Kirjoittaja Nightingale » 21.10.2015 23:18
Sabal
Ajay vaikutti tajunneen jo ennen hänen sanojaan, ettei hänestä olisi apua, sillä tämä ei näyttänyt yhtään yllättyvän hänen toteamuksestaan. "Menen hakemaan polttopuita. En pyri kovin kauas. Jos tulee jotain, huuda", nuorempi mies tokaisi ytimekkääseen tyyliinsä ja katosi puiden siimekseen vastausta odottamatta. Sabal hymähti itsekseen ja hakeutui mukavampaan asentoon. Hän arveli, että Ajaylla kestäisi hetki löytää tarpeeksi kuivia oksia nuotion tekoon.
Nyt, kun hän oli paikoillaan, kipu kyljessä ei tuntunut aivan niin pahalta. Toisaalta häntä alkoi jälleen väsyttää. Olisi kuitenkin parasta, ettei hän nukahtaisi sillä välin, kun Ajay oli poissa. Kyrat oli täynnä petoja, jotka eivät epäröisi käyttää hyväkseen tilaisuutta käydä loukkaantuneen ihmisen kimppuun. Aina oli myös mahdollista, että metsässä vaelteli komentajistaan eroon joutuneita Kuninkaallisen Armeijan sotilaita, jotka takuusti ampuisivat hänet heti nähtyään Kultaisen Polun merkin hänen vaatteissaan, vaikkeivät tunnistaisikaan häntä kapinallisjärjestön nykyiseksi johtajaksi. Kuninkaallisen Armeijan sotilailla oli pahamaineinen tapa ampua ensin ja kysellä vasta sitten.
Pitääkseen uneliaisuutensa hallinnassa Sabal keskitti ajatuksensa sen pohtimiseen, miten Kultaisessa Polussa reagoitaisiin uutisiin hänen ja Ajayn oletetusta kuolemasta. Epäilemättä moni olisi hädissään ja miettisi, mitä nyt tapahtuisi. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että hän ja Ajay pääsisivät mahdollisimman pian takaisin oman väkensä pariin, jotta ei syntyisi sekasortoa ja valtatyhjiötä. Tosin Amita täyttäisi epäilemättä enemmän kuin mielellään tuon tyhjiön. Sabalin hampaat painuivat tiukasti yhteen, kun hän vain ajattelikin sitä, kuinka Amita ensin kertoisi mukamas murheen murtamana uutisen heidän poismenostaan ja sitten heti seuraavassa lauseessa julistaisi riemuiten uuden ajan alkaneeksi Kultaisessa Polussa. Se käärme!
Sabal myös epäili, että Amita yrittäisi vielä heidän paluunsa jälkeenkin pitää kiinni hetkellisesti itselleen saamastaan vallasta sillä verukkeella, ettei Sabal vammojensa takia pystynyt hoitamaan velvollisuuksiaan. Kultaisen Polun nykyinen johtaja aikoi kuitenkin pitää visusti huolen siitä, ettei nainen saisi keploteltua itselleen yhtään lisää vastuuta tai valtaa. Toivon mukaan Ajay auttaisi häntä siinä asiassa, vaikka yleensä nuorempi mies olikin pyrkinyt pysyttelemään turvallisen välimatkan päässä hänen ja Amitan yhteenotoista.
Erityisesti Amitan tuore pyrkimys päästä kouluttamaan uusia jäseniä oli epäilyttävä. Sabal oli aivan varma, että jos Amita pääsisi läheisiin tekemisiin vastarekrytoitujen kanssa, niin kohta Kultaisessa Polussa olisi suuri joukko uusia innokkaita Amitan kannattajia. Se taas olisi järjestön yhtenäisyyden kannalta erittäin huono asia. Sen vuoksi Sabal olikin pyrkinyt osallistumaan uusien jäsenten koulutukseen niin paljon kuin vain muilta töiltään suinkin ehti ja antanut pääasiallisen koulutusvastuun luottomiehilleen. Valitettava tosiasia kuitenkin oli, että hän olisi tarvinnut luottomiehiään muuallakin ja että monet Amitan kannattajat olivat huomattavasti joutilaampia. Hän oli kuitenkin pyrkinyt ajattelemaan asiaa pitkän aikavälin näkökulmasta niin, että vaikka useampi hänen parhaista miehistään olikin juuri nyt poissa taistelutehtävistä, joissa näitä olisi kipeästi kaivattu, niin uusiin jäseniin laitettu panostus maksaisi ennen pitkää itsensä moninkertaisesti takaisin hyvin koulutettujen ja uskollisten sotilaiden muodossa.
Kuului lähestyviä askeleita. Sabal käänsi kasvonsa äänen suuntaan ja otti käsiaseensa varmuuden vuoksi esiin. Tulija osoittautui kuitenkin vain Ajayksi, jolla oli syli täynnä risuja ja oksia. Nuorempi mies asteli suoraa päätä hänen luokseen, laski kantamuksensa maahan ja alkoi koota nuotiota nopeasti tihenevässä hämärässä. Sabal katseli toisen tottuneita otteita väsynein silmin, sanomatta mitään. Oli hyvä, että Ajay oli palannut verrattain pikaisesti takaisin, sillä hän epäili, ettei edes Kultaisen Polun asioiden miettiminen olisi jaksanut pitää häntä enää kovin paljon pidempään hereillä.
Ajay joutui hakkaamaan kahta kiveä hyvän aikaa yhteen, ennen kuin kipinä viimein suostui sytyttämään kuivat oksat palamaan. Sen jälkeen tuli alkoi kuitenkin kasvaa ripeästi. Tanssivien liekkien tuijottaminen oli lähes hypnoottista. Ennen kuin Sabal ehti kuitenkaan vaipua täysin niiden valtaan, Ajay ojensi hänelle muutaman lehden. "Syö nämä, niiden pitäisi auttaa päänsärkyysi", tämä kehotti ja pisti itsekin pari lehteä kitaansa.
Sabal noudatti kyselemättä ystävänsä ohjeita. Lehdet olivat melko sitkeitä ja niiden maku oli kitkerä. Hän oletti, että ne olivat peräisin jostakin lääkekasvista, mutta varmaksi hän ei sitä tiennyt. Vaikka hän olikin elänyt koko elämänsä Kyratissa, hän oli tottunut käyttämään moderneja lääkkeitä luonnon omien lääkkeiden sijaan. Ilmeisesti Ajay oli kuitenkin retkillään oppinut tunnistamaan Kyratissa kasvavat lääkekasvit ja hyödyntämään niitä.
Heti lehtien syömisen jälkeen ei tuntunut mitään erityistä, mutta ei Sabal ollut olettanutkaan niiden toimivan niin nopeasti. Luultavasti lehtien teho tai tehottomuus tulisi esiin vasta tunnin tai parin kuluttua. Hän oli kuitenkin aivan liian uupunut jaksaakseen odottaa sinne asti. "Kiitos lehdistä. Voisin nyt ruveta nukkumaan, sillä en meinaa saada silmiäni pysymään auki", Sabal ilmoitti ääneen. Sen sanottuaan hän laskeutui vahingoittumattomalle kyljelleen maahan, veti polvensa koukkuun ja sulki silmänsä. Ei kestänyt kuin pari minuuttia, ennen kuin hän oli täydessä unessa.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.