Be Scared, Don't Be Scared

[Akiyoshi Higa]

Akiyoshi Higa

Kerrankin aurinkoinen päivä, se oli harvinaista Englannissa, varsinkin syyskuun loppupuolella, mutta se oli ihan tervetullut vaihtoehto ainaisen sateen tilalle. Vähemmästäkin masentui.
Aki oli menossa bänditovereitaan vastaan sovittuun paikkaan, josta hänen olisi tarkoitus johdattaa nämä omalle asunnolleen. He olivat vaihtelun vuoksi päättäneet mennä keskustelemaan bändin asioista hänen luokseen. Neron asunto oli sen verran iso, että sinne mahtui koko bändi, ja toinen hyvä puoli oli se, että isoveli oli vielä työmatkalla, he saisivat olla tämän ilkeilyiltä rauhassa.

Basisti oli pukeutunut sinä päivänä mustaan t-paitaan, jonka ohut, solisluut näyttävä kaulus oli verenpunainen, samoin myös hihat oli värjätty punaisiksi. Etumuksen kuvana oli jokin outo karjuva örkki, joka olisi voinut olla kotoisin Sormusten ritareista. Jaloissa Akilla oli mustat ketjuilla koristetut farkut, joiden lahkeet oli sen verran pitkät, että ne oli taitettu tyylikkäästi kaksinkerroin. Aamulla hän oli myös laittanut kaulaansa mustan kaulakorun ja ranteeseensa piikkirannepannan koristamaan vaatetusta. Tänään hän näytti tavallisissa vaatteissaan rokahtavammalta, kun yleensä hän käytti sellaisia vaatteita, joissa näytti enemmänkin rakennusmieheltä kuin muusikolta. No, pitihän nyt ulkonäköön perehtyä, kun kerta vieraita oli tulossa. Eipä hän kovinkaan paljon aikaisemmin ollut tuonutkaan kavereita kotiinsa, ellei sitten laskettu mukaan Atsumia.

Nuori mies saapui suihkulähteelle, joka ei sijainnut kuin vain muutaman sadan metrin päässä hänen asunnostaan. Kaikki tiesivät sen, joten sinne oli myöskin helppo löytää, ei tarvinnut pahemmin selitellä reittejä sen kummemmin. Sitten kuin muut tulisivat paikalle, hän johdattaisi nämä asunnolleen – tai siis Neron asunnolle.

[Nightingale]

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro asteli ripeästi kohti näyttävää suihkulähdettä, jonka luona hänen oli määrä tavata bänditoverinsa ja lähteä sitten näiden kanssa yhtä matkaa Akin asunnolle puhumaan bändiasioista. Kazun puolesta he olisivat voineet yhtä hyvin nähdä ränsistyneellä treenikämpällään, kuten tavallisesti, mutta jostakin syystä muut olivat olleet sitä mieltä, että olisi mukavaa vaihtelua hengata tällä kertaa jossain muualla. Koska Akin isoveli, jonka nimi taisi olla Nero, oli työmatkalla, basisti oli tarjonnut omaa kotiaan tapaamispaikaksi, mihin Shou ja Hika olivat suostuneet ilomielin. Kun Shou oli kysynyt, mitä mieltä Kazuhiro oli ideasta, hän oli vain kohauttanut olkapäitään vastaukseksi. Ei häntä liiemmin kiinnostanut viettää aikaa Akin (tai ilmeisesti oikeasti Neron) huushollissa, mutta ei hänellä myöskään ollut mitään hyvää perustetta olla tekemättä niin.

Hetken kuluttua Kazu sai suihkulähteen näköpiiriinsä, jolloin hän huomasi, että vain Aki oli ehättänyt siihen mennessä paikalle. Rumpali irvisti päänsä sisällä tajutessaan joutuvansa viettämään basistin kanssa ties kuinka kauan aikaa kahdestaan, Hika ja Shou kun tulisivat takuuvarmasti ainakin kymmenen minuuttia myöhässä. Itse asiassa Kazuhiro voisi pitää itseään onnekkaana, jos kyyhkyläiset ilmaantuisivat alle vartin myöhässä. Parhaassa tapauksessa näitä voitaisiin joutua odottamaan puolisen tuntiakin, mikä epäilemättä kiristäisi niin Akin kuin Kazun hermoja. Olisi pitänyt suosiolla tulla vartti myöhässä eikä viittä minuuttia etuajassa.

Päästessään lähemmäksi Akia Kazuhiro huomasi basistin panostaneen tavallista enemmän pukeutumiseen. Tavallisesti Akilla oli päällään vähän mitä sattui, mutta tällä kertaa toinen näytti mustapunaisessa t-paidassaan, ketjuilla koristetuissa farkuissaan ja piikkirannepannassaan melkoisen rokahtavalta. Ja ehdottomasti liian hyvältä Kazun makuun. Hän piti Akista huomattavasti enemmän silloin, kun tämä ei näyttänyt noin tyylikkäältä.

Ei tosin sillä, että Kazuhiro olisi itse saapunut tapaamiseen kaikkein epämuodikkaimmissa ja kuluneimmissa vaatteissaan. Hän oli sellainen ihminen, jolla oli tapana huolehtia aina ulkonäöstään, eikä tämä päivä ollut mikään säännön vahvistava poikkeus. Yllään rumpalilla oli pikimustat farkut, jotka oli revitty reisien kohdalta, syväänuurrettu tummanvioletti paita, joka jätti solisluut paljaiksi katseelle, perinteinen musta nahkatakki, niittivyö, ohut musta huivi sekä hopeanvärinen krusifiksi. Hiukset oli nostettu harkitun pöyheiksi lakan avulla, silmät rajattu ohuelti kajaalilla ja huolella nypityt kulmat piirretty näkyviin kulmakynällä. Kyntensä Kazuhiro oli poikkeuksellisesti lakannut ainaisen mustan sijaan syvänvioleteiksi, jotta ne sointuisivat paidan väriin.

Kazuhiro pysähtyi muutaman metrin päähän Akista. Hänen ja basistin välit olivat yhä niin ailahtelevaiset, ettei hänellä ollut mitään halua astua toisen henkilökohtaiselle reviirille. "Hei", Kazu tervehti neutraalisti, vaivautumatta kuitenkaan hymyilemään. Sitten hän käänsi katseensa taivaalle tarkistaakseen, uhkaisiko sade hänen kampaustaan odotusaikana. Ei näyttänyt uhkaavan: taivas oli poikkeuksellisesti pilviä vailla, vaikka elettiin jo syyskuun loppua.

[Akiyoshi Higa]

Akiyoshi Higa

Katsottuaan kelloa Aki huomasi tulleensa suihkulähteelle kymmenen minuuttia etuajassa. Parempi hänen tulla ensiksi ajoissa kuin viimeisenä. Se olisi vaikuttanut jotenkin omituiselta, ainakin hänen omasta mielestään. Odottamisen aikana ehti tarkkailla ympärillä viliseviä kiireellisiä ja kiireettömiä ihmisiä, jotka olivat menossa kukin minnekin ja niin edelleen. Tässä oli se huono puoli, että basisti oli älyttömän kärsimätön, hän ei osannut odottaa pitkiä aikoja, hän tuli muuten levottomaksi ja turhautuneeksi sekä saattoi pahimmassa tapauksessa kyrsiintyä pitkäksikin ajaksi.

Noin viiden minuutin kuluttua Aki huomasi sivusilmällään liikettä, joka oli suuntaamassa suihkulähdettä kohden. Hän käänsi katseensa ja huomasi Kazun tulleen paikalle yhtä ajoissa kuin ennenkin. Hyvä edes että joku tuli, muuten hän olisi tullut hulluksi, kieriskellyt mukulakivikadulla turhautuneena ja syönyt kiviä.

Kazu oli pukeutunut yhtä huolitellusti kuin ennenkin, mutta tänään jokin sai Akissa katsomaan rumpalia tavallista pidempään, varsinkin tämän solisluiden aluetta, joka pilkotti syväuurteisen paidan takaa. Äkättyään, että katse viipyi pidempään Aki laski katseensa maahan, ja toisen tervehtiessä tökkäsi kengänkärjellään maassa olevaa pientä kiveä kauemmas. ”Moi vaan”, basisti tervehti tavalliseen tapaansa takaisin ja istuutui suihkulähteen reunalle. Hän ryhtyi tähyilemään ympärilleen, josko hyvällä tuurilla Hikaa ja Shouta näkyisi, mutta ei. Ei tietenkään. Näiden piti tulla joka paikkaan aina myöhässä. Okei, Shou luultavasti tulisi yhtä ajoissa kuin Kazukin, mutta Hika oli kaiken pahan myöhästymisen alku ja juuri, ja siinä tapauksessakin tartutti ykköskitaristiin saman paheen.

Sivusilmällään Aki vilkaisi rumpalia, joka tällä hetkellä katseli taivasta, ilmeisesti, tai siis ehkä, pohti miten oli hämmästyttävän kirkas päivä syyskuulle. Basisti oli ehkä maailman huonoin ihmistuntija, mutta kyllä hänkin osasi joskus tarpeeksi keskittyessään lukea toisten eleistä jotain järkevää.

Minuutit kuluivat, heidän välillään leijui hiljaisuus, joka vallitsi aina heidän ympärillään. Kumpikaan ei sanonut koskaan mitään ellei ollut aivan pakko. Jos Kazun paikalla olisi ollut Niya, Aki olisi pälättänyt yhtä mittaa nuorimman kanssa, mutta rumpalin kanssa oli aina vaikea puhella mitään. Toinen oli niin vähäsanainen ja saattoi suuttua ja puhella ivallisesti pienestäkin asiasta mitä hän sanoi. Jostain syystä Kazulla oli aina ollut jotain häntä vastaan, ja hän olisi halunnut tietää siihen syyn. ”Shou ja Hika tulee taas myöhässä…” Aki totesi turhautuneesti huokaisten kun kaksikkoa ei näkynyt vieläkään missään, vilkaisi sitten Kazua.

[Nightingale]

Kazuhiro Tanaka

Kazuhiro ei ollut koskaan liiemmin pitänyt Englannin säästä. Pikkulapsesta asti hän oli inhonnut sitä, että melkein vuoden ympäri oli koleaa ja sataa tihuutti niin, että sateenvarjo oli pakollinen vakiovaruste aina, jos aikoi hetkeksikin poistua sisätiloista. Ehkä kaikkein ärsyttävintä Brittein saarilla vallitsevassa meri-ilmastossa oli kuitenkin se, ettei säätilassa koskaan näkynyt suuria muutoksia. Talvella oli toki vähän viileämpää kuin kesällä, mutta muuten minkäänlaisia muutoksia vuodenaikojen välillä oli todella hankalaa havaita. Olipa kevät tai kesä, syksy tai talvi, taivas itki samalla tavalla osaamatta pitää muutamaa päivää pitempää taukoa.

Koska aurinkoiset, sateettomat päivät olivat niin harvinaisia, Kazu osasi arvostaa niitä. Oli ihastuttavaa vaihtelua, ettei tarvinnut epätoivoisesti varjella lakattuja hiuksiaan sateenvarjolla kastumiselta. Ja aurinko piristi hieman mielialaa, vaikka sen valo olikin melko valjua ja aivan liian heikkoa todella lämmittämään ihoa. Onneksi pidän ihostani kalpeana. Jos en pitäisi, joutuisin menemään solariumiin saadakseni vähän väriä ihooni. Muutamalla aurinkoisella päivällä ei pahemmin rusketusta kerry.

”Shou ja Hika tulee taas myöhässä…” Aki totesi yhtäkkiä ja huokaisi turhautuneen kuuloisesti. Kazuhiro käänsi syvänruskeat silmänsä basistiin lievästi yllättyneenä siitä, että tämä oli vaivautunut puhumaan hänelle. Yleensä heidän välillään vallitsi hiljaisuus, jota kumpikin tuntui kunnioittavan kuin yhteisestä sopimuksesta. Kazu ei juuri kärsinyt siitä, sillä hän oli tottunut olemaan vaiti, mutta hän arveli, että Akia asia häiritsi ainakin jollain tasolla. Jos basisti olisi ollut yhtä sujut vaitiolon kanssa kuin hän, tuskin tämä olisi nytkään avannut suutaan.

"Luonnollisesti. Hikalle tuntuu olevan sula mahdottomuus saapua yhtään minnekään ajoissa, ja Shou on liian kiltti hoputtaakseen häntä riittävästi. Voisi kyllä tehdä vain hyvää Hikalle, jos Shou kerran suuttuisi oikein kunnolla. Mutta sitä ei kyllä tule tapahtumaan ikinä", Kazuhiro vastasi aavistuksen tympääntyneeseen sävyyn. Hikan krooninen myöhästely ärsytti häntä joka kerran aivan yhtä paljon. Ei voinut olla elämää suurempi ponnistus saapua ajoissa edes kerran kuussa.

[Akiyoshi Higa]

Akiyoshi Higa

"Luonnollisesti. Hikalle tuntuu olevan sula mahdottomuus saapua yhtään minnekään ajoissa, ja Shou on liian kiltti hoputtaakseen häntä riittävästi. Voisi kyllä tehdä vain hyvää Hikalle, jos Shou kerran suuttuisi oikein kunnolla. Mutta sitä ei kyllä tule tapahtumaan ikinä", Kazu vastasi hieman ärtyneeseen sävyyn. Sen Akikin oli huomannut, että he molemmat eivät oikein tykänneet kitaristien ainaisesta myöhästelystä. Onneksi heillä ei ollut mikään sopimustapaaminen, sillä sellaisesta ei saisi missään nimessä myöhästyä. Aki menisi itse hakemaan Hikan ja kantamaan tämän, vaikka tämä olisi vielä puolipukeissa.

”Niinpä…” Aki totesi päätään aavistuksen pudistellen Kazun sanoille, mutta naurahti sitten huvittuneena. ” Olisi kyllä siistiä nähä Shou tosi vihaisena”, basisti virnisti ja nosti katseensa bänditoveriinsa. Pelkkä ajatuskin siitä, että ykköskitaristi olisi vihainen, oli huvittava. Toisaalta jos Shou sattuisi suuttumaan jollekin heille silminnähden, olisi se kova yllätys heille kaikille. Silti se näyttäisi tämän luonteeseen nähden sopimattomalta.

Mutta se oli selvää, että Aki kyllä suuttui Hikalle joka kerta kun tämä tuli myöhässä. Hän inhosi myöhästelijöitä, koska ei edelleenkään pitänyt odottamisesta. Liiallinen odottelu oli basistille mahdoton tehtävä.

[Nightingale]

Kazuhiro Tanaka

”Niinpä…” Aki vastasi päätään pudistellen. Sitten tämä kuitenkin äkkiä naurahti pahanilkiseen sävyyn. ”Olisi kyllä siistiä nähä Shou tosi vihaisena”, basisti tokaisi virnistäen ja suuntasi katseensa häneen, ilmeisesti odottaen hänen yhtyvän mielipiteeseensä. Kazuhiro kuitenkin vain kohautti olkiaan. Hän ei henkilökohtaisesti ollut erityisen kiinnostunut näkemään Shouta vihaisena. Jos ykköskitaristi joskus tuntisi tarvetta raivota, niin ei hän estelisi, mutta ei hän myöskään ryhtyisi ärsyttämään tätä ehdoin tahdoin. Hän oli elämänsä aikana nähnyt tarpeeksi kiukusta kihiseviä ihmisiä tietääkseen, ettei näissä ollut mitään erityisen mielenkiintoista.

Kazuhiro tunsi puhelimensa värähtävän farkkujen taskussa viestin merkiksi. Näppärällä liikkeellä rumpali onki kännykkänsä käsiinsä, avasi kannen ja vilkaisi, kuka kaipasi hänen huomiotaan. Nähdessään näytöllä toisen ystävänsä nimen hän ei voinut väittää olevansa yllättynyt. Melkein kaikki hänen viestinsä olivat peräisin joko hänen kahdelta pitkäaikaiselta ystävältään tai Niyalta. Shou laittoi silloin tällöin bänditouhuihin liittyviä viestejä, ja joskus harvoin hänen isällään oli jotakin asiaa. Suuresta sosiaalisesta verkostosta puheen ollen...

Hänen ystävänsä tiedusteli viestissään, haluaisiko hän tulla illalla viettämään kauhuleffailtaa heidän kolmen hengen ystäväpiirinsä kesken. Kazuhiro lähetti myöntävän vastauksen. Bändiasioista keskusteltaessa tuskin menisi kovin montaa tuntia, eikä hänellä luonnollisestikaan ollut mitään muita menoja suunnitteilla. Olisi vaihtelua istua iltaa alkoholin ja ystävien seurassa sen sijaan, että viettäisi ties monettako koti-iltaa peräjälkeen.

[Rishou Makito]

Rishou Makito

Tällä kertaa Shou oli ollut niin mielensä maailmoissa, että oli unohtanut melkein kokonaan tämän päivän ohjelman. Hän oli aamulla laittanut ruokaa puolentoista tunnin ajan ja sen jälkeen viettänyt lopun aikansa television ääressä lautasella olevaa ruokaansa mutustellen. Kesken lempi sarjansa hän oli muistanut, että hänen täytyi olla pian Hikan luona. Hän oli nopeasti laittanut jotain hyvännäköistä päälleen, laittanut hiukset jotenkuten lakalla ojennukseen ja juossut Hikan asunnolle. Varttia vaille kaksi hän kyllä ehti poikaystävänsä oven taakse, mutta kuten yleensäkin, Hika oli vielä enemmän vaiheessa kuin hän.

Sen lisäksi, että valmistautui olemaan tarpeeksi hyvännäköinen Hika etsi epätoivoisesti sateenvarjoaan, jonka olisi halunnut ottaa mukaan. Sitä etsittiin koirien ja kissojen kanssa ja olisi myös tarvittu hiiriäkin apuun kun sitä ei näkynyt missään. Shou oli auttanut etsinnöissä parhaansa mukaan, ja loppujen lopuksi violetti sateenvarjo oli löytynyt pölyisenä sohvan alta.

Kesti jonkin aikaa kävellä suihkulähteelle, noin viisitoista minuuttia, ja kello oli melkein puoli kolme heidän saapuessa paikalle. Ilma oli melko lämmin, joten vähemmästäkin nopeasta kävelystä tuli lievä hiki pintaan. Aki ja Kazuhiro olivat tapansa mukaan ajoissa eivätkä näyttäneet kovin mieltyneiltä heidän myöhästymiseensä, varsinkaan Aki. ”Anteeksi, että olemme myöhässä. Sateenvarjo oli hukassa”, Shou ilmoitti heti kun he olivat tulleet lähemmäksi. Vasta silloin hän älysi katsoa tarkemmin taivasta, jossa ei ollut merkkiäkään sadepilvistä, vaan ilma oli täydellisen aurinkoinen ja pilvetön. He olivat siis etsineet sateenvarjoa aivan turhaan.

[Nightingale]

Hirotaka Yoshida

Kun Shou oli saapunut hänen luokseen varttia vaille kaksi, hänen laittautumisensa oli ollut vielä aivan kesken. Vaikkei Hika ollutkaan erityisen ulkonäkökeskeinen ihminen, hän halusi sentään meikata ja laittaa hiuksiaan hieman ennen ihmisten ilmoille astumista. Ja siedettävän näköiset vaatteet olivat myös ihan positiivinen asia.

Saatuaan itsensä valmiiksi Hika oli ruvennut etsimään sateenvarjoaan vain huomatakseen, että se oli kadonnut kuin maan nielemänä. Kun hän oli huikannut Shoulle, ettei löytänyt sateenvarjoaan mistään, toinen oli heti alkanut auttaa etsinnöissä. Vaikka heitä oli kaksi etsimässä yhtä sateenvarjoa kakkoskitaristin pienestä asunnosta, esineen löytymiseen oli mennyt enemmän kuin pari minuuttia. Loppuviimeksi Shou oli kuitenkin hoksannut violetin varjon piilottelevan sohvan alla villakoirien keskellä.

Kun sateenvarjo oli viimein löytynyt, he olivat sännänneet matkaan kohti tapaamispaikaksi sovittua suihkulähdettä, jonka luota Akin oli tarkoitus johdattaa heidät asunnolleen. Vaikka kaksikko oli kävellyt niin ripeästi, että hiki oli alkanut puskea esiin, he olivat saaneet suihkulähteen näkyviinsä vasta puoli kolmen aikoihin, eli puoli tuntia sovittua tapaamisaikaa myöhemmin. Hika ei ollut yllättynyt nähdessään Akin ja Kazuhiron odottavan heitä närkästyneen näköisinä. Kohta Aki sanoo taas jotain ikävää. Kazuhiro ei tietenkään sano yhtään mitään mutta näyttää sitäkin happamammalta.

”Anteeksi, että olemme myöhässä. Sateenvarjo oli hukassa”, Shou ilmoitti heidän päästessään odottavien bänditovereiden luokse. "Niin, anteeksi. En tiedä, miten onnistun aina hukkaamaan kaiken", Hika sanoi omasta puolestaan ja mutristi suutaan sanojensa painoksi.

[OtakuCroco]

Nero Higa

Työmatka olikin kestänyt lyhyemmän aikaa kuin tavallisesti, joten Nero oli päässyt lähtemään päivää aikaisemmin kotia kohden. Matka oli tällä kertaa sijoittunut merelle, jonne he olivat yhtiön kanssa lähteneet laivalla seilaamaan ja hieromaan uusia suhteita toisiin yhtiöihin. Nero oli saanut tehtyä kaksi sopimusta, joten oli nyt itseensä hyvin tyytyväinen ja kerrankin hyvällä tuulella. Eikä hän suinkaan ajanut valkoisella idylli autollaan yksin, vaan hän oli matkan varrelta poiminut uuden poikaystävänsä, joka oli häntä viisi vuotta vanhempi.

He olivat alkaneet seurustella vähän aikaa sitten ja elivät omissa pilvilinnoissaan. Neron edellinen suhde oli tapahtunut kuun alkupuolella, ja oli pitänyt häntä pahalla tuulella koko hänen ’suruaikansa’. Ei hän itkeä tihrustellut vaan purki mielensä muihin asioihin, kuten vaikka määräilemällä ja halveksimalla Akia tavallista enemmän. Ai niin, hän oli myös ihan vasta eron jälkeen harrastellut yhden illan juttuja, joista viimeisin oli päätynyt toisen osapuolen kannalta ehkä ikävästi, mutta eipä se häntä hetkauttanut. Sitä paitsi se oli ollut nuorempi kakara, joten sillä ei ollut mitään merkitystä.

Nero parkkeerasi pihaan, sammutti auton ja käänsi katseensa pelkääjän paikalla istuvaan Brianiin. Toisella oli suuret siniset silmät, hyvin komeat kasvonpiirteet ja mikä parasta, urheilullinen vartalo. Nerolle Brian oli unelmakumppani, joten hän kehtasi tuoda tämän kotiinsa, vaikka se yksi idiootti saattoikin olla kotona. Hänen tarvitsisi vain häätää pikkuveli matkoihinsa, jos tulisi tarve tehdä niin.

Oven avattuaan mies havaitsi onnekseen talon olevan tyhjillään. Aki siis oli huitelemassa jossain, hyvä. Brian astui hänen jälkeensä sisään ja tähyili tyytyväisen oloisena modernia asuntoa. ”Sinulla on hieno koti”, vanhempi totesi ja asetti kätensä Neron lantiolle. ”Tiedän”, Nero totesi ja virnisti toiselle. ”Käyn vaihtamassa vaatteet, työvaatteet alkavat ahdistaa”, hän totesi melkein heti perään ja kävi vaihtamassa ylleen harmaansävyisen t-paidan ja mustat collegehousut. Jalat jäivät taas paljaiksi, hänhän vihasi sukkia.

Koska Aki oli poissa, ehkä vasta lähtenyt, ja tulisi takaisin myöhään illalla, heillä kahdella oli runsaasti aikaa vietettäväksi kahdestaan. Ja koska Aki kävi jossain typerän bändinsä typerissä harjoituksissa, taisivat todella olla huono porukka, kun piti harjoitella päivät pitkät, eivät sellaiset pärjänneet maailmassa. Luultavasti tuo bändi (mikä sen nimi olikaan), olisi pelkkä yhden viikon ihme, ei sen enempää. Eikä Nero malttaisi odottaa, että pääsisi nälvimään asiasta typerälle veljelleen.

[Akiyoshi Higa]

Akiyoshi Higa

Kazu vain kohautti olkiaan eikä virkannut mitään enää koko aiheeseen. Akin ilkikurinen virnistys valahti nyrpeään ilmeeseen ja katse kääntyi tympääntyneenä maahan. Se siitä keskustelusta, tämä oli turhauttavaa, eikä Kazu varmaan ollut ymmärtänyt hänen ideaansa tässä keskustelussa. Mikä tosikko… Seuraavaksi rumpali kaivoi kännykän ja ryhtyi tekstailemaan jonkun kanssa. Ja se siitä.

Aika kului hitaasti, vielä hitaammin kuin ei voinut keskustella mitään mielenkiintoista tyypin kanssa, joka oli vielä samassa bändissä! Mutta viimeinkin Darretten kyyhkyspari ilmaantui paikalle hiukan hengästyneenä. Olisi pitänyt olla iloinen noiden saapumisesta, mutta Akia raivostutti, ja se näkyi selvästi hänen kasvoistaan.

”Anteeksi, että olemme myöhässä. Sateenvarjo oli hukassa”, Shou selitti tasaannuttaessaan hengitystään. Aki katsoi bändin johtajaa ällistyneenä. "Niin, anteeksi. En tiedä, miten onnistun aina hukkaamaan kaiken", Hika jatkoi ja sai basistin ponkaisemaan seisaalleen. ”Voi vittu, ootteko te sokeita?! Tänä päivänä ei tule satamaan, senkin idiootit!” Hän rääkäisi turhautuneena ja lähti kävelemään kotia kohden. ”Alkakaa jo tulla niin saadaan jotain aikaiseksikin”, hän käski. Miten jotkut saattoivat elää niin omassa maailmassaan, etteivät hoksanneet katsoa ulos? Tällaisilta kohtauksilta vältyttäisiin, jos jotkut osaisivat käyttää järkeään.

Matka ei kestänyt pitkään, varsinkaan kun Aki käveli harppoen pitkiä askelia. Meni ehkä kymmenen minuuttia ennen kuin he saavuttivat kotikadun. Mitä lähemmäs Aki pihaa käveli sitä helpommin hän tajusi, ettei talo ollut enää tyhjillään. Voi vittu... Basistin naama vääntyi vihaisesta ilmeestä pettyneeseen ja varautuneeseen ilmeeseen, sekä mielestä tyhjentyi kaikki kauna kitaristien myöhästelystä. Nero oli tullut kotiin.

Valkoinen Porche kiilteli pihassa auringonvalossa houkuttelemassa autointoilijoiden katseita. Aki johdatti toiset pihan poikki ja avasi oven, joka ei yllätys yllätys, ollut lukossa, niin kuin hänen lähtiessä. Hän avasi oven syvään henkäisten ja asteli peremmälle. Muutaman askeleen jälkeen hän tavoitti isoveljensä katseen. Nero oli jo ehtinyt vaihtaa bisnesasunsa tavalliseen oloasuunsa sekä oli jo rentoutuneen oloinen. ”Mitä sä täällä teet? Eiks sun pitänyt tulla vasta huomenna?”

[Nightingale]

Kazuhiro Tanaka

Kello näytti jo puoli kolmea, kun kyyhkyläiset vihdoin suvaitsivat saapua paikalle. Kumpikin rakastavaisista oli melko hengästynyt, mistä Kazuhiro päätteli näiden kävelleen varsin ripeää tahtia. Ei kuitenkaan tarpeeksi ripeää, kun kerran olivat puoli tuntia myöhässä. Siksi Kazulta ei liiemmin herunutkaan sympatiaa Hikalle ja Shoulle. Jos nämä olisivat lähteneet ajoissa matkaan, kuten hän oli tehnyt, ei olisi ollut tarvetta kiiruhtaa hiki hatussa.

”Anteeksi, että olemme myöhässä. Sateenvarjo oli hukassa”, Shou selitti. "Niin, anteeksi. En tiedä, miten onnistun aina hukkaamaan kaiken", Hika säesti mutristaen suutaan tyytymättömästi. Kazuhiro vain kohotti kulmiaan ykköskitaristin esittämälle selitykselle. Kumpikaan kyyhkyläisistä ei selvästi ollut vaivautunut katsomaan eilen tai tänään säätiedotusta televisiosta. Eihän tänään ollut ilmassa minkäänlaista sateenuhkaa.

Kuten tavallista, Aki sanoi ääneen sen, mitä Kazu tyytyi vain ajattelemaan mielensä syövereissä. "Voi vittu, ootteko te sokeita?! Tänä päivänä ei tule satamaan, senkin idiootit!” basisti huudahti turhautuneeseen sävyyn. Sitten tämä lähti harppomaan poispäin suihkulähteestä silminnähden äkäisenä mutta vaivautui kuitenkin huikkaamaan olkansa yli käskevästi: ”Alkakaa jo tulla niin saadaan jotain aikaiseksikin.”

Kazuhiro lähti Akin perään sen kummemmin toisen ärtymystä pelkäämättä. Basisti piti yllä sen verran ripeää tahtia, että he saapuivat tämän kodin luokse vajaassa kymmenessä minuutissa. Yllätyksekseen Kazu havaitsi pihassa uutuuttaan kiiltelevän valkoisen Porschen, joka erottui naapuritalojen pihateille parkatuista Audeista ja Volvoista kuin joutsen varisten joukosta, jos autoja nyt saattoi verrata lintuihin. Aki ei kuitenkaan tuntunut pahemmin hämmästyvän nähdessään kalliin ajokin pihassaan, mistä rumpali päätteli, että auton oli pakko kuulua toisen isoveljelle Nerolle. En tiennytkään, että hänen isoveljensä tienaa noin hyvin...

Aki johdatti heidät pihan poikki ulko-ovelle ja avasi sen. Jostain syystä ovi ei ollut lukossa. Kenties siksi, että Nero oli vasta hetki sitten tullut kotiin? Kazuhiro ei tiennyt eikä suoraan sanottuna mitenkään hirveästi edes välittänyt tietää. Jos Akin ja Neron huusholli ryöstettäisiin, niin eipä se hänelle kuuluisi. Tyhmyydestä ja sinisilmäisyydestä sakotettiin.

Kazu astui Akin perässä sisään moderniin asuntoon, josta näki selvästi, ettei sen omistajalla ollut puutetta rahasta. Rumpali ehti ohikiitävän hetken verran miettiä, miksei Aki ollut koskaan tarjonnut heille muille juomia baarissa, jos kerran oli kotoisin noin rikkaasta perheestä. Sitten näköpiiriin ilmaantui kuitenkin ilmaantui aivan liian tuttu henkilö, joka sai äskeiset mietteet unohtumaan täydellisesti sekunnin murto-osassa.

Kohdatessaan viileän tunteettomat ruskeat silmät Kazuhiro astahti vaistomaisesti puoli askelta taaksepäin niin, että oli vähällä törmätä takanaan seisseeseen Shouhun. Hänen sydämensä lähti lepattamaan hullun lailla rintakehässä kuin säikähtänyt pikkulintu, ja vasen käsi puristui refleksinomaisesti nyrkkiin niin, että huolella lakatut liilat kynnet pureutuivat syvälle kämmenen pehmeään lihaan. Kazu, joka ei tavallisesti hätkähtänyt kenenkään edessä, pelkäsi nyt niin paljon, että voi fyysisesti pahoin.

[Rishou Makito]

Rishou Makito

"Niin, anteeksi. En tiedä, miten onnistun aina hukkaamaan kaiken", Hika totesi heti Shoun pahoitteluiden jälkeen. Vastaukseksi kumpikin heistä sai Kazuhiron happaman ja pistävän pahastuneen tuijotuksen sekä Akin suorasukaiset sanat. ”Voi vittu, ootteko te sokeita?! Tänä päivänä ei tule satamaan, senkin idiootit!” basisti huudahti selvästi turhautuneeseen sävyyn. Shou kurtisti haukkumasanoille kulmiaan vaistomaisesti. Ei kukaan oikein pitänyt siitä, että heitä haukuttiin noin suoraan. Shou ei kuitenkaan kamalasti pahastunut Akin haukkumisiin, koska oli jo tottunut tämän kiivaaseen luonteeseen. Silti, olisihan tämä voinut olla edes yhtä hienovarainen kuin rumpali oli.

Basisti lähti harppomaan eteenpäin ja huikkasi heille olkansa yli: ”Alkakaa jo tulla niin saadaan jotain aikaiseksikin.” Tämän jälkeen Kazuhiro ryhtyi seuraamaan äreää bänditoveriaan sen enempää toisen ärtymystä hetkahtamatta. Shou laski poikaystäväänsä katseen, joka kertoi tälle, ettei Akin sanoista kannattanut välittää sen kummemmin. Muuten sai aina olla mieli maassa, jos otti basistin sanoja tosissaan.

Matka ei kestänyt kuin ehkä vähän alle kymmenen minuuttia. Shou pohti mielessään, ettei ollut aikaisemmin käynytkään muiden bändiläisten kuin Hikan ja Niyan kotona. Siksi oli pieni hämmästys, millaisessa hienossa asunnossa Aki oikein oleili vapaa-aikanaan. Omakotitalo oli kaksikerroksinen ja hyvin uuden näköinen sekä sen pihaa koristi loisto auto, joka kiilteli valkeana auringon valoa vasten. Tuo ei voinut olla Akin auto, koska mitä Shou tiesi basistin tienaamisista, tämä ei voinut tienaa niin paljon, että tällä olisi voinut olla rahaa tuollaiseen huippuautoon.

He seurasivat Akia pihan poikki ulko-oven luokse, ja basisti avasi lukitsemattoman oven auki astuen sen jälkeen sisään. Muut seurasivat perässä ja pysähtyivät Akin rinnalle ennen keittiötä, jossa seisoi mitä ilmeisimmin tämän isoveli. Minä luulin, että hänen piti olla työmatkalla… Ykköskitaristi pohti mielessään Akin tivatessa, miksi Nero oli tullut aikaisemmin kotiin.

Silloin Shou havaitsi Kazuhiron perääntyvän askeleen verran taaksepäin ja meinaten osua häneen. Hänen kasvojen ilme muuttui aavistuksen kummastuneeseen, sillä hän ei ollut aiemmin nähnyt rumpalia noin jäykistyneenä. Jokin oli varmaan vinossa, koska Kazuhiro myöskin puristi kätensä tiukkaan nyrkkiin. Shou siirsi ruskean katseensa keittiössä olevaan Neroon, jota mitä ilmeisimmin rumpali tuijotti.

[Nightingale]

Hirotaka Yoshida

Kuten Hika oli vähän pelännytkin, hänen ja Shoun anteeksipyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Kazuhiro tosin tyytyi tavalliseen tapaansa näyttämään happamalta sanomatta mitään, mutta Aki ei vaivautunut hillitsemään kieltään lainkaan. ”Voi vittu, ootteko te sokeita?! Tänä päivänä ei tule satamaan, senkin idiootit!” basisti huudahti äkäisesti. Hikan suu painui entistä syvempään mutruun. Miksi ihmeessä Akin piti aina sanoa noin pahasti? Olisihan myöhästelystä voinut huomauttaa paljon nätimminkin. Sitä paitsi ei hän edes koskaan myöhästynyt tarkoituksella.

Aki lähti harppomaan kiukkuisin askelin kotiaan kohti. ”Alkakaa jo tulla niin saadaan jotain aikaiseksikin", tämä huikkasi olkansa yli. Kazuhiro lähti ensimmäisenä seuraamaan basistia sen näköisenä, ettei toisen kiukku ollut tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Toisinaan Hika ihaili salaa rumpalin kykyä olla pelkäämättä Akin kiukunpuuskia, joita hän itse kavahti joka kerran. Toisaalta Hika ei kyllä missään tapauksessa halunnut olla yhtä tunteeton ja kylmä kuin Kazuhiro.

Saatuaan Shoulta lohduttavan katseen Hika uskalsi lähteä seuraamaan Akia ja Kazuhiroa. Matka basistin kotiin taittui hetkessä, sillä Aki piti vihapäissään yllä varsin reipasta tahtia. Vajaan kymmenen minuutin kuluttua nelikko astui hienon kaksikerroksisen omakotitalon pihaan, jonka ajotielle oli parkkeerattu kalliin näköinen valkoinen ajopeli, jonka merkkiä Hika ei huonona autotuntijana tiennyt. Hän oli kuitenkin todella yllättynyt nähdessään, kuinka varakkaassa ympäristössä Aki eleli. Hän oli luullut, että basistin perhe kuului suunnilleen samaan tuloluokkaan kuin hänen omat vanhempansa, mutta niin ei mitä ilmeisimmin ollutkaan asian laita.

Aki johdatti heidät ulko-ovelle ja siitä sisään moderniin ja tilavaan eteiseen, johon koko joukko pysähtyi. ”Mitä sä täällä teet? Eiks sun pitänyt tulla vasta huomenna?” Aki tivasi harmaansävyiseen t-paitaan ja mustiin collegehousuihin pukeutuneelta mieheltä, joka seisoi keittiön puolella. Hika oletti, että mies oli joku basistin veljistä, joita taisi olla neljä. Tai ehkä viisi. Monta joka tapauksessa.

[OtakuCroco]

Nero Higa

Ennen kuin Nero ehti astua ulos huoneestaan palatakseen alakertaan Brianin seuraksi, hän huomasi vanhemman nousseen hänen vaatteiden vaihdon aikana yläkertaan ja seisoi nyt ovenpieleen nojaten. Tämän kasvoilla leijaili vihjaileva ja seksikäs virnistys, johon Neron oli vastattava omalla kieronkultaisella ilmeellään. Brian asteli viettelevin elein keskelle huonetta nuoremman luokse ja kietoi kätensä tämän lantion ympärille. Vanhempi nojautui eteenpäin ja iski huulensa intohimoisesti Neron kaulalle. ”Tiesitkö, että sinulla on maailman seksikkäin lantio?” toinen kuiskasi melkein jo kiihkosta sekaisena.

”Tiedän”, Nero vastasi matalalla äänellään, joka ei kuulostanut vanhemman korvaan ollenkaan itsekkäältä. Nero kietoi kätensä Brianin niskaan, puristi toisen tummat ja paksut takahiukset nyrkkiensä sisälle, vetäisi tämän kaulansa kimpusta ja painoi pitkän kiihkeän suudelman toisen kosteille huulille. ”Hmm”, Brian hymisi ääneen suudelman läpi ja joutui peruuttamaan kohti sänkyä, koska Nero työnsi. Brian kaatui selälleen upottavan pehmeälle vuoteelle Nero päällään. Juuri kun vanhempi oli aikeissa nostaa paidan nuoremman päältä, Nero teki raivostuttavan havainnon. ”Helvetti.”

”Mitä”, Brian kuiskasi hämillään mutta edelleen hengästyneesti hetkellisen adrenaliinin virtauksen johdosta. Nero tuijotti huoneensa ikkunasta ulos ja näki Akin ja tämän kolmen ystävän kävelevän kohti taloa. ”Se pummi aikoo tulla tänne…” Nero ärisi ja nousi. Brian näytti pettyneeltä. ”Aki vai?”
”Juuri se. Anteeksi, se idiootti pilaa aina kaiken. Odota täällä, tuon juomista tai jotain.”

Kävellessään alakertaan Nero kiristeli hampaitaan ja sadatteli pikkuveljensä alimpaan helvettiin. Aina se idiootti oli väärässä paikassa väärään aikaan, eikö tämä koskaan osannut ajoittaa tekemisiään oikein? Eipä tietenkään, koska tämä oli saastainen idiootti eivätkä idiootit osanneet käyttää aivojaan, jotka käyttämättöminä homehtuivat kallon sisällä. Aki kuolisi joku päivä huomaamattaan aivojen puutteesta eikä se kyllä haittaisi Neroa ollenkaan. Olisipahan edes yksi pikkuveli vähemmän.

Pennut eivät olleet vielä astuneet sisälle, kun hän saapui keittiöön tutkimaan jääkaapin sisältöä. Mistähän Brian pitäisi? Oluesta mitä luultavimmin, mutta sellaista litkua Nero ei suostunut juomaan. Se oli rahvaanomaisten juoma, mutta poikaystävän ei tarvinnut sitä tietää. He siis joisivat punaviiniä, jota Nero säilytti tärkeimpiä hetkiä varten yläkaapissa sopivassa lämpötilassa. Hän ehti etsiä kaksi viinilasia olohuoneen kaapista ennen kuin kuuli oven aukeavan. Nero oli erehtynyt siinä, ettei ollut laittanut sitä lukkoon. Hän oli luottanut liikaa pikkuveljensä tapoihin pysyä poissa iltaan saakka.

Koko konkkaronkka saapui keittiön lähettyville, muttei kukaan astunut Akia pidemmälle. Idioottiveli katsoi häntä kuin olisi nähnyt kummituksen. Ei tämä sitten voinut näyttää yhtään typerämmältä. ”Mitä sä täällä teet? Eiks sun pitänyt tulla vasta huomenna?” tuo kysyi kuin ei jo tietäisi kuinka häntä kuului puhutella. ”Kai sinun pitäisi tietää, ettei menemiseni kuulu sinulle ollenkaan. Aki.” Veljen nimen hän lausui kuin sillä ei olisi ollut mitään arvoa. Eikä kyllä ollutkaan, ei tässä maailmassa.

Nero antoi katseensa kiertää Akin roskasakissa. Jokainen näytti kuin olisi tullut vasta naamiaisista. Vai sellaisessa pelleporukassa veli oikein liikkui, mahtoi olla aina mahtavat pippalot. Ei kyllä häntä pahemmin kiinnostanutkaan, mutta roskaväen kuului olla siellä minne nämä kuuluivat. Oli raitahiuksista, violettitukkaista sekä joku violettipaitainen ilmiö. Juuri silloin hänen silmissään kävi vivahdus tajuamisesta, kuka violettipaitainen oikein oli. Kazuhiro Tanaka, jonka kanssa hän oli varmaankin tehnyt jotain joskus. Ai niin. Nero virnuili petollisesti mielessään, kun viimeinkin muisti.

Kazuhiro perääntyi, tämän kasvoille laskeutui ilme, joka kuvasi selvää pelkoa häntä kohtaan. Sinäkin siis muistat minut, miellyttävää, että olen jäänyt mieleesi, meillähän oli viimeksi niin kivaa! Ai, ethän sinä varmaan muistakaan kaikkea, pökerryit kesken kaiken jääden kaikesta hauskasta paitsi. Pelkällä katseellaan Nero viestitti sanoja nuoremmalleen halusta terrorisoida tämän mieltä. Hän rakasti sitä, kun heikot valahtivat polvilleen hänen läsnä ollessaan. Niin teki myös tuokin maailman suurin roska, ja Nero nautti siitä.

”Varokaakin sotkemasta, saatte muuten nuolla lian kontallanne”, hän totesi kylmästi, kuin olisi nyt vasta huomannut vieraat ja nyrpisti nenäänsä Akin roskasakille, nappasi viinilasit ja viinipullon ja palasi yläkertaansa rakkaansa luokse. Nyt he eivät voineet pitää niin vapaasti hauskaa, kun alakerrassa oli porukkaa, mutta kyllä he jotain keksisivät.