohtaisesta kokemuksesta, ettei Niya pysynyt kauaa tyytyväisenä, jos piti vain istua paikallaan tekemättä mitään. Niya vilkas ja levoton luonne oli silloin tällöin melkein rasite, mutta Hika antoi sen kyllä täysin anteeksi pienelle ystävälleen. Olihan vokalisti heitä muita nuorempikin, joten kyllä tällä oli oikeus olla vähän lapsellinen välillä.

Vielä hetken kestäneen odotuksen jälkeen minibussin ovi liukui viimein auki ja Aki kipusi kyytiin. Kazuhiro hyppäsi sisään basistin perässä musta matkalaukku kädessään. Kumpikaan tulijoista ei näyttänyt erityisen hyväntuuliselta, vaikka Aki oli vielä autosta poistuessaan ollut tavallista paremmalla tuulella. Mitä ilmeisimmin kaksikko oli kuin olikin ottanut yhteen ainakin jossain määrin, vaikka Hikalla ei ollutkaan minkäänlaista aavistusta, mikä syy oli tällä kertaa johtanut kiistaan. Toisaalta hänestä tuntui välillä siltä, etteivät Aki ja Kazuhiro juuri muuta syytä tarvinneet kuin sen, että joutuivat olemaan samassa tilassa kauemmin kuin muutaman minuutin verran. Uskomatonta, kuinka huonosti kaksi ihmistä voi tulla toimeen keskenään. He hylkivät toisiaan kuin magneetin samanmerkkiset navat.

"Mikä ihme teillä kahella oikein kesti? Me ootettiin varmaan yli viis minuuttia, että te tulisitte takas ja päästäis vihdoin matkaan", Niya valitti pelkääjän paikalta käsin. Vastausta odottamatta pieni vokalisti kääntyi takaisin menosuuntaan päin istuimellaan ja suuntasi huomionsa kuskin paikalla olevaan Beniin, joka oli toiminut jo jonkin aikaa heidän managerinaan. "Kuinka pitkä matka sinne farmille oikein on? Kauanko meille menee? Pysähdytäänkö me matkalla syömään? Toimiiko toi radio? Kuuluuko siitä mitään hyviä kanavia?" Niya rupesi pommittamaan Beniä kysymyksillään niin nopeasti, ettei mies saanut millään vastattua, ennen kuin seuraava kysymys jo esitettiin kärsimättömään sävyyn.

Benjiro Nomishi

Benjiro oli etukenossa ja naputteli kyllästyneenä etusormellaan suurehkoa minibussin rattia. Hän katseli eteenpäin tuulilasista kadun toiseen päähän ja seurasi parin pikkulapsen pyöräharjoittelua. Pienemmällä vekaralla oli vielä apurattaat ja pysyi pystyssä oikein mainiosti ja nauroi hiukan vanhemmalle pojalle, joka kaatuili joka toinen metri. Huokaisten Ben käänsi katseensa Kazuhiron talon suuntaan ja seurasi tarkkaavaisena ovea, jos se vaikka avautuisi, ja ne kaksi viipyjää tulisivat jo paikalle. Mutta ei, heillä vain kesti, voisivat nämä jo tulla, jotta Niya pääsisi häiritsemästä hänen hermojaan. Nuori laulaja heilutti jalkojaan siihen malliin, että tuntui kuin tämä olisi räjähtämispisteessä.

Niyasta puheenollen, Ben oli käynyt tämän hakemassa myöhään illalla ongelmanuorten oppilaitoksesta, jotta tämäkin pääsisi mukaan farmille, josta hän oli hommannut pojille puuhaa. Heidän budjettinsa oli kovin pieni, joten sitä tuli suurentaa, ja se onnistui ainoastaan työnteolla. Tietty poikien piti itse rahansa hankkia, jos halusivat maksua vastaan esiintyä isommissakin paikoissa kuin räkäisissä pikku kuppiloissa. Sellainen ei vienyt mihinkään, bändi junnaisi vain paikoillaan, mutta onneksi nämä olivat olleet onnekkaita ja saaneet hänet managerikseen. Tosin, hänestä ei tuntunut ollenkaan, että bändiläiset luottivat häneen, eivätkä nämä vaikuttaneet kovin toiveikkailta, tietenkään tähän ei laskettu mukaan Darretten laulajaa, joka uskoi heti tuntemattomien vanhempien miesten sanoja.

Monia varmaankin kiinnosti, miksi mies oli valinnut juuri nämä japanilaistaustaiset nuorukaiset. Siihen ei ollut varsinaisesti mitään selitystä, hän oli vain tuntenut sisimmässään, että Darrettesta voisi joskus tulla jotain suurta. Siksi hän oli ehdottanut managerin virkaa ja olikin saanut sen, hänen työnsä toki oli vielä alkutekijöissä, joten hän ei ollut vielä tehnyt mitään ihmetekoja, ainoastaan hankkinut muutaman päivän työurakan syrjäiseltä farmilta. Se oli ensimmäinen askel siihen, mihin hän yritti tähdätä. Tietenkään kukaan ei voinut kiistää sitä, että Benjirolla oli syystä tai toisesta koko hommassa oma lehmä ojassa, mutta kenenkään ei tarvinnut koskaan tietää sitä.

Viimeinkin basisti ja rumpali tulivat ovesta ulos, Ben käänsi avaimia virtalukossa ja auto hyrähti käyntiin. Se oli vuokrabussi, ei mikään hohdokas menopeli, mutta kelpasi aivan loistavasti bändiläisten kuskaamiseen. Aki avasi liukuoven ja hyppäsi Kazuhiro perässään sisään. "Mikä ihme teillä kahella oikein kesti? Me ootettiin varmaan yli viis minuuttia, että te tulisitte takas ja päästäis vihdoin matkaan", Niya marisi kuten aina, muttei näyttänyt odottavan tovereiltaan mitää vastausta, koska kääntyi seuraavaksi Benin puoleen, joka oli jo ehtinyt painaa oven sulkeuduttua kaasua ja lähteä liikkeelle. "Kuinka pitkä matka sinne farmille oikein on? Kauanko meille menee? Pysähdytäänkö me matkalla syömään? Toimiiko toi radio? Kuuluuko siitä mitään hyviä kanavia?"

Ben antoi kysymystulvan mennä ohi, koska ei olisi kuitenkaan ehtinyt edes antamaan yhtään vastausta nuorimmalle. "Sata kilometriä, viisisataa metriä ja kuusikymmentä senttimetriä. Parisentuntia. En tiedä ja ei varmaankaan. Ja en usko", mies tokaisi vastaukseksi, mahdollisimman lyhyesti, koska ei jaksanut vaivata päätään olemalla rasittununut lapsenlikka. Kertaakaan hän ei ollut Niyaa katsonnut, mutta nyt kohdisti katseensa tähän. "Jos sattuu olemaan tylsää, laita vaikka napit korville. Nykyään kaikilla nuorilla on jonkinlainen soitin laukunpohjalla, joten viihdytä itseäsi vaikka sillä."

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro joutui minibussiin kavuttuaan toteamaan, että hänen valinnanvaransa istumapaikkojen suhteen oli hyvin rajallinen - tai oikeastaan olematon. Ainoa vapaa paikka oli taaimmaisen penkkirivin vasemmalla puolella Akin vieressä, mikä ei ymmärrettävistä syistä pahemmin miellyttänyt rumpalia lainkaan. Hän oli kuitenkin liian kypsä nostaakseen asiasta metelin, kuten Niya olisi hänen sijassaan takuuvarmasti tehnyt. Niinpä Kazu tyytyi siirtymään bussin takaosaan tavanomainen viileä, lievästi tyytymätön ilme kasvoillaan kuin maski, jota ei muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta koskaan riisuuttu.

Kazuhiro laski mustan matkalaukkunsa jalkojensa juureen, istuutui alas ja kiinnitti turvavyönsä. Aki ei ollut huomaavinaankaan hänen läsnäoloaan, tuijotteli vain auton ikkunasta ulos murjottava ilme kasvoillaan. Kazu tuhahti kuulumattomasti ja käänsi katseensa pois basistista. Turha toisen oli esittää marttyyriä, kun tämä oli itse mitä tökeröimmällä tavalla rynnännyt häiritsemään hänen rauhallista aamupäiväänsä ja kehdannut kaiken huipuksi vielä ruveta kyselemään asioista, jotka eivät kuuluneet kenellekään muulle kuin Kazulle itselleen. Rumpalilla oli omasta mielestään ollut täysi oikeus olla vähemmän miellyttävä bänditoveriaan kohtaan moisen käytöksen jälkeen.

Etupenkillä kärsimättömästi liikuskellut Niya puhkesi puhumaan heti, kun kuskin virkaa hoitava Benjiro oli saanut minibussin liikkeelle. "Mikä ihme teillä kahella oikein kesti? Me ootettiin varmaan yli viis minuuttia, että te tulisitte takas ja päästäis vihdoin matkaan", pieni laulaja marisi. Kazuhiro ei ollut sillä tuulella, että olisi vaivautunut vastaamaan ystävälleen, mutta eipä Niya tuntunut pahemmin vastausta kaipaavankaan. Seuraavassa hetkessä laulaja oli nimittäin suunnannut huomionsa manageriin, joka sai niskaansa melkoisen kysymystulvan. Suurin osa kysymyksistä oli, kuten Niyan tapauksessa saattoi jo etukäteen arvata, täysin yhdentekeviä. Bändin nuorimmalla jäsenelle oli paha tapa kysellä vain kyselemisen ilosta.

Benjiro vastaili Niyan kysymyksiin lyhyesti ja sellaiseen sävyyn, ettei aikonut toimia vokalistin henkilökohtaisena viihdyttäjänä seuraavan sadan kilometrin ajan. Vaikka Kazuhiro ei Benjirosta pitänytkään, hänen oli myönnettävä, että tässä asiassa hän kyllä ymmärsi epäilyttävää manageria täysin. Rumpali ei nimittäin itsekään aikonut huolehtia Niyan viihdyttämisestä. Shou ja Hika saisivat kunnian pitää huolta asiasta, kun kerran olivat joukon hyväntuulisimmat ja sosiaalisimmat jäsenet. Aki murjottaisi kumminkin koko ajomatkan ajan, joten basistista ei tällä kertaa olisi mitään iloa Niyalle, vaikka nämä hyviä kavereita olivatkin.

Kazuhiro kumartui avaamaan matkalaukkunsa ja otti sieltä esiin Milan Kunderan Olemisen sietämättömän keveyden, jota hän parhaillaan luki ihan vain yleissivistystään kasvattaakseen. Rumpali oli tosin joutunut jo toteamaan, että romaanit henkilöt kävivät suuresti hänen hermoilleen. Erityisesti hän inhosi lääkärinä toimivaa miespäähenkilö, joka petti naisystäväänsä syistä, joita tämä ei tuntunut kykenevän selittämään edes itselleen. Kazu oli henkilökohtaisesti sitä mieltä, että miespäähenkilö oli yksinkertaisesti moraaliton käärme, joka ei ansainnut naisystävänsä rakkautta. Naisparan olisi pitänyt kävellä yhteisen asunnon ovesta ulos jo kauan sitten ja etsiä itselleen parempi rakastettu, mutta siihen tämä oli ilmeisesti liian heikko. Kyseinen seikka ärsytti Kazua syistä, joihin hän ei ollut kovinkaan halukas paneutumaan sen tarkemmin.

Romaani piti kuitenkin periaatteellisista syistä lukea loppuun, vaikka se ei mikään lukunautinto Kazuhiron mielestä ollutkaan. Niinpä rumpali sulki matkalaukkunsa, nojautui vasten selkänojaa ja syventyi romaaniin niin hyvin kuin se oli mahdollista olosuhteet huomioon ottaen. Ainakaan hänen ei nyt tarvinnut katsella Akin murjottavaa naamataulua vieressään.

Akiyoshi Higa

Kuten oli helppo arvata, Kazun naamalla ei ollut tyytyväinen ilme ja näytti siltä kuin rumpali olisi niellyt desin sitruunamehua. Aki tuhahti mielessään happamasti bändikaverilleen ja siristellen ruskeita silmiään hän käänsi katseensa ulos. Auto hyrisi ja oven sulkeuduttua se lähti liikkeelle kaasun painalluksella. "Mikä ihme teillä kahella oikein kesti? Me ootettiin varmaan yli viis minuuttia, että te tulisitte takas ja päästäis vihdoin matkaan", Niya tivasi. Akin olisi tehnyt mieli vastata, että Kazun rotat olivat karanneet häkistä ja levittelivät basilleja ympäri kämppää mutta piti suunsa kiinni, koska oli tarpeeksi ärsyyntynyt vastaamaan. Eipä laulaja tuntunut odottavankaan minkäänlaista vastausta joten samapa kai tuo. Sitten nuorin heistä kääntyi minibussia ajavan Benin puoleen kyselemään kaikenlaista typerää kuin pikkukakara. Manageri vastasikin siihen sävyyn, ettei kaivannut enempää kysymyksiä. Jos miehen paikalla olisi ollut Aki, hän olisi luultavasti käskenyt Niyaa pitämään päänsä kiinni tai saisi juosta bussin perässä. Siinä ainakin olisi tälle tekemistä, jos siitä oli puute.

Meni ehkä puoli tuntia, että he pääsivät pois kaupunkimaisemista ja tilalle tuli harvakseltaan asutettuja alueita ja lopulta oli pelkkää peltomaisemaa. Matkan varrella oli monta pikkuruista grilliruokakojua nälkäisille ohikulkijoille. Vaikka heillä jollain olisi ollutkin nälkä, manageri tuskin olisi pysähtynyt pyynnöstä ostamaan sapuskaa. Lounaaksi oli tarjolla pelkkä ylähuuli.

Aki tunsi väsymystä ja haukotteli pitkään suu ammollaan. Haukotuksen johdosta hänen silmäkulmaansa tipahti nestettä, jonka hän pyyhki nopealla sormenpyyhkäisyllä pois. Basisti vilkaisi bändin kyyhkyläisiä, jotka istuivat minibussin keskimmäisissä paikoissa vierekkäin ja autuaan onnellisen näköisinä. Aki ei voinut ymmärtää miten jotkut saattoivat olla niin riippuvaisia toisistaan. Hänen omat seurustelukertansa eivät olleet olleet läheskään tuollaisia. Totta kai hän sai aina parhaimman näköiset likat kumppanikseen, mutta aina suhteesta oli puuttunut jotain, ainakin sen naikkosen mielestä. Näille ei ilmeisesti ollut riittänyt seksi pari kertaa viikossa, vierekkäin istuminen leffailloissa ja treffit muutaman kerran kuukaudessa. Basistia oli alkanut kismittämään koko seurusteluhomma, koska oli aina ollut se joka oli jätetty kuin knalli kalliolle, joten siksi hän suosi nykyään pelkkiä yhdenillanjuttuja. Ei sillä että se olisi tuntunut hänestä yhtään sen paremmalta.

Lopulta Aki ei enää jaksanut mietiskellä kusimaisia asioita, joten päätti sulkea silmänsä ja nojata päänsä ikkunaa vasten. Matka kuluisi nopeammin nukkumalla, sitä paitsi hän oli herännyt aikaisin ja nukkunut yöllä huonosti, joten automatka oli hyvä käyttää hyväkseen. Nukahtaminen ei tapahtunut ihan heti, mutta lopulta mieli vaipui lepoon, ja hän nukahti.