The Dream of Darrette

Sabal

Sabal katseli pelkääjänpaikalta käsin auton ikkunan ohi viilettäviä metsä- ja vuoristomaisemia. Hän tunsi sydämensä paisuvan liikutuksesta, kun hän tiedosti, että nuo maisemat kuuluivat jälleen Kyratin kansalle eivätkä sitä alistavalle raakalaismaiselle diktaattorille. Taistelu vapaudesta oli ollut vaikea ja pitkä, mutta Sabalin mielestä vihdoin saavutettu voitto oli ollut kaikkien uhrausten arvoinen. Tietysti hän oli surullinen kaikkien niiden elämien vuoksi, jotka sisällissota oli vaatinut, mutta hän uskoi vakaasti siihen, että kaikki nuo elämät oli annettu korkeamman hyvän vuoksi. Kyratissa oli viimeinkin alkamassa uusi vapauden, hyvinvoinnin ja onnellisuuden aika, mistä oli kiittäminen kaikkia niitä urheita ja epäitsekkäitä miehiä ja naisia, jotka jaksoivat taistella ja uskoa parempaan silloinkin, kun kaikki toivo näytti jo menetetyltä.

Toki vielä oli paljon tehtävää, ennen kuin Kyratin kukoistus saattoi todenteolla alkaa. Valtiontalous oli retuperällä, kiitos Pagan Minin piittaamattoman taloudenhoidon ja käsittämättömän tuhlailevan elämäntavan. Kyratilla ei ollut voimassa olevia kauppasuhteita yhteenkään valtioon, ja ulkomaankauppa olikin viime vuosikymmeninä koostunut ainoastaan laittomasta huumebisneksestä, jonka tuotot menivät vain ja ainoastaan Paganin ja tämän komentajien taskuun. Lisäksi isolla osalla Etelä-Kyratin pelloista kasvoi huumekaupan vuoksi hyötykasvien sijaan unikkoa, josta valmistettiin oopiumia. Noille pelloille olisi kuitenkin ollut akuuttia tarvetta ruoantuotannossa, etenkin kun kesä oli kääntymässä syksyksi, jota luonnollisesti seuraisi ankara talvi.

Tällä hetkellä polttavin ongelma olivat kuitenkin vastarintapesäkkeet, joita oli Pagan Minin kukistumisesta huolimatta yhä eri puolilla Kyratia. Osa Kuninkaallisen Armeijan komentajista ei selvästikään aikonut luovuttaa taistelutta, vaikka Kultaisen Polun voitto oli jo lähes täydellinen. Monet Kuninkaallisen Armeijan sotilaista epäilemättä myös pelkäsivät Kultaisen Polun jäsenten kostoa, eivätkä suotta. Oli selvää, ettei diktaattorin armeijassa palvelleiden annattaisi vain jatkaa elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nämä olivat valinneet väärän puolen ja saisivat nyt maksaa täyden hinnan valinnastaan.

Itse asiassa kolmesta autosta koostuva saattue, jonka perää pitävän ajoneuvon apukuskin paikalla Sabal paraikaa istui, oli menossa hoitelemaan yhden hiljattain Kultaisen Polun tietoon tulleen vastarintapesäkkeen. Useimmiten Sabal ei osallistunut taisteluihin, koska Kultaisella Polulla ei ollut varaa menettää johtajaansa, mutta tällä kertaa hän oli päättänyt lähteä mukaan, koska vastarintapesäkkeen oli raportoitu koostuvan vain muutamista heikosti aseistautuneista rivisotilaista, joista ei olisi vastusta 12 Kultaisen Polun taistelijalle. Sabalista oli tärkeää näyttää, etteivät Kultaisen Polun komentoketjussa korkealla olevat henkilöt kokeneet olevansa niin paljon muiden yläpuolella, että kieltäytyivät likaamasta käsiään sodankäynnissä. Sitä paitsi hän kaipasi taukoa ainaisesta neuvotteluissa istumisesta, organisoimisesta, strategioiden punnitsemista ja muista johtotehtävistä - puhumattakaan loputtomasta riitelemisestä Amitan kanssa. Naarastiikeri Amitaan verrattuna jokusen Kuninkaallisen Armeijan sotilaan hoiteleminen oli lastenleikkiä.

"Huomio. Alamme lähestyä määränpäätämme", kyljelleen auton kojelaudalle asetetusta radiopuhelimesta kuului. Sabal otti radiopuhelimen käteensä ja vastasi: "Hyvä. Pitäkää silmät auki vihollissotilaiden varalta, mutta älkää unohtako katsoa, minne ajatte. En halua, että menetämme yhtään miestä tai autoa siksi, että joku suistuu alas rotkoon." Varoitus oli aiheellinen, sillä tienpätkä, jota pitkin Kultaisen Polun saattue parhaillaan ajoi, oli kapea. Se kiersi vuorenrinnettä, ja heidän vasemmalla puolellaan aukenikin huolestuttavan jyrkkä pudotus alapuoliseen laaksoon.

"Kuitti", kummastakin edellä ajavasta autosta ilmoitettiin radiopuhelimen välityksellä. Vastauksen saatuaan Sabal asetti kommunikaatiovälineen toistaiseksi takaisin kojelaudalle ja kääntyi katsomaan Ajayta, joka ohjasi autoa varmoin ottein haastavasta tieosuudesta huolimatta. "Voi olla, että he ovat jo ehtineet siirtyä toisaalle. Tieto kulkee yhä aivan liian hitaasti partioivilta miehiltä Banapuriin. Mutta toivotaan parasta. Olisi ikävää, jos tämä osoittautuisi hukkareissuksi."

Ajay Ghale

Ajay ohjasi Kultaisen Polun maastoautoa tottunein ottein. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän ajoi vuorenrinnettä pitkin, mutta joka kerralla piti olla yhtä varovainen. Siksi hän pitikin katseensa tiukasti tiessä ja edellä kulkevan auton perävaloissa eikä joutanut katselemaan Kyratin upeita vuoristomaisemia. Sitä paitsi hän tunsi suurta vastuuta kyyditessään pelkääjän paikalla istuvaa Sabalia. Kyratin kansa järkyttyisi suunniltaan, jos Kultaisen Polun johtajalle kävisi jotain.

Ajay ei ollut ollut muutenkaan kovin myöntäväinen Sabalin ehdotukseen tulla mukaan tuhoamaan vastarintapesäkettä. Hän oli sanonut suoraan Sabalille kielteisestä mielipiteestään, mutta Kultaisen Polun johtaja oli pitänyt jääräpäisesti päänsä, joten Ajayn ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin totella, olihan Sabal periaatteessa hänenkin johtajansa. Amita ei ollut pistänyt sanaakaan ristiin tässä asiassa, koska Ajay uskoi tämän toivovan, että Sabalille sattuisi jotain. Hän ei ollut alun alkaenkaan oikein luottanut Amitaan. Siinä naarastiikeriksi kutsutussa naisessa oli jotain epäluotettavaa.

Kuitenkin heidän lähdettyä matkaan Ajayn vatsa oli kutissut odottavaisesta jännityksestä, sillä siitä oli todella pitkä aika, kun hän oli saanut viimeksi taistella Sabalin rinnalla. Hän muisti ensimmäisen sellaisen kerran hänen vasta saavuttua Kyratiin. Se oli ollut se taistelu, missä oli syntynyt valtava lumivyöry. Muutoin Sabal oli pysynyt visusti johtajan asemassa turvallisemmilla asemilla koko tämän ajan. Olihan se ollut ymmärrettävää, sillä tällä oli suuri vastuu pitäessään huolta omasta kansastaan.

Ajay ei ollut koskaan Yhdysvalloissa asuessaan kuvitellutkaan mitään Kyratin kaltaisesta paikasta, jonne hänen äitinsä oli viimeisenä toiveenaan lähettänyt hänet tuomaan tuhkiaan. Näin jälkikäteen Ajay oli usein pohtinut, oliko hänen äitinsä ollut tietoinen siitä, minne hänet lähettäisi. Tai ehkäpä tämä oli toivonut sisällissodan jo loppuneen, sitä hän ei koskaan saisi tietää.

Äkkiä mies havahtui mietteistään, kun kojelaudalle asetetusta radiopuhelimesta kuului ilmoitus: "Huomio. Alamme lähestyä määränpäätämme." Sabal tarttui radiopuhelimeen ja vastasi siihen. "Hyvä. Pitäkää silmät auki vihollissotilaiden varalta, mutta älkää unohtako katsoa, minne ajatte. En halua, että menetämme yhtään miestä tai autoa siksi, että joku suistuu alas rotkoon", vanhempi huomautti. Edellä olevien autojen apukuskit kuittasivat Sabalin varoituksen ymmärtämisen merkiksi.

Sabal asetti radiopuhelimen takaisin kyljelleen auton kojelaudalle ennen kuin kääntyi hänen puoleensa. "Voi olla, että he ovat jo ehtineet siirtyä toisaalle. Tieto kulkee yhä aivan liian hitaasti partioivilta miehiltä Banapuriin. Mutta toivotaan parasta. Olisi ikävää, jos tämä osoittautuisi hukkareissuksi", Kultaisen Polun johtaja totesi.

"Se jää vain nähtäväksi", Ajay vastasi vieressä istuvalle toverilleen. Hän toivoi toisiaan, että he onnistuisivat tässä valtauksessa. Se olisi yksi askel edemmäs paremmin voivaan Kyratiin, jonka perushyvinvointi oli kovin alhaalla.

Sabal

"Se jää vain nähtäväksi", Ajay vastasi lyhytsanaiseen tyyliinsä. Sabal oli kuullut, että amerikkalaiset olivat puheliaita ja sosiaalisia, mutta hänen ystävänsä ei sitä kyllä ollut. Joko hän oli saanut vääriä tietoja, mikä oli täysin mahdollista ottaen huomioon Kyratin eristyneisyyden muusta maailmasta, tai sitten Ajay oli epätyypillinen amerikkalainen. Toisaalta tämähän oli oikeastaan enemmän kyratilainen kuin amerikkalainen, ainakin Sabalin mielestä. Vaikka Ajay olikin asunut kolmea ensimmäistä elinvuottaan lukuunottamatta koko elämänsä Yhdysvalloissa, Sabalin silmissä tämä oli silti vanhempiensa ansiosta pohjimmiltaan kyratilainen. Pelkkä ajatus siitä, että Mohan Ghalen poika olisi ollut enemmän amerikkalainen kuin kyratilainen, oli naurettava.

Koska Ajay ei vaikuttanut olevan puhetuulella, Sabal päätti antaa tämän keskittyä ajamiseen ja käänsi itse katseensa jälleen auton ikkunan takana avautuvaan näkymään. Siitä oli pitkä aika, kun hän oli viimeksi ollut matkalla taisteluun. Se oli ollut silloin, kun Darpanilta oli tullut avunpyyntö Ajayn vasta saavuttua Kyratiin ja jouduttua heti Pagan Minin kynsiin. Sabal ei ollut epäröinyt hetkeäkään lähteä mukaan Ajayn pelastusoperaatioon. Sabal saattoi olla arvokas Kultaiselle Polulle, mutta Mohan Ghalen poika oli vielä paljon arvokkaampi. Jos hän siis olisi kuollut Ajayta pelastaessaan, hän olisi pitänyt kuolemaansa kohtuullisena hintana siitä, että Kultaisen Polun perustajan ainoa lapsi oli turvassa.

Sabalin oli pakko myöntää, että ajatus Ajayn näkemisestä omin silmin taistelussa kiinnosti häntä kovasti. Viimeksi Ajay oli ollut kömpelö aseen kanssa ja ymmärrettävästi varsin järkyttynyt koko tilanteesta. Nyt, vietettyään useamman kuukauden Kyratissa jonkinlainen ase jatkuvasti kourassa, Ajay oli epäilemättä aivan eri tasolla taistelijana. Kaikkien niiden Kuninkaallisen Armeijan tukikohtien valloittamisten ja muiden aseellisten yhteenottojen jälkeen tämä tuskin edes räpäyttäisi silmäänsä, kun taistelutilanne alkaisi. Todennäköisesti Ajay vastaisi taidoiltaan useampaa Kultaisen Polun rivitaistelijaa, muutoin tämä olisi takuusti menettänyt jo aikoja sitten henkensä. "Tapa tai kuole", oli sanonta, joka totisesti päti Kyratissa.

Valitettavasti Ajay oli ollut kaikkea muuta kuin innoissaan, kun hän oli ilmoittanut aikeestaan lähteä mukaan vastarintapesäkkeen tuhoamiseen. Ajay oli sanonut epätavallisen suoraan, ettei se ollut hyvä idea, koska hän saattaisi loukkaantua tai menettää henkensä, minkä jälkeen Kultainen Polku olisi vailla johtajaa. Sabal oli kuitenkin pitänyt kiinni päätöksestään lähteä mukaan. Ajay tuskin tajusi, kuinka kipeästi hän kaipasi taukoa johtotehtävistä. Jos hän ei olisi lähtenyt mukaan tähän operaatioon, hän olisi luultavasti löytänyt itsensä kuristamasta Amitaa seuraavassa palaverissa, sen verran pahasti nainen nykyisin hänen hermoilleen kävi. Vaikka tämä ei enää ollut hänen kanssaan tasa-arvoinen johtaja, tämä kyllä käyttäytyi niin kuin olisi ollut.

Amita ei tietenkään ollut vastustanut puolella sanallakaan hänen päätöstään, mikä ei yllättänyt Sabalia. Ei vaatinut paljoa mielikuvitusta kuvitella, kuinka innoissaan tämä oli pelkästä siitä mahdollisuudesta, ettei hän palaisi takaisin. Sabal oli kuitenkin vakaasti päättänyt osoittaa sekä Ajayn pelot että Amitan toiveet turhiksi ja palata täysin vahingoittumattomana Banapuriin. Hän malttoi tuskin odottaa sitä, että näkisi Amitan naaman venähtävän pettymyksestä.

Ajay Ghale

Ajay olisi hyvin voinut palata takaisin Yhdysvaltoihin sen jälkeen, kun Pagan Min oli jutellut hänelle kuin mies miehelle ja lähtenyt helikopterin mukana ties minne. Mutta Amerikassa ei ollut enää mitään, mitä hän olisi jäänyt kaipaamaan. Hänellä ei ollut ollut edes kunnon ystäviä, pelkkiä hyvän päivän tuttuja, joiden kanssa vietti aikansa. Toki hän nyt uskalsi myöntää, että hän oli liikkunut aika epämääräisissä porukoissa. Äidin kuolema oli järkyttänyt häntä sen verran, että hän oli herännyt kapinallisuudestaan ja tajunnut, mikä oikeasti oli tärkeää.

Pagan minin kertomus hänen äitinsä syistä muuttaa Kyratista Yhdysvaltoihin kaihersi vieläkin hänen mieltään. Tällä oli ollut suhde Pagan Minin kanssa ja saanut vieläpä tämän kanssa tyttären, jonka Mohan Ghale, Ajayn oma isä, oli kylmäverisesti murhannut. Sen seurauksena Ishiwari oli ampunut tämän ja lähtenyt livohkaan Amerikkaan. Ajay ei oikein ollut tiennyt, mitä olisi ajatellut tästä kaikesta informaatiosta. Tuntui niin sekavalta ja kaikki tämä oli tapahtunut silloin, kun hän oli ollut vasta kolmen vanha.

Ajay vilkaisi nopeasti sivusilmällään Sabalia. Mahtoikohan tämä tietää tästä kaikesta draamasta, joka oli tuolloin tapahtunut? Sabalikin oli ollut todella nuori silloin, eikä Ajay uskonut, että tämäkään tiesi, oliko kukaan tiennyt? Ajay ei ainakaan ollut sanonut Sabalille sanaakaan siitä, mitä kaikkea Pagan Min oli hänelle kertonut. Sabal ihannoi vieläkin niin kovasti Mohan Ghalea, että olisi ilkeää rikkoa tämän haavekupla idolistaan. Tuntui siltä, että Sabal uskoi Mohanin kuolleen kunniallisesti vihollisen käden kautta eikä Ishiwarin.

"Väijytys!" kuului yhtäkkinen huuto radiopuhelimesta. Heti huudon jälkeen alkoi kuulua tulituksen ääniä. Edellä kulkevat kaksi autoa kärsivät luotien iskut ensimmäisenä, minkä jälkeen tuli Ajayn ja Sabalin auton vuoro kärsiä iskuja. Luodit osuivat onneksi vain kylkeen eikä toistaiseksi ikkunoihin. "Ovat näköjään päättäneet evakoinnin sijaan puolustaa vastarintapesäkettään", Ajay lausui ääneen kyrpiintyneenä siihen, että heidän yllätyshyökkäyksenä veti vesiperän.

Ajay kaivoi asevyökotelostaan käsiaseensa, jotta pääsisi ampumaan vihollisia ratista käsin. Auton hallitseminen kapean jyrkänteen reunalla ampumisen yhteydessä tulisi olemaan todella vaikeaa. Ajay kumartui eteenpäin ja koetti paikantaa vihollisen aseman. Kuninkaan Armeijan sotilailla oli hyvä suoja korkeammalla tiellä, jossa näillä oli täydelliset mahdollisuudet tuhota heidät. Edellä olevien autojen kyydissä olevat Kultaisen Polun sotilaat vastasivat tulitukseen urheasti. Piti laittaa kaikki peliin ja vastustaa väijytystä loppuun asti.

Ajayn mieltä kylmäsi, kun hän tajusi, miten tässä tulisi käymään. Vihollinen tuskin tyytyisi vain ampumaan heitä tavallisilla rynnäkkökivääreillään. Ajay tarttui äkkiä kojepellin radiopuhelimeen ja huusi siihen: "Varokaa, he aikovat heittää räjähteitä!" Enempää hän ei ehtinyt sanomaan, kun kuului aseen laukeaminen ja ilmaa viilettävät ohjuksen vinkuminen. Sekunnin sadasosan jälkeen ohjus osui perimmäisen auton kyljen viereen. Se ei onneksi osunut heihin, mutta se onni oli yhtä tyhjän kanssa, kun räjähdyksen ilmavirta kallisti heidän autonsa kyljelleen kohti rotkon reunaa.

Mitään siinä rytäkässä ei ehtinyt tekemään, kun heidän autonsa lähti putoamaan jyrkänteen seinämää pitkin alas laaksoon. Ajay yritti pitää epätoivoisesti ratista kiinni, kun auto rupesi heittää kärrynpyöriä. Ajay sulki silmänsä. Hänen kehonsa tuntui saavat monta iskua pyörimisen johdosta, ja hän tunsi päänsäkin osuvan kovaa johonkin. Putoaminen tuntui todella pitkältä ajalta, vaikka se oikeasti kesti todella lyhyen hetken. Auton maahan iskeytyessä Ajay menetti tajuntansa ja pimeys valtasi hänen mielensä.

Sabal

Sabalin ajatukset keskeytyivät äkisti, kun radiopuhelin kytkeytyi päälle ja sieltä huudettiin "Väijytys!" Heti huudahduksen jälkeen edestäpäin alkoi kuulua tulituksen ääniä. Ensimmäinen luotikuuro osui saattueen ensimmäiseen ja toiseen autoon, mutta pian luodit tavoittivat myös Sabalin ja Ajayn ajoneuvon. Toistaiseksi tulitus osui vain auton kylkiin, mutta oli vain ajan kysymys, ennen kuin Kuninkaallisen Armeijan sotilaat saisivat tähtäyksensä kohdalleen ja rupeaisivat ampumaan auton ikkunoiden läpi sen matkustajia.

Sabal kirosi värikkäästi. Väijytys oli viimeinen asia, jota hän oli tähän päivään kaivannut. Tämän oli pitänyt olla vaaraton rutiinitehtävä, jossa Kultaisella Polulla oli ehdoton ylivoima, mutta nyt taistelun lopputulos vaikutti kaikkea muuta kuin selvältä. Ilmeisesti tiedustelutiedot olivat olleet puutteellisia tai suorastaan virheellisiä, sillä kourallisen heikosti aseistautuneita ja komentajaa vailla olevia Pagan Minin entisiä sotilaita ei olisi pitänyt pystyä tehokkaan väijytyksen järjestämiseen. Sitä paitsi näiden ei olisi todellakaan pitänyt osata odottaa heitä. Mitä ilmeisimmin joku oli mennyt vuotamaan tietoja viholliselle.

"Ovat näköjään päättäneet evakoinnin sijaan puolustaa vastarintapesäkettään", Ajay tokaisi Sabalin lailla kaikkea muuta kuin tyytyväisen kuuloisena. Sen sanottuaan nuorempi mies kaivoi esiin käsiaseensa ja rupesi yrittämään paikantaa vihollisia. Yhtäaikainen ajaminen ja ampuminen niin kapealla tieosuudella oli vaarallista, mutta Sabal luotti siihen, että Ajay pystyisi siihen. Tämän toiminta näytti sen verran tottuneelta ja kylmähermoiselta, että tämä oli luultavasti aiemminkin joutunut haastaviin tilanteisiin ratin takana ollessaan.

Sabalkin otti esiin käsiaseensa, kumartui lähelle ikkunaa, tähtäsi parhaansa mukaan ylempänä väijyviin punapukuisiin sotilaisiin ja ampui muutaman kerran. Yksi sotilaista kaatui maahan rintakehäänsä pidellen, mutta Sabal ei tiennyt, oliko syynä hänen vai jonkun muun luoti. Edellä olevissa autoissa matkustavat Kultaisen Polun taistelijat näet tulittivat hänen laillaan parhaansa mukaan vastustajiaan. Kuninkaallisen Armeijan miehillä oli kuitenkin etulyöntiasema, koska nämä olivat korkeammalla ja näkivät siten esteettä heidät.

"Varokaa, he aikovat heittää räjähteitä!" Ajay karjaisi äkisti radiopuhelimeen. Sabal tunsi kylmien väreiden menevän pitkin selkäänsä, kun hän kuuli nuo sanat, mutta hän ei ehtinyt alkaa laatia minkäänlaista strategiaa joukkojensa pelastamiseksi tai edes kirota heidän huonoa tuuriaan, ennen kuin ilman jo halkaisi paljonpuhuva vinkuminen. Seuraavassa hetkessä saattueen keskimmäinen auto räjähti kylkeen osuneen iskun seurauksena. Räjähdystä seurasi luonnollisesti paineaalto, joka osui Ajayn ja Sabalin autoon, joka oli kuin ihmeen kaupalla säästynyt lentäviltä metallinkappaleilta. Kuin näkymättömän käden sysäämänä auto kallistui kyljelleen ja suistui tien reunan yli.

Kun auto rupesi poukkoilemaan kuin irtokivi rotkon seinämää pitkin kohti kaukana alhaalla häämöttävää vehreää laaksoa, ei ollut tehtävissä muuta kuin sulkea silmät ja rukoilla, että jumalat ottaisivat sekä hänet että Ajayn suopeasti vastaan. Kovin pitkälle Sabal ei kuitenkaan rukouksissaan ennättänyt, ennen kuin hänen päänsä osui voimalla auton kojelautaan ja valkohehkuinen kipu halkaisi hänen tajuntansa kuin tylsäteräinen kukri. Sokaisevan kivun välähdystä seurasi nopeasti täydellinen pimeys, jossa ei ollut sijaa sen paremmin ajatuksille, toiveille kuin rukouksillekaan.

Ajay Ghale

Ajay havahtui hyytävään kipuun, joka tuntui melkeinpä lamauttaneen hänet. Vielä silmät kiinni ja todellisuuteen vasta heräillessään hän pohti, missä oikein oli. Viimeksi hän muisti olleensa ajamassa maastoautoa kohti vihollisen vastarintapesäkettä. Sitten nykyhetki iski hänen mieleensä kuin salamanisku, ja hän avasi silmänsä levälleen.

Kipu tuntui joka paikassa hänen kehoaan, mutta voimakkaimmin ohimossa ja olkapäässä. Hän nosti varovasti päätään tähystääkseen ympäristöään. Niska tuntui aralta, mutta mitään ei tuntunut olevan poikki, ihme kyllä, sellaisen retutuksen he olivat pudotessaan saaneet. Yhtäkkiä Ajay muisti huolestuneena Sabalin. Hän käänsi päätään oikealle, jossa oli Kultaisen Polun johtajan viimeksi nähnyt. Vanhempi mies oli tajuton, rötkötti otsa vasten auton kojepeltiä.

Ajay ojensi oikeaa kättään, asetti sen varovasti Sabalin olkapäälle ja ravisteli tätä pienesti. "Sabal?" Ajay lausui toverinsa nimen ääneen, mutta ei saanut vastausta. Ajayn koko kehoa kylmäsi, ja hän tunsi naamansa kalpenevan valkoiseksi. "Sabal!" Ajay lausui kovempaa ja ravisteli voimakkaammin. Vanhempi mies kuitenkin pysyi vaiti eikä näyttänyt minkäänlaisia heräämisen merkkejä. Joko johtaja oli lyönyt vain päänsä kovempaa tai sitten jotain pahempaa...

Sitten jostain nousi voimakas savun haju. Mikä palaa? Ajay ehti pohtia sekunnin, kunnes tajusi palonkäryn tulevan heidän romuttuneesta autostaan. Moottori oli iskun johdosta syttynyt tuleen! Heidän oli pakko päästä pois autosta, ja nopeasti! Kivusta huolimatta nuorempi mies ryhtyi toimimaan. Olkapään viiltävästä kivusta välittämättä hän tönäisi juuttuneen oven auki voimalla. Ovensaranat olivat putouksen johdosta sijoiltaan, joten se kaatui selälleen nurmelle.

Ajay kääntyi auton sisäpuolella siten, että saattoi ottaa Sabalista kunnon otteen. Hän tarttui tätä takin niskakauluksesta, käänsi vanhempaa miestä niin, että saattoi ujuttaa käsivartensa tämän kainalon alle. Hän painoi johtajan yläselkää rintaansa vasten pitäen siten tiukan otteen. Sitten hän alkoi vetää toista kaikin voimin. Sabalin jalat hankaloittivat asiaa melko paljon, koska matkan varrella ne juuttuivat jonnekin auton sopukoihin, mutta tarpeeksi sisukkaasti repiessään Ajay sai viimeinkin vedettyä johtajan pois palavasta autosta.

Vielä viimeisin voimin Ajay raahasi Kultaisen Polun johtajan kauemmas autosta ison puun alle, joka toimi pienenä suojana sille, jos auto päättäisi jossain välissä räjähtää. Rehkimisestä hengästyneenä mies polvistui selällään makaavan Sabalin puoleen ja tutki tämän tilaa. Ajay huojentui suunnattomasti, kun huomasi vanhemman miehen rintakehän kohoilevan hengityksen tahtiin. Hän huokaisi syvään ja saattoi viimeinkin hengähtää.

Vasta nyt hän uskalsi todeta omia vammojaan. Hänen vasen olkapäänsä tuntui olevan jotenkin sijoiltaan ja ohimossa oli suurehko vertavuotava haava, tosin verenvuoto oli jo tyrehtymään päin. Ajay kääntyi katsomaan palavaa autoa. Onneksi auto oli vierinyt oikein päin, koska muuten tässä tapauksessa olisi voinut käydä paljon huonommin.

Sabal

Sabal palasi takaisin tajuihinsa asteittain. Ensimmäisenä hän aisti joka puolelta kehoa säteilevän kivun, joka sai hänet voihkaisemaan heikosti. Seuraavana hän tiedosti auringon kirkkaan valon suljettujen silmäluomiensa takana. Valo tuntui entisestään pahentavan päänsärkyä, joka muutenkin tuntui siltä kuin joku olisi nuijinut hänen otsalohkoaan sekä sisä- että ulkopuolelta käsin. Viimeisenä hänen tietoisuutensa ilmaantuivat lähes peräkanaa polttoaineen katkuisen savun haju, joka ei ainakaan parantanut hänen oloaan, sekä kauempaa kuuluvien laukausten äänet.

Juuri laukaukset saivat Sabalin itsesuojeluvaiston heräämään siinä määrin, että hän pakotti silmänsä auki. Nähdessään vain vehreän lehvästön ja poutapilvien kirjoman sinisen taivaan, hän tajusi makaavansa selällään ruohikossa. Edelleen sekavana ja tietämättömänä siitä, missä oli tai miten oli sinne joutunut, hän ponnisti maasta ylös istuma-asentoon. Siinä hän kuitenkin teki pahan virheen, minkä hän tajusi heti, kun voimakas pahoinvoinnin aalto löi hänen ylitseen. Seuraavassa hetkessä Sabal löysi itsensä kumartumasta vaistonvaraisesti sivulle ja oksentamasta aiemmin koskemattoman näköiselle ruohokaistaleelle.

Ajay Ghale

Ajay nosti katseensa autosta ylös kallioon, jota pitkin he olivat kierineet. Jyrkänne oli niin korkea, ettei sitä pitkin pääsisi mitenkään kiipeämään. Sitä paitsi Ajay ei itse ainakaan ollut kiipeämiskunnossa, tuskin Sabalkaan. Johtajan päävamma näytti suht vakavalta, että se tarvitsi varmasti jonkinlaista hoitoa. Ensiapupakettikin oli jäänyt palavaan autoon eikä sitä enää voinut sieltä hakea ilman, että polttaisi itseään.

Sabalin kivulias voihkaisu sai Ajayn kääntymään takaisin tämän puoleen. Vanhempi mies oli vihdoinkin heräämässä! Kultaisen Polun johtaja oli ollut tajuttomana jo tovin verran, mikä oli kasvattanut Ajayn huoleistuneisuutta entisestään. Sabal avasi hitaasti silmänsä ja nousi ilmeisesti liian nopeasti istumaan, koska sen johdosta tämä kääntyi toiselle puolen oksentamaan. "Sabal", Ajay lausui huojentuneena ja aikoi laskea kätensä tämän selälle, mutta viiltävä kipu vasemmassa olkapäässä esti sen. Hänen oli pakko pidellä sijoiltaan venähtänyttä olkaansa.

"Oletko kunnossa? Tuntuuko mikään menneen poikki?" Ajay kysyi heti toiselta, kun tämä oli viimeinkin lopettanut oksentamisen.

Sabal

"Sabal", Kultaisen Polun johtaja kuuli tutun äänen lausuvan huojentuneeseen sävyyn. Hän ei kuitenkaan edelleen sekavalta ololtaan onnistunut yhdistämään sitä mielessään kasvoihin. Sitä paitsi oksentaminen teki ajattelemisesta vaikeaa. Juuri nyt hän kykeni miettimään vain sitä, miksi ihmeessä oli mennyt syömään curryä lounaaksi. Maisteinen ruoka ei todellakaan maistunut hyvältä, kun se oli ehtinyt muhia mahalaukussa pari tuntia.

Kun Sabal oli saanut sekä lounaansa että aamiaisensa poistettua kokonaisuudessaan kehostaan, hänen olonsa alkoi tuntua marginaalisesti paremmalta. Päätä särki yhä pahemmin kuin monen päivän ryyppyputken jälkeen, vatsa tuntui epävakaalta ja kylkiä särki rajun ylenantamisen jäljiltä, mutta ainakaan hänen ei juuri nyt tehnyt mieli jatkaa oksentamista, mikä oli laskettavissa parannukseksi alkutilanteeseen verrattuna. Sabal nojautui eteenpäin ja sulki hetkeksi silmänsä. Hänen teki mieli ottaa nokoset, mutta se tuuma tyssäsi alkuunsa, kun aiempi miesääni puhkesi uudemman kerran puhumaan. "Oletko kunnossa? Tuntuuko mikään menneen poikki?" ääni kyseli huolestuneesti.

Kysymykset saivat Sabalin tajuamaan, että hänen oli pakko ryhdistäytyä huonosta olostaan huolimatta ja ottaa selvää, missä oli, kenen kanssa ja miksi. Hiljaa huokaisten hän suoristautui, avasi jälleen silmänsä ja käänsi hitaasti kasvonsa kohti toista miestä. Tämä osoittautui Ajayksi.

Ajayn näkeminen vaikutti toimivan tehokkaana muistinvirkistäjänä, sillä heti tutut voimakaspiirteiset kasvot nähdessään Sabal muisti, mitä oli tapahtunut. Kultainen Polku oli ollut kolmen auton voimin matkalla tekemään selvää vastarintapesäkkeestä. Sitten he olivat kuitenkin joutuneet väijytyksen kohteeksi, ja Ajayn ja Sabalin auton oli suistunut jyrkänteeltä alas edellä ajavaan autoon osuneen ammuksen aiheuttaman paineaallon vaikutuksesta. Kuin ihmeen kaupalla he molemmat näyttivät kuitenkin selviytyneen pudotuksesta elossa ja jopa kohtalaisen vähin vaurioin.

"En usko", Sabal vastasi tunnusteltuaan hetken oloaan. Oli vaikea arvioida vammoja, kun kaikkialle sattui enemmän tai vähemmän, mutta luunmurtuma aiheutti sen verran voimakasta kipua, että hän olisi luultavasti rekisteröinyt sen. "Luulen, että minulla on kuitenkin aivotärähdys", hän jatkoi. Helvetillinen päänsärky yhdistettynä pahoinvointiin ja omituiseen väsymykseen viittasi siihen suuntaan.

"Entä sinun vointisi? Otsassasi on ainakin ilkeännäköinen haava", Sabal sanoi Ajayta tarkastellen. Hän pisti myös merkille, että nuorempi mies piteli olkapäätään. Se oli varmaankin mennyt sijoiltaan. Toivon mukaan Ajay ei kuitenkaan kärsinyt murtuneista luista.

Ennen kuin Ajay ehti vastata, jokin räjähti yhtäkkiä heidän takanaan. Sabal käännähti pelästyneenä katsomaan, mistä oli kyse. Äkillinen liike sai pahoinvoinnin ja huimauksen sekaisen aallon hulvahtamaan hänen ylitseen. Siitä huolimatta Kultaisen Polun johtaja kuitenkin tajusi, että räjähtänyt asia oli ollut heidän autonsa, joka oli nyt pelkkä liekkien leikkikenttänä toimiva mustunut metallikasa. Melkein heti perään hän myös tajusi, että Ajayn oli täytynyt vetää hänet pois autosta silloin, kun hän oli ollut tajuton.

"Sinä pelastit henkeni", Sabal totesi kääntäen katseensa takaisin ystäväänsä. Hänen äänensä oli ihmetyksen ja kiitollisuuden sekainen. Ei hän tietenkään ollut olettanut Ajayn jättävän häntä oman onnensa nojaan, mutta tämäkin oli saanut sen verran vammoja kolarissa, että hänen pelastamisensa palavasta autosta oli täytynyt olla vaikeaa. Hän oli melkein yhtä pitkä ja painava kuin Ajay itse, ja hän tiesi omasta kokemuksesta, kuinka työlästä velton kehon liikutteleminen oli. Nuoremman miehen oli epäilemättä pitänyt laittaa kaikkensa ja vähän enemmänkin peliin onnistuakseen yrityksessään.

Ajay Ghale

Sabalilta lähti tuhti tavaraa oksentamisen johdosta, varmasti kaikki ruoka, jota tämä oli syönyt koko päivän aikana. Vanhempi mies nojasi eteenpäin erittäin huonovointisen näköisenä. Ajay epäili tällä olevan aivotärähdys. Sabalia särki varmasti päätäkin. Ihme ja kumma Ajayta ei särkenyt päätä, häntä vain jomotti siitä kohtaa, johon isku oli tullut.

Ajayn kysymys oli viimeinkin saanut Kultaisen Polun johtajan huomion. Vanhempi mies huokaisi ja nosti päätään hänen suuntaansa. Sabalin silmät näyttivät sekavilta ja sumeilta kivun takia. Tämän silmiin nousi kuitenkin eloa, kun tajusi Ajayn nähdessään, missä oli. "En usko", Sabal vastasi hetken oloaan tutkiskeltuaan. "Luulen, että minulla on kuitenkin aivotärähdys."

Ajay nyökkäsi. Onneksi heillä kummallakaan ei ollut sen pahempia murtumia. Molempien olisi kuitenkin levättävä tovi, ennen kuin pääsisivät nousemaan kunnolla jaloilleen ja kävelemään pois vuoren juurelta. "Entä sinun vointisi? Otsassasi on ainakin ilkeännäköinen haava", Sabal kysyi hetken häntä silmäiltyään. Ajay oli juuri avaamassa suutaan, kun heidän takanaan räjähti. Nuorempi mies kumartui suojaan ja tunsi räjähdyksen mukana lämpimän aallon pyyhkäisevän heidän ylitseen.

Sabal oli saanut äkillisestä kääntymisestään uuden huonovointisen kohtauksen. Ajay oli osannut jokseenkin odottaa maastoauton räjähtämistä, mutta Sabal ei. Ajay tuijotti olkansa yli palavaa autoa, joka oli kohta enää kuin pelkkä hiiltynyt peltikasa. "Sinä pelastit henkeni", Sabal totesi hämmentyneen ja kiitollisen sekaisella äänensävyllä. Tämä oli tajunnut auton räjähtämisestä, että Ajayn oli täytynyt vetää tämä ajoissa turvaan.

"Tietenkin", Ajay vastasi. Siinä tilanteessa hänen suonissaan virtaava adrealiini oli saanut hänet toimimaan kivuista huolimatta. Sitäpaitsi hän ei olisi ollut antanut itselleen ikinä anteeksi, jos olisi pelkkää kipua tekosyynä käyttäneenä jättänyt Kultaisen Polun johtajan palavaan autoon. Kyratin kansa ei tekisi mitään ilman Sabalia - eikä kyllä Ajaykään. Hän oli Kyratiin jäädessään myöntänyt jo itselleen, miksi oli jäänyt tänne ylipäätään eikä jättänyt kaikkea tätä paskaa taakseen. Toisten sisällisotaan osalliseksi joutuminen ei ollut ollut hänen toiveissaan, mutta hän oli vain ajautunut mukaan tahtomattaan.

Sabal

"Tietenkin", Ajay tokaisi vastaukseksi. Sekä nuoremman miehen ilme että äänensävy kielivät siitä, että tämän mielestä Sabalin pelastaminen oli ollut ainoa mahdollinen vaihtoehto. Sabal itse kuitenkin näki Ajayn teon sellaisena kuin se todellisuudessa oli: sankaritekona.

Toki Sabal oli ennen tätäkin pitänyt Ajayta sankarina. Kultaisen Polun lisäksi Amerikassa varttunut nuorukainen oli kuulopuheiden mukaan auttanut myös lukemattomia siviilejä, usein oman henkensä kaupalla. Kuulemma Ajay ei ikinä kieltäytynyt antamasta apuaan sitä pyydettäessä, mikä oli vähintäänkin kunnioitettavaa. Vasta nyt Sabal kuitenkin pääsi omakohtaisesti todistamaan Ajayn sankarillisuutta, eikä hän kyennyt kieltämään, etteikö se olisi tehnyt häneen melkoista vaikutusta. Ajay oli jotain sellaista, mitä ei todellakaan nähnyt joka päivä.

"Se ei ole voinut olla helppoa. Ja vaaransit oman henkesi", Sabal sanoi. Ilme vakavana ja katse intensiivisenä hän asetti oikean kätensä Ajayn vahingoittumattomalle olkapäälle ja jatkoi: "Toisin kuin sinä, minä en pidä tekoasi itsestäänselvänä tai vähäpätöisenä. Voit olla varma, että muistan sen ikuisesti. Jään nöyränä kiitollisuudenvelkaan, veli."

Juhlallisten sanojen jälkeen Sabal oli hetken hiljaa, ennen kuin hän totesi: "Et vastannut vielä kysymykseeni vammoistasi. Toivottavasti et välttele sitä tietoisesti. On selviytymisen kannalta huomattavasti parempi, että tiedämme totuuden toistemme kunnosta kuin että elämme rauhoittavissa harhakuvitelmissa. Olen enemmän kuin tottunut huoleen, eivätkä huonot uutiset lamauta minua. Voit siis huoletta kertoa, jos luulet, että olet murtanut jotain tai että sinulla on jokin muu vakava vamma."

Ajay Ghale

"Se ei ole voinut olla helppoa. Ja vaaransit oman henkesi", Sabal sanoi. Olisit tehnyt varmasti saman minulle, Ajay sanoi mielessään. Hän oli varma siitä, koska hän oli Sabalille ainut, joka muistutti tätä idolistaan Mohan Ghalesta. Ajay oli kyllä varma, ettei muistuttanut isäänsä mitenkään muuten kuin ehkä ulkonäöllisesti. Hän oli lukenut löytämiään isänsä päiväkirjoja, joista oli selvinnyt yhtä sun toista tämän arvoista ja luonteesta.

Sabal asetti kätensä Ajayn olkapäälle ilme vakavana ja katse yllättävän intensiivisenä. Ajayn henki salpaantui melkein joka kerta, kun vanhempi mies teki noin. Tällä oli myös tapana puhua erittäin lähellä kasvoja, normaalien ihmisten vastaisesti toisten henkilökohtaisella alueella. Aluksihan se oli hiukan häirinnyt, mutta ei enää, kun siihen tottui. "Toisin kuin sinä, minä en pidä tekoasi itsestäänselvänä tai vähäpätöisenä. Voit olla varma, että muistan sen ikuisesti. Jään nöyränä kiitollisuudenvelkaan, veli", Kultaisen Polun johtaja lausui juhlallisesti.

Ajay häkeltyi tästä kiitollisuuden määrästä, jota Sabal oli päättänyt ruveta kantamaan. Samalla tavoin moni Kyratin kansalaisista, joita Ajay oli auttanut matkan varrella, ylistivät häntä. Liika ylistäminen tuntui vaivaannuttavalta, ei kenenkään olisi tarvinnut pitää häntä minään sankarina. Hän oli joitakin siviilejä auttanut vastentahtoisestikin. Muutamien ensimmäisten siviilien auttamisten jälkeen, muutkin olivat odottaneet häneltä apua eikä silloin enää voinut kieltäytyä. Eihän tietenkään Ajay voinut muutenkaan jättää ketään pulaan, mutta auttamisesta oli tullut jonkinlainen velvollisuus hänelle, ja se oli vähän pistänyt häiritsemään.

"Se oli vähintä mitä pystyin tekemään, koska sinä olet pelastanut minut jo kaksi kertaa. Olisin kuollut Durgeshin vankilasta paettuani kylmyyteen, jos sinä et olisi ollut siellä", Ajay vastasi. Hän ei olisi juuri tässä, jos Sabal ei olisi vaeltanut kylmille vuorille hakemaan häntä.

"Et vastannut vielä kysymykseeni vammoistasi. Toivottavasti et välttele sitä tietoisesti. On selviytymisen kannalta huomattavasti parempi, että tiedämme totuuden toistemme kunnosta kuin että elämme rauhoittavissa harhakuvitelmissa. Olen enemmän kuin tottunut huoleen, eivätkä huonot uutiset lamauta minua. Voit siis huoletta kertoa, jos luulet, että olet murtanut jotain tai että sinulla on jokin muu vakava vamma", Sabal sanoi seuraavaksi.

Ajay pudisti päätään. Hänen ei ollut tarkoitus vältellä vammojensa kertomista vanhemmalle miehelle. Auton räjähtäminen oli keskeyttänyt hänet äsken. "Ei ole murtumia, mutta olkapääni on sijoiltaan. Ajattelin, jos voisit auttaa vetämään sen takaisin paikoilleen", Ajay pyysi. Se tulisi sattumaan, mutta sijoiltaan mennyt olka sattui vielä enemmän.

Sabal

Hänen sanansa saivat Ajayn näyttämään yhtä aikaa häkeltyneeltä ja kiusaantuneelta. Nuorempi mies ei selvästi ollut vieläkään tottunut kuulemaan kehuja, vaikka varmasti moni apua saanut kyratilainen oli kiittänyt tätä vuolaasti ja ylistänyt tämän auttavaisuutta. Sabal toivoi, että Ajay oppisi vielä vastaanottamaan kehuja ja kiitoksia, koska tämä oli taatusti kaikki saamansa kehut ja kiitokset ansainnut. Oli ikävää, että toiselle tuli vaivaantunut olo tällaisissa tilanteissa. Sabal oli kuitenkin sitä mieltä, ettei Ajay ikinä tottuisi olemaan kiitollisuuden ja kehujen kohteena, ellei tälle sinnikkäästi jaettaisi niitä. Sen vuoksi hän ei aikonutkaan luopua ystävänsä ylistämisestä silloin, kun siihen oli syytä, vaikka tämä tuntui toivovan, että hän tekisi juuri niin.

"Se oli vähintä mitä pystyin tekemään, koska sinä olet pelastanut minut jo kaksi kertaa. Olisin kuollut Durgeshin vankilasta paettuani kylmyyteen, jos sinä et olisi ollut siellä", Ajay tokaisi ääneen. Sabal pudisti päätään. "Sinun pelastamisesi vuorilta oli pientä siihen verrattuna, mitä sinä olet tehnyt minun, Kultaisen Polun ja koko Kyratin hyväksi. Ilman sinua tämä maa olisi yhä Pagan Minin ja hänen komentajiensa käsissä, ja vapaus olisi pelkkä kaukainen haave."

Vammoja koskevaan kysymykseen Ajay vastasi: "Ei ole murtumia, mutta olkapääni on sijoiltaan. Ajattelin, jos voisit auttaa vetämään sen takaisin paikoilleen." Sabal nyökkäsi. "Totta kai. Olen iloinen, että se on pahin vammasi."

Sabal oli helpottunut paitsi siitä, ettei Ajay ollut kärsinyt pahempia vaurioita kolarissa myös siitä, ettei tämä ollut yrittänyt kätkeä vammojaan häneltä. Toisinaan hänestä tuntui, että vaikka he ainakin hänen silmissään olivat ystäviä, Ajay ei sataprosenttisesti luottanut häneen. Se tuntui ikävältä, varsinkin kun hän ei tiennyt, miksi niin oli. Jotain hänen oli kuitenkin täytynyt tehdä väärin aiheuttaakseen sen, että Ajay suhtautui häneen varauksella.

Sabal kääntyi kokonaan Ajayn puoleen ja tarttui tämän käsivarresta tiukasti kiinni. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän joutui vetämään sijoiltaan menneen olkapään takaisin paikoilleen, joten hän oli luottavainen sen suhteen, että onnistuisi siinä. Kokemuksesta hän kuitenkin tiesi, että operaatio tulisi sattumaan pirusti. "Lasken kolmeen ja vedän sitten", hän ilmoitti. "Yksi, kaksi, kolme." Viimeisen sanan jälkeen hän nykäisi Ajayn käsivartta terävästi 45 asteen kulmassa, omaa painoaan apuna käyttäen.

Toimenpide vaikutti onnistuvan, sillä olkaluu luiskahti rusahduksen saattelemana takaisin nivelkuoppaan eikä enää törröttänyt hienoisesti etusuuntaan, niin kuin hetki sitten. Sabalin oli kuitenkin juuri nyt hieman vaikea keskittyä operaation lopputuloksen arviointiin, sillä terävä vetoliike oli sivuvaikutuksenaan aiheuttanut henkeäsalpaavan kivunpurskahduksen hänen vasemmassa kyljessä. "Helvetti", Kultaisen Polun johtaja kirosi tukahtuneesti ja piteli molemmilla käsillään kylkeään kasvot tuskasta vääristyneinä. "Korjaan aiempia sanomisiani. Luulen, että olen murtanut kylkiluun", hän totesi ääneen, kun pahin kipu oli mennyt ohi.

Ajay Ghale

Sabal oli pudistanut päätään hänen vastaukselleen. "Sinun pelastamisesi vuorilta oli pientä siihen verrattuna, mitä sinä olet tehnyt minun, Kultaisen Polun ja koko Kyratin hyväksi. Ilman sinua tämä maa olisi yhä Pagan Minin ja hänen komentajiensa käsissä, ja vapaus olisi pelkkä kaukainen haave", Sabal vastasi vakuuttaen. Siihen Ajay ei ollut vastannut mitään. Hän pohti, että jos Sabal ei olisi silloin tullut hakemaan häntä Pagan minin linnoituksesta, olisiko heistä tullut vihollisia? Pagan Min oli sanonut haluavansa antaa Kuninkaallisen Armeijan hänen haltuunsa. Silloin Ajay ei olisi tehnyt mitään Kultaisen Polun hyväksi.

"Totta kai. Olen iloinen, että se on pahin vammasi", Kultaisen Polun johtaja vastasi hänen pyyntöönsä asettaa olkapää takaisin paikoilleen. Sabal kääntyi hänen puoleensa kokonaan ja tarttui päättäväisesti hänen käsivarteensa. Vanhempi mies tuntui olevan kokenut näissä hommissa, sellaisella varmuudella tämä alkoi heti toimia. Ajay oli iloinen siitä, ettei Sabal ollut mikään amatööri.

"Lasken kolmeen ja vedän sitten", Sabal ilmoitti ja Ajay nyökkäsi. Nuorempi mies henkäisi syvään ja puhalsi ilman hitaasti ulos. Hän ehti valmistautua kipuun henkisesti ennen kuin Sabal aloitti laskennan. "Yksi, kaksi, kolme." Kolmosen jälkeen vanhempi mies vetäisi napakasti. Olkapäästä kuului rusahdus ja Ajay tunsi, miten olkaluu luiskahti takaisin paikoilleen. Nuorempi mies karjaisi matalasti kivusta vetäisyn yhteydessä ja vedon jälkeen koitti tasata hengitystään.

Heti olkapään paikoilleen sijoittamisen jälkeen Sabal kumartui kasvot tuskasta vääristyneinä pitelemään vasempaa kylkeään. Ajay asetti oikean kätensä Kultaisen Polun johtajan olkapäälle huolestuneena, muttei ehtinyt kysyiä, mikä vanhemmalle miehelle oli tullut. "Helvetti. Korjaan aiempia sanomisiani. Luulen, että olen murtanut kylkiluun", Sabal sanoi tuskissaan. "Hitto", Ajay totesi ääneen. Onneksi taisi olla kuitenkin yksi luu murtunut. Useampi murtuma olisi vaatinut nopeaa hoitotoimenpidettä, mikä tässä tilanteessa olisi ollut mahdotonta.

Yläpuolelta kaikuvat tulituksen äänet olivat laantuneet, mikä sai Ajayn kohottamaan katseensa ylöspäin. Hän nousi varovaisesti ylös saamiensa kivuliaiden mustelmien vuoksi ja käveli lähemmäs vuoren juurta. Hän koitti olkapäätään edelleen pitäen tähystää ylös, näkyikö siellä ketään. He olivat kuitenkin niin alhaalla, ettei edes ylhäältä käsin näkisi mitään. Huutaminenkin olisi turhaa sekä vaarallista. He eivät voineet tietää, olivatko kokeneet tappion vai voiton. Ajay kuitenkin epäili ensimmäistä vaihtoehtoa, sen verran alakynnessä he olivat olleet alunperinkin.

Hetken pohdittuaan nuorempi mies palasi takaisin Sabalin vierelle ja istuutui nojaamaan puuta vasten. "Mitä mieltä olet: pitäisikö jäädä odottamaan, jos omamme tulisivat etsimään meitä, vai pitäisikö meidän palata omin avuin?" Ajay kysyi toverinsa mielipidettä. Sitten hän katseli toisen kivuntuskia ja korjasi: "Emme varmaan pysty liikkumaan kylkiluusi vuoksi, joten pitää kai odottaa."

Jos ketään ei tulisi, heidän täytyisi selvitä omin avuin. Sitä paitsi oli sellainenkin mahdollisuus olemassa, että jos vihollinen oli saanut voiton, se saattaisi tulla varmistamaan heidän kuolleen. Mutta auton räjähdys ja vuorelta auton kera putoaminen, oli aika suuri vahva huijaus sille, että he olisivat muka kuolleet.