Kazuhiro Tanaka
Shou nyökkäsi hänen sanoilleen pohtivan näköisenä. ”Sinäkin olet sitä mieltä…” kitaristi lausahti ja laittoi kännykkänsä takaisin housujensa taskuun. ”Ei hän ole vielä älynnyt puhua mitään poliisista, ilmeisesti uskoo, etten niin tekisi”, toinen jatkoi. Kazuhiro nyökkäsi merkiksi siitä, että kuunteli, muttei sanonut mitään ääneen. Hänestä tuntui, että Shou pikemminkin halusi vain jakaa ajatuksiaan jonkun kanssa kuin kaipasi enempää neuvoja. Vaikutti siltä, että ykköskitaristi tajusi itsekin, miten tilanteessa kannatti menetellä. Ehkä tämä oli vain kaivannut pientä tönäisyä oikeaan suuntaan.
Shou polvistui lattialle keräämään särkemänsä lasin sirpaleita pois. Kazuhiro kääntyi jo ympäri palatakseen olohuoneeseen, kun bänditoverin ääni sai hänet kääntämään huomionsa vielä hetkeksi tähän. ”Kiitos avusta…” Shou lausui kiitollisena ja hymyili sanojensa päälle lempeästi. Toinen näytti nyt huomattavasti pirteämmältä ja toiveikkaammalta kuin hetki sitten. Ilmeisesti Kazusta oli kuin olikin ollut apua Shoulle.
"Eipä kestä", Kazuhiro vastasi yksinkertaisesti. Hänen äänensävynsä oli edelleen tavallista pehmeämpi, ja mikä vielä merkille pantavampaa, hän hymyili. Ei mitään suurta, koko huoneen valaisevaa hymyä, vaan vain pientä, tuskin havaittavaa hymyä. Pääasia kuitenkin oli, että hän ylipäätään hymyili hyväntahtoisen aidosti eikä ylenkatseellisen ivallisesti, kuten tavallisesti.
Kazu palasi olohuoneeseen vaihtaakseen tavallisiin vaatteisiinsa mustavalkoisesta keikka-asusta. Matkalla arkivaatteidensa luokse hän ohitti Akin, joka marssi keittiöön, jonne hetken kuluttua suuntasi myös vessasta palannut Hika. ”Sun pitäisi lopettaa toi hajamielisyys, ja myös nukkua enemmän, näytät aika väsyneeltä. Ja rikkakihveli ois kätevämpi vaihtoehto kuin käsin nyppiminen", basisti kuului opastavan Shouta suorasukaisen tylyyn tyyliinsä. Kazuhiro tuhahti itsekseen samalla, kun veti mustat farkkunsa päälleen. Aki ei sitten ikinä osannut olla hienotunteinen tai lukea toisen ihmisen käytöksen antamia pieniä, miltei huomaamattomia vihjeitä.
Aki palasi olohuoneeseen mutta vain kerätäkseen tavaransa kokoon ja ilmoittaakseen lähtevänsä kotiin. Kazuhiro ei reagoinut bänditoverinsa sanoihin mitenkään vaan keskittyi vain asettelemaan huiviaan ja krusifiksiaan hyvin kaulaansa. Tuskinpa Aki kaipasi häneltä lupaa painua kotiinsa.
Akin lähdettyä tiehensä Kazu päätti, että hänkin voisi varmaan jatkaa vaatteiden sovittamista jokin toinen kerta. Keräillessään tavaroitaan kokoon hän kuuli Hikan tiedustelevan, oliko Shoulla kaikki hyvin. Kappas, hänkin huomasi viimein omassa poikaystävässään jotakin kummaa. Shou kuului selittävän vastaukseksi nähneensä painajaisia, joihin oli nyt onneksi löytänyt ratkaisun. Sen pidemmälle Kazu ei välittänyt kitaristien keskustelua kuunnella, sillä eiväthän näiden keskinäiset asiat kuuluneet hänelle millään lailla. Olkoon Shou huolestuttamatta Hikaa, jos niin halusi. Niin ajatellen rumpali asteli ovelle, avasi sen ja poistui viitsimättä huudella turhia hyvästejä pariskunnalle, jolla oli sillä hetkellä todennäköisesti muutakin mietittävää kuin hänen lähtönsä.
