Looking for dears (Richmond Park)

[Nightingale]

Hajime Aizawa


Hajime sormeili hermostuneesti kaulahuiviaan eteisen peilin edessä samalla, kun tarkasteli kriittisesti kuvajaistaan. Hän oli pukenut ylleen vaaleanharmaat farkut, valkomustan pitkähihaisen paidan, valkoisen talvitakin, mustat tennarit sekä harmaan kaulahuivin, jossa oli mustia perhosen kuvia. Nyt hän mietti, oliko valinnut vaatteensa oikein. Oliko hänen asunsa liian hienosteleva puistoretkelle? Tai oliko hän pukeutunut liian tyttömäisesti? Hänen ikuinen pelkonsa oli, että hänen hyvä tyylitajunsa johtaisi ihmiset siihen johtopäätökseen, ettei hän ollut hetero. Tosin Junya ei vaikuttanut ihmiseltä, joka vihasi homoja, mutta eihän sellaista aina naamasta nähnyt. Ihmiset olivat täynnä yllätyksiä ja salaisuuksia, usein vieläpä epämiellyttäviä sellaisia.

Hajime vilkaisi eteisen seinällä olevaa kelloa ja huokaisi alistuneesti. Hänellä ei olisi enää aikaa vaihtaa asua, mikäli hän halusi olla valmiina, kun Junya tulisi hakemaan häntä. Nykyisen asun oli siis pakko kelvata, olipa se liian hienosteleva tai feminiininen tai ei. Ei auttanut kuin toivoa, ettei Junyalla olisi pahaa sanottavaa hänen ulkonäöstään. Hajime tiesi, että koko retki olisi auttamattomasti pilalla hänen osaltaan, mikäli Junya arvostelisi hänen vaatteitaan.

Poimittuaan olkalaukkunsa lattialta Hajime vilkaisi vielä kerran huolissaan peilikuvaansa. Sen jälkeen hän tarkisti, että oli varmasti ottanut kameransa, kännykkänsä ja kotiavaimensa mukaan, samoin kuin vesipullon siltä varalta, että jano yllättäisi kesken kuvausretken. Kaikki tarpeellinen näytti onneksi olevan mukana, joten Hajime avasi ulko-oven, siirtyi pihalle ja lukitse oven perässään. Äiti ja isä olivat lähteneet ystäväpariskunnan luokse iltapäivää viettämään, joten koti jäi tyhjilleen hänen lähdettyään.

Hajime käveli verkkaisesti pihan poikki, avasi ja sulki pihaportin ja seisahtui sitten kadun varteen odottamaan Junyan tuloa. Tämä oli luvannut tulla hakemaan hänet kevytmoottoripyörällään. Hajime oli kyllä sanonut, että he voisivat mennä metrollakin Richmond Parkin läheiselle metropysäkille, mutta Junya oli sanonut, että he pääsisivät nopeammin perille moottoripyörällä kuin maanalaisella. Niinpä Hajimen ei ollut auttanut muuta kuin suostua. Ei sillä, että Hajimella olisi ollut jotain moottoripyöriä vastaan. Ei, ajatus käsien pitämisestä Junyan vyötäisillä vain aiheutti hänelle tarpeettoman paljon perhosia vastaan.

Parin viime viikon aikana Hajime ja Junya olivat jutelleet satunnaisesti ensin tekstiviesteillä ja sitten Facebookissa. Hajimella oli ollut kivaa - itse asiassa vähän liiankin kivaa. Juttutuokiot Junyan kanssa olivat Hajimen viikon kohokohtia. Tuon seikan tajuaminen oli pakottanut Hajimen analysoimaan tarkemmin suhdettaan Junyaan, mikä taas oli saanut hänet käsittämään, että hän oli kiinnostunut Junyasta muutenkin kuin kaverina. Valitettavasti. Heistä kun ei voisi koskaan tulla mitään kaveruksia enempää.

[OtakuCroco]

Junya Tanaka


Junya valmisteli kevytmoottoripyöräänsä kotipihallaan. Hän tarkisti sen kunnon huolellisesti ennen kuin lähti sillä ajelemaan. Hän ei halunnut siihen tulevan vikoja silloin kun joku olisi kyydissä, se olisi jo vähän noloa. Kun pyörä oli kunnossa, mies haki eteisen kaapista varakypärän, jonka aikoi antaa Hajimelle käyttöön.

He olivat Hajimen kanssa keskustelleet tekstiviesteillä ja facebookin kautta nyt viikonpäivät. Junyasta oli mukava keskustella uuden ihmisen kanssa ja muutenkin tämä kaverisuhde tuntui tosi kivalta. Niin kuin Kazu oli suositellut, hän oli ottanut neuvosta vaarin ja tutustunut uuteen ihmiseen. Näin hänellä oli muuta ajateltavaa ja hän ei ajattelisi niin paljon menetettyjä asioita.

Eteisen peilin ohi kävellessään mies vilkaisi itseään ja oikaisi otsaltaan yhden hiussuortuvan. Hän ei hirveästi ollut panostanut ulkonäköönsä, mutta oli laittanut ylleen silti ihan siistit vaatteet. Ihmisten ilmoilla ei oikein haluttanut näyttäytyä junttivaatteissa. Hän oli pukenut ylleen tummansiniset farkut, pitkähihaisen ja sen päälle mustan tekonahkatakin. Käsiin hän oli pujottanut kynsikkäät, jottei ajaessa kädet jäätyisi.

Ulkoilma oli kuitenkin hyvin suotuisa kaksipyöräisellä ajeluun. Sää oli mukava ulkoiluun eikä juuri satanut. Jokin aika sitten satanut lumi oli sulanut jo aikoja sitten ja ainoastaan silloin tällöin tuli brittien omaisia sateita.

Junya palasi pyörälleen, hyppäsi sen selkään ja kaasutti. Hän oli menossa hakemaan Hajimea tämän kotipihan luota. Junyalla oli suunnitellut menevänsä Richmodin puistoon valokuvaamaan maisemia ja siellä asustelevia peuroja. Viimepäivinä Hajimen puoleiset keskustelut olivat olleet aika vaisuja eikä tämä vaikuttanut kovin iloiselta viesteissään, joten hän oli kutsunut nuoremman mukaansa. Ehkä se piristäisi Hajimea, mikä tätä ikinä oli harmittanutkin.

Hajimen koti ei sijainnut kovin kaukana eikä kevarilla mennyt kauaa ajaa tämän pihalle. Risteyksestä kaarrettaessaan vasemmalla Junya saattoi nähdä nuoremman odottamassa jo kotipihansa edustalla. Mies pysäytti pyörän Hajimen vierelle ja otti kypärän päästään nähdäkseen kunnolla toisen. Hajime oli näköjään nähnyt vaivaa vaatteisiinsa, sillä tämä oli yhdistellyt tyylikkäitä vaatteitaan toisiinsa. "Terve," Jun tervehti hymyillen ja ojensi ylimääräisen kypärän kaverilleen. "Onko nyt kaikki mukana, ethän unohtanut mitään?"

[Nightingale]

Hajime Aizawa


Hajime vilkaisi kelloaan. Kymmentä vaille sovitun tapaamisajan. Hän oli tullut ulos hieman ajoissa, koska koki sen kohteliaaksi, kun kerran Junya tuli kotoa asti hakemaan hänet. Hän oli kyllä tarjoutunut tulemaan jonnekin vähän lähemmäksi Junyan kotia tai Richmond Parkia vastaan, mutta Junya oli vakuuttanut, ettei hakemisesta olisi vaivaa. Niinpä Hajime oli antanut periksi. Kun kerran vanhemmat olivat poissa, niin ei ollut niin väliä, vaikka Junya tulisi hakemaan hänet kotitieltä. Jos vanhemmat olisivat olleet paikalla, hän ei olisi uskaltanut antaa uuden miespuolisen kaverin hakea häntä kotoa, ihan vain jotteivät vanhemmat alkaisi epäillä mitään.

Muutama päivä sitten äiti oli ruvennut yhtäkkiä illallisen aikana kyselemään, miksi hänen ja Sarahin suhde oli päättynyt melkein heti alettuaan. Hajime oli sanonut, etteivät he olleet sopineet toisilleen ja että Sarah oli paljastunut luonteeltaan melko keljuksi ihmiseksi. Vastaukseksi äiti oli rypistänyt kulmiaan ja tokaissut, että ensin oli syytä tutustua kunnolla, ennen kuin tuomitsi ketään. Äiti olikin ollut sitä mieltä, että Hajime oli tehnyt liian hätiköidyn päätöksen jättäessään Sarahin vain puolentoista viikon seurustelun jälkeen. Isä oli ollut samaa mieltä. Hajime ei ollut voinut tehdä oikein muuta kuin nyökätä ja myöntää, että vanhemmat olivat luultavasti oikeassa.

Tuon keskustelun jälkeen Hajime oli ollut melko huonolla tuulella. Hänestä tuntui, että vanhemmat toivoivat hänen pyytävän Sarahilta anteeksi ja anovan tyttöä antamaan hänelle uuden tilaisuuden. Hajime ei kuitenkaan tahtonut tehdä niin. Hän oli korviaan myöten täynnä feikkiparisuhteita ja tyttöystäviä, joihin hän ei tuntenut minkäänlaista seksuaalista vetoa. Sitä hän ei kuitenkaan voinut tietenkään vanhemmilleen sanoa. Hajime tunsi olevansa umpikujassa, mikä ahdisti ja masensi häntä. Hänen ei auttanut kuin toivoa, että vanhemmat unohtaisivat koko asian ja antaisivat hänen päättää itse omista seurusteluasioistaan.

Lähestyvä moottoripyörän ääni havahdutti Hajimen omista ajatuksista takaisin nykyhetkeen. Nuorukainen kohotti katseensa ja näki, kuinka kevytmoottoripyörä kääntyi Junya selässään kadunkulmasta hänen kotikadulleen. Äkisti piristyneenä Hajime hymyili ja vilkutti. Ilmeisesti Junyalla ei ollut ollut mainittavia vaikeuksia löytää hänen kotikadulleen, kun kerran tämä saapui muutaman minuutin etuajassa.

Junya pysäytti aivan hänen viereensä ja otti kypärän pois päästään tervehtiäkseen häntä. "Terve", vanhempi tokaisi iloisesti ja ojensi hänelle ylimääräisen kypärän päähän pantavaksi. Hajime vastasi tervehdykseen ja otti tarjotun kypärän vastaan. "Onko nyt kaikki mukana, ethän unohtanut mitään?" Junya vielä varmisti, kun Hajime laittoi kypärää päähänsä. "En. Tarkistin äsken, että otin tarvitsemani tavarat mukaan. Olen valmis lähtöön", Hajime vastasi hymy huulillaan.

Saatuaan kypärän leukahihnan kiristettyä sopivaksi Hajime nousi Junyan taakse tämän ajoneuvon kyytiin. Hän ei ollut koskaan ennen ollut moottoripyörän kyydissä, joten häntä jännitti hieman. Vielä varsinaista kyytiä enemmän häntä hermostutti kuitenkin Junyasta kiinni pitäminen. Miten hän saisi sen tehtyä niin, että vaikuttaisi luontevalta? Hän ei todellakaan halunnut, että Junyalle tulisi sellainen olo, että Hajime yritti käpälöidä tätä moottoripyöräajelun varjolla. Junya oli ollut niin ystävällinen, kun oli pyytänyt häntä mukaan kuvausretkelle Richmond Parkiin, ettei Hajime halunnut aiheuttaa tälle epämukavaa oloa. Se olisi ollut kurja kiitos ystävällisestä kutsusta.

Hetken epäröityään Hajime asetti kätensä mahdollisimman luontevasti Junyan vyötäisille. Hän ei halunnut puristaa liian kovaa mutta ei myöskään pitää otetta liian kevyenä, koska se olisi ollut epäilyttävää. Sitä paitsi jos hän halusi pysyä kyydissä, hänen oli paras pitää kunnolla kiinni. Keskelle tietä putoaminen olisi hyvin noloa, kivuliaasta nyt puhumattakaan.

[OtakuCroco]

Junya Tanaka

"En. Tarkistin äsken, että otin tarvitsemani tavarat mukaan. Olen valmis lähtöön", Hajime vastasi hymysuin asettaessaan kypärää päähänsä sopivalle kireydelle. Sitten nuorempi asettautui kevytmoottoripyörän istuimen takaosaan ja asetti kätensä Junyan vyötäisille. Toisen kädet tuntuivat jokseenkin hassuilta, mutta se saattoi vain johtua siitä, ettei mies ollut ollut pitkään aikaan kosketuksissa ihmisten kanssa.

Ollen varma siitä, että Hajime pysyisi kyydissä Junya laittoi kypäränsä takaisin päähänsä ja käynnistin pyöränsä uudemman kerran. Tarkistaen, ettei kummastakaan suunnasta tullut autoja hän kaasutti jälleen matkaan. Ricmond Parkiin oli kymmenisen kilometriä, joten sinne ajaminen kesti jotakuikin viisitoista minuuttia, ottaen kuitenkin huomioon Lontoon liikenteen.

Puiston raja häämötti jo näkyvissä. Junya hiljensi vauhtia ja etsi sopivan parkkipaikan kevytmoottoripyörälleen. Matka ei ollut ollut niin pitkä, että takamus olisi puutunut. Mies nousi pyörän kyydistä ja lukitsi virtalukon sekä asetti avaimen farkkujen taskuunsa. Kypärää riisuessaan hän katsahti Hajimea. "Oletkos ennen ollut kevarin kyydissä?" Hän kysyi hymyillen ja asetti kypäränsä toiseen pyörän kahvaan.

Juyna tähyili puiston porttia. "Tuolta ilmeisesti mennään sisään", mies osoitti ja lähti johdattamaan seuralaistaan sisäänkäyntiä kohti. Hän oli ottanut mukaansa kevyehkön kassin, johon oli pakannut kameransa, pienet eväät ja kaikkea muuta pientä tarvittavaa.

[Nightingale]

Hajime Aizawa


Kun Hajime oli valmis, Junyakin laittoi kypäränsä päähänsä ja polkaisi kevytmoottoripyöränsä käyntiin. Tarkistettuaan, ettei muuta liikennettä tullut kummastakaan suunnasta, Junya lähti ohjaamaan pyöräänsä kohti Richmond Parkia. Hajime keskittyi pitelemään kiinni. Hän yritti parhaansa mukaan olla ajattelematta sitä tosiasiaa, että piteli parhaillaan ihastuksensa vyötäisistä molemmin käsin kiinni. Yrittämisestä huolimatta hän ei kuitenkaan voinut olla tiedostamatta, kuinka lämpimältä Junyan vyötärö tuntui nahkatakin läpikin ja kuinka turvallinen olo hänellä oli toisen kyydissä vauhdista huolimatta.

Kello oli vasta yksi iltapäivällä, joten liikennettä oli kohtalaisen vähän ja he pääsivät etenemään sujuvasti. Noin vartin ajamisen jälkeen Richmond Park häämöttikin jo edessä. Kyseessä oli Lontoon toiseksi suurin puisto, joten vihreyttä jatkui niin pitkälle kuin silmä kantoi. Olisi upeaa, jos he törmäisivät peuroihin, jotka vaelsivat vapaasti Richmond Parkin alueella. Hajime kuvasi mielellään eläimiä, sekä villejä että kesytettyjä. Mutta vaikka he eivät olisikaan niin onnekkaita, että löytäisivät peuroja kuvausretkensä aikana, he saisivat varmasti hyviä otoksia. Puisto vaikutti jo näin ulkopuolelta hyvin kauniilta paikalta. Oli ihanaa, että Junya oli pyytänyt häntä mukaansa.

Kun Junya oli saanut moottoripyöränsä parkkeerattua, Hajime nousi pois sen selästä, otti kypärän päästään ja venytteli hieman. Onneksi matka ei ollut ollut pidempi, koska silloin paikat olisivat varmaan puutuneet, ainakin jos ei ollut tottunut istumaan moottoripyörän selässä. Hajime katseli, kun Junya lukitsi pyöränsä ja laittoi avaimen talteen. Sen tehtyään tämäkin otti kypärän pois päästään. "Oletkos ennen ollut kevarin kyydissä?" Junya tiedusteli häneltä hymyillen samalla, kun ripusti kypäränsä toiseen pyöränsarveen.

"En ole. Oli kyllä ihan mukavaa, ainakin kun ei tarvinnut itse ohjata. Lontoossa on niin paljon liikennettä, että en luottaisi omiin ajotaitoihini tarpeeksi, että uskaltaisin hankkia oman moottoripyörän. Mutta kyydissä oleminen kyllä kelpaa", Hajime vastasi kevyt hymy huulillaan. Sen sanottuaan hän ripusti Junyan esimerkkiä noudattaen lainakypäränsä vapaaseen pyöränsarveen.

Junya tähyili jo puistoa kohti. "Tuolta ilmeisesti mennään sisään", tämä lausahti ja lähti kohti jonkin matkan päässä sijaitsevaa takorautaista porttia. Hajime seurasi perässä. Kävellessään hän kaivoi jo valmiiksi kameransa esiin mustasta olkalaukustaan. Kukapa tiesi, vaikka peurat vaanisivat heitä heti portin sisäpuolella. Kovin todennäköistä se ei ollut, mutta eihän sitä koskaan voinut varmasti tietää.

"Toivottavasti löydämme niitä peuroja. Mutta jos emme, niin on täällä varmaan paljon muutakin kuvaamisen arvoista. Voisimme vaikka mennä sille puiston keskellä sijaitsevalle lammelle. Siellä on varmaan monenlaisia vesilintuja kuvattavaksi", Hajime totesi.

[OtakuCroco]

Junya Tanaka

"En ole. Oli kyllä ihan mukavaa, ainakin kun ei tarvinnut itse ohjata. Lontoossa on niin paljon liikennettä, että en luottaisi omiin ajotaitoihini tarpeeksi, että uskaltaisin hankkia oman moottoripyörän. Mutta kyydissä oleminen kyllä kelpaa", Hajime vastasi, mille Junya naurahtikin hieman huvittuneena. "Hyvä, ettei pelottanut", Junya huikkasi vastaukseksi.

"Toivottavasti löydämme niitä peuroja. Mutta jos emme, niin on täällä varmaan paljon muutakin kuvaamisen arvoista. Voisimme vaikka mennä sille puiston keskellä sijaitsevalle lammelle. Siellä on varmaan monenlaisia vesilintuja kuvattavaksi", Hajime sanoi toiveikkaana.

Junya loi hymyillen katseensa Hajimeen. Hän oli iloinen, että toinen oli niin innoissaan tästä reissusta. Toivottavasti ainakin tämän päivän nuoremman ikävät murheet painuisivat unholaan. "Niin toivon minäkin. Pidän peuroista, ne on kauniita otuksia", Junya vastasi. "Lammen suuntaan matkaaminen kuulostaa hyvältä. Uskon myös, että puiston kasvillisuudessakin on paljon kuvattavaa."

Junya huomasi Hajimen kaivaneen oman kameransa laukusta, joten päätti tehdä samoin. Aina kannatti olla kamera kuvausvalmiudessa, ettei vain missaisi mitään. Junyan silmät kiilsivät innostuneisuudesta, kun he pääsivät takorautaisesta portista sisään. He lähtivät kävelemään hiekkapolkua pitkin eteenpäin. Junya otti jo ensimmäisen kuvan vihreästä pensaikosta, joka hänen mielestään näytti kauniilta.

[Nightingale]

Hajime Aizawa


"Niin toivon minäkin. Pidän peuroista, ne on kauniita otuksia", Junya vastasi. "Lammen suuntaan matkaaminen kuulostaa hyvältä. Uskon myös, että puiston kasvillisuudessakin on paljon kuvattavaa." Vanhempi säesti sanojaan ystävällisellä hymyllä. Hajime hymyili takaisin perhoset vatsassaan lepattaen. Hän oli naurettavan ihastunut Junyaan, mutta tällä haavaa se ei liiemmin haitannut häntä. Tuntui ihan hyvältä olla oikein kunnolla ihastunut pitkästä aikaa. Hän ei ollut viimeiseen pariin vuoteen antanut itselleen lupaa ihastua todenteolla kehenkään, koska oli pelännyt vakavan ihastumisen aiheuttavan vain mielipahaa tai paljastavan hänen homoseksuaalisuutensa muille. Hän oli vain seurustellut tyttöjen kanssa, vaikka ei ollut tuntenut näihin minkäänlaista vetoa, ja ajatellut seksin aikana kasvottomia miesvartaloita, jotta kykeni suoriutumaan aktista jokseenkin kunnialla.

Mitäköhän Junya mahtaisi ajatella, jos tietäisi hänen masturboineen viimeksi tämän kasvot ja vartalo mielessään? Tuskin toinen ainakaan olisi kovin otettu - luultavimmin kaikkea muuta. Heteropojat harvoin pitivät siitä, että homopojat kuolasivat näitä. Hajime ei kylläkään ollut tehnyt niin tarkoituksella. Jossain vaiheessa hänen itsekontrollinsa oli vain pettänyt ja hän oli sortunut fantasioimaan Junyasta.

Asian ajatteleminen sai Hajimen posket punehtumaan kuin itsestään. Punastumisensa piilottaakseen hän laski katseensa kameraansa ja keskittyi näpräämään sitä siksi aikaa, että puna haihtui hänen poskiltaan. Hänen pitäisi pitää ajatuksensa paremmin lieassa tästedes, mikäli halusi selvitä tästä kuvausreissusta kunnialla. Viimeinen asia, mitä hän tahtoi, oli se, että Junya kysyisi, mikä oli saanut hänet punastumaan. Hän ei luottanut siihen, että kykenisi valehtelemaan toiselle tarpeeksi uskottavasti päin naamaa.

Onneksi Junya näytti sillä hetkellä keskittyvän enemmän kuvaamiseen kuin Hajimeen. Hajime katseli, kun toinen nappasi kuvan ikivihreästä pensaasta. Jotta Hajime ei vaikuttaisi oudolta, hän suuntasi kameransa kohti läheistä puurykelmää ja otti siitä häthätää kuvan. Se ei taatusti olisi mikään mestariotos, koska hänen ajatuksensa olivat vain puolittain valokuvaamisessa, mutta onneksi hän voisi poistaa sen myöhemmin. Tällä hetkellä oli tärkeintä olla vaikuttamatta omituiselta Junyan silmissä.

[OtakuCroco]

Junya Tanaka

Junya vilkaisi nopeasti järjestelmäkameransa näytöstä ottamaan kuvaa ja antoi sitten kameransa taas roikkua kaulallaan. Niin se oli helpompi kantaa ja sai pitää kädet vapaana. Junya katsahti seuralaistaan, tämäkin oli näköjään löytänyt jotain kuvattavaa. Kun hän oli varma, että Hajime oli valmis, hän hivuttautui jatkamaan matkaa. Eiväthän he olleet kunnolla kerinneet aloittamaankaan.

"En muista kysyinkö, että oletko käynyt täällä aiemmin?" Junya kysyi seuralaiseltaan uteliaana. Hän itse oli käynyt pari kertaa, mutta niistä oli pitkä aika. Joskus munoin äiti oli vienyt poikansa katsomaan peuroja. Hän ei kylläkään muistanut, olivatko he nähneet silloin yhtäkään.

Kaksikko näkyvissä alkoi häämöttää metsärykelmä, jonka läpi polku kulki. Metsässä saattoi nähdä vaikka mitä eläimiä. Junya toivoi, että peuroja ilmestyisi tämän reissun aikana, koska halusi Hajimenkin päästä kuvaamaan niitä.

Kävellessään eteenpäin hän huomasi erään lapsiperheen lennättävän leijaa yhdellä aukiolla. Se näytti olevan leijan leijutuspaikka. "Katso, leijan leijutusta! Eiköhän mennä jossain välissä kokeilemaan, tuuleekin juuri sopivasti", Junya ehdotti innoissaan.

[Nightingale]

Hajime Aizawa


Kun Hajimekin oli saanut hätäisen puurykelmäkuvansa otettua, he lähtivät jatkamaan rinnatusten matkaa syvemmälle puistoon. "En muista kysyinkö, että oletko käynyt täällä aiemmin?" Junya tiedusteli. Hajime huokaisi sisäisesti helpotuksesta, kun mikään Junyan elekielessä tai sanoissa ei viitannut siihen, että tämä olisi pannut merkille hänen epätavallisen käytöksensä. Hän oli kuin olikin onnistunut väistämään luodin - ainakin tällä kertaa. Hänen pitäisi ehdottomasti olla jatkossa varovaisempi, mikäli halusi Junyan pitävän häntä normaalina ja kivana ihmisenä.

"En ole käynyt. En yleensä liiku tällä puolella Lontoota, koska kotini, kouluni ja kaikkien kavereideni kodit ovat ihan eri suunnalla", Hajime vastasi. "Entä sinä? Onko Richmond Park sinulle ennestään tuttu vai oletko minun laillani ensi kertaa täällä käymässä?"

Hajime näki äkisti silmäkulmastaan liikettä ja kääntyi katsomaan sen suuntaan. Jonkin matkan päässä heistä olevalla laajalla nurmikkoalueella juoksi kaksi ala-asteikäistä lasta lennättämässä värikkäitä leijoja. Lasten vanhemmat näkyivät tarkkailevan tilannetta hieman kauempaa ja kannustavan lapsiaan. Hajime hymyili näylle. Se toi hänelle mieleen lapsuuden onnelliset päivät, vaikkeivät hän ja hänen isoveljensä Takahiro olleetkaan koskaan käyneet lennättämässä leijoja vanhempiensa kanssa. He olivat kuitenkin tehneet koko perheen voimin monia muita kivoja asioita, joista oli jäänyt Hajimelle hyvät muistot.

Hajime hymy hiipui kuitenkin, kun hän muisti, etteivät he tulisi tekemään enää koskaan mitään koko perheen voimin. Sen jälkeen kun Takahiro oli alkanut seurustella Nadjan kanssa, jota vanhemmat eivät olleet hyväksyneet tämän tumman ihonvärin vuoksi, heidän perheensä oli hajonnut peruuttamattomasti. Mikäli Takahiro olisi taipunut vanhempiensa tahtoon ja jättänyt Nadjan, kaikki olisi vielä ehkä saatu palautettua entiselleen. Takahiro oli kuitenkin pitänyt puolensa ja muuttanut mieluummin pois kotoa kuin jättänyt tyttöystävänsä, vaikka se oli johtanut siihen, että vanhemmat olivat katkaisseet täysin välinsä vanhempaan poikaansa.

Tietyllä tapaa oli ihailtavaa, ettei Takahiro ollut antanut periksi vanhempien painostuksen ja uhkailujen edessä vaan valinnut tyttöystävänsä vanhempiensa ylitse. Sellainen oli todellista uskollisuutta ja rakkautta. Siitä huolimatta Hajime oli kuitenkin hieman katkera isoveljelleen. Jos Takahiro olisi käyttäytynyt niin kuin kunnon pojan kuului, heidän perheensä olisi yhä ehjä eikä Hajimen tarvitsisi vierailla salaa veljensä luona. Silloin vanhemmat eivät myöskään ehkä vahtisi yhtä tiukasti Hajimen elämää ja vaatisi häneltä niin paljoa. Takahiron petettyä vanhemmat näiden kaikki odotukset nimittäin kohdistuivat nuorempaan poikaan.

"Katso, leijan leijutusta! Eiköhän mennä jossain välissä kokeilemaan, tuuleekin juuri sopivasti", Junya ehdotti innoissaan ja keskeytti sanoillaan Hajimen synkänpuoleisiksi kääntyneet pohdinnat. Hajime käänsi katseensa pois leijaa lennättävistä lapsista, joita oli tuijottanut mitään näkemättömin silmin, ja keskitti huomionsa seuralaiseensa. "Sopii minulle. En ole koskaan lennättänyt leijaa, joten sitä olisi kiva kokeilla", Hajime vastasi mahdollisimman pirteästi. Hän ei tahtonut pilata Junyan päivää avautumalla tälle mieltään painavista asioista.


//Hajimen päässä tapahtuu kyllä ihan liikaa tämän pelin aikana... :D//

[OtakuCroco]

Junya Tanaka

"En ole käynyt. En yleensä liiku tällä puolella Lontoota, koska kotini, kouluni ja kaikkien kavereideni kodit ovat ihan eri suunnalla", Hajime vastasi hänen kysymykseensä. Junya nyökkäsi ymmärtäväisesti. Kaikki eivät ole voineet käydä jossain, jos paikka ei olisi tullut missään elämän vaiheessa vastaan. Toisaalta Junya oli mielissään siitä, että tämä oli Hajimen ensimmäinen kerta täällä. Hän vain toivoi, että peurat eivät olisi kovin piilossa.

"Entä sinä? Onko Richmond Park sinulle ennestään tuttu vai oletko minun laillani ensi kertaa täällä käymässä?" nuorempi kysäisi. "Olen käynyt pari kertaa. Penskoina äiti toi minut ja veljeni tänne päiväretkelle pariin otteeseen." Ne olivat olleet vielä niitä hyviä aikoja. Aina kun isä lähti työmatkalle pariksi päivää, äiti keksi jotain erityistä tekimistä pojilleen.

"Sopii minulle. En ole koskaan lennättänyt leijaa, joten sitä olisi kiva kokeilla", Hajime vastasi Junyan leijan leijatus-kysymykseen. Junya tutki hetken seuralaisensa kasvoja. Tuntui kuin hän olisi havahduttanut tämän äsken mietteistään. Toinen yritti kuitenkin kuulostaa mahdollisimman iloiselta. Hajimea saattoi ehkä vaivata vielä asiat, joista tämä oli murehtinut muutaman päivän ajan.

Junya ei aikoisi kuitenkaan udella mitään, ainakaan nyt. Hajime puhuisi murheistaan, jos olisi siihen valmis. "Hienoa, kaikkea pitää kokeilla edes kerran elämän aikana!" Mies hymyili. Tästä oli tulossa hyvä reissu. Hän saisi näyttää Hajimelle asioita, joita tämä ei ollut tehnyt tai kokenut.

Metsäryteikkö häämötti jo edessäpäin. Junya kohotti kameransa ja otti siitä valokuvan. "Saa nähä mitä elikoita tässä metsässä on", mies pohti ääneen metsän rajalla ja kumartui aavistuksen verran Hajimen puoleen puolihymy kasvoillaan kuiskaamaan: "Pitää vain puhua hiljaa, ettei ne pelästy."

[Nightingale]

Hajime Aizawa


Junya katsahti häneen tutkivasti. Olikohan toinen huomannut jotain outoa hänen käytöksessään? Hajime irvisti sisäisesti. Miksi hänen oli pitänyt alkaa ajatella perheeseensä liittyviä ikäviä asioita juuri nyt? Hän halusi niin kovasti tehdä Junyaan hyvän vaikutuksen mutta ei muuta tehnytkään kuin mokaili. Hänen pitäisi tosissaan terästäytyä, mikäli tahtoi saada toistamiseen Junyalta kutsun kahdenkeskiselle kuvausreissulle - tai mihinkään muuallekaan.

Sitten Junya kuitenkin hymyili ja vastasi: "Hienoa, kaikkea pitää kokeilla edes kerran elämän aikana!" Hajime huokaisi sisäisesti helpotuksesta ja hymyili takaisin kiitollisena toisen huomiokyvyn puutteesta. Vaara ohi toistaiseksi. Onni tuntui olevan tänään hänen puolillaan, kun hän oli jo kahdesti onnistunut olemaan jäämättä kiinni. Enempää riskejä ei kuitenkaan kannattaisi ottaa, sillä kuka tiesi, milloin hänen tuurinsa kääntyisi.

Hajime huomasi, että he alkoivat lähestyä kohtalaisen isoa metsäkaistaletta. Kun he olivat päässeet sopivan etäisyyden päähän siitä, Junya otti kuvan. Hajime teki samoin. He olivat tulleet Richmond Parkiin ottamaan valokuvia, joten olisi outoa, jos vain Junya näpsisi otoksia. Hajimen sydän ei kuitenkaan ollut kunnolla mukana valokuvaamisessa. Hän oli niin huolestunut siitä, että Junya alkaisi pitää häntä huonona seurana, ettei hän kyennyt kunnolla nauttimaan kuvaamisesta.

"Saa nähä mitä elikoita tässä metsässä on", Junya totesi heidän saavuttuaan metsäkaistaleen rajalle. Seuraavaksi toinen kumartui yllättäen hänen puoleensa kevyt hymy huulillaan ja kuiskasi melkein hänen korvaansa: "Pitää vain puhua hiljaa, ettei ne pelästy." Puheen aikaansaama ilmavirta hyväili juuri ja juuri tuntuvasti Hajimen poskea ja korvanlehteä, mikä sai vaaleahiuksisen nuorukaisen jännittymään tahattomasti. Junya oli niin lähellä, melkein suuteluetäisyydellä... "Niin pitää", Hajime kuiskasi hivenen heikosti takaisin.

[OtakuCroco]

Junya Tanaka

"Niin pitää", Hajime vastasi hiljaa, ottaneena neuvosta vaarin. Junya hymyili tyytyväisenä, vetäytyi ja jatkoi sitten kävelyään peremmälle metsään. Se oli yhtä kaunis kuin hän oli muistanutkin. Vihreät pensaat ja puut olivat kunnon silmäkarkkia. Seassa oli myös kauniita kasveja ja kukkia. Väripaljous oli oikein kattava ja ihailtava kohde valokuvaamiseen.

Junya oli niin innoissaan, että räpsi kuvia tuon tuostakin. Kuvauskohteen ei tarvinnut olla kovinkaan erikoinen, etteikö hän olisi ottanut siitä kuvaa. Eläimiä Junya ei ollut toistaiseksi onnistunut bongaamaan, mutta löysi vihreällä lehdellä lepäävän leppäkertun. Totta kai siitäkin piti räpsäistä pikainen kuva. Junya oli oikein tyytyväinen valokuviinsa, niitä olisi sitten kotona mukava muokkailla koneen äärellä.

"Mitä kuvanmuokkaus-ohjelmaa käytät kuviisi?" mies kysäisi uteliaana seuralaiseltaan. Jokainen käytti sitä ohjelmaa, jonka tunsi omakseen. Ja niitä ohjelmia oli monia.

Meni pikkuinen hetki, kun kaksikko pääsi pois metsiköstä kauniille vihreälle aukiolle. Junya henkäisi yllätyksestä, kun näki peurajoukkion laiduntavan jonkin matkan päässä ruohoaukion keskellä. Hän kyykistyi piiloon lähimmän puun juureen ja nykäisi Hajimea hihasta, jotta tämä tekisi samoin.

"Onneksi löysimme peuroja näinkin pian", Junya myhäili tyytyväisenä. "Yritetään olla häiritsemättä niitä paljoa. Onneksi olemme tarpeeksi kaukana, etteivät ne häiriinny kovin. Puiston esitteessä sanotaan, että peuroista kannattaa pysyä etäällä kutakuinkin 50 metriä. Nyt ei ole syksy, joten meidän ei tarvitse varoa naaraista tappelevia, kiimaisia uroksia", Junya naurahti viimeiselle lauseelleen hiljaa. "Ei olisi kiva jäädä sellaisten alle, mutta niistä kyllä saisi tosi upeita kuvia. Keväällä naaraat taas saattaa olla vaarallisia suojellessaan poikasiaan", Junya jatkoi hiljaa.

Hän ei ollut varma, tiesikö Hajime peuroista mitään, mutta selittipä kuitenkin. Hänestä oli hauska olla oppaana jollekulle. Hän toisti samoja asioita, mitä äitikin oli Kazulle ja hänelle selittänyt aikoinaan.

[Nightingale]

Hajime Aizawa


Junya hymyili säteilevästi hänen vastaukselleen, mikä uhkasi aiheuttaa Hajimelle hengitysvaikeuksia, ja jatkoi sitten kävelyä eteenpäin. Hajimen teki mieli pudistaa päätään toisen käytökselle. Tuntui uskomattomalta, ettei Junya itse tajunnut, millainen vaikutus tällä oli kuvausseuraansa. Junyan huomiokyvyn puute oli kuitenkin jälleen kerran Hajimen onni.

Hajime seurasi Junyan perässä metsään. Vanhempi nuorukainen näytti olevan hyvin innoissaan metsäkaistaleen kasvistosta, sillä tämä räpsäisi tuon tuostakin kuvan jostakin puusta, pensaasta tai kukkakasvista. Näön vuoksi Hajimekin otti muutaman kuvan, vaikka Junyan äskeisen tempauksen jälkeen hänen oli entistäkin vaikeampi keskittyä kuvaamiseen, niin paljon kuin hän siitä tavallisesti pitikin. Vaaleahiuksinen lohduttautui kuitenkin sillä, että hän oli lähtenyt tälle reissulle mukaan enemmän Junyan kuin valokuvaamisen takia, joten jos retken valokuvauksellinen anti jäisi hänen osaltaan heppoiseksi, niin se ei haittaisi ihan kauheasti.

"Mitä kuvanmuokkaus-ohjelmaa käytät kuviisi?" Junya kysäisi, kun malttoi hetkeksi keskittää huomionsa kameransa sijaan Hajimeen. "Adope Photoshop CC:tä. Aiemmin käytin GIMPiä, mutta hiljalleen aloin kaivata hieman parempaa ohjelmaa. Olen kyllä ollut Adopeen tyytyväinen", Hajime vastasi. "Entä sinä?"

Vielä hetken metsikössä käveltyään kaksikko pääsi siitä ulos. Nyt heidän edessään avautui laaja nurmikkoalue - ja sillä laidunsi peuroja. Hajime saattoi tuskin uskoa silmiään. Junya vaikutti olevan yhtä yllättynyt, sillä tämä henkäisi terävästi. Seuraavaksi Hajime tunsi pienen nykäisyn hihassaan, mikä sai hänet kääntymään Junyan puoleen ja huomaamaan, että toinen oli kyykistynyt lähimmän puun juurelle piiloon. Hajime teki oitis samoin, ettei vain pelästyttäisi upeita luontokappaleita pois.

"Onneksi löysimme peuroja näinkin pian. Yritetään olla häiritsemättä niitä paljoa. Onneksi olemme tarpeeksi kaukana, etteivät ne häiriinny kovin. Puiston esitteessä sanotaan, että peuroista kannattaa pysyä etäällä kutakuinkin 50 metriä. Nyt ei ole syksy, joten meidän ei tarvitse varoa naaraista tappelevia, kiimaisia uroksia", Junya selitti ja naurahti omille sanoilleen. "Ei olisi kiva jäädä sellaisten alle, mutta niistä kyllä saisi tosi upeita kuvia. Keväällä naaraat taas saattaa olla vaarallisia suojellessaan poikasiaan", toinen vielä jatkoi.

Hajime nyökkäsi samalla, kun sääti kameransa asetuksia niin, että ne olisivat optimaaliset kauempana olevien kohteiden kuvaamiseen. Kun säädöt olivat kohdallaan, hän alkoi ottaa kuvia. Aiemmasta väkinäisestä valokuvauksesta ei ollut enää tietoakaan. Nyt Hajime todella keskittyi ja yritti parhaansa, niin innoissaan hän oli mahdollisuudesta päästä kuvaamaan vapaana vaeltavia peuroja. Tällaista tilaisuutta hänelle tuskin tulisi ihan heti uudelleen.

Otettuaan riittävästi kuvia Hajime laski kameransa syliinsä ja keskittyi tarkkailemaan paljain silmin peuroja, jotka yhä laidunsivat kaikessa rauhassa. Nuo eläimet olivat tehneet asfalttiviidakon keskellä kasvaneeseen nuoreen mieheen melkoisen vaikutuksen. "Ne ovat upeita. Olen todella iloinen, että löysimme niitä", Hajime kuiskasi Junyalle katse yhä peuroihin suunnattuna.


//Haha, laitoit tuolla Junyan kuvanmuokkausohjelmakysymyksellä mut tekemään ankaraa taustatutkimusta. Mä kun en ymmärrä mitään kuvanmuokkausohjelmista, kun käytän itse vain Paintiä. XD//

[OtakuCroco]

//Hahah, anteeksi XD Vähän mietinkin, että joudut tutkimaan varmaan asiaa, mutta se tuntui luontevalta kysyä Junyalla asiasta, valokuvaukseen kun se liittyy ^^//

Junya Tanaka

"Adope Photoshop CC:tä. Aiemmin käytin GIMPiä, mutta hiljalleen aloin kaivata hieman parempaa ohjelmaa. Olen kyllä ollut Adopeen tyytyväinen", Hajime vastasi ja teki vastakysymyksen Junyalle. "Itse käytän Adobe Photoshop CS6:sta. Joskus käytin myäs Gimpiä, jotain pari muuta ohjelmaa, mutta photari vie kyllä voiton", Junya hymyili.

Hajime ryhtyi ottamaan kuvia peuroista säädettyään kameransa oikeisiin asetuksiin. Junya teki samoin, hän ei aikonut myöskään missata peurojen valokuvaamista. Niidenhän takia he olivat pääasiassa tulleetkin tänne. Peuroista sai monta kaunista kuvaa. Junyan suosikiksi nousi kuva, jossa kaksi peuraa makoilivat maassa vierekkäin mussuttaen samalla ruohoa.

Pari peuraa oli kääntänyt katseensa kahta valokuvaajaa kohden, mutta ne eivät näyttäneet pelästyneiltä, pikemmin uteliailta. Ne olivat varmasti tottuneet valokuvaajiin ja luottivat näiden pysyvän tarpeeksi kaukana.

"Ne ovat upeita. Olen todella iloinen, että löysimme niitä", Hajime kuiskasi haltioituneena katse suunnattuna edelleen peuroihin. Junya oli keskeyttänyt oman valokuvaamisensa ja kääntynyt katsomaan seuralaistaan. Tämän kasvoilla oli aito ilahtunut hymy, jota katseli mielellään. "Niin minäkin", Junya kuiskasi lempeä hymy kasvoillaan. "Olen iloinen, että pidät niistä."