Kirjoittaja Nightingale » 31.08.2015 13:36
Kazuhiro Tanaka
Kazuhiro asteli tapansa mukaan ripein ja määrätietoisen askelin kohti Akin asuntoa. Basisti oli päässyt muutama päivä sitten pois sairaalasta, jossa tämä oli joutunut olemaan viikon. Kazuhiro oli käynyt katsomassa poikaystäväänsä uskollisesti joka päivä, joskin useimmiten melko lyhyesti. He eivät oikein olleet keksineet mitään puhuttavaa, joten vierailut olivat olleet lähinnä vaivaannuttavia kummallekin. Siksi ne olivat jääneet pelkiksi piipahduksiksi.
Kazuhiro tiesi, että oli enimmäkseen hänen syytään, että heidän välinsä olivat jälleen kerran väkinäiset. Sen jälkeen, kun hän oli ensimmäisellä sairaalavierailullaan tajunnut, että Akin puukottaja oli ollut Satoru, hän oli sulkeutunut. Syyllisyyden lisäksi häntä kalvoi ajatus siitä, ettei hän ollut aavistanut mustahiuksisen nuorukaisen todellista luonnetta. Jos hän oli tehnyt noin pahan virhearvion Satorun kanssa, miten hän saattoi luottaa tehneensä oikeat johtopäätökset Akin suhteen? Hän oli kokenut, että basisti oli vilpitön ja luotettava, mutta mitä jos hänen vaistonsa erehtyi tälläkin kertaa? Jos hän luottaisi Akiin perusteettomasti, tuloksena olisi vain katkera pettymys.
Kazuhiron itseen kohdistuvia epäilyksiä ei ollut ainakaan helpottanut tieto siitä, että Satoru oli paitsi mustasukkainen murhaaja myös todellisuudesta erkaantunut stalkkeri. Poliisit olivat nimittäin olleet pari päivää sitten yhteydessä häneen ja kertoneet, että Satorun huoneesta oli löytynyt suuri määrä häntä koskevaa materiaalia. Sen lisäksi, että Satoru oli ottanut hänestä pinoittain valokuvia milloin missäkin, tämä oli pitänyt hänen elämästään päiväkirjaa, johon tämä oli kirjannut kaikkein pienimmätkin hänestä havaitsemansa asiat. Niiden perusteella mustahiuksinen oli sitten pystynyt esittämään ihmistä, josta Kazuhiro saattaisi kiinnostua, ja hän oli mennyt lankaan kuin paraskin idiootti. Ja hän kun oli kuvitellut olevansa erinomainen ihmistuntija! Hah! Mikä vitsi!
Ilme happamana Kazuhiro kopisteli kenkänsä, ennen kuin näppäili ovikoodin Akin kerrostalon ulko-oveen. Sisälle päästyään hän pyyhki vielä huolellisesti kenkänsä oven eteen asetettuun karkeaan, harmahtavaan mattoon, jotta ei toisi yhtään lunta portaikkoon. Sitten hän nousi portaita pitkin toiseen kerrokseen. Hän oli käynyt Akin luona kerran ennenkin, silloin kun basisti oli ollut kipeä, joten hänen ei ollut tarvinnut tarkistaa asukastaulusta, missä kerroksessa toinen piti majaa.
Kazuhiron huulille nousi pieni, iloton hymy, kun hän muisti, mitä tässä asunnossa oli viimeksi tapahtunut heidän välilleen. He olivat nimittäin silloin ilmaisseet kumpikin halunsa aloittaa seurustelu ja sopineet alustavasti ensimmäisistä treffeistä. Ironista, että nyt heillä meni näin huonosti. Mutta ehkä asunto tekisi taas taikansa. Tai sitten ei. En usko hyvään tuuriin omalla kohdallani.
Akin asunnon oven taakse päästyään Kazuhiro koputti terävästi oveen ja jäi sitten odottamaan, että Aki tulisi avaamaan. Oletettavasti basisti näyttäisi nyt paremmalta, kun oli saanut vaihtaa sairaalavaatteet omiin kuteisiinsa ja syödä kunnon aterioita sairaalaruokien sijaan. Aki oli nimittäin tehnyt selväksi, ettei arvostanut sen paremmin sairaalakaapua kuin sairaalasapuskojakaan, joita tämä piti liian heppoisina. Ikään kuin sairaalassa olisi tarvinnut raskasta ruokaa, kun ei mitään muuta tehnyt kuin makasi sängyssä.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.