Kirjoittaja Nightingale » 18.08.2015 18:15
Minho Park
"Minä voin tehdä sen", Shou lupasi. "Laitan hänelle viestiä nyt heti." "Hienoa", Minho kuittasi hymyillen ja palasi tutkimustyönsä pariin. Hänestä oli mukava nähdä, että Shoukin otti vastuuta työstä. Ei sillä, että toinen olisi alun perinkään vaikuttanut vapaamatkustajalta. Hän oli saanut Shousta hyvin tunnollisen ja vastuuntuntoisen kuvan.
"Nyt viesti on lähetetty, toivottavasti hän vastaisi mahdollisimman pian", Shou ilmoitti jonkin ajan kuluttua. "Toivotaan niin", Minho vastasi. Vielä hetken hakutuloksia silmäiltyään hän kertoi omasta puolestaan: "Yliopiston kirjastosta löytyy paljon nykytaidetta käsitteleviä kirjoja, mutta nettihausta ei selviä, keitä kaikkia taiteilijoita ne käsittelevät. Ei varmaan auta muu kuin mennä kirjastoon, etsiä kyseiset kirjat käsiin ja silmäillä sisällysluetteloita. Lisäksi voimme toki hyödyntää häntä käsitteleviä nettiartikkeleita, mikäli ne ovat luotettavan oloisia."
"Haluaisitko lähteä käymään kanssani kirjastossa nyt heti?" Minho kysäisi seuraavaksi. Yliopiston kirjaston päätoimipiste sijaitsi vain vajaan kilometrin päässä hänen asunnoltaan, joten matka ei olisi pitkä. Toki hän voisi vierailla myöhemmin yksinkin kirjastossa, jos Shou pitäisi yhteistä kirjastokäyntiä ajanhukkana. Hänellä oli kuitenkin sellainen kutina, että toinenkin tahtoi osallistua lähteiden hankkimiseen eikä jättää sitä vain hänen huolekseen.
Ennen kuin Shou ehti sanoa juuta tai jaata, Minhon läppäri kuitenkin puhkesi pirisemään saapuvan Skype-puhelun merkiksi. Minho ehti ohikiitävän hetken ajan toivoa, että soittaja olisi hänen pikkusiskonsa Jihye tai joku hänen korealaisista kavereistaan, jolloin hän voisi jättää vastaamatta ja selittää myöhemmin olleensa tekemässä parityötä. Kun hän katsoi näyttöä, soittajaksi paljastui kuitenkin Jun. "Anteeksi, minun on pakko vastata tähän", hän ilmoitti pahoittelevaan sävyyn Shoulle, ennen kuin klikkasi vihreän luurin kuvaa. Hän ei olisi halunnut puhua poikaystävänsä kanssa Shoun läsnäollessa, koska se tuntui jotenkin kiusalliselta, vaikkei toinen ymmärtänytkään koreaa. Jos hän hylkäisi puhelun, Jun saattaisi kuitenkin loukkaantua, ja heidän tilanteensa oli tällä hetkellä sen verran tulenarka, ettei Minho ollut valmis ottamaan sitä riskiä.
"Hei! Teen paraikaa kurssityötä opiskelukaverin kanssa", Minho ilmoitti ensisanoikseen viestittääkseen, ettei voisi puhua kauaa. "Vai niin. Jos minä tekisin samoin, syyttäisit minua varmaan pettämisaikeista", Jun totesi ynseällä äänellä, joka paljasti toisen olevan jostain syystä huonolla tuulella. Ennen kuin Minho ehti vastata mitään, vanhempi tokaisi: "Jutellaan myöhemmin. Soita, kun olet saanut tuon kurssityöjutun hoidettua." Hyvästejä jättämättä ja antamatta myöskään Minholle tilaisuutta niiden sanomiseen Jun katkaisi puhelun.
Minho tuijotti hetken vaiti läppärinsä näyttöä, ennen kuin kääntyi takaisin Shoun puoleen. Hän toivoi, ettei toinen ollut havainnut lyhyttäkin lyhyemmäksi jääneessä puhelussa mitään outoa ja etteivät hänen omat kasvonsa paljastaneet, kuinka kurjaksi poikaystävä oli hänen olonsa muutamalla sanalla saanut tehtyä. Hän ei ymmärtänyt, miksi Junin oli pitänyt olla noin töykeä. Oliko se kosto kaikista hänen mustasukkaisuuskohtauksistaan vai eikö toinen vain ollut kyennyt hillitsemään itseään pahan tuulensa vuoksi?
"Anteeksi vielä keskeytyksestä. Tahdoitko sinä lähteä sinne kirjastoon kanssani vai käynkö myöhemmin yksin?" Minho tiedusteli mahdollisimman tavanomaista äänensävyä tavoitellen.
Häilyväinen sydän on ainoa vakaa asia maailmassa.