Kirjoittaja Nightingale » 22.03.2015 01:04
Kazuhiro Tanaka
Junya nyökkäsi hänen sanoilleen. "Kääntäjän ammatti todellakin sopisi sinulle. Olet yhtä hyvä oppimaan kieliä, kuten äitikin oli", isoveli kommentoi hymyillen. Kazuhiro kohotti hienoisesti kulmiaan. Mikäköhän sai Junyan kuvittelemaan, että tämä pystyi arvioimaan, sopiko kääntäjän ammatti hänelle vai ei? Ja mistä tämä oli päätellyt, että hän oli perinyt äitinsä kielipään? Hän oli ollut vasta yläasteella, kun isoveli oli muuttanut pois kotoa, eikä tämä kotona asuessaankaan ollut tiennyt mitään hänen asioistaan, saati sitten arvosanoistaan.
"Älä viitsi mielistellä. Tiedän itse, missä olen hyvä ja missä en. En tarvitse sinua kertomaan sitä minulle", Kazu ilmoitti kylmästi. Häntä ärsytti, kun Junya yritti olla niin rohkaiseva ja esitti tuntevansa hänet kuin omat taskunsa. Todellisuudessa isoveli ei tiennyt hänestä melkein mitään oltuaan fyysisesti poissa hänen elämästään useamman vuoden ajan ja henkisesti vieläkin pidempään. Junya oli tuntenut hänet hyvin viimeksi silloin, kun hän oli ollut ala-asteella, ja nyt hän oli täysi-ikäinen. Väliin jäi monen monta vuotta, joiden aikana hän oli muuttunut enemmän kuin Junya osasi arvatakaan.
Kazuhiro haarukoi kireä ilme kasvoillaan viimeiset haarukalliset ruokaa suuhunsa ja joi vesilasinsa tyhjäksi. Sitten hän nousi ylös pöydän äärestä ja vei lautasensa, lasinsa ja ruokailuvälineensä tiskikoneeseen, kuten Junya oli tehnyt hetkeä aiemmin. Vaikka isoveljellä oli ollut isompi annos kuin hänellä, tämä oli ollut ennen häntä valmis ruokansa kanssa. No, Kazu ei harrastanut hotkimista. Se oli epäterveellistä eikä sopinut yhteen hänen moitteettomien pöytätapojensa kanssa.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.