Kirjoittaja Nightingale » 31.01.2016 17:23
Niya Fujiwara
Tom hymyili tyytyväisen näköisenä. "Kiitti. Et itekään ollut huonompi", tämä vastasi. Niya virnisti. Tomin kielellä tuo oli yhtä kuin että hän oli ollut ihan sikahyvä. Toinen ei vain kehdannut sanoa niin.
Tom laskeutui makaamaan patjalle hänen viereensä, ja hetken aikaa he makoilivat poikkeuksellisen hiljaisuuden vallitessa yhdessä pehmustetun huoneen lattialla. Varsin pian alkoi kuitenkin tulla kyllä, kun hiki kuivui iholle ja nautinnon tuoma lämpö hiipui. Tom nousi istumaan ja alkoi haeskella vaatteitaan. "Pitäs varmaan lähtee. Porukat venaa kotona vissiin suakin", Tom totesi pukeutumisen lomassa.
Niyakin nousi ylös makuuasennosta ja alkoi etsiä vaatteitaan, ennen kuin saisi vuosisadan flunssan. "Joo, kyl ne varmaan venaa. Tulee taas sanomista, kun oon ollu näin kauan omilla teilläni. Mutta ihan sama, tää oli sen arvoista. Ja ne nyt valittaa muutenkin aina kaikesta, että oon sillei tottunu niiden kitinään. Ei ne huolehtimiseen kuole", hän tokaisi samalla, kun veti pitkähihaista paitaa ylleen. Hän ei ollut ikinä kunnioittanut kovin paljon vanhempiensa tahtoa tai näiden sanomisia, mikä oli yksi syy heidän kireisiin väleihinsä.
Puettuaan kaikki vaatteet päälleen Tom avasi metallioven. Sen seurauksena huoneeseen alkoi hyökyä kylmää ilmaa, mikä sai Niyan värisemään. Kyllä huomasi, että elettiin joulukuuta. Darretten laulaja kiskaisi pikavauhtia farkut jalkaansa ja takin päälleen, jotta ei paleltuisi. Äsken niin viihtyisältä tuntunut pehmustettu huone oli menettänyt nyt hohtonsa, eikä hän malttanut odottaa, että pääsisi pois siitä ja koko hyisestä mielisairaalasta. Hän inhosi kylmyyttä.
Niya ja Tom lähtivät yhtä matkaa kävelemään kohti portaikkoa, joka vei alempiin kerroksiin. Portaikkoon päästyään he laskeutuivat nopeasti aina alimpaan kerrokseen asti, etsivät saman toimistohuoneen, jonka ikkunasta olivat kivunneet sisään, ja poistuivat Tom edellä ja Niya perässä rakennuksesta. Sitten he kulkivat ripeästi pihan poikki aidalle ja pujottautuivat ulos siihen tehdystä reiästä, joka onneksi löytyi ilman sen suurempaa etsimistä. Ulkona oli nyt säkkipimeää ja huomattavasti kylmempää kuin heidän saapuessaan mielisairaalan luokse. Kello oli varmaan jo aika paljon. Toivon mukaan metro kuitenkin kulkisi ihan hyvin vielä.
"Vitun kylmä. Hiton talvi", Niya valitti tallustaessaan Tomin rinnalla kohti metroasemaa. "Tää vuodenaika ei sovi mun kaltasille pienille ja söpöille olennoille. Oispa jo kesä, niin vois mennä uimaan ja pukeutuu ohuisiin vaatteisiin. Talvivaatteet on niin tylsii ja löysii, ettei mun vartalo pääse yhtään oikeuksiinsa."
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.